Testissä Elysambre

Te tiedätte, kuinka minä rakastan tutustua uusiin tuotteisiin ja kokeilla kaikkea uutta. Nyt pääsin jälleen lempipuuhaani, sillä sain blogini kautta kokeiltavakseni Elysambren tuotteita.

”Elysambre on uusi luomusertifioitu (Ecosert BIO) ranskalainen kasvojenhoitosarja. Sarjan tuotteissa yhdistyy nerokkaasti tarkkaan valitut luonnon raaka-aineet ja innovatiivinen valmistusprosessi. Sarjan tuotteiden tuoksumaailma on hyvin neutraali ja sen tuotteet sopivat erinomaisesti myös tuoksuherkille, herkkäihoisille ja tavalliseen kosmetiikkaan allergisoituneille henkilöille. Sarjan tuotteita ei ole testattu eläimillä.Sisarsarjansa, Couleur Caramelin, tapaan myös Elysambren hoitovoiteet on pakattu ekologisiin täyttöpusseihin. Pakkausmenetelmä vähentää huomattavasti energiankulutusta, logistiikkaa ja pakkausjätettä. Tuotteen aiheuttama hiilidioksidipäästöjen määrä vähenee kaiken kaikkiaan 35% perinteiseen kertakäyttöpakkaukseen verrattuna.”
Moni on kysellyt, josko innostuisin kokeilemaan enemmän luonnonkosmetiikkaa ihonhoidon puolella, mutta minusta luonnonkosmetiikan ihonhoitopakkaukset ovat usein todella tylsiä ja kaunis pakkaus ratkaisee minusta paljon. En minä tahdo käyttää ryttyyn meneviä lääkevoiteen näköisiä tuubeja ja yskänlääkepullon näköisiä pulloja, minä tahdon kivoja tuotteita kivoissa pakkauksissa ja Elysambren pakkaukset vetoavatkin minuun huomattavasti enemmän kuin monien sen kilpailijoiden pakkaukset.

Suosikkini pakkauksensa puolesta oli sarjan normaalista rasvaisemmalle iholle tarkoitettu puhdistusgeeli (hinta n. 20 euroa). Tämän kirkas pakkaus on minusta jotenkin niin ihanan yksinkertaisen tyylikäs.

Itse tuote oli myös loistava, sillä se pesi ihoni puhtaaksi, muttei kuitenkaan natisevan puhtaaksi. Tykkäsin tästä niin iltapesuilla kuin aamupesuillakin. Tämä ei vaahdonnut vahvasti, mutta kuitenkin hieman.

INCI: Aqua, Tilia Platyphyllos Extract BIO, Glycerin, Cocamidopropyl Betaine, Ammonium Lauryl Sulfate, Coco Glucoside, Glyceryl Oleate, Tocopherol, Hydrogenated Palm Glycerides Citrate, Parfum, Citric Acid, Benzoic Acid, Sodium Benzoate, Benzyl Alcohol, D-Limonene, Linalool.

BIO =Luomusertifioitu Raaka-Aine

Sarjan normaalista kuivemmalle iholle tarkoitettu Cleansing Milk (hinta n. 18 euroa) oli myös mieleeni paitsi kivan simppelin pakkauksensa, myös sisältönsä puolesta. Koostumus oli nimensä mukaisesti melko ohuehkoa ja maitomaista ja tämä lähti pois iholta helposti vedellä huuhtomalla. Sopii varmasti hyvin myös rasvaisemmalle, mutta pintakuivalle iholle.

Oma pulloni on ollut nyt päivittäisessä käytössä reilun kuukauden (välillä olen käyttänyt kahdestikin päivässä) ja siitä on kulunut vasta kolmannes, eli tämä on minun mittapuullani hyvin riittoisa tuote.

INCI: Aqua, Caprylic/Capric Triglyceride – Centaurea Cyanus (Cornflower) Water BIO, Polyglyceryl 6-Distearate – Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil BIO, Butyrospermum Parkii Butter BIO, Sesamum Indicum (Sesame) Seed Oil BIO, Glycerin, Coco Glucoside – Decyl Olivate– Citrillus Lanatus (Watermelon) Seed Oil CE, Adansonia Digitata (Baobab) Seed Oil CE, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) Oil BIO, Squalane, Tocopherol, Squalene, Xanthan Gum, Dehydroacetic Acid, Benzyl Alcohol, Parfum, Linalool, Limonene.

BIO =LUOMUSERTIFIOITU RAAKA-AINE
CE=REILUNKAUPAN RAAKA-AINE)

Kokeilin myös sarjan Moisturizing Fluidin normaalista rasvaisemmalle iholle (n. 26 euroa). (Tuotteen luvataan sopivan myös herkemmälle iholle.) Talvikäytössä tämä olisi minulle liian kevyt, mutta näin kesäkäytössä tämä ohut emulsio on todella mukava tuote. Tämä nimittäin kosteuttaa kivasti, muttei ole liian rasvaisen tuntuinen ja imeytyy iholle varsin hyvin. Mukava kosteuttaja siis, jos iholla on hitusen pintakuivuutta, mutta iho on silti selkeästi muuten enemmän rasvoittumaan päin.

Päiväkäytössä tämä olisi muuten kiva tuote, mutta aurinkosuojafanaatikkona käytin tätä päivisin kasvoillani vain, jos minulla oli tämän päällä suojakertoimellinen meikkivoide tai mineraalipohja. Hikisinä helleöinä tykkään tästä kuitenkin suuresti!

INCI: Aqua, Glycerin, Tilia Platyphyllos Extract BIO, Centaurea Cyanus Water (Cornflower Water) BIO, Caprylic/Capric Triglyceride, Prunus Amygdalus Dulcis Oil (Sweet Almond Oil) BIO, Sesamum Indicum Oil (Sesame Seed Oil) BIO, Glyceryl Stearate Citrate, Decyl Oleate, Glyceryl Oleate Citrate, Microcrystalline Cellulose, Decyl Olivate, Squalene, Squalane, Bisabolol, Chondrus Crispus (Carrageenan), Glucose, Cellulose Gum, Tocopherol, Dehydroacetic Acid, Benzyl Alcohol, Sodium Hydroxide.

BIO=Luomusertifioitu raaka-aine

Edellistä emulsiota kevyempi vaihtoehto on sitten sarjan Balancing Fluid (n. 24 euroa), joka on puolestaan seka- ja rasvaiselle iholle tehty tuote. Tämä jättää iholle melko mattaisen pinnan (ei supermattaa tai mitään kiristävän mattaa, mutta matahkon), mutta tuntuu silti kosteuttavan kivasti. Omalle iholleni tämä olisi jatkuvaan käyttöön liian kevyt, mutta rasvaisempi iho tykkäisi tästä varmasti. Tätäkin olen käyttänyt hellepäivinä suojakertoimellisen meikin alla.

INCI: Aqua, Glycerin, Citrus Aurantium Dulcis Fruit Water (Orange Fruit Water) BIO, Glyceryl Stearate Citrate, Microcrystalline Cellulose, Glyceryl Oleate Citrate, Caprylic/Capric Triglyceride, Prunus Amygdalus Dulcis Oil (Sweet Almond Oil) BIO, Sesamum Indicum Oil (Sesame Seed Oil) BIO, Decyl Oleate, Squalane, Decyl Olivate, Squalene, Tocopherol, Cellulose Gum, Xanthan Gum, Parfum (Fragrance), Sodium Hydroxide, Dehydroacetic Acid, Benzyl Alcohol, Citronellol, Linalool.

BIO=Luomusertifioitu raaka-aine

Sarjan pussissa tulevien emulsioiden ja voiteiden (sekä kuorintojen ja naamioiden) ideana on, että niitä voi toki käyttää suoraan kierrätettävästä materiaalista tehdystä täyttöpussistakin (joka on muuten reissussa aivan älyttömän näppärä!), mutta niille voi myös ostaa emulsioille tarkoitetun pumppupullon tai voiteille tarkoitetun lasipurkin, joihin tuotetta voi itse täyttää. (Toki näiden uudelleentäytettävien purkkien kanssa saa olla tarkkana niitä täyttäessään, että homma pysyy erittäin hygieenisenä, jolloin voide säilyy pitkään hyvänä.)

Itse en aluksi ollut tietoinen tästä täyttömahdollisuudesta ja olisin ollut valmis käyttämään tuotteita vaikka suoraan pusseistakin (minkä tosin teinkin). Tällainen voidepussi on minusta jo itsessäänkin jotenkin hauska tapa pakata tuote ja ruokatuotteiden puolella tällaiset pussituotteet näyttävät olevan jo melkoinen trendi.

Ehdotonta plussaa näille tuotteille on annettava mietojen tuoksujen puolesta. Yleensä luonnonkosmetiikan hoitotuotteet tuoksuvat todella vahvasti, mutta näiden tuoksut eivät ole ollenkaan mitään superdominoivia, vaikkeivät tuotteet toki tuoksuttomiakaan ole. Raaka-aineet tuoksuvat tuotetta käyttäessä, mutta tuoksu katoaa iholta melko nopeasti eikä iholle jätettävienkään tuotteiden tuoksu ole mikään voimakas. Näissä kun ei nimittäin ole käytetty ollenkaan eteerisiä öljyjä!

Itseäni ilahduttaa myös erityisesti se, ettei näistä myöskään löydy alkoholia, ei edes kasvovedestä. Tämä on hyvin harvinaista luonnonkosmetiikan puolella, jossa alkoholi on yksi yleisimmistä säilöntäaineista enkä ole itse hyvin pienimuotoisia tutkimusretkiäni tehdessäni vielä ennen löytänyt alkoholitonta kasvovettä luonnonkosmetiikkasarjojen puolelta (ruusuvesiä yms. yksinkertaisen koostumuksen omaavia tuotteita lukuunottamatta).

Minun tekisikin mieli napata kokeiluun myös sarjan kasvovesi sekä erittäin hyvältä kuulostava kosteusnaamio.

Sarjan tuotteita myyvät esimerkiksi Ekokauppa Ekolo sekä Apteekkituotteet.fi, joiden sivuilta voit tutkia tarkempia tuotetietoja ja kurkkia hintoja.

Onko jollakin muulla kokemuksia Elysambren tuotteista? Minä ainakin innostuin näistä!

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Vaikuttaa tosi hyvältä eikä ole hinnalla pilattuja! Heti kun vanha kasvojen putsari ja kosteusvoide alkavat vedellä viimeisiään, tilaan tuotteet testiin. (:

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Minulla on just tuo Moisturizing Fluidi normaalista rasvaisemmalle iholle sekä sen kasvovesi. Tykkään sekä puteleista että tuotteista. Ja tuoksuille herkistyneenä minusta on loistavaa, että näissä ei ole hajusteita! En ostanut sarjan täytettävää purkkia voiteelle, vaan otin jemmasta toisen sarjan tyhjän ja pestyn pikkupurkin, josta käytän voidetta (kierrätystä sekin). Kiitos kivasta blogistasi Virve! Nimimerkki: tahtoo lisää luonnonkosmetiikan arviointeja 🙂

  3. 3

    sanoo

    Nuo pussit olisivat tosi käteviä matkoille ja etenkin lentokoneen käsimatkatavaroihin. Taitaa mennä tilaukseen. 🙂

  4. 4

    Sissi sanoo

    Kivaa kun tulee tietoa luonnonkosmetiikastakin! Voisin kyllä kokeilla, kunhan vanhat voiteet loppuu.

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Pitänyt kysyä sinulta monta kertaa ja nyt muistin, kun mainitsit taas tuosta päivävoiteen aurinkosuojasta. Voiko päivävoiteessa oleva aurinkosuoja aiheuttaa kasvoille jonkun reaktion? Tai siis varmaan mikä tahansa voi mutta osaatko sanoa onko se kovin yleistä? Itsestä kun tuntuu, että aurinkosuojalliset kasvovoiteet aiheuttavat jotain tukkeutumista/muuta näppylöitymistä. Vai voisikohan kyseessä olla sitten joku muu voiteen aine? Harmittaa meinaan todella paljon, kun varastossa odottaa Diorin Hydra Lifen aurinkosuojallinen voide ja nyt en ole uskaltanut vielä aloittaa sitä, kun pelkään näppyläreaktiota 🙁

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    heii ei liity nyt mitenkään tähän (pahoitteluni), mutta mistä/minkämerkkinen päivävoide joka sisältäis KORKEAN suojakertoimen .. ? muistan lukeneeni blogistasi että joku sisältäis jopa 25 suojakertoimen.. ja mielellään niin halpaa ku löytyy ;DD

  7. 7

    sanoo

    Tämä sarja on jo pitkään kiinnostanut mua, mutta mistään ei ole kauheasti löytynyt tietoa kun tämä ei mikään kauhean tunnettu merkki ole. Kiitos siis tästä postauksesta suuresti! Luonnonkosmetiikasta olisi muutenkin kiva kuulla lisää. Itse kun olen suurimmaksi osaksi kääntynyt sen pariin 🙂 Tätä sarjaa saa muistaakseni ostettua myös jostain valikoiduista apteekeista. Täytyy mennä tarkastamaan nuo keskustan apteekit siis läpi, kun en millään jaksaisi alkaa tilailemaan.

  8. 8

    sanoo

    Anonyymi: Muista tulle sitten kommentoimaan, jos joskus kokeilet. 🙂

    tahtoo lisää luonnonkosmetiikan arviointeja: Harmi, että jemmani ovat tällä hetkellä niin pullollaan kaikkea, ettei mitään ole tarvetta hankkia. :/

    Tiina: Todellakin. 🙂

    Sissi: 🙂

    Anonyymi: Joillakin aurinkosuojatuotteet voivat ärsyttää. Usein kuitenkin kyse on kuulemma siitä, että aurinkotuotteiden paksumpi koostumus aiheuttaa tätä. :/

    Anonyymi: Cliniquen Superdefence SPF 25 on ainoa, joka mieleeni tulee. Halvemmista en vastaavalla kertoimella olevaa keksi, vain noita SPF 15 -tuotteita. :/

    M: Jos jotain kokeilet, niin tule ihmeessä kertomaan kokemuksia. Kiinnostaa kovasti! Ekololla on Helsingissä myymälä, josta ainakin tuotteita varmasti löytyy: http://www.ekolo.net/verkkokauppa/cms_naytasivu.php?sivu=14

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    hihii.. Osallistuin kilpailuun, jossa valittiin testaajia tälle sarjalle. Ja kerrankin onnisti ja sain testattavaksi voiteen. En ole vielä testailua aloittanut, sillä ohjeistus ei tullut paketin mukana. Mutta olen niin innoissani! Colour caramelia olen jo aiemmin käyttänyt ja hyväksi havainnut.

  10. 10

    Helinä sanoo

    Kiinnostavaa uutta tietoa, kiitos! En ollutkaan kuullut tästä uudesta sarjasta, joten tämä oli tosi mielenkiintoista. Kiva myös kuulla, että tykkäsit tuotteista. On kiva kuulla sinun arvioitasi luonnonkosmetiikasta kun sinulla tuota vertailupohjaa on. =) Toivottavasti jatkossa taas yhä enemmän, kunhan varastotilanne sallii!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *