Tavarahaaste-projekti: Nyt myisin näitä

EDIT. Olittepas te aamuvirkkuja! Silläaikaa kun minä vielä kiskoin unta palloon, oli kommentteihin kertynyt läjä julkaisemattomia huudahduksia. Pahoittelen unisuuttani! Kaikki tavarat on myyty siinä järjestyksessä, kun niihin on kommenteissa kiinnostusta ilmaistu. Kiitos kaikille kiinnostuneille!

Aina välillä tämä tavaroidenvähennysprojekti turhauttaa. 

Olen hankkiutunut eroon vaikka kuinka monesta tavarasta, mutta silti vaan tuntuu, että ympärillä on niitä vielä vaikka kuinka paljon. Olo on kuin laihduttajalla, joka ei itse kykene näkemään omaa edistymistään peiliin katsoessaan. Tuntuu, etteivät tavarat vaan vähene, vaikka kuinka yritän.
Nyt voisin yrittää jälleen hieman lisää ja yrittää kaupitella teille taas täällä jotain. Pienistä pisaroista kun se merikin kuulemma koostuu. 
Ensinnäkin myynnissä olisivat TCM-merkin vähällä käytöllä olleet satiinipintaiset lämpörullat. Useita vuosia vanhat, mutta silti yhä erittäin toimivat. Hintapyyntö 12 euroa sisältäen postikulut.
Myynnissä olisivat myös Remingtonin Hair Envy Lock and Roll -lämpörullat. Näitäkin on käytetty vain muutamia kertoja. 
Pakkaus sisältää 24 silikonista (?), sisältä lämpenevää ja helposti kiinnitettävää rullaa. Hintapyyntö 12 euroa postikuluineen.
Elite Professionnelin hauska kaksipuolinen harja. Kätevä esimerkiksi hiuksia sileiksi föönatessa. Kokeiltu pari kertaa, mutta ei minun juttuni. 6 euroa postikuluineen.
Löytyisikö jonkun talosta mies, joka kaipaa ihan kunnollista partasutia? Tässä Dolce & Gabbanan tukevalla (ja raskaalla!) metallisella osalla ja sopivan jämäkällä harjaksella varustettu yksilö koteloineen etsimässä kotia. Suti on täysin käyttämätön. Hintapyyntö 6 euroa postikuluineen.
 Söpö leopardikuvioinen ja strassikoristeinen pikkulaukku.

Laukun juju on strassikoristeisessa kanto-osassa, josta pitäessä se pysyy mukavasti mukana ollen kirjaimellisesti kuin koru. Laukun mitat ovat n. 19 cm x 9 cm  x 6 cm. Hyväkuntoinen ja vain pari kertaa käytetty.
Hintapyyntö 10 euroa sisältäen postikulut.
Pääkallokuvioinen vaaleanpunainen läpikuultava ja kevyt huivi, melko Alexander McQueen -henkinen. Pari kertaa käytetty, hyvässä kunnossa. Koko n. metri kertaa metri. Hintapyyntö 8 euroa sisältäen postikulut.
Jos joku ylläolevista kiinnostaa, hihkaise siitä kommenttilaatikossa ja jätä sähköpostiosoitteesi niin otan sinuun yhteyttä. Hintoja voidaan neuvotella hieman alaspäin, mikäli postittamisen sijaan voit treffata pk-seudulla.
 Kiitos muuten kaikille minulta viimeksi kenkiä ostelleille. Viimeisetkin kengät lähtivät tänään postissa omistajilleen, eli toivottavasti saatte ne alkuviikosta. Toivottavasti nämäkin tavarat löytävät yhtä vaivatta uuden kodin!
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Mulle nuo lämpörullat! Ekat olis ykkösvaihtoehto, tokatkin käy! -rullapää

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Partasuti kiinnostaa! 🙂 kiva ylläri miehelle, nättikin on ku mikä!

    • 2.1

      sanoo

      Minustakin todella tyylikäs ja olen ihan ollut harmissani, ettei lähipiirissäni ole ollut ketään kelle voisin sen antaa. Laita minulle sähköpostia tulemaan virve ät ostolakossa.com. 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Olit ensimmäinen kyselijä, joten nuo toiset (pinkit) olisivat vapaana. Laitan sinulle sähköpostia. 🙂

  3. 7

    Anonyymi sanoo

    Minulle kelpaisivat nuo toiset rullat. Laitan sinulle sähköpostia. Annu

  4. 8

    tepe sanoo

    Moi! 🙂

    Minua kiinnostaa nuo Remingtonin lämpörullat, jos ei ole vielä menneet 🙂

    terhi.kauppinen(a)outlook.com

  5. 12

    Anonyymi sanoo

    Tokat lämpörullat mulle, jos ekat meni jo 🙂 Laitoin varmuuden vuoksi jo sähköpostiakin, T: Elina

    • 13.1

      sanoo

      Rullat menivät, mutta huivi olisi vapaana. Voit laittaa sähköpostia virve at ostolakossa.com. 🙂

  6. 14

    Anonyymi sanoo

    Mulle sitten ne toiset lämpörullat, jos edelleen vapaana 🙂 terkuin Krissu

  7. 19

    Anonyymi sanoo

    Huomenta! Minua kiinnostaisi kovasti tuo leopardilaukku. Ja jos toiset lämpörullatkin on viel myymättä, niin niillekin voisi olla käyttöä.
    Kati

  8. 20

    Anonyymi sanoo

    Hei,

    Nämä sinun vähennysprojekti postaukset ovat olleet erittäin mielenkiintoisia. 🙂

    On myös hyvin mielenkiintoista seurata kommenteista, että miten moni ihminen on lähtenyt vastaavaan mukaan. Joskus vuosia sitten kun löysin blogisi aloin myös itse pohtia kuluttamistani ja nauttia tavaroiden loppuun kulumisesta.

    Mietin kuitenkin sellaista, että esim. tässä postauksessa näkyvät lämpörullat, ovatko ne kaikki lämpörullasi, jotka laitat kiertoon, vai jääkö sinulle vielä yhdet kappaleet? Miten usein olet tullut katumapäälle sen jälkeen kun olet laittanut tavaraa kiertoon? Tarkoitan sitä, että kun laitat melko surutta ja reilulla kädellä tavaraa kiertoon(joka on tietenkin hyvä), että miten usein on tullut tilanne, että olet esim. joutunut ostamaan vastaavan tuotteen? Vai ovatko kaikki häipyneet unholaan sen jälkeen kun olet päässyt niistä eroon? Esim. Jos nyt laitat kaikki lämpörullat kiertoon, niin onko mahdollista että pian tulee tarve ostaa uudet?

    Jopas tuli sekava kysymys, mutta toivottavasti osaat poimia koko tekstin pointin 🙂 Ja kommentin ei missään tapauksessa kuuluisi olla negatiivinen jos se siltä kuulostaa, ihan vain mielenkiinnolla kyselen 🙂 Tästä saattaisi riittää kokonaiseksi postaukseksikin?

    Hyvää viikonloppua!

    • 20.1

      sanoo

      Loistava kysymys. 🙂

      Minustakin on ollut ihanaa seurata kommenteista ja jopa muista blogeista, kuinka moni on innostunut mukaan tähän vähennysprojektiin edes jossain määrin.

      Heitän tavaraa yleensä pois varsin surutta, mutta en turhanpäiten. Jos joudun miettimään, tulisinko kaipaamaan tavaraa, en heitä sitä vielä pois. Mietin sitä useaan otteeseen uudelleen ja katson, tulenko oikeasti käyttäneeksi sitä ja teen sitten päätöksen. Tähän mennessä ei ole kertaakaan käynyt niin, että olisin jäänyt kaipaamaan tavaroita, joista olen luopunut. En ole ihminen, joka kiintyisi tavaroihin suuresti, joten niistä luopuminen ei ole minulle vaikeaa.

      Tässä tapauksessa myin pois kaikki omistamani lämpörullat. Olen pyöritellyt niitä kaapeissani pitkään ja miettinyt, käytänkö niitä oikeasti. Ne ovat saaneet olla yli kaksi vuotta täysin rauhassa ilman käyttöä ja sitä ennenkin niitä on käytetty vain muutaman kerran. Kiharran hiukseni mielummin toisilla tavoilla ja näiden jättämä lopputulos ei ole ollut sitä, mitä itse haen. Voihan toki olla, että joskus keksinkin tarvitsevani jälleen moiset kapistukset (tosin hyvin erilaisina kuin nämä), mutta en usko, että kovin lähiaikoina.

      Ja olet oikeassa, tuosta pohdinnasta voisi kyllä saada ihan oman postauksensa, eli kiitos kun annoit ajattelemisen aihetta. 🙂

      Ihanaa viikonloppua myös itsellesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *