Nämä kosmetiikkatuotteet otan aina mukaani lennolle

En lentele jatkuvasti pitkiä lentoja, mutta viimeisen noin puolen vuoden aikana niitä on kertynyt muutama, kun ensin kesällä lähdimme häämatkalle Balille ja Singaporeen, sitten syksyllä innostuin käymään Etelä-Koreassa ja nyt tammikuussa lentokone kuljetti meidät Bangkokiin.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1

Näiden lentomatkojen inspiroimana minulta on pyydetty pariinkin otteeseen postausta siitä, millaista kosmetiikkaa pakkaan mukaan lennolle ja koska minulla itseasiassa on lentokoneessa mukanani erityinen pieni lentopussi, jaan sen sisällön mielelläni kanssanne.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (1)

Jos lennän muutaman tunnin kestäviä Euroopan sisäisiä lentoja, voin ihan hyvin lentää kasvoillani normaali täysi meiki ja varmistan vain, että minulla on ekstratuotteina mukanani kasvosuihke ja huulirasva, jotka molemmat tosin muutenkin kuuluvat lähes poikkeuksetta käsilaukkuni vakiovarusteisiin. Jos lento kuitenkin kestää pidempään, lähden matkaan mielelläni ilman meikkiä ja varaan mukaani kompaktin tuotearsenaalin, jolla hoidan ja freesaan lennon aikana kasvojani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (5)

En tykkää muuten käyttää puhdistusliinoja, mutta lentokoneessa ne tuntuvat käteviltä. Varsinkin pitkän lennon aikana tulee välillä tunne, että tahtoo vain päästä puhdistamaan ja raikastamaan naaman ja sitä varten on mukavaa olla mukana muutama puhdistusliina.

(Negatiivisesta suhteestani puhdistusliinoihin voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani, jossa esitellään kolmoispuhdistuksen konsepti.)

Korean matkallani poimin suosikkikaupastani Daisosta mukaan myös käteviltä vaikuttavia saippuapapereita, jotka ovat kulkeneet mukanani käsilaukussa varmuuden vuoksi jo pitkään ja jotka ovat erityisen käteviä matkustaessa. Saippuapapereista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (4)

Ihoni kuivuu helposti, mutta täytyy myöntää, että kangasnaamioiden käyttö lentokoneessa tuntuu minusta paitsi jotenkin kiusalliselta myös epäkäytännölliseltä. En halua, että niiden seerumia valuu vaatteilleni ja muutenkin ne jättävät iholle tavallisesti sen verran ravitun ja klähmäisen tunteen, että säästän ne mielummin koti-iltoihin.

Viimeisimmillä lennoillani olen kuitenkin ollut aivan hulluna näihin tässä aiemmassa postauksessani esittelemiini Skin79 10″ Magic Quick Mask -naamioliinoihin, jotka ovat olleet aivan loistavia käyttää lentokoneessa. Puhdistusliinoilta näyttävillä lapuilla on kätevää sivellä kasvoja ja taittelen liinaa usein niin, että annan sen vaikuttaa kasvojen eri alueella useamman minuutin ajan. Liina pysyy pitkään kosteana, mutta ei ole silti märkä, minkä ansiosta sitä on miellyttävää käyttää. Näistä naamioliinoista on tullut uusi must have -tuotteeni matkustaessani.

Koelf Bulgarian Rose Hydro gel Eye patch

Olen huono nukkumaan pitkillä lennoilla näytänkin niiden jälkeen tavallisesti melko uupuneelta. Hydrogeelistä valmistetut silmänympärysnaamiot ovat kiva tapa kosteuttaa ja virkistää väsyneitä silmänympäryksiä, sillä ne ovat melko huomaamattomia – ellei sitten käytä värikkäämpiä lappuja. Minulla oli viimeisimmällä lennolla mukanani pakkaus Koelf Ruby Bulgarian Rose Hydro Gel Eye Patch -silmänympärysnaamioita, joiden virkistävä vaikutus tuntui lentäessä erityisen mukavalta. Näistä silmänympärysnaamioista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (7)

Pidän lennolla myös aina mukana kasvosuihketta, sillä se kosteuttaa ihoa ja tuo sille raikkaan tunteen. Toinen aivan erityisen kätevä tuote ottaa mukaan lennolle on kosteuspuikko, jota voi sivellä niin helposti kuivuviin nenänpieliin kuin silmänalusille ja muillekin kasvojen ihoalueille, jotka saattavat lennolla kaivata erityistä apua. Tästä Neogen White Truffle Laycure Oil Stick -kosteuspuikosta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (8)

Pidän lennolla mukana myös minikokoisia ihonhoitotuotteita, joita lisäilen kasvoilleni tarvittaessa lennon aikana tai ainakin sen jälkeen, kun olen pyyhkinyt kasvot viimeistään ennen laskeutumista puhdistusliinalla. Pieni kasvoöljy, huulivoide, silmänympärysgeeli ja kosteusvoide ovat kaikki hyviä olla koneessa.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (6)

Jos olen lomalennolla, en jaksa meikata ennen laskeutumista. Huulia hoitava kiilto (tässä tapauksessa Clarins Instant Light Lip Comfort Oil -huuliöljy, josta löytyy postaus täältä) ja tyynymeikkivoide (tällä kertaa Etude House Any Cushion) ovat kuitenkin hyviä olla mukana ja itse lisäilen huulille lennon aikana mielelläni väritöntä, huulia hoitavaa kiiltoa. Tyynymeikkivoiderasian peili on kätevä ja vaikka kasvoille ei aikoisikaan tehdä varsinaista meikkiä, on tyynymeikkivoide silti näppärä tuote freesaamaan kasvoja, kätkemään tummia silmänalusia ja tarvittaessa jopa tuomaan iholle aurinkosuojaa.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (2)

Oma lentopussini näyttää tavallisesti tosiaan jotakuinkin tältä ja kaikille tuotteille oli jälleen viimelennolla käyttöä, eli pussini sisältö on hiottu hyvin vastaamaan käytännön tarpeitani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (3)

Mitä kosmetiikkaa te otatte lennolle mukaan?

Edit. Lennolle voi ottaa mukaan 1 litran uudelleen suljettavaan, läpinäkyvään pussiin mahtuvat nesteet, joista yksittäinen tuote saa olla korkeintaan 100 ml. Nesteiksi lasketaan tuotteet, joiden sisältö ilmoitetaan millilitroissa sekä Helsinki-Vantaan lentokentän ohjeiden mukaan periaatteessa myös kaikki sellaiset tuotteet, jotka voi levittää, eli myös esimerkiksi huulipunat. Rajoituksista voi lukea lisää täältä.