Trendikäs ihon kolmoispuhdistus

Etelä-Koreassa on jo jonkun aikaa ollut valloillaan ihonpuhdistukseen liittyvä trendi-ilmiö, joka on pikkuhiljaa hivuttautunut jo kohti länsimaitakin. Tuo kasvojen ihon kaksoispuhdistuksen nimeen vannova kansa on nimittäin nyt innostunut kolmoispuhdistuksesta.

Minä rakastan kaksoispuhdistusta enkä voisi kuvitellakaan olevani ilman sitä. Ihonpuhdistus on minulle ensisijainen juttu, joten voisi siis kuvitella, että olen juuri sellainen tyyppi, joka myös hurahtaa kolmoispuhdistukseen. Juttu on kuitenkin niin, että se tapa, jolla korealaiset sen tekevät on minusta ihan järjetön enkä missään nimessä ole valmis ryhtymään siihen.

(Jos kaksoispuhdistuksen konsepti ei ole vielä hallussa, löytyy tästä aiemmasta postauksestani siitä tarkempaa tietoa.)

Korealainen ihonhoito kaksoispuhdistus Ostolakossa Virve Vee

Perinteinen kaksoispuhdistus toteutetaan puhdistamalla kasvot ensin öljymäisellä puhdistuotteella ja viimeistelemällä niiden puhdistus sen jälkeen vesiliukoisella puhdistustuotteella. Yhdessä nämä poistavat iholta sille päivän aikana kertyneen lian, talin, saasteet, epäpuhtaudet, aurinkosuojatuotteet ja meikin, joten kahden tuotteen käyttö on minusta jopa suorastaan tärkeää.

Ostolakossa Kolmoispuhdistus miten tehdään

Uuden trendin mukaan hommaan lisätään kuitenkin heti alkuun yksi vaihe, joka ei kuitenkaan ole yhtään minun juttuni: puhdistusliinat.

Kolmoispuhdistuksen ajatuksena on, että puhdistusliinoilla pyyhitään kasvoilta ensin se voimakkain meikki (mukaanlukien silmämeikki) ja pahimmat epäpuhtaudet. Liinat ovat myös erityisen kätevä tapa puhdistaa kaulan iho, joka muuten jää monilta helposti puhdistamatta huolella.

Ostolakossa Kolmoispuhdistus miten tehdään

Tarkoitus ei ole käyttää mitä tahansa vauvojen pepulle tarkoitettuja puhdistusliinoja, vaan hyvin formuloituja tuotteita, jotka myös ravitsevat ihoa. Liinoja ei välttämättä tarvitse ottaa osaksi ihonpuhdistusta joka päivä, mutta ainakin silloin, kun kasvoilla on käytetty enemmän meikkiä. Liinoilla pyyhkimisen jälkeen ihonpuhdistusrutiinia jatketaan tavallisella kaksoispuhdistuksella.

Ostolakossa Kolmoispuhdistus miten tehdään

Tykkään ajatuksesta tehostaa ihonpuhdistusta, mutta minun täytyy sanoa, etteivät puhdistusliinat ole millään tapaa tuote, jota haluaisin käyttää jatkuvasti. Itseasiassa voin jopa myöntää etten edes ymmärrä, miksi kukaan ylipäätään tahtoisi käyttää niitä jatkuvasti.

Minusta puhdistusliinat ovat kätevä tuote ottaa mukaan lyhyelle matkalle, mökkireissulle, salikassiin tai pitää yöpöydän laatikossa siltä varalta, että kotiin tulee joskus könyttyä vasta pikkutunneilla ja meikin poisto tekee mieli laiminlyödä täysin. Niiden jatkuva käyttö kuitenkin hirvittää minua suuresti ja tajusin sen oikeastaan vasta vähän aikaa sitten, kun olin viikon reissulla Skotlannissa ja päättänyt hoitaa kaksoispuhdistukseni ensimmäisen vaiheen joka ilta puhdistusliinoja käyttäen ihan vain kokeeksi.

Ostolakossa Kolmoispuhdistus miten tehdään

Minusta on ihanaa käyttää puhdistusöljyä, sillä sen pyörittely ja sively kasvojen iholle on hyvin hellävaraista. Iho ei veny sormieni mukana oikeastaan mihinkään suuntaan ja meikki sulaa iholta vaivatta. Tavallisesti en edes tarvitse erillistä silmämeikinpoistoainetta, sillä hellä öljy hoitaa senkin tehtävän.

Laadukkaat puhdistusliinat pyyhkivät iholta kyllä meikin ja epäpuhtaudet hyvin, mutta liinoilla täytyy oikeasti pyyhkiä ihoa, mikä tietysti venyttää ihoa ainakin jossain määrin. Satunnainen ihon venyttely ei tietenkään ole pahasta, mutta ajatus siitä, että käyttäisin puhdistusliinoja usein tuntuu suorastaan hirvittävältä.

Ostolakossa Kolmoispuhdistus miten tehdään

Kokeilin kolmoispuhdistusta parina päivänä ja täytyy myöntää, että se on toimiva juttu silloin, kun kasvoilla on reilummin meikkiä ja ihon tahtoo varmasti saada erittäin puhtaaksi.

Itse koen kuitenkin paljon fiksummaksi käyttää tarvittaessa puhdistusöljyn lisäksi erillistä silmämeikinpoistoainetta ja viimeistellä ihonpuhdistus kaksoispuhdistuksen jälkeen vielä ihon pH:n tasapainottavalla ja loput epäpuhtaudet sekä meikin rippeet tarvittaessa kasvoilta ja silmistä pois pyyhkivällä misellivedellä, jolla ihon pyyhkiminen tuntuu minusta paljon hellävaraisemmalta. Itseasiassa viimeistelen ihonpuhdistukseni hyvin usein nimenomaan misellivedellä, eli olen jo pitkään kolmoispuhdistanut ihoani minusta paljon fiksummalla ja iholle hellävaraisemmallakin tavalla. Misellivedestä märällä vanulappulla ihon hellä sively kun tuntuu minusta ainakin puhdistusliinalla tapahtuvaa ihon puhdistusta hellävaraisemmalta.

Ostolakossa Kolmoispuhdistus miten tehdään

Minusta olisi olisi kuitenkin todella mielenkiintoista saada kuulla teidän ajatuksianne puhdistusliinojen käytöstä. Olen aina valmis muuttamaan tässä tapauksessa melko vahvankin mielipiteeni, jos teillä on jaettavananne hyviä ajatuksia aiheesta!

Ostolakossa Kolmoispuhdistus miten tehdään

Millainen suhde teillä on puhdistusliinoihin?