Tänään seitsemän vuotta sitten

”Olen TODELLA materialistinen ihminen ja saan mieletöntä tyydytystä shoppailusta ja uusista tuotteista. Ostomaniani on pahimmillaan kun kyseeseen tulevat kosmetiikkatuotteet. En voisi kuvitellakkaan, että minulla olisi käytössäni vain yksi ripsiväri tai yksi meikkivoide ja hankkisin uuden vasta entisen loputtua. Sama pätee niin shamppoisiin, hoitoaineisiin, muotoilutuotteisiin, vartalotuotteisiin kuin kaikkeen muuhunkin. Rakastan haalia uusia purkkeja, tuubeja, pulloja…ihan mitä tahansa.

Erona normaaliin ostokäyttäytymiseen minun tapauksessani on se, että en malta koskaan odottaa edellisen (minun tapauksessani edellisTEN) loppumista vaan haluan vain hankkia uusia ja kokeilla kaikkea. Tätä kaikkea ei tietenkään helpota yhtään se, että olen alan liikkeessä töissä ja minua ympäröivät jatkuvasti ihanat tuotteet ja uutuudet, joita tutkin päivittäin asiakkaiden kanssa ja ylistän niitä niin, että koen itsekin tarvitsevani kyseisiä tuotteita.

Tämä kaikki on kuitenkin suuressa ristiriidassa sen kanssa, että tykkään asunnossani hyvin selkeistä ja siisteistä linjoista. En tahdo kotiini ylimääräisiä kippoja, kuppeja, astioita ja liinavaatteita tai edes kenkiä, laukkuja tai vaatteita. Tykkään, että kaikilla tavaroilla on oma paikkansa ja kaikkialla vallitsee yleensä järjestys. Tämä ei kuitenkaan päde missään muodossa kosmetiikkajemmoihini…”


 

Noilla sanoilla starttasi Ostolakossa-blogi melko tarkkaan päivälleen seitsemän vuotta sitten ja täytyy sanoa, että melkoisen paljon on kyllä muuttunut niistä ajoista.

Kun 31.1.2009 aloitin tämän blogin kirjoittamisen ja yritin lopettaa tai ainakin rajoittaa kosmetiikan ostamista myönnän, että shoppailu sai vielä aikaan ihan suunnatonta mielihyvää. Oli ihanaa kiikuttaa mahtava tuote kassalle ja miettiä, kuinka sen omistaminen vaikuttaisi elämääni: kuinka ihania meikkejä voisin sillä toteuttaa, kuinka onnelliseksi jo sen katselukin tekisi, kuinka se muuttaisi minua ja kuinka mukavalta se tuntui ostaa.

Vuosien aikana nuo kaikki tuntemukset ovat kuitenkin hiipuneet. Osasyynä voivat tietysti olla lukuisat muutot, mutta pikkuhiljaa varsinkin parin viime vuoden aikana olen vähentänyt osteluani merkittävästi ja saavuttanut nyt ihan lähiaikoina sen huipun luopumalla shoppailusta lähes täysin.

Aluksi shoppailun lopettaminen oli täynnä epätoivoista yritystä. Halusin ostaa ja omistaa asioita ja suorastaan himoitsin niitä, vaikka järkeni sanoikin, ettei minun kannattaisi niitä ostaa. Jouduin ihan oikeasti hillitsemään itseäni, etten ostaisi. Raha poltti tilillä ja tiesin, että minulla olisi varaa, joten oli vaikeaa olla ostamatta. Vuosien varrella shoppailunhimoni oli kausittaista ja ilmeni lähinnä puuskaluontoisesti hyvän tekosyyn varjolla.

Nykyään ei enää voida puhua shoppailunhimosta ollenkaan. Minulla ei nimittäin ole siihen mitään himoa ja usein jopa ahdistun kaupoilla. En voi sanoa, etten enää osta mitään, sillä tottakai minä ostan. Nykyään ostan kuitenkin enää yleensä vaan tarpeeseen ja heräteostoksia saattaa syntyä vain sen luontaisen kokeilunhalun pohjalta satunnaisesti.

Joitakin vuosia sitten päätin, että saan aina syntymäpäivänäni ja jouluna ostaa itselleni jotain ihanaa lahjaksi. Vielä vuosi sitten minulla riitti ideoita ja keksin helposti asioita, joita halusin. Viime jouluna ja parin viikkoa sitten synttäreitäni viettäessäni tajusin, etten halunnutkaan enää ostaa itselleni mitään. Kun minulta kysyttiin, mitä halusin syntymäpäivälahjaksi vastasin, että muutama pari mustia paksuja sukkahousuja tulisi tarpeeseen. Joululahjaksi sain uuden sähköhammasharjan ja vaatteiden silitystä helpottavan vaatehöyrystimen. Halusin vain asioita, jotka olivat hyödyllisiä ja tulisivat aktiiviseen käyttöön.

Jokainen kotiimme tulossa oleva tavara saa minut aina miettimään, että onko se hyvä hankinta. Jos esine tulee välittömään tarpeeseen (olisi se sitten kotoisuuden tunnetta lisäävä sisustusesine, käyttöön päätyvä kodinkone tai uusi lämmin talvitakki), en mieti sitä sen enempää. Tarvitsemme sitä ja sille on kyllä tilaa. Jätän tavaroita kuitenkin helposti kauppaan enkä liiemmin enää harrasta päätöntä, ajankuluksi tapahtuvaa shoppailua. Siinä missä kaupoille pyörimään lähteminen oli joskus ennen mukava aktiviteetti, sillä silloinhan saattaisi löytää jotain sellaista, mitä ei ollut edes tajunnut tarvitsevansa, en enää nykyään löydä mitään järkeä tarkoituksettomassa palloilussa. Miksi ihmeessä menisin yrittämään löytää syyn käyttää rahaani johonkin, mitä en edes tiennyt ennen tarvitsevani?

Tavarat eivät ole kadottaneet arvoaan, sillä olen päinvastoin oppinut arvostamaan niitä vähiä tavaroita, joita kotonamme on. En halua kotia ja varastokomeroa, jotka ovat täynnä yhdentekevää krääsää. Haluan, että jokainen kotoani löytyvä tavara on sellainen, että ihan oikeasti pidän siitä ja haluan omistaa sen. Vaatekkaappini ei ole täynnä vähänkäytettyjä riepuja, vaan pidän siellä kerralla n. 30 vaatteen kokoelmaa, joiden joukosta löydän aina helposti päällepantavaa.

Uskon, että jos en pitäisi kosmetiikkablogia ja olisi elevenillä töissä, olisin varmasti vähentänyt meikkituotteeni yhteen meikkipussiin mahtuviksi. Rakastan vouhottaa kosmetiikasta, mutta rakastan myös minimalismia. Kosmetiikkablogin ja minimalismin yhdistäminen on haastavaa ja vaikka aktiivisesti annankin kosmetiikkaa pois, on sitä silti yhä omiin tarpeisiini nähden liikaa. Kosmetiikkabloggaajana tuotteet eivät kuitenkaan täytä omia tarpeitani, vaan postaan niistä teille ja toivon, että te saatte postauksistani omia tarpeitanne palvelevia vinkkejä. Se oma arkimeikkini (sekä juhlameikkini…) kun syntyy oikeastaan päivittäin niillä ihan samoilla tuotteilla.

Seitsemän vuotta on pitkä aika ja siihen on mahtunut paljon mielenkiintoisia elämänkokemuksia, jotka ovat kuljettaneet minut tähän tilanteeseen, jossa nyt olen ja muodostaneet minulle sen ajatusmaailman, joka minulla nyt on.

Vaikka aina välillä harkitsenkin, että mitäs jos vaan lopettaisin bloggaamisen myönnän, että en oikeasti osaisi olla ilman tätä blogia. En todellakaan tiedä, mitä sillä kaikella ajalla tekisin, kenelle sitten kosmetiikasta intoilisin tai miten oikeasti ilman tätä eläisin.

Ostolakossa ei ole enää väkisin pakotettu toimintamalli vaan elämäntapa. Tavoite on siis saavutettu.

Kommentit
  1. 1

    KatjaV sanoo

    Hieno analyysi ja hyvä sinä! 🙂

    Olen itse tullut yrityksen ja erehdyksen kautta tullut tavaravuoren kautta samaan lopputulokseen. Nyt kotoa löytyy jopa tyhjiä tiloja, vaatteeni mahtuvat pariin kaappiin ja joka aamu löytyy päällepantavaa! Kosmetiikkaa (ja muitakin asioita) ostan vain tarpeeseen, ja rahaa jää käyttöön ihan eri tavalla. Rojusta eroon hankkiutuminen on oikeasti vapauttavaa!

    Blogistasi täytyy sanoa, että on ollut hienoa katsoa edistymästäsi, elämänmuutoksiasi ja kaikkea sitä mahtavaa asennetta & tsemppiä, joka täältä välittyy. Kiitos myös hyvistä kosmetiikkavinkeistä! Varsinkin maskaroiden ja hiustenpesutuotteiden suhteen tunnun tykkäävän samankaltaisista tuotteista kuin sinä.

    Ihanaa vuoden jatkoa, ja kiitos inspiroivasta blogistasi!

  2. 2

    sanoo

    Onneksi olkoon Ostolakko! Ja veikkaan, että hamstrausinnon laantuminen on ihan luonnollista. Yli seitsemän vuotta kosmetiikkatestauksia johtaa varmaan siihen, että yllättyminen on harvempaa ja vaatii jo enemmän saadakseen wau-reaktion? 😀

  3. 3

    sanoo

    Mä olen minimalisti sisustuksen ja muutenkin tavaroiden suhteen. En halua esimerkiksi pitää varastoa, koska jos jotain vie varastoon niin ei sitä yleensä kaipaakaan. Siksi varastokoppini on täysin tyhjä. Mutta kosmetiikka, se vie jonkun verran tilaa kaapista.

  4. 4

    Inga sanoo

    Onnea seitsemästä vuodesta! Jään innolla odottamaan seuraavaa seitsemää vuotta. Mukana pysytään!

  5. 6

    Jenni sanoo

    Onnea tavoitteeseen pääsystä! Minussakin on hamstraajan vikaa, ja olet kyllä aivan oikeassa siinä, että elämä tuntuu selkeämmältä kun koti ei ole täynnä epämääräistä ja tarpeetonta tavaraa.
    Tuo postauksen viimeinen kuva itsestäsi on muuten aivan erityisen freesi ja onnistunut, tosi nätti meikki! Voi kun osaisin laittaa noin kivat rajaukset. Mikä huulipuna sulla tuossa on?

  6. 7

    Kati sanoo

    Aika lentää siivillä, kun on hauskaa.. Olen seurannut blogiasi melkein alusta saakkaa, ja on ollut ihanaa seurata blogin (ja bloggaajan) kehitystä. Ensin sitä oli lukijanakin paljolti kiinnostunut seuraamaan, että mikä on kuukauden purkkisaldo ja jääkö se Diorin viisikko kauppaan . Sitten sitä yhtäkkiä huomasikin odottavansa nimenomaan niitä tuote-esittelyjä ja kaikkea muuta kosmetiikkaan (ja kaikkeen mahdolliseen muuhunkin) liittyvää. Ja vaikka samanlaiset tuotteen eivät itselle aina sovikaan niin Virven tuotearvioista on tullut sellaisia ”maamerkkejä”, että niiden perusteella pystyy usein löytämään ne itselle sopivat vaihtoehdot. Tätä kautta minun mielestä ostolakkoidea jatkuu, kun ainakin tälle lukijalle turhia hutiostoksia tulee vähemmän, kun ensin tsekkaa, mitä Ostolakossa asiasta on kirjoitettu.
    Onnea seitsemän vuoden rajapyykistä ja toivottavasti saamme seurata blogia vielä monta vuotta! *Innolla odottaen, mihin blogi seuraavan seitsemän vuoden aikana kehittyy*

  7. 8

    Cerp sanoo

    Voi ei, mä oon lukenu blogiasi lähes alusta asti! Muistan, kun löydettyäni blogisi luin aiemmat postaukset läpi, niitä oli tyyliin muutamalta kuukaudelta. Niin se aika rientää 😀

  8. 9

    Anna sanoo

    Onnea 7-vuotiaalle! Olen lukenut tätä blogia ihan alusta asti joka päivä lukuunottamatta netittömiä reissuja. Toivottvasti saan lukea myös seuraavat 7 vuotta!

  9. 11

    Heidi sanoo

    Ihana blogi, olen lukenut sitä jo monen monta vuotta! Vaikkakaan en ihan alkuvuodesta asti. 🙂 Mulla on sulle yksi kysymys!

    Haluaisitkohan kirjoittaa blogiisi Äitiyslaki-kansalaisaloitteesta? Se ei ole saanut paljoa julkisuutta, vaikka asia on tosi tärkeä. Lakialoitteeseen tarvitaan vielä aika paljon nimiä, jotta se pääsisi eduskunnan käsittelyyn.

    Lakialoitteella pyritään siis siihen, että jos rekisteröidyssä parisuhteessa oleva naispari yhdessä menee hedelmöityshoitoihin ja tulee raskaaksi, voisi sosiaalisen äidin äitiyden tunnustaa neuvolassa. Näin vältyttäisiin pitkältä ja raskaalta sisäisen adoption prosessilta, joka nykyisten säädösten mukaan on käytävä läpi. Laki toisi kahden äidin perheen vauvalle syntymästä asti turvatun perheen ja kaksi laillista vanhempaa.

    Pyydän tätä, koska asia on kovin tärkeä niille, joita se koskee (noin 150 perhettä vuodessa) ja lisäksi asia on minulle henkilökohtainen. Haluamme vaimoni kanssa lähivuosina lapsia ja olisin niin onnellinen, jos saisimme olla molemmat lapsen virallisia vanhempia ennen syntymää. Olo olisi paljon turvallisempi ja rauhallisempi, kun tietää että lapsella on kaksi vanhempaa. Esimerkiksi jos synnyyksessä sattuisi jotain, olisi tärkeää, että sosiaalisella äidillä on lapseensa juridiset oikeudet.

    Kiitos jos edes harkitset! <3 🙂 Ymmärrän, että pyydän sinua mainostamaan ja ymmärrän, ellet halua sitä tehdä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *