Syyskuun 2017 loppuneet kosmetiikkatuotteet

*Sis. mainoslinkkejä

Olin syyskuussa varsin ahkera kosmetiikkatuotteiden kuluttaja, kuten alla olevasta kuvasta voi havainnoida. Etsin kotoa käsiini lopuillaan olevia tuotteita kuin viimeistä päivää ja käytin niitä tunnollisesti. Kuukauden päätteeksi tuntuikin varsin tyydyttävältä nähdä, että tyhjentyneitä purkkeja oli näin reilu määrä – edessä häämöttänyt Etelä-Korean reissu ja muutaman kuukauden päästä tuleva muutto Bangkokiin saivat molemmat nimittäin aikaan tunteen siitä, että ylimääräisiä purkkeja olisi hyvä karsia.

Ostolakossa elokuun loppuneet 2017

Purkkien sekaan mahtui niin normaalikokoisia, pitkään käytössä olleita tuotteita kuin muutamia kokeilukokojakin. Kuukauden saldo oli niin hyvä, että lokakuussa on varmasti suorastaan mahdotonta pistää enää paremmaksi.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Syyskuussa kului loppuun poikkeuksellisen monta meikkituotetta, joita lähes kaikkia jään muistelemaan hyvällä. Eniten niistä jään ikävöimään MAC Mineralize Skinfinish -kivipuuteria, josta voi lukea tästä aiemmasta postauksestani. Tykkään tämän puuterin erittäin peittävästä, mutta heleältä näyttävästä lopputuloksesta. Loppunut sävy Light Plus oli hieman hutiostos ja sopi minulle lähinnä kesällä. Tavallisesti suosikkisävyni on Light, joka sekin saisi kyllä olla hitusen vaaleampi.

Tiensä päähän tuli myös tässä postauksessa aiemmin kehumani, töiden kautta minulle testiin päätynyt LashFood Conditioning Collagen Lash Primer*, joka oli niin loistava tuote, että voisin ostaa sitä uuden vaikka välittömästi. Pohjustaja antoi ripsille mukavasti lisää näyttävyyttä, mutta jätti ripset pehmeiksi ja erotelluiksi.

Etude House Big Cover Concealer Cushion* on lemppari peiteaineitani, sillä se peittää hyvin, mutta ei tunnu tai näytä raskaalta. Käytän tuotetta erityisesti silmänalusilleni ja siitä voi lukea tarkempia kehuja esimerkiksi tästä tai tästä aiemmasta postauksestani.

Loppuun kului myös yksi kiireisten aamujen luottotuotteitani eli Oriflame The ONE Colour Unlimited Eyeshadow Stick, jota olen kehunut tässä aiemmassa postauksessani. Nämä luomiväripuikot ovat superhelppoja ja nopeita käyttää, kestävät hyvin ja toimivatpa vieläpä luomivärien pohjustuksessakin. Tämä vaalea sävy oli Iced Sand, joka oli lempparini.

IsaDora Twist-Up Gloss Stick 29 Clear Nude* oli yksi käsilaukussani pitkään pyörineitä luottotuotteita, joka päätyi minulle kaksi vuotta sitten kaveriltani kosmetiikkavaihtoupoissa. Vaniljalta tuoksuvan huulikiiltokynän sävytön koostumus antaa huulille luonnollista kiiltoa ja kynämäistä tuotetta on helppoa sipaista huulille aina tarvittaessa. Unohdin tämän olemassaolon pitkäksi aikaa, mutta nyt se on jälleen viihtynyt käsilaukussani useita kuukausi ja loppui vihdoin sen seurauksena. Tuotteesta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Syyskuussa loppunsa koki myös Dior Backstage Eye Primer, jota minulle ei varsinaisesti tule ikävä. Tuote päätyi minulle joskus aikoinaan töiden kautta, mutta en liiemmin innostu purkkiin pakatuista luomivärinpohjustustuotteista, joita on noukittava sormella (tai siveltimellä). Tuotteen koostumus oli jo lähtökohtaisesti hieman kuivahko ja iholla lähes puuterimaiseksi muuttuva enkä kokenut sitä mitenkään erityiseksi. Se tasoitti mukavasti silmäluomien sävyä ja piti silmämeikin loistavasti paikoillaan, mutta en ostaisi tätä enää uudelleen.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Syyskuussa kului loppuun myös reilu vuosi sitten Japanin reissulta ostamani Daison sivellinsaippua, joka ajoi asiansa, mutta ei ollut mitenkään kummoinen. Loppuun kului myös viime vuoden Lookfantasticin joulukalenterista tullut This Works -merkin Sleep Plus Pillow Spray, jonka laventelisen tuoksun kerrotaan rauhoittavan mieltä ja parantavan yöunien laatua. En varsinaisesti pidä laventelin tuoksusta eikä minulla muutenkaan ole kummempia uniongelmia, joten tuttavuuteni tämän tuotteen kanssa saa puolestani jäädä tähän.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Syyskuun saldoon kuuluu myös muutama käsivoide. Blogin kautta minulle päätynyt Vaseline Intensive Care Advanced Repair Hand -käsivoide ansaitsee erityismaininnan, sillä sen erittäin kuiville käsille kehitetty koostumus pehmensi ja kosteutti tehokkaasti paitsi käteni myös kantapääni. Tätä voin suositella!

Lavera Hand & Cuticle Cream -käsivoiteen matkakoko ajoi asiansa, mutta en ole liiemmin luonnonkosmetiikan tuoksujen ystävä, joten en ostaisi tätä itse. Tuotteen keskitäyteläinen koostumus kosteutti kuitenkin ihoa hyvin, eli koostumuksensa puolesta käsivoide oli muuten kyllä toimiva.

Myös toinen luonnonkosmetiikan tuote kului loppuun viimeisteltyäni Dr. Hauschka Deodorising Foot Cream -jalkavoiteen. Tämän jalkavoiteen ideana oli sen nimen mukaisesti pitää jalat kuivina ja jalkavoide jättikin niihin lähes puuterimaisen pinnan sekä raikkaan tunteen. Minulla ei varsinaisesti kuitenkaan ole ongelmia jalkojen hikoilun tai hajun kanssa, joten käytän mielummin täyteläisempiä jalkavoiteita, joilla voin ravita jalkojeni ihoa tehokkaasti yön aikana. Tämä jalkavoide kosteutti ihoa kuitenkin ihan mukavasti ja sopii varmasti loistavasti niille, jotka kaipaavat jalkoja raikkaana pitävää tuotetta.

Olen käyttänyt viimeisen puolen vuoden aikana loppuun jo kaksi blogin kautta minulle päätynyttä Herbinan antiperspiranttia. Ensimmäinen niistä oli ihanan puhtaalta tuoksuva Fresh Cotton, josta pidin todella kovasti. Deodorantti raikasti kainalot, piti ne keskivertohyvin kuivina ja ajoi muutenkin hyvin asiansa. Myös tämä Soft Cashmere oli oikein toimiva tuote, vaikka en uskokaan, että se sopii muuten kuin kevyeen tai normaaliin hikoiluun.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Vartalotuotteiden puolelta loppuun kului myös blogikokeiluun saamani The Body Shop Almond Milk & Honey* -suihkuvoide, jonka erityisesti kuivalle ja herkälle iholle kehotetty koostumus oli tuotteen nimen mukaisesti miellyttävän voidemaista. Suihkuvoide puhdisti ihon hellästi ja jätti sen pehmeän kosteutetuksi ja miellyttävän tuoksuiseksi. Tätä meillä käytti myös mieheni, joka hänkin piti tuotteesta.

Sain vihdoin loppumaan myös blogikokeiluun saamani Benecos Natural Care Body Peeling -vartalokuorinnan, jota minulle ei tule ikävä. Tuotteen koostumus muistutti minusta nimittäin lähinnä hellästi kuorivaa suihkugeeliä, sillä raikeita oli sen verran vähän ja ne olivat muutenkin melko kevyesti ihoa kuorivia. Tykkään, että vartalokuorintani saa kuoria ihoni ihan kunnolla, joten tämä tuntui hieman turhalta tuotteelta.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Vartalotuotteiden puolelta loppuun kului myös melko kiitettävä määrä vartalovoiteita. Ihoni kuivuu helposti, minkä vuoksi se tarvitsee päivittäistä kosteutusta. Rakastan tuoksuvia vartalovoiteita enkä tiedä montaakaan parempaa asiaa, kuin sujahtaa illalla suihkun jälkeen lakanoiden väliin ihanalta vartalovoiteelta tuoksuen.

Blogikokeiluun saamani The Body Shop Virgin Mojito Body Butter* oli mielenkiintoinen tuote. Tykkäsin tuotteen ravitsevasta ja ihoa tehokkaasti kosteuttavasta koostumuksesta, mutta en todellakaan halua tuoksua mojitolle. Tykkäsin kyllä vartalovoin tuoksusta, mutta en halua tuoksua sille, minkä vuoksi käytin tuotetta vain iltaisin ja olin tyytyväinen, että se loppui.

Yksi tylsimpiä loppuneita tuotteita oli puolestaan Mario Badescu Super Rich Olive Body Lotion*, jonka ostin meiltä töistä kiinnostuttuani merkin tuotteista. Nimensä mukaisesti tuotteessa oli melko täyteläinen koostumus, joka kyllä kosteutti ja ravitsi vartaloni ihoa tehokkaasti, mutta joka oli muuten ihan yhtä tylsä kuin pakkauksensakin. Tuotteessa oli tylsä tuoksu ja jotenkin minua alkoi jo haukotuttaa ihan vain tuotteen katsominenkin. Toimii, mutta en ostaisi uudelleen.

Käytin loppuun myös minulle joskus töiden kautta päätyneen Victoria’s Secret Hello Darling Hydrating Body Lotion -vartalovoiteen. Tykkään käyttää Victoria’s Secretin vartalovoiteita öisin niiden ihanien tuoksujen vuoksi, vaikka en muuten merkin tuotteilta haluakaan enää nykyään liiemmin tuoksua. Tässä tuotteessa ei kuitenkaan ole mielestäni mitenkään erityisen hyvä tuoksu, joten olin ihan tyytyväinen, että tuote loppui vihdoin.

Sain viime vuoden Lookfantasticin joulukalenterista matkakokoisen Rituals The Ritual of Sakura Magic Touch Body Cream -vartalovoiteen matkakoon, johon tykästyin kovasti. Sen täyteläinen koostumus kosteutti ja ravitsi ihoani hyvin, minkä lisäksi tuotteessa oli myös mukava tuoksu. Tätä voisin käyttää lisääkin.

Matkakokoiset Escada Joyful Precious Body Moisturizer ja Dolce & Gabbana Dolce Perfumed Body Lotion ovat molemmat  minulle töiden kautta päätyneita vartaloemulsioita, joita en itse ostaisi, mutta jotka käytin niiden tuoksujen vuoksi. Kummankaan tuoksu ei kuitenkaan varsinaisesti ole erityisesti makuuni, sillä ne eivät tulleet ihollani esiin kovin pehmeinä, joten en jää ikävöimään näitä. Täytyy kuitenkin sanoa, että kummankin näistä tuoksu pysyi iholla todella pitkään.

Käytin pois myös kesällä hotellihuoneesta mukaani nappaamani Peter Thomas Roth Mega-Rich Body Lotion -vartalovoiteen matkakoon, joka ei liiemmin herättänyt minussa mitään tunteita. Vartalovoide kosteutti ihan hyvin, mutta minulle ei tämän(kään) Peter Thomas Roth -tuotteen kokeilun jälkeen tullut tunnetta, että sitä tai merkin muita tuotteita olisi saatava lisää.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Kasvotuotteiden puolelta loppuun kului Japanin reissulta kotiuttamani Kosé Clear Turn Collagen Essence Mask* -kangasnaamiopakkaus, joka sisälsi 30 kangasnaamiota. Naamiot olivat ihan hyviä perusnaamioita, jotka kosteuttivat ihoa kivasti, mutta eivät minusta mitenkään erityisiä kuitenkaan. Naamioista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Kasvotuote, jota minulle sen sijaan tulee kovastikin ikävä on Lumene LÄHDE Pure Arctic Hydation Spring Water Mist* -kasvosuihke, jota olen kehunut jo aiemminkin sekä tässä että tässä postauksessani. Kasvosuihkeessa on aivan ihanan hienojakoinen suihku, minkä ansiosta se sopii täydellisesti meikin päälle. Se ei varsinaisesti kastele kasvoja, vaan nimenomaan vain tuo niille kosteutta ja heleyttä. Rakastan käyttää tätä tuotetta pitkin päivää ja suosin märempiä ja suurempia pisaroita pärskiviä tuotteita iltaisin ihonhoidon yhteydessä.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Syyskuun aikana kului loppuun myös useita muita kasvonaamioita. En ole säästänyt tähän yksittäisten kangasnaamioiden pakkauksia, mutta syyskuussa käytin tietysti myös niitä.

Tykkään korealaisista silmänympärysnaamioista ja suosikkini ovatkin olleet Petitfée Black Pearl & Gold Hydrogel Eye Patch* –hydrogeelilaput, joista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani. Shoppailin niiden jälkeen kokeiluun myös nämä Petitfée Gold EGF Eye Patch* -hydrogeelilaput, mutta vaikka nämä ovatkin olleet ihan hyviä, en ole kokenut näitä yhtä ravitseviksi kuin noita toisia, eli en hankkisi näitä enää uudelleen. Minulla odottelee kotona nyt pakkaus Petitfée Collagen & CoQ10 Hydrogel Eye Patch* -naamiolappuja, jotka pääsevät kokeiluun seuraavaksi.

Syyskuussa kului loppuun myös kaksi blogin kautta saamaani L’Oréal Paris Pure Clay -kasvonaamiota. Vihreä L’Oréal Paris Pure Clay Purify Mask* -kasvonaamio oli suosikkini, sillä se puhdisti ihoni hyvin kuivattamatta sitä. Kolmea savea ja eukalyptusta sisältävä naamio jätti kasvoille pehmeän ja miellyttävän raikkaan tunteen. Epäpuhtauksia imevää hiiltä sisältävä musta Pure Clay Glow Mask* puhdisti ihon tehokkaammin, mutta ei silti myöskään tuntunut liian kuivattavalta. Mustan naamion ainoa ongelma oli, ettei se huuhtoutunut iholta pois kovin helposti, mikä ei tehnyt sen käytöstä vaivatonta.

Olen pitänyt näistä L’Oréalin Pure Clay -kasvonaamioista ja pakko vinkata tässä yhteydessä, että naamioista on saatavilla myös kolme erilaista naamiota sisältävä minipakkaus*, joka sopii täydellisesti multimaskingiin. Kokemuksiani naamioista voi lukea tästä aiemmasta postauksestani.

Syyskuussa kului loppuun myös pieni kokeilukoko Peter Thomas Roth Blue Marine Algae Mask* -kasvonaamiosta, jolle en myöskään lämmennyt erityisemmin. Käyttökokemuksiani voi lukea tarkemmin tästä aiemmasta postauksestani. Sen sijaan blogikokeiluun saamaani Korres Wild Rose Peeling Mask 10% AHA -kuorintanaamiota minulle tulee hieman ikävä, mutta olen onnellinen sen loppumisesta, sillä se oli ehtinyt olla minulla avattua jo kaksi vuotta… Tuotteesta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Putsaripuolelta kului loppuun muutamia tuotteita, joista jään ikävöimään paljon kehumaani The Face Shop Rice Water Bright Light Cleansing Oil* -puhdistusöljyä. Tuotteesta voi lukea kehuja tästä aiemmasta postauksestani. Käytin pois myös blogin ja töiden kautta minulle päätyineitä FOREO-ihonpuhdistustuotteiden matkakokoja, joista voi lukea lisää tästä postauksestani.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Hiuspuolelta loppuun kului jättipullo Japanista ostamaani Tsubaki Damage Care Conditioner -hoitoainetta, joka ravitsi hiuksiani hyvin, mutta joka oli ehkä hieman liian raskas tuote omaan makuuni. Loppuun kului myös aiemmin kehumani The Body Shop Fiji Green Tea Shampoo* sekä tuubillinen hehkuttamaani L’Oreal Paris Casting Sunkiss Jelly -vaalennusvoidetta, josta voi lukea lisää täältä. Loppunsa koki myös Goldwell Dualsenses Rich Repair 6 Effects Serum, jonka hiuksiin jätettävä koostumus hoiti hiuksiani hyvin tuntumatta niissä raskaalta. Testissä olivat myös matkakokoiset versiot Peter Thomas Roth Mega-Rich Shampoosta ja hoitoaineesta, mutta näistäkään kumpikaan ei tuntunut mitenkään erityiseltä.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Kaksi viimeistä syyskuussa loppunutta tuotetta olivat kuivashampoita, joita minulla kuluu melko reipasta tahtia. Tykkään, että jemmoistani löytyy samaan aikaan sekä pelkän puhtaan tunteen jättäviä että volyymia ja rakennetta antavia vaihtoehtoja.

Blogikokeiluun saamani Schwartzkopf got2b Fresh it Up Volume Dry Shampoo oli minusta loistava volyymituote, sillä se ei tuonut hiuksiin liikaa hiuspuuterimaista rakennetta. Tukka tuntui melko puhtaalta, mutta sai silti hieman  ryhtiä ja rakennetta. Tätä voisin käyttää useitakin pulloja.

Cutrin Sensitive Dry Shampoo edustaa puolestaan sitä lähinnä vain pelkän puhtaan tunteen tuovaa porukkaa, mutta ajaa tehtävänsä siinä loistavasti. Tämä blogikokeiluun saamani kuivashampoo oli helppo tuote turvautua koska tahansa ja tätäkin voisin käyttää lisää.

Syyskuun loppuneiden tuotteiden saldo olikin huimat 40 tuotetta, joista 12 ei tosin ollut täysikokoisia.

Ostolakossa syyskuun loppuneet 2017

Loppuiko teiltä syyskuussa joku erityisen hyvä tuote?

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Ehkä The Body Shopin Camomile meikinpoistoöljy on se tärkein tuote, joka loppui viime kuussa. Sitä tulee käytettyä joka päivä, mutta tuote kestää kuitenkin useamman kuukauden!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *