Spary on, Girl!

Tigit ovat saapuneet jo joku aika sitten myyntiin (ainakin) Siljan laivoille ja jotakin minun oli niiden joukosta tietysti itselleni lunastettava (halvalla kun sain).

Niin moni on kehunut Masterpiece Massive Shine Hairsprayta, etten voinut olla hankkimatta sitä itselleni. Ja kehunsa tämä on tosiaan ansainnutkin!

Lakka antaa hiuksille tiukkaa pitoa, muttei tee tukasta mitenkään koppuraisen kovaa. Tämä sopii niin aukikammattuun tukkaan kuin kampauksienkin avuksi. Spray jättää tukan kiiltäväksi, muttei missään tapauksessa rasvaisen kiiltäväksi. Lakan suihku on ihanan hienojakoista ja tiukempi pito on myös helppo harjata tukasta pois. Perfect!

Aivan loistava hiuslakka, jota voin lämpimästi suositella!

Spray-meiningillä menin myös toisenlaisten tuotteiden parissa.

L’orealin Sublime Bronzen Self-tanning uudistunut Dry Mist oli saatava kasvojen lisäksi myös vartalolle, ja laivalta löytynyt Fair skin -versio kuulosti minun korvaani hyvältä. Maissa kun olen toistaiseksi törmännyt vain tuotteen Deep tan- versioon.

Tämä osoittautui käytössä samanlaiseksi kuin kasvoillekin tarkoitettu versio. Yhdellä käyttökerralla iholle ei syntynyt mitään selkeää rusketusta, vaan lähinnä vain kevyt päivetys. Suomeksi tämä siis tarkoitti, että jalkani, joihin tätä kokeilin, olivat edelleen vaaleat, mutteivät valkoiset.

Toinen käyttökerta toi sävyä hitusen lisää, mutta en puhuisi vieläkään rusketuksesta vaan kevyestä päivetyksestä. Kolmas käyttökerta toi iholle sitten jo sen kevyen rusketuksen.

Sanoisin tämän Fair Skin -version olevan loistava tuote niille maitoihoisille, jotka pelkäävät itseruskettavia. Sävystä tuli tosiaan todella luonnollinen ja spray-tuotetta on helppo hallita ja rajoja on todella hankalaa saada aikaan tällaisella suihkeella, joka tulee pullosta ulos todella hienojakoisena eikä vaadi levittämistä käsillä. Itse en ole ainakaan saanut mitään raitoja aikaiseksi.

Tuotteessa ei levitysvaiheessa ollut havaittavissa oikeastaan minkään laista itseruskettavan hajua, mutta mieto haju ilmaantui iholle muutaman tunnin kuluessa. Itse kuitenkin käytän tätä mielellään yötä vasten, jolloin mieto haju ei haitannut. DHA:n haju oli kuitenkin miedoimmasta päästä, eli varsin siedettävä.

Sanoisin tätä samanlaiseksi kasvotuotteen kanssa itseasiassa myös siinä mielessä, että INCI-lista on 100% identtinen tämän ja kasvoversion välillä. Kokeilinkin tätä siis myös kasvoille ja tämä toimi (yllätys, yllätys) samalla lailla myös kasvoilla. (Toki jonkun aineosan pitoisuus voi olla identtisestä INCI-listasta huolimatta suurempi tai pienempi, mutta enpä usko, että ero on merkittävä.)

Tämän loputtua aion kuitenkin korkata Suomessa myynnissä olevan Deep Tan -version, sillä uskoisin sen olevan enemmän sitä, mitä itse vartaloano rusketellessa haen. Jos nimittäin tahdon rusketusta, tahdon sen myös hieman näkyvän rusketuksena, vaikken mitään vahvaa väriä toki iholleni kaipaakaan.

Jatkossa aion myös ostaa kasvoilleni vartalolle tarkoitettua versiota kun nyt kerran tajusin identtisen INCI-listan.

Onko kellään kokemuksia postauksen tuotteista?

PS. Kun nyt kerran mainitsin Tigien tulleen Siljalle, niin mainitsenpahan myös, että Smashbox on tullut Viikkarille! Wow!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minä sain tuolla L'orealin itseruskettavalla spraylla kyllä ihan kamalaa jälkeä aikaan, tosin deep tan. 🙁 Innoissani ostin, kun niin moni on kehunut ja ihan kamalat rajat sain aikaiseksi.

    Ajattelin, että johtui siitä, että välillä vahingossa ruiskutin liian läheltä, joten seuraavalla keralla ruiskutin kaempaa ja silloin ei joko tullut mitään tai sitten tuli paikoitellen isoja ruskettuneita läikkiä. Olin jo päättänyt, että käytän tuotteen loppuun kaikesta huolimatta, mutta en voinut. Kolmen kerran jälkeen olin ihan kamalan läikikäs, että hävetti. Ei auttanut, vaikka kuinka huolellisesti ja sopivan matkan päästä yritin sitä laittaa. Lisäksi levityksestä riippumaton juttu, ihollani on näköjään myös kuivia kohtia, joihin jäi valkoisia sormenpään kokoisia täpliä niissäkin kohdissa, missä rusketus olisi muuten ollut tasainen.

    Varmaan se jonkun iholla toimii hyvin, mutta ei toiminut minulla ja olen kovin pettynyt. Plussaa kuitenkin, että rusketus on erittäin kauniin ja luonnollisen värinen, joten kuka saa sen itselleen tasaisesti laitettua niin on varmasti ihan hyvä tuote.

    Itse palaan takaisin turvallisten asteittain ruskettavien vartalovoiteiden pariin, seuraavana kokeilussa acon voide, jota sitäkin kovasti kehuttu.

  2. 2

    sanoo

    Masterpieceä on tullut kokeiltua ja on kyllä hyvä lakka. Lisäpisteitä tulee ihanasta tuoksusta, miinusta tosin Suomen ryöstöhinnoista ja siitä ettei tätä saa enää halvemmalla tilattua mistään.

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Sä oot kyllä varmaan viimeinen ihminen testaamaan itseruskettavia, sulla on niin puunattu ja rasvattu kroppa että ihme jos tulee rajoja! :DD Tosin tuota kuivasuihketta on aika monessa paikkaa kehuttu että uskon kyllä 😛

  4. 4

    Heli sanoo

    Mä oon varmaan joku hylkiö ja poikkeus ku en tykänny tosta lakasta erityisemmin, en niin paljon että pitäisin tollasta rumahkoa alien-pulloa nurkissani, hahaa(:. Ystäväni osti itsellensä tota fairskiniä, ja totesi hänen näyttävän vain siltä että hänen sukujurensa ei li täysin suomalainen, eli maidovalkean ihon siasta olisi perinyt vivahteen sukujuuristan jonkun eksoottisen kaunottaren/komistuksen ihosta… jooo

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Hei vautsi, paljon maksaa laivalla toi Masterpiece? En viitsi koskaan Suomesta ostaa kalliilla hinnalla ja harmi kun Briteistäkään ei saa enää tilattua. 🙁 Se on tosiaan mun lempparilakka! Jee, kiitos tiedosta! :DD

  6. 6

    sanoo

    Tiitu, ei ihme jos tulee rajoja ja läikkiä jos on kuiva iho 😉 iho kannattais kuoria ja rasvata ekaks.

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Ihmettelen arviotasi tuosta tigin lakasta. Minulla on ollut tuo lakka enkä osta uudestaan, koska jostain syystä se rasvoitti hiuksiani ennätystahtia, mistäköhän tämä mahtoi johtua? Jos käytin jotain muuta lakkaa yhtenä pvänä hiukset pysyivät puhtaina, mutta aina kun käytin tuota ne olivat heti rasvaiset. Saattaa tosin olla että tämä lakka ei ollut juuri minun hiuksilleni sopiva tai minun hiukseni eivät sopineet tälle lakalle;) Miten sen nyt itse ottaa.

  8. 8

    Sophia sanoo

    Ootko kokeillut Kikcsin omaa itseruskettavaa, olen kuullut siitä kehuja? Haluaisin vähän enemmän väriä, tällä hetkellä mulla on se sama Clinique mistä postasit tässä vähän aikaa sitten light versiona, mutta tuntuu että siitä tulee melko kevyt väri, vaikka levittäisi monena peräkkäisenä päivänä :/ Tulisikohan Meduim/deep versiosta tai tuosta kicksin voiteesta enemmän väriä? 🙂

  9. 9

    sanoo

    Järkyttävin itseruskettava ikinä. Omasta mielestäni saan lähes millä muulla tahansa tasaista jälkeä, mutta tuolla en millään, ja lisäksi se jätti vielä monenkin päivän jälkeen hirveitä jälkiä vaatteisiin, ja olin jossain vaiheessa myös niin hemmetin läikikäs (plus kun yritin jynssätä väriä irti), että kyllä hävetti. Never again! :/

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Tigin lakka on ykkönen! Ihana kampaajani suositteli kyseistä tuotetta ja tottahan toki se lähti mukaani… 🙂 Helppo asiakas!

    Smashbox Viikkarille? Eli ilmeisesti Viking Linelle? Nimimerkki: minäkö hidas? Jos, niin taidanpa varata matkan… inhoan risteilyjä, mutta hyvä syy lähteä käymään vaikka Tukholmassa.

  11. 11

    sanoo

    Tiitu: Mielenkiintoista kuulla, että Deep Tan on sitten sen verran vahvempi. Pitänee itsekin vielä kokeilla. 🙂

    Lucy S.: Jep. :/

    Anonyymi: 🙂

    Heli: Minusta pullo on ihana. 🙂

    Anonyymi: Nyt ei kyllä ole kunnon muistikuvaa. Olisiko 13-14 euroa…?

    Anonyymi: Jännä juttu. :/

    Sophia: Kokeilemani Cliniquehan on vain asteittain päivettävä vartalovoide, ei itseruskettava, eli sävy ei tosiaan ole vahva. Kicksin oman olen kokeillut kasvoille ja se teki kyllä kivaa jälkeä. Antoi sävyä, muttei liikaa. 🙂

    BeeDee: Oliko sinulla siis se Suomessa kaikkialla näkemäni Deep Tan versio vai tämä? Ovat kuitenkin todella erilaiset ilmeisesti lopputuloksensa puolesta.

    Anonyymi: Juu, sinne juuri. 🙂

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Deep tan versiota olen nyt ehtinyt kerran kokeilla ja en huomaa kyllä mitään merkittävää rusketusta! ei kyllä läiskiäkään ole, mutta odotin vähän vahvempaa ainetta. Hajusta plussaa, en huomannut lainkaan lemua vaikka aina haistan sen kaikesta. täytyy ilmeisesti spreijaa oikein olan takaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *