Taas Yhteenvedetty

Tänään olisi taas yhteenvetopäivä. Ikäväkseni joudun kuitenkin kertomaan saldon olleen suorastaan surkea, sillä vietin viime vapaani lähes täysin Englannissa eläen niin kiireellä, etten iltaisin jaksanut edes rasvata vartaloni ihoa (ah, tätä kuivien ja punaisten läikkien määrää…). Tästä johtuen minulta kului reissun aikana loppuu tasan kolme tuotetta.

La Prairien Cellular Hydrating Serumin 5ml näytekoko kului vihdoin loppuun.

Käytän sanaa vihdoin siksi, että tuote osoittautui todella riittoisaksi ja pienestä koostaan huolimatta näyte kesti todella pitkään.

Käytin tuotetta niin kosteusvoiteen alla kuin usein sävyttävän päivävoiteen tai BB-voiteen alla yksinäänkin ja seerumin kosteutustehot riittivät kuivassa laivan sisäilmassakin pitämään ihoni kunnossa.

Vaikka pidin tuotteesta en ole silti varma, onko se ihan hintalappunsa arvoinen kuitenkaan. Myönnänkin siis, että olen hieman hinta-allerginen.

Toinen loppunut tuote oli sekin matkakoko. Biothermin Eau D’energie -linjan pieni suihkugeeli turskahti loppuun ja olen täysin sinut asian kanssa enkä jäänyt kaipaamaan tuotetta mitenkään erityisesti. Tuote oli perusmukava suihkugeeli, mutta koska minulla ei ole mitään erityistä rakkaussuhdetta kyseiseen tuoksuun, ei täysikokoisenkaan tuotteen osto liiemmin kiinnosta.

Kolmas poislentävä tuote oli kuivahtamaan päässyt Hypnose Doll Eyes -mascaran näytekoko. Tykästyin mascaraan jo alussa, mutta ihastuin siihen vielä enemmän pidemmän käytön jälkeen. Mascara tosiaankin tuuheuttaa ja pidentää, mutta tekee hyvin siistiä ja eroteltua jälkeä ripsiini. Tarkempaa esittelyä mascarasta löytyy tästä aiemmasta postauksestani.

Nämä kolme pientä matkakokoista loppuunkulunutta tuotetta olivat tosiaankin tämän vapaajaksoni yhteissaalis. Olin niin kiireinen ja lopulta jo niin väsynytkin, etten edes jaksanut iltaisin alkaa rasvailla vartaloani, käyttää kasvovettä tai erillistä silmämeikinpoistoainetta ja sama kosteusemulsiokin riitti koko kasvoille silmänympärykset mukaanlukien. Käsi- tai jalkavoidettakaan en jaksanut laittaa ja hyvä kun jaksoin rasvata huuliani.

Katsotaan, tapahtuuko töissä hieman enemmän loppuneiden tuotteiden saralla taas.

Seuraavilla vapaillani olen lähdössä hyvän ystäväni kanssa Roomaan kahdeksaksi päiväksi tyttöjen reissulle, joten voi olla, että silloin iskee taas tuotelaiskuus. Loppukesä on muutenkin melkoisen haipakkaa aikaa, sillä ehdin olla ennen syyskuun alun Englantiin muuttoa Suomessa matkustelun ja töiden välillä enää vain neljänä hajapäivänä, jotka nekin kuluvat perhepiirin häähumussa ja Englannin muuttokuormaa pakkaillessa… Kiirettä siis pitää tänä kesänä, mutta ehtiihän sitä sitten haudassa nukkua.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Rooma on aivan ihana paikka, olin siellä juuri viime viikolla. Kosmetiikan käyttäminen oli sielläkin hirveän raskasta, kun kaikki energia tuntui menevän aurinkosuojan läträämiseen ja pois pesemiseen, sekä jalkojen laastareita vaihdellen ja kaiken maailman rohtumia hoidellen….

    Olin kuitenkin aivan fiiliksissä, kun pääsin hypistelemään Sephoraan, Bottega Verdeen yms. Ostin Sephorasta mm. paljon kehumasi Urban Decayn luomiväripohjustajan ja Sephoran omia euron pikkusia suihkugeeli"näytteitä". Ostin noita suihkugeelejä eri tuoksuisina (yritin valita ne herkullisimmat), ja ajattelin niitä sujauttaa myös kavereiden joululahjoihin. 😛

    Oikeastaan syy, miksi kirjoitin, oli se, että sain mielenkiintoisia näytteitä Terminin pikkuisesta Nivea-kaupasta ostosteni yhteydessä. Kyseessä on jonkinlainen suihkubalsami,
    http://www.nivea.it/Prodotti/Linea-Corpo/Sotto-la-Doccia-Balsamo-Corpo?nvem=/modules-components/ext/it-IT/expertise-modules/NDO_sotto_la_doccia

    ja minun piti oikein Google Translaten avulla selvittää, mistä oikein on kyse. Tuote on siis kosteusvoiteen korvike, joka sivellään vartalolle pesun jälkeen jo suihkussa, ja huuhdellaan pois. Ja pitäisi kosteuttaa. Itse en ole näytteitä ehtinyt kokeilemaan, enkä ehkä usko täysin tuotteeseen ennen kokeilua, mutta idea ainakin on hauska! Käy ihmeessä hakemassa omat näytteesi, jos idea kiinnostaa! 🙂 Ja hyvää reissua!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *