Tämä ravintolisä todellakin vahvisti kynsiäni

Minulla oli vuosia ongelmana kynsien liuskoittuminen, minkä vuoksi kynnet oli hankalaa saada kasvamaan pitkiksi. Aina joku kynsi alkoi liuskoittua ja sitten lopulta sen seurauksena lohkesi. Siinä vaiheessa oli usein mukavaa lyhentää muitakin kynsiä, sillä omaa silmääni miellyttävät eniten tasapitkät kynnet.

Ciaté Gelology Iced Frappe

Ciaté Gelology Iced Frappe, postaus lakasta täällä.

Minuun alkoi jo pidemmän aikaa sitten iskeä laiskuus kynsien laiton suhteen ja nyt olen mennyt jo useamman vuoden (!) suurimman osan ajasta lakkaamattomilla kynsillä. Ei vain ole enää huvittanut tai kiinnostanut. Olen lakannut ne aina välillä, piristynyt siitä hetkeksi ja sitten taas unohtanut koko lakkaamisen ihanuuden pitkäksi aikaa.

Kynsien liuskoittuminen johtuu useimmiten niiden kuivuudesta. Ennen minun oli lakattava kynsiäni suojatakseni niitä, mutta lopetettuani niiden lakkaamisen lähes täysin alkoivat kynteni pikkuhiljaa voida paremmin. Aluksi ne liuskoittuvat enemmän, sillä ne olivat yhä kuivat ja kaipasivat siksi kynsilakan tuomaa suojaa. Vähitellen kuivuus kuitenkin väheni kun kynsilakat eivät enää kuivattaneet kynsiäni ja saatoin olla ilman kynsilakkoja ongelmitta. Ne eivät kasvaneet kovin pitkiksi edelleenkään lohkeilematta, mutta eivät enää tarvinneet lakkaa suojakseen.

Ostolakossa pitkät kynnet

Aloin melkein puoli vuotta sitten  blogiyhteistyön kautta syödä kynsiä vahvistavaa Helein Kauneusravintolisää saatuani sitä blogin kautta testiin. Innostuin tuotteesta testailuni myötä ja ostin sitä sitten itse lisää Suomessa käydessäni. Ravintolisien vaikutukset eivät ole nähtävissä kynsissä kovin nopeasti, mutta nyt puolisen vuotta myöhemmin huomaan ne todella selkeästi.

En ole aikoihin miettinyt kynsiäni kummemmin. Olen lakkaillut niitä kerran tai pari kuukaudessa, mutta suurimman osan ajasta ne ovat vain olleet enkä ole tehnyt niille yhtään mitään. En leikannut, en viilannut, en hoitanut. Olen vain antanut niiden olla. Ei ole kiinnostanut.

Ostolakossa pitkät kynnet

Pari viikkoa sitten olin puristamassa kättäni nyrkkiin (vissiin vähän rankka päivä töissä taas…), mutta se ei ihan onnistunutkaan. Kynteni olivat nimittäin tiellä. Oho, missä vaiheessa ne ovat kasvaneet noin pitkiksi?

Ostolakossa pitkät kynnet

Ajattelin, että ne varmasti lohkeaisivat pian ja päätin antaa niiden olla nähdäkseni, missä vaiheessa ne taas liuskoittuvat, lohkeavat ja sitten katkeavat. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Ostolakossa pitkät kynnet

Siitäkään huolimatta, että pariin kynteeni ilmestyi pientä liuskoittumista, olivat ne yhtäkkiä muuttuneet niin vahvoiksi, etteivät ne enää vain millään lohkeilleet tai katkeilleet. Mitä kummaa?

Ostolakossa pitkät kynnet

Laittamattomat kynnet alkoivat olla häiritsevän tyylittömän näköiset pitkinä, mutta en silti halunnut leikata niitä nähdäkseni, kuinka pitkään voin hommaa jatkaa. Kynsistäni oli tullut yhtäkkiä viimeisten kuukausien aikana niin pirun vahvat etteivät ne enää lohkeilleet ja katkeilleet.

Ostolakossa pitkät kynnet

En ole muuttanut ravinnossani tai muissa tottumuksissani mitään, joten minun on varmasti pakko antaa kunnia Helein Kauneusravintolisälle, jota olen tosiaan nyt puolisen vuotta jo syönyt. Se näyttää nimittäin todellakin vahvistavan kynsiäni!

Vahvat kynnet Helein

Reilun viikon kuluttua minun oli kuitenkin annettava periksi ja lyhentää kynteni, sillä ne olivat jo omaan makuuni häiritsevän pitkät eivätkä millään lohkeilleet tai katkenneet omatoimisesti antaen syytä niiden lyhentämielle. (Ja olivatpa ne myös jo melko epäesteettisen näköisetkin.)

Jos siis syksyllä puhuin Helein Kauneusravintolisästä kaupallisen yhteistyön merkeissä niin tämä postaus tulee nyt sitten ihan omakustanteisesti jatkuneesta tuotteen käytöstä. Näitä tabletteja voin nimittäin todellakin suositella kunhan niitä vain malttaa syödä! Ostin itse tabletteja puolen vuoden satsin käydessäni joulun aikaan Suomessa ja pistelen niitä jatkossa päivittäin poskeeni entistä varmempana siitä, että ne ovat loistava ja toimiva juttu.

Ostolakossa pitkät kynnet

Oletteko te huomanneet ravintolisien vaikuttavan kynsiinne?


Lue myös nämä postaukseni:

Helein Kauneusravintolisä Helein Kauneusravintolisä kynnet Invisibobble Nano Ostolakossa

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Jostain kuvastasi muuten katsoinkin että onpa sulla pitkät kynnet nykyään! Näitähän tuli uusimmassa Bette Boxissa joten tulee varmasti purnukka syötyä. Tällä hetkellä syön biotiinia 🙂

  2. 2

    Tuuli sanoo

    Olen jo muutaman kuukauden kayttanyt ravintolisia, ei niinkaan kynsiini vaan hiusten kasvua nopeuttamaan. Ensin otin parin kuukauden ajan biotiinia aika tujulla annostuksella ja sitten siirryin Solgarin Skin Nails and Hair -valmisteeseen.
    Ehka vasta nelja kuukautta olen noita kayttanyt ja huvittava ilmio: otsaan, pari senttia hiusrajan alle on ilmaantunut yksi tumma hius! Kovasti toivon, etta niita on muuallakin, mutta en ole jaksanut tutkailla.
    Varsinaista kasvun nopeutumista en ole viela huomannut, mutta ehka se vie pidemman aikaa.

  3. 3

    sanoo

    Ennen kynteni olivat hauraat ja liuskoittuvat. Pidin geelikynsiä toista vuotta mutta allergisoiduin niin pahasti että oli pakko ottaa pois. Sen jälkeen ne olivat täysin pehmeät ja aivan kamalat. Söin biotiinia 1000mg päivässä ja MSM:ää ja syön edelleenkin. Hoidin monta kertaa päivässä mutta lopulta CND:n Rescue Rxx toi öljyn mukana keratiinia ja parantuminen alkoi vauhdilla. Nyt on niin pitkät kynnet että pitää ihan miettiä mikä olisi sopiva pituus. Tasaisuus on tärkeintä mutta mikä olisi ideaali pituus, jolloin katkeamisen vaara on vähäisempi mutta tarpeeksi pitkä kuvattavaksi blogiini.
    Mielestäni ei ole vain yhtä tekijää kynsien hoidossa vaan ravintolisä sekä säännöllinen öljyäminen ovat molemmat tärkeitä.
    Olen muuten kovasti tykästynyt elevenin Treat Collection alus- ja päällyslakkaan. 2 kerrosta aluslakkaa antaa todella hyvän keston lakkauksen.

  4. 4

    Lullah sanoo

    Just tuli Bette boxista juuri samaisia tabletteja ja otin käyttöön. Hyvä tietää et näillä on saatu tuloksia! Nimenomaan kynsiin kaipaan apua.

    • 4.1

      Virve sanoo

      Selvästi kyllä tullut konkreettisia tuloksia itselleni ainakin tällä noin puolen vuoden käytöllä! 🙂

  5. 5

    sanoo

    Perinteistä Piimaxia olen syönyt nyt muutaman kuukauden ajan pitkän tauon jälkeen ja voi elämä, hiukset ja kynnet kasvaa sellaisella kohinalla, että oksat pois! Vaikka hiukset oli ennestään jo paksut niin jotenkin nämä kuitenkin ovat nykyään positiivisella tavalla erilaiset enkä keksi siihen muuta syytä kuin Piimax. Samoin kynnet ovat minulla olleet aina nopeasti kasvavat, mutta nyt ne ovat entistä vahvemmat ja kasvavat vieläkin nopeammin. Enpä taida ihan heti noita nappien syömistä lopettaa… 😀 Siskoni myös vannoo Piimaxin nimeen.

  6. 6

    eekku sanoo

    Jes näitä tuli juuri bette boxissa ja aloin syömään kun kynnet kokeneet kovia raskauden jälkeen
    toivottavasti toimii mullaki

  7. 7

    Entinen kynsienpureskelija sanoo

    Mun kynsien pelastus on ollut Nailtiques ja kuiviin kynsiin ja kynsinauhoihin auttaa saman merkin ihanantuoksuinen Oil Therapy. Suosittelen, mutta vähän hankalaa löytää nykyään… Vinkvink jos oot vielä Elevenillä. Tällä hetkellä myös biotiinikuuri menossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *