LivBox Huhtikuu 2015: Intiimialueet juhlakuntoon

Minulle tulee LivBox blogin kautta toimitettuna joten en maksa siitä, mutta olen silti ihan yhtä innoissani ja jännissäni joka kuukausi sen saapuessa. Saisiko rahoilleen vastinetta tässäkin kuussa?
Yleensä olen ollut sitä mieltä, että saisi ja boksit ovat olleet minusta kivoja varsinkin viimeaikoina. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että huhtikuun boksi oli minulle pettymys. Jos olisin maksanut siitä en olisi ollut kovin iloinen.
Tottakai jokaiseen boksiin mahtuu helposti mukaan joku tuote, joka ei ole ihan omaan makuun ja jonka olisi voinut jättää väliin, mutta eihän se haittaa. Pääideana on kuitenkin, että boksissa on aina jotain sellaista, mistä on ihan todella innoissaan ja muiden tuotteiden kohdalla sitten edes ajattelee, että no, eiköhän näille käyttöä tule ja ihan kiva kokeilla.
Viime boksi oli kuitenkin niin totaalisen tylsä, että se odotti viikkoja ennen kun jaksoin edes ensimmäisen kurkistuksen jälkeen pohtia, kuinka sen teille esittelen. Anteeksi nyt vaan, mutta minuun tämä ei vaan kolahtanut.
Boksin suosikkituotteeni olivat nämä kolme tuotetta, mutta niistä mikään ei ollut sellainen, että olisin miettinyt, että ”Jes, mahtavaa, että pääsen vihdoin kokeilemaan tuota! Se onkin kutkutellut mielessäni jo jonkun aikaa!
No joo, useimmat meistä käyttävät antiperspirantteja, joten why not, onhan tämä ihan kiva tuote laittaa boksiin ja söpöltäkin vielä näyttää. Ja voihan tämä oikeasti olla vaikka kuinka hyvä, mutta hei, mitä nämä maksaa, 2,50 euroa?
Boksin kohokohta taisi olla Essien minikokoinen Sugar Daddy -kynsilakka ja sekin oikeastaan vaan siksi, että minusta oli hauskaa nähdä, että niitä ylipäätään tehdään minikokoisina. Se oli minulle ihan uutta tietoa! Sanoisin, että jo pelkästään tämän lakan täysikokoiseen vaihtamisella olisi ollut minun silmissani boksin sisältöä hurjasti parantava vaikutus. Hassua, mutta totta.
Laatikon arvokkaimmaksi tähtituotteeksi oli valikoitunut Lumenen apteekeissa myytävän LAB-linjan Siloittava Kosteusvoide osan tilaajista saatua saman linjan silmänympärysvoiteen. Tavallisena tilaajana toteaisin, että sain juuri viimekuussa myös Lumenen normaalista sekaiholle tarkoitetun kosteusvoiteen, joten tämä oli vähän tylsä yllätys… varsinkin kun itselläni on kuiva iho. 
Boksista löytyivät myös näytekoot RFSU:n intiimialueille tarkoitetusta sheivausgeelistä ja after shave -tuotteesta sekä alakerralle tarkoitettu höylä. En ole kauhean häveliäs ja siveellinen ihminen, mutta eikö näiden tylsien hygieniatuotteiden tilalle olisi oikeasti voitu pakata jotain mieltä piristävää? Minusta boksin tarkoituksena on tuoda piristystä ja kivaa fiilistä ja jotenkin joku pieni hemmottelutuote ajaisi sen tarpeen minusta huomattavasti paria alapäälle tarkoitettua näytettä paremmin.
Yllätystuotteena boksiin oli pakattu Iberon meikkisieniä. Ehkä nämä oli keksitty lisätä siinä vaiheessa kun tajuttiin, että boksi on aika tyhjä ja tylsä?
Laatikon teemana olivat tuotteet, joilla voi ottaa kesän vastaan ja valmistautua alkukesän juhlintaan. No joo, onhan se dödö tavallaan sellainen, mutta olisiko kosteusvoiteeksi vaikkapa sitten voinut valikoitua joku sellainen, jossa olisi se aurinkosuoja? Tai miten olisi ollut joku freesaava kasvonaamio ainaisen kosteusvoiteen sijaan? Tai vaikkapa joku itseruskettava?

Ja mikä tässä tarkalleen auttaa valmistautumaan alkukesän juhlintaan? Aaah, vai valmistutaanko tässä juhannukseen: kynsiin nude-henkeä ja alakerta juhannuskuntoon? Kainaloon sitten vähän dödä ja jo ollaan juhlakunnossa!

Yritin lähes kuukauden miettiä, saisinko boksin käännettyä positiiviseksi. En saanut. Saitteko te?