Paras tuote mustapäiden poistoon – tämä todellakin antaa niille kyytiä!

*Sis. mainoslinkkejä

Esittelin teille vähän aikaa sitten jälleen yhden mustapäitä eliminoivan kolmiosaisen hoitotuotteen, joka oli ihan kiva, mutta josta ei kuitenkaan tullut mitään vakkarikäyttöön päätyvää juttua. Nyt uskoisin kuitenkin, että minulla on esitellä teille vastaavaan tarkoitukseen tehty tuote, joka ihan oikeasti toimii niin vakuuttavasti, että olen jo julistanut sen parhaaksi mustapäidenkarkoitustuotteeksi.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Luin korealaisen Skinmison Pore Beauty Nose Pack* -tuotteesta alunperin jonkun englanninkielisen kauneusaiheisen sivuston artikkelista, jossa se julistettiin parhaaksi mustapäätuotteeksi. Aloin googlettaa tuotteesta lisää eikä mennyt montaakaan minuuttia kun olin jo klikannut sen eBayssa ostoskoriini ja laulattanut PayPaliani.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Skinmison Pore Beauty Nose Pack on jälleen kolmiosainen rutiini, mutta toisin kuin useimmat muut vastaavaan tarkoitukseen tehdyt tuotteet, ei se sisällä ihoa repiviä mustapäälappuja. Tämän voisikin siis sanoa olevan siinä mielessä hellävaraisempi tapa hankkiutua huokosia tukkivasta talista eroon.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Tuote myydään useammaksi viikoksi tarkoitettuna kuurina ja itse ostin kymmenen viikon setin. Pakkaustekstit ovat jälleen pääosin koreaksi, mutta käyttöohjeet ja tuotetiedot ovat kuitenkin pakkauksen sisällä näkyvissä myös englanniksi ja netistä löytyy tuotteesta tietysti lisää tietoa sekä käyttökokemuksia.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Tässä kolmivaiheisessa rutiinissa ensimmäinen vaihe on se kaikkein ratkaisevin. Nenälle kymmeneksi minuutiksi asetettava lappu sisältää tehoaineita (runsaasti kasviperäisiä uutteita), joiden olin lukenut suorastaan puskevan talin ulos ihohuokosista.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Olen kokeillut vastaavaan tarkoitukseen tarkoitettuja toisen tuotemerkin lappuja ennenkin eivätkä ne ole vakuuttaneet minua mitenkään erityisesti. Näiden lappujen voin kuitenkin todellakin kertoa vakuuttaneen minut.

10 minuutin vaikutusajan jälkeen nenän iholta nimittäin tosiaan suorastaan puski ulos talia ja pieni puristelu ja painelu vain kannusti epäpuhtauksia nousemaan koloistaan.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Sivelin nenän ihoa hellästi komedoraudallani ja tavaraa todellakin tuli. Ne isommatkin mustapäät sujahtivat suorastaan naurettavan helposti ulos ja komedorautani näytti nopeasti jo tältä:

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack - 1 (16)

Ihanan ällöttävää, vai mitä! Eräällä toisella käyttökerralla komedorautaan puolestaan tarttui tällainen määrä huokosista noussutta köhnää ihan sillä pienellä sivelyllä:

Skinmiso Ostolakossa mustapäät - 1

Pyyhin raudan tämän erän jälkeen puhtaaksi ja jatkoin hommaa vielä uuden satsin verran. Ihanaa tässä on nimenomaan se, ettei mustapäitä tarvitse painella ulos väkivalloin, vaan ne tosiaankin suorastaan tursuavat huokosista ulos ihan vain mustapäärautaa ihoa vasten kevyesti liu’uttaessa.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Vaihe kaksi on ihoa rauhoittava lappu. Viileän virkistävältä (mutta ei ikävällä tavalla kihelmöivältä kuitenkaan) tuntuva lappu tuntui rauhoittavan nenän loistavasti mustapääkäsittelyn jäljiltä eikä iho enää punoittanut sen jälkeen.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Homman viimeinen vaihe oli vielä ihoa hoitava ja suojaava seerumi. Pore Beauty Silky Essence on läpinäkyvä seerumi, joka tuo iholle paitsi suojaa myös silkkisen tunteen. Väritön seerumi on toki melko silikoninen, mutta sen kerrotaan myös muodostavan ihon pinnalle suojan, joka ehkäisee uusien mustapäiden muodostumista. Samalla se auttaa kontrolloimaan ihon rasvoittumista.

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Tässä muutamia varsin vakuuttamia vertailukuvia nenästäni ennen ja jälkeen repertuaarin käytön:

Skinmiso Pore Beauty Nose PackSkinmiso Pore Beauty Nose Pack

Tämä tuote todellakin toimii ja pahimmat mustapäät saivat todella selvästi kyytiä!

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Nämä postauksen ennen ja jälkeen kuvat on otettu tuotetta ensimmäistä kertaa kokeiltaessa ja voitte olla varmoja, että se todellakin tulee jäämään osaksi viikoittaista ihonhoitorutiiniani. Sen verran vakuuttavia nämä kuvat nimittäin ovat!

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Jo ensimmäinen käyttökerta teki iholle tosiaan melkoisia ihmeitä ja tuotteen säännöllisen käytön luvataan vain parantavan mustapäätilannetta entisestään. Olen nyt käyttänyt lappuja muutamia viikkoja ja vaikka niillä ei ole voinut päästä eroon mustapäistä täysin, ovat ne näiden myötä jo vähentyneet. Joskus olen myös yhdistänyt nämä aiemmin esittelemääni mustapääimuriin, joka on täydellinen tuote näiden kanssa käytettäväksi.

Siitä huolimatta, että tuotteet onnistuvat tekemään iholla aivan mielettömiä temppuja, ei niissä ole mitään supertujuja ainesosia. Tuotteeista voi lukea lisää esimerkiksi täältä, mistä löytyy myös niiden INCI-listat.

Pidin itse tuotteessa aivan erityisesti siitä, kuinka paljon hellävaraisempi se on iholleni perinteisiin mustapäälappuihin verrattuna. Tavalliset mustapäälaput kun repivät ihon pintaa kovastikin liimautuessaan sille tiukasti, mutta tämän tuotteen kanssa ylimääräisen talin ja tukkeumat saattoi itse hellästi painella ulos iholta. Todellakin valitsen mielummin tällaisen hellävaraisen poistotavan!

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack

Olen vakuuttunut. Oletteko te?

Skinmiso Pore Beauty Nose Pack -tuotteen eBay-myyjiä löytyy täältä.*


Lue myös nämä postaukseni:

Komedorauta kuinka käytetään Parhaat mustapäälaput Silkkitoukka ihonhoito

Kommentit
  1. 1

    Lullah sanoo

    Uuu! Itse en niinkään tarvitse, nutta voisin järjestää tuolle treffit poikaystävän nenän kanssa. Sitten jos saman käsittelyn saisi isoille pinta-aloille, kuten selkä.

    • 1.1

      Virve Vee sanoo

      Hahha, minunkin on tehny mieli kokeilla näitä miehen nenään, jossa on hyvää potentiaalia, mutta olen itsekkäästi ominut laput sitten itselleni, koska ovat olleet niin loistavasti toimivia… 😀

  2. 2

    sanoo

    OUMAIGAAD WHERE DO I SIGN?! Nyt äkkiä tänne nämä ja komedorauta kans. *sukeltaa ebayn syövereihin*

  3. 3

    sanoo

    Vau, näyttääpä vaikuttavalta. Onkohan noita lappuja ja hoitometodeja muullekin alueelle kuin nenälle…

    • 3.1

      Virve Vee sanoo

      Näitä lappuja voi toki käyttää muillakin ihoalueilla, mutta ei ole saatavilla muussa koossa valitettavasti, eli esim. vartalon iholla aika huonoja lähteä kokeilemaan. :/

  4. 4

    Annis sanoo

    MISTÄ NÄITÄ SAA?? Ihoni on kauttaaltaan t-alueelta täynnä tukkeutuneita ihohuokosia (sukuvika…) ja niille ei ole vielä löytynyt minkäänlaista apukeinoa..

  5. 6

    Cici sanoo

    Osaatko sanoa toimisiko nuo myös pieniin tiukkoihin mustapäihin?minulla kun nenässä valtaosa mustapäitä on niin ärsyttävän pieniä ja tiukassa ettei millään keinolla niitä tunnu saavan pois! Ja toinen kysymys ihan eri asiasta, osaatko suositella jotain puhdistusöljyä joka olisi edullinen ja hyvä? Esim mikä se vaaleanpunainen putsariöljy on mikä on välillä vilahdellut blogissasi? DHC:n jo tiedänkin,mutta hakisin jotain vielä edullisempaa kuin se? Ja juuri nämä korealaiset kiinnostaa! Olisi ihana jos tekisit postauksen jossain kohtaa korean myydyimmistä näistä cosme tarroilla kruunatuista must have tuotteista,vaikka top10,vai olenko tulkinnut oikein että sinulla on vielä monta tälläistä tuotetta jemmassa odottamassa ihan omaa erillistä postaustansa(ihan kuin olisin nähnyt vilauksen useistakin tälläisistä tuotteista jossain yhteiskuvassa joita et vielä ole esitellyt?)! Ainiin ja kiitos vielä muuten ihan mielettömän ihanasta blogistasi johon olen eksynyt vasta vuoden sisällä(mikä järkytys että tälläinen aukko on ollut kosmetiikkasivistyksessäni!),samaistun niin tuohon sinun kosmetiikka hulluuteesi ja etenkin nuo kaikki ihanat hulluimmatkin korealais villitykset joita meidän kanssamme jaat ovat kuin puhdasta kultaa,kiitos kiitos ja kiitos!

    • 6.1

      Virve Vee sanoo

      Varmaksi en uskalla luvata, mutta itse ainakin olen kokenut, että on helpottanut juuri niiden poistoa. Tiukemmassa olevien kanssa olen tosin käyttänyt komedorautaa tarkemmin, mutta tämä on ehdottomasti auttanut saamaan tavaran ulos helpommin. 🙂

      Minulla ei itseasiassa ole harmikseni tällä hetkellä heittää mitään erityisen hyvää puhdistusöljyvinkkiä, mutta lupaan ottaa asian selvityksen alle! Tuo vaaleanpunainen puhdistusöljy on ollut Tokiosta kesällä hieman sattumalta ostamani Kosé Softymo Speedy Cleansing Oil, joka on puhdistanut ihon kyllä ihan hyvin, mutta on melko rasvaisen tuntuinen ja siksi vaatinut aina ehdottomasti kaverikseen konjac-sienen, jotta iholle jää puhdas tunne. Ei siis saa minulta mitään erityisiä suosituksia.

      Kiitos postaustoiveesta, se kuulostaa loistavalta idealta! Hamstrasin tosiaan kesällä Tokiossa käydessäni melko reippaasti noita suosittuja tuotteita, joissa oli tuo merkintä ja useat niistä odottavat yhä postausta. Monista on kuitenkin jo postauksia näpyteltynä ja odottavat vain julkaisujonossa vuoroaan. 🙂

      Ihanaa myös kuulla, että olet tykännyt blogista ja saanut siitä paljon irti. Tulee aina hyvä mieli, kun joku kertoo hyötyvänsä jutuista! 🙂

  6. 7

    Susanna sanoo

    Kuulostaapa lupaavalta! Onko Virvellä tai jollakin muulla vertailupohjaa esim. Paula’s Choicen bha-tuotteisiin?

    • 7.1

      Virve Vee sanoo

      En ole kokeillut juuri Paulan BHA-tuotteita, mutta tällä hetkellä kokeilussa on Paulan haastajana pidetty aasialainen COSRX BHA Blackhead Power Liquid. En sanoisi, että tätä Skinmison tuotetta ja BHA-nestettä voi verrata suoraan keskenään, sillä noiden BHA-nesteiden ideana on enemmänkin ehkäistä uusien epäpuhtauksien muodostumista kun taas tämä tepsii niihin iholla ja oleviin epäpuhtauksiin. Minusta nämä toimivatkin hyvin yhdessä käytettynä ja toivon tuon BHA-nesteen ehkäisevän uusien mustapäiden muodostumista ja lopulta vähentävän niiden määrää tämän ollessa sellainen ihon ”viikottainen tyhjennys”. 🙂

  7. 8

    Anne P sanoo

    Mä löysin Barcelonasta Sephorasta alekorista Skinmison kuorinnan, Real Clean Peeling Gel. Se on kuin V10-sarjan kuorintageeli – mutta kymmenen kertaa tehokkaampi! Olen tykännyt kovasti kirkkaasta, pehmeästä ja sileästä lopputuloksesta, joskaan herkkä ja kuiva ihoni ei siedä kuorintaa kuin kerran viikossa. Myös mustapäät tuntuvat vähenevän kuorinnan myötä. Nyt jäi kyllä harmittamaan, etten samasta alekorista napannut näitä mustapäälappuja, koska niitäkin siellä muistaakseni oli… Mutta Skinmiso – äänestän jatkoon!

    • 8.1

      Virve Vee sanoo

      Ooh, kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä! MInulla on ollut juuri testissä The Body Shopin vasta lanseeraamat vastaavat kuorintatuotteet ja nekin ovat olleet hyviä. Mukavaa, että näitä tuon tyyppisiä rakeettomia ja hapottomia kuorintoja on alkanut tulla meilläkin myyntiin! 🙂

  8. 12

    Liina sanoo

    Toimiikohan tämä myös tukkiutuneisiin ihohuokosiin, jotka muhiutuvat aikaa myöten finneiksi? Minulla on ilmeisesti leukapielten ihonalus täynnä rasvaa, joka puskee pikkufinninä pintaan.

  9. 14

    R sanoo

    Sä tulet kalliiksi meille lukijoille. Taas meni välittömästi tilaukseen suosittelemasi tuote. 😀

    • 15.1

      Virve Vee sanoo

      Tästä postauksen linkistä löytyy tuotteiden INCI-listat, laitan ne tähän alle vielä. Ensimmäinen vaihe näyttäisi ainakin olevan täynnä nimenomaan kasviperäisiä uutteita, joihin sen teho perustuu. Näissä ei siis ole mitään supertujua jytyainetta vaan loistava yhdistelmä tehoaineita. 🙂

      1 STEP | Blackhead & Whitehead Removal Mask
      Water, Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Water, Butylene Glycol, Salvia Officinalis (Sage)- Leaf Extract, Melissa Offinalis Leaf Extract, Arctium Majus Root Extract, Mentha Piperita- (Peppermint) Extract, Juniperus Communis Fruit Extract, Viscum Album(Mistletoe) Extract, Saponaria Officinalis Root Extract, Hypericum Perforatum Extract, Lavandula Angustifolia- (Lavender) Flower Extract, Monarda Didyma Leaf Extract, Mentha Piperita (Peppermint) Leaf- Extract, Freesia Alba Flower Extract, Chamomilla Recutita (Matricaria) Flower/Leaf Extract, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract, 1,2-Hexanediol, Caprylyl Glycol

      2 STEP | Pore tightening &Soothing Nose Strip (Patent 10-0820010)
      Water, Alcohol Denat., Glycerin, Aloe Ferox Leaf Extract, Witch Hazel Leaf Extract, Sodium- Hyaluronate, Hydrogenated Starch Hydrolysate, Acrylates/C10-30 Alkyl Crosspolymer, Sodium Polyacrylate, PEG-12 Glyceryl Laurate, PEG-36 Castor Oil, Farnesy, Acetate, Farnesol, Pantheny, Triacetate, Phenoxyethanol, Methylparaben, Triethanolamine, Disodium EDTA

      3 STEP | Sebum, Oil, Pore Control Essence
      Water, Dimethicone, Dimethiccone/Vinyl Dimethicone Crosspolymer, Tocopheryl Acetate, PEG-12 Glyceryl Laurate, PEG-36 Castor Oil, Farnesyl Acetate, Farnesol, Panthenyl Triacetate, Phenoxyethanol, Fragrance

  10. 18

    Ii sanoo

    Olin niin vakuuttunut, että pistin miehen etsimään tätä työmatkalta Soulista. Oli käynyt n. 10 eri kemikaliossa, mutta missään eivät olleet kuulleetkaan ko. tuotteesta, vaikka oli näyttää kuvakin. Outoa…noh, sieltä on tuliaisina tulossa muutama korvaava tuote.

    • 18.1

      Virve Vee sanoo

      No onpas outoa, ettei löytynyt! Netissä taas hehkutetaan niin monessa paikassa, että pari miljoonaa kappaletta myynyt ja supersuosittu. 😀 Onneksi jotain muuta kivaa on kuitenkin sitten löytynyt tilalle. 🙂

  11. 20

    Naatti sanoo

    Voiko/kannattaako kuurin aikana käyttää naamioita, erityisesti mutanaamioita?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *