Sormet korvaava meikkisieni, joka jäljittelee sormenpäitä – häh?

Moni kosmetiikkamaailman uusia tuulia seuraava voi varmasti allekirjoittaa lausahduksen, ettei aamulla uuteen päivään herätessään voi koskaan arvata, millaisella apuvälineellä meikkivoide on taas keksitty levittää. Aluksi apuna olivat erimalliset meikkisienet ja meikkisiveltimet, mutta sittemmin homma on ehtinyt jo levitä aivan järjettömiin mittasuhteisiin, kun avuksi on otettu niin kondomit, korkokengät kuin milloin mitkäkin lasten tai aikuisten lelut.

Rukoilen joka ilta, ettei maailmalla olisi seuraavana päivänä valloillaan jälleen joku uusi ”levitä meikkivoiteesi haarukalla/ruuvimeisselillä/iskuporakoneella/kylpyankalla/tampoonilla/miehesi palleilla  niin saat mielettömän lopputuloksen” -trendi – noista vaihtoehdoista jälkimmäisestäkin on netissä nimittäin video! En vain enää kestä katsoa tätä ilmiötä, sillä niin hauskaa kuin meikkipohjan levittämistä kondomilla olikin kerran puoli vuotta sitten vitsinä kokeilla, eivät erilaiset, toinen toistaan typerimmiltä kuulostavat apuvälineet enää jaksa naurattaa.

ostolakossa sormet

KOKEILKAA HITTO VAIKKA OMIA SORMIA, PALJON KÄTEVÄMPÄÄ KUIN NUO IDIOOTTI VIRITYKSET! huomaan usein ajatusraivoavani mielessäni.

Liekö juuri saman tunteen kokenut ja siitä ideansa sitten lopulta myös jalostanut Smashbox-merkin tuotekehittelytiimi, sillä Smashboxin uusin meikkisieni näyttää tältä:

Smashbox The Photo Filter Gel Cushion Applicator 2

Uusi Smashbox The Photo Filter Gel Cushion Applicator -meikkisieni on kaikessa komeudessaan ja nerokkuudessaan jotenkin koominen. Se on siis omat sormet korvaava meikkisieni, jonka pinta on tehty jäljittelemään sormenpäitä.

En varmasti ole ainoa, joka kokee tämän koko ajatuksen olevan suorastaan järjetön.

Smashboxin mukaan merkin uusi meikkisieni on suunniteltu levittämään ja häivyttämään iholle meikinpohjustustuotteet ja muut nestemäiset meikkipohjatuotteet. Sienen materiaali näyttääkin olevan samanlainen kuin hypetuotteeksi nousseessa Silisponge-meikkisienessä, josta olenkin jo aiemmin postannut.

Silisponge-sienen ideana kuitenkin oli, että sen nimenomaan sileän pinnan ansiosta sieni ei ime itseensä meikkivoidetta ja monet kehuivat nimenomaan sitä, kuinka tasaisesti meikkipohjatuotteet iholle häivyttyivät sienen sileyden ansiosta. Nyt meillä on siis uusi meikkisieni samasta materiaalista, mutta sormenpäiden pintaa jaljittelevällä kuviolla..?

Smashbox Instagram

Kuva: Instagram @smashboxcosmetics

En siis vain ymmärrä!!! Kuka muu rahan perässä juoksevan myyntitiimin lisäksi oikeasti koki, että tällainen tuote on kannattavaa kehittää?!? 

Minulla jäätyvät aivot pelkästä asian typeryydestä, mutta silti ihailen samalla mielessäni salaa yritystä, joka on kehittänyt niin vahvan brändin ja palkannut itselleen niin loistavan markkinointikoneiston, että se kykenee lanseeraamaan tällaisia tuotteita. Onhan se nyt aivan mieletön saavutus ja brändin vahvuudesta kertoo jo paljonkin, että se kykenee myymään hiekkaa Saharaan.

Smashbox selittää meikkisienensä sormenpäätä jäljittelevän pinnan nappaavan itseensä hyvin meikkivoidetta, mutta sienen materiaalin ansiosta sitä ei silti mene hukkaan. Sienen on perusteltu olevan sen imitoimia sormenpäitä parempi vaihtoehto, sillä sen pinta on usein sormia puhtaampi, jolloin meikkaaminen on hygieenisempää. Se ei myöskään ”vedä” ihoa samalla tavalla kuin sormet voivat vetää, mikä tekee siitä hellävaraisen erityisesti ikääntyvälle iholle.

En edes pysty enää kommentoimaan tätä mitenkään… Katselen vain omia sormiani miettien, että mitä vikaa niissä nyt sitten on ja eikö niitä oikeasti voi liata meikkivoiteella. Peskää kädet, olkaa vähemmän kovakouraisia ja jättäkää nyt ihmeessä ainakin tämä sieni jo kauppaan!

Tuotteeseen voi tutustua Smashboxin omilla verkkosivulla täällä.

Smashbox The Photo Filter Gel Cushion Applicator

Noh, mikä fiilis?

Kommentit
  1. 1

    Tiina sanoo

    Ihan uskomatonta! Aiotko testata?
    Kohta tulee takuulla palleja imitoiva meikkisieni, niin näöltään kuin tunnultaan…

  2. 2

    pallonenä sanoo

    Rakastan kaikkia hullutuksia, joita kosmetiikkamaailma meille suoltaa!!! En (toivottavasti) sorru ostamaan tuota, mutta ihan mahtavia herkkupaloja nämä ovat ainakin omalle pöhköhuumorista nauttivalle mielenlaadulleni 😀

    Ja oli muuten hirmuisen hauska kirjoitus, kiitos päivän hupipläjäyksestä!

  3. 3

    Delle sanoo

    Hihhii! Tosi hyvä! Entäs se paristoliia toimiva kasvojenpudistuslaitetta muistuttava härpäke meikkivoiteen levittämiseen? Jollain YouTude videolla sellainenkin oli.

  4. 5

    Kel sanoo

    Hahhah! 😀 Käytän yleensä sormien kanssa sientä, koska niitä sormista jääviä kuvioita pitää tasoitella tasaisella sienellä. Miksi siis tarvitsisin sekä sormisientä että sientä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *