Tavarahaaste-projekti: Joskus vaan on pakko

En tykkää edistää tavaranvähennystäni heittämällä asioita roskiin, mutta joskus se vaan on ainoa vaihtoehto.
Tällä kertaa tämä ainoa vaihtoehto tuli eteen erään deodorantin kohdalla. Käytettyjä dödöjä kun harvemmin tahtoo antaa kellekään eteenpäin enää.
Ostin 2,5 vuotta sitten kaksi Cleanin deodoranttia, Warm Cottonin sekä Originalin ja keskityin käyttämään lähinnä Warm Cottonia, jonka sitten lopulta käytinkin ihan loppuun. Stickidödöt eivät kuitenkaan säily ikuisuuksia hyvänä ja tämä jäljelle jäänyt Original on alkanut osoittaa pieniä kuivumien merkkejä pikkuhiljaa.
Nämä Cleanin stickit ovat muuten olleet hyviä ja ihan mukavasti pitäviä ollakseen pelkkiä deodorantteja, mutta ne tahraavat tummia vaatteita. Asia oli minulle ok töissä ollessani, jolloin käytin valkoisia firman puolelta tulevia kauluspaitoja (joiden pesun firma myös hoiti) ja saatoin surutta käyttää näitä stickejä ilman tahrimisen pelkoa. Vapaa-ajallani en kuitenkaan useinkaan käytä sellaisia paitoja, joiden kanssa tahriintuminen olisi ok, joten tämä jäljelle jäänyt dödö on jäänyt hyvin hyvin vähäiselle käytölle. 
 
Kun nyt sitten pitkästä aikaa otin dödön käyttöön saatoin todeta sen myös alkavan pikkuhiljaa murustumaan kainaloissa, eli vaikka tuotetta voi käyttää, ei siinä periaatteessa ole enää mitään järkeä.

Harmikseni joudun siis heittämään kerrankin kosmetiikkaa ihan pois saaden taas muistutuksen siitä, että kannattaa ostaa asioita vaan oikeisiin tarpeisiin eikä vaan siksi, että jotain kerrankin on halvalla ja se ehkä saattaa olla kivaa.
Kuinka usein te joudutte heittämään kauneudenhoitotuotteita roskiin?
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Mä ostin ton saman dödön joskus pari vuotta sitten mut a) se petti mulla todella pahasti ja b) sai mun ihon ärhäköitymään. kokeilin viikon ja sit suosiolla vaan kallis dödö roskiin… 🙁 nykyään ostan vaan halpismarkettidödöjä ja toimii moitteettomasti.

  2. 2

    sabiha sanoo

    En heitä tuotteitä vaan ostan harkitusti teen paljon tutkimuksia ja luen paljon tuotteista en heittäydy sen takia , että on halpaa. jos tulee kiire käyttää päiväyksen takia niin kierrätän eli käytän vaikka kasvovoide käsivoiteena…Vaikka tykkää kauneus tuotteista ja hamstraa niitä niin en halua heittä rahani roskiin sitäpaitsi niitä voi lajitella päivayksen mukaan niin että käyttää järjestyksessä eikä heittää kiireästi kaapin pohjaan.Inventaario tytöt kerran kuussa olisi hyvä.

  3. 3

    sanoo

    En yleensä heitä menemään kosmetiikkaa. Ostan yleensä hieman kalliimpia meikkejä ja vain jos tarvitsen ja tiedän, että on minun väri ja varmasti käytän. Joskus joku kuivunut päällyslakka lentää roskiin. Voiteita voi tosiaan käyttää vartalolla, jos ei kasvoille sovi. Joitain meikkejä ja lakkoja olen antanut tyttärelle, hiusvahan miehelle.

  4. 4

    sanoo

    Oho, ei näytä hyvältä! Ei ole kiva heittää kosmetiikkaa pois mutta joskus se on ihan pakko. Jouduin just heittämään yhden Ole Hendriksenin kasvovoiteen pois, vaikka oli lähes käyttämätön. Olin kuitenkin avannut purnukan aikoja sitten ja nyt kun ajattelin levittää voidetta kasvoilleni se haisi kaikkea muuta kuin ihanalta. Aluksi ajattelin käyttää sen käsivoiteena, mutta haju oli sen verran kuvottava että oli parempi heittää voide roskiin. Harmittaa!

  5. 5

    jil sanoo

    En todellakaan heitä usein kosmetiikkaa roskiin, mieluummin annan eteenpäin. Mutta ihan äskettäin löysin yhden Lumene Premium Beauty -huuliseerumin/voiteen tms (sellainen ohut ja korkea pumppupullo), joka oli jäänyt patterin päällä olevalle hyllylle piiloon useaksi vuodeksi ja se oli mennyt lämmössä täysin pilalle, joten se oli pakko heittää pois.

    Onneksi löysin jääkaapista toisen ja käyttämättömän samanlaisen alkuperäisessä pakkauksessaan ja se oli kuin uusi. Hyvä tuote itse asiassa tällaisilla pakkasilla tehohoitavana yöhuulituotteena huulirasvan alla. En tosin tiedä myydäänkö sitä enää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *