Suihkutettava kynsilakka?

Kukapa ei olisi joskus haaveillut, että kynsilakan voisi vaan suihkuttaa nopeasti kynsiin. Ajatusleikkinä se on ollut hauska, mutta jokainen asiaa ajatellut on varmasti myös tajunnut sen olevan mahdoton ajatus, sillä samalla lakkaa tietysti tulisi käsillekin. Eli ei ehkä sittenkään niin kätevää…

Vai voisiko se kuitenkiin onnistua? 
Kyllä vain voi! Homman on hionut kuntoon brittiläinen Nails inc, jolta löytyy varsin kätevän oloinen PaintCan -kynsilakkasuihke.

Ohjeiden mukaan lakkaus aloitetaan levittämällä kynsille aluslakka, jonka annetaan kuivua. Tämän jälkeen kynsille suihkutetaan PaintCan-kynsilakka, joka tarttuu kynsillä kiinni alla olevaan lakkaan. Kynsilakan päälle levitetään vielä päällyslakkaa ja kädet pestään nopeasti vedellä, jolloin iholle suihkuttaessa osuneen lakan tulisi huuhtoutua vaivatta pois. (Lakan voi myös suihkuttaa kynsillä olevan värilakan päälle.)

Melkoinen keksintö! (Katso animaatio lakan käytöstä täältä tai lyhyt video täältä.) Googlettelujeni perusteella lakkauksen lopputulos näyttää upealta, mutta pakko myöntää, että tämä lukeutuu jälleen niihin tuotteisiin, joita olisi itse pakko saada kokeilla ennen kuin voi uskoa niiden oikeasti olevan loistava keksintö.

Niin tai näin, mutta onphana ainakin tullut todistettua, että tällaisenkin tuoteinnovaation vieminen toimivalle tasolle voi ilmeisesti olla mahdollista!
Miten olisi?

Kuvat: Instagram @nailsinc
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hahhaa,mielenkiintoinenhan tuo nyt on! Ja houkuttava 😀 Mut se mikä jäi mietityttämään oli se et missä ton kans sit käy oikeen sotkemaan,kyllähän se saa sotkun aikaseks muuallekin ku käsiin.. 😛

  2. 3

    Anonyymi sanoo

    hah! tuo ei vaan voi olla hyväksi sen paremmin iholle kuin keuhkoillekaan. ei jatkoon!

  3. 5

    Anonyymi sanoo

    Helposti kynsiin suihkutettava lakka, mutta vaatii alus- ja päällyslakkaa eli kolmen eri lakan sijaan laitat kahta. Eipä siis juuri helpota mitään? 😀 Kaikkea hölmöä sitä yritetäänki myydä 😀

    • 5.1

      Anonyymi sanoo

      Niinpä, ihan samaa mietin…. Eihän tuosta ole mitään iloa, varsinkaan kaltaisilleni, joka ei muutenkaan koskaan käytä mitään alus- tai päällyslakkoja.

  4. 6

    Anonyymi sanoo

    Toisaalta…, siinähän joutuu kuitenkin lakkaamaan kynnet kahteen kertaan, minkä voisi tehdä ihan vanhaankin malliin..? ☺
    -B-

  5. 7

    sanoo

    Kuullostaa alkuun ihan kätevältä, mutta mietin miten hirveä siistiminen on kynsinauhoissa, kun lakkaa on joka paikassa. Luulen että siistimmän jäljen saa helpommin ihan normi lakalla 😀

  6. 9

    helmi sanoo

    Onhan tuo keksintö. 🙂 mainoksen kun näin olin että Wau. Sitten tuli kaikki nämä: Tuotetta joutuu "hukkaan" kun sitä menee sormille ja alustalle, se ei voi olla hyväksi hengittää ja kuitenkin pitää lakata muutaman kerran (tosin saa varmasti siistimpää jälkeä kuin ite lakkaisin) ja vielä kun monesti spray suuttimet meinaa mennä tukkoon niin mihin se ruikkiskaan lopulta kun siihen on kuivunut muutaman käytön lakat.. Tälläsiä pohdin. Voi olla että toimii kuin unelma, MUTTA. :/

  7. 10

    sanoo

    Spraymaalin kanssa lähes keittiöni tuhonneena voin sanoa, että jäisi kyllä minulta kokeilematta. Enkä ilahtuisi maalista käsilläni ja kynsinauhoillani, vaikka kuinka voisin pesaista pois.

  8. 12

    Anonyymi sanoo

    Idea on älyttömän hyvä, mutta mitäköhän tuosta päätyy ilmaan ja sitä tietä keuhkoihin…
    -Tiia

  9. 13

    Anonyymi sanoo

    Mulle tulee mieleen, että näyttäisiköhän sellaiset lakat, joista jää helposti siveltimenjäljet kynsille näkyviin, tässä muodossa hyviltä? Tai saisiko sellaista peilimäistä pintaa aikaiseksi, tai sitten sellaista simpukan sisäkuoren helmiäistä.

    Homman kätevyydestä voi kyllä olla montaa mieltä:)

  10. 14

    Anonyymi sanoo

    Mä puolestani mietin sitä, että eikö lakka lähde veden mukana pois, ku kädet täytyy pestä operaation jälkeen… Hmm, mutta kokeilisin, jos mahdollisuus tulisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *