Tavarahaaste: Omistamisen sietämätön ahdistus

Kuten blogiani tarkemmin seuranneet lukijani tietävät, että olen varsinkin tämän alkaneen vuoden aikana yrittänyt aivan todenteolla vähentää tavaroideni määrää. 
Olen käynyt tavaroitani läpi mitä kriittisimmät silmälasit silmilläni ja yrittänyt hankkiutua eroon kaikesta mahdollisesta turhasta. Soluasunnossa tämä on ollut helppoa, sillä kaikkea ei ole tarvinnut olla omana ja koska vieraita kävi harvemmin ja viihdyin itse paremmin toisten nurkissa, riitti esimerkiksi ruokailuvälineistä aivan minimaalinen määrä eikä olohuoneeseen, keittiöön tai vaikkapa kylpyhuoneeseen tarvinnut hankkia mitään. Käytin vanhemmiltani lainaan saatuja pyyhkeitä ja lakanoita sekä veljeltäni perittyjä astioita, joista kaikista tiesin voivani luopua koska vaan.
Tavaroiden vähennys olikin helppoa aina siihen päivään asti, kunnes päätin muuttaa pois solustani. Oikea asunto nimittäin kaipaa oikeita huonekaluja ja oikeita astioita ettekä uskokaan, kuinka paljon jo niiden ostamisen ajatteleminenkin minua ahdisti!
En ole vuosiin ollut enää intohimoinen shoppailija. Shoppailen kausiluontoisesti aina silloin, kun innostun joistakin asioista tai tarvitsen oikeasti jotakin. En ole enää aikoihin halunnut ostamalla ostaa enkä saa siitä minkäänlaista erityistä iloa. Tämän vuoksi jopa mietin, voisinko muuttaa ”oikeaan” asuntoon.
Tarvitsin esimerkiksi sohvapöydän. Tiesin tasan tarkkaan, millaisen halusin ja mistä sen saisin ja tiesin sen olevan asuntooni täydellinen, mutta jotenkin sen ostaminen ahdisti suunnattomasti. Pääsisinkö siitä eroon kun haluaisin? Tuntuisiko sen omistaminen taakalta? Miksi edes mietin siitä eroon pääsemistä ennen kuin olin edes ostanut sen? Sama ajatuksenjuoksu jatkui niin verhojen ja astioiden kuin muidenkin tarpeellisten asioiden kohdalla. Miksi ajatus siitä, että ostaisin muutamia tarpeellisia sisustuselementtejä ahdisti minua niin paljon? Enkö voisi vaan jo kasvaa aikuiseksi ja hyväksyä, että ihmiset omistavat tavaroita eikä niiden omistamista tarvitse kokea ahdistavana, itsensä liian tiukasti paikoilleen ankkuroivana tekijänä?
Olin myös kuvitellut vähentäneeni tavaroideni määrää melkoisesti, mahtuivathan ne soluhuoneeseeni vaivatta. Mutta miten hemmetissä sitä irtotavaraa vaan voikin olla aina niin paljon? Missä ne kaikki tavarat ovat oikein piileskelleet? Voiko tavaroita koskaan saada oikeasti vähenemään niin paljon kuin mitä niiden tahtoisin vähenevän? Ovatko haaveeni olleet täysin epärealistisia? Ja miksi ihmeessä tavaroiden omistaminen tuntui niin kamalan sitovalta ja itsensä paikalleen naulaavalta?
Nämä kaikki ja tuhat muuta paitsi ahdistunutta, myös onnellista ajatusta ovat juosseet pääni sisällä viimeviikkoina. 
Kun nyt istun uudessa asunnossani katsellen jokaista paikoilleen laitettua tavaraa ja uusia hankintojani, on päällimäisenä tunteena onni, vaikka se pienen pieni ehdistus kohotteleekin kulmiaan tuolla jossain takaraivoni perukoilla. Niin kliseiseltä kun se jälleen kuulostaakin, en vuosi sitten olisi todellakaan osannut kuvitellakaan elämäni olevan tänään tässä pisteessä, mutta toisaalta hyvä niin. Elämän arvamattomuus, yllätyksellisyys ja tilanteiden muuttuvuus kun ovat juuri niitä asioita, joista koen itse onnellisen ja erityisesti onnekaan elämän koostuvan.
Ja tiedättekö mitä? Paitsi että olen tällä hetkellä onnellinen, koen myös olevani erittäin onnekas. Tuntuu, että asiat ovat järjestyneet paremmin kuin uskalsin koskaan toivoakaan ja että elämässäni ovat tällä hetkellä  asiat paremmin kuin aikoihin. Mitäs jos olenkin löytänyt sen pysyvyyden elämässäni eikä minun enää tarvitsekaan neljättä kertaa miettiä, kuinka hankkiutua eroon tavaroista mahdollisimman helposti?
Ehkei tavaroiden omistaminen teekään oloa raskaaksi? Ehkä on vain löydettävä se oikea balanssi tarpeellisten ja tarpeettomien tavaroiden väliltä?
PS. Älkää huoliko, tavaroidenvähennysprojektini ei ole päättymässä vaan jatkuu kuten ennenkin, vaikka jouduinkin tekemään muutamia hankintoja. Ylimääräistä ja turhaa tavaraa riittää silti paljon ja muuton tekeminen oli siitä mitä loistavin muistutus, joten matka jatkuu yhä!
Kommentit
  1. 3

    Anonyymi sanoo

    Jos se tavaran omistaminen ahdistaa, eikö silloin kannattaisi turvautua kirppiksiin ja tutuilta saamiin tavaroihin. Itsellä ei ainakaan olisi varaa ostaa koko ajan uusia ja myydä ne sitten seuraavana vuonna halvalla pois. Tai olisi, mutta haluan käyttää rahani muuhun. 🙂

  2. 5

    Anonyymi sanoo

    Tollasia lautasia on tullu katseltua netistä, jospa minäkin utelen että mistä ovat? 🙂

  3. 7

    sanoo

    Lautasten taustaa kyselisin minäkin, tässä kuumeisesti mutta tuloksettomasti googlailtuani. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *