Kahvia ja kosmetiikkaa Soulissa – Skinfood Café

Paitsi että korealaiset rakastavat kosmetiikkaa, rakastavat he myös kahviloita, joita onkin täällä joka nurkalla. Kaikkein ultimaattisin yhdistelmä syntyy, kun nämä kaksi asiaa laitetaan yhteen ja jo muutama kosmetiikkayritys on avannut Soulissa oman kahvilansa.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Yksi tällainen tuotemerkki on edullisista, laadukkaista ja usein suorastaan herkullisen kuuloisista kosmetiikkatuotteistaan tunnettu Skinfood. Olin todella utelias merkin ihastuttavalla Garosu-gil-alueella sijaitseman Skinfood Café -kahvilan suhteen, joten suuntasin askeleeni tietysti sinne.

(Garosu-gil on muutenkin yksi ehdottomia lempparialueitani Soulissa, sillä se on täynnä sekä ihania kosmetiikkamyymälöitä että hurmaavia kahviloita.)

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul - 1 (11)

Kaksikerroksisen, keltaisilla tehosteilla koristetun valkoisen talon eteen oli parkkeerattu Skinfood-auto ja ensimmäisessä kerroksessa on Skinfoodin myymälä täynnä merkin ihania tuotteita. Merkki oli minulle entuudestaan jossain määrin tuttu, mutta vasta nyt tämän Soulin reissuni myötä voisin sanoa suorastaan hurahtaneeni siihen.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

En ollut aiemmin tajunnut, kuinka loistavia ainesosia merkin tuotteet olivat pullollaan ja olin oikeastaan vain ohittanut sen tuotteet ajatellen, että ne nyt vain ovat hauskan näköisiä ja niissä on kiva konsepti ymmärtämättä ollenkaan, millaista kultaa ne ovat. Onneksi kuitenkin vihdoin olen saanut kunnolla hypistellä niitä käsissäni ja tutkia niiden ainesosaluetteloita. Merkillä on niin monta mahtavaa tuotetta, että minun tekisi mieli kahmia niitä ostoskoriini ihan järjettömiä määriä!

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Kun jo pelkän myymälän tuotteet näyttävät tältä kuin yllä olevassa kuvassa, on yläkerran kahvilankin puolella pakko olla melkoisia herkkuja!

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Onnekseni satuin kahvilaan sen verran varhain, että siellä oli reilusti tilaa. Viihtyisä paikka oli somistettu kauniilla yksityiskohdilla ja siellä oli jotenkin kotoisa ja leppoisa tunnelma, eli minulle tuli heti sellainen tunne, että haluan jäädä sinne hetkeksi.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Kahvilan ruokalistalta löytyi niin kahvia kuin teetäkin sekä esimerkiksi erilaisia jogurttiannoksia ja smoothieita. Saatavilla oli myös lounassalaatteja ja voileipiä – sisäisesti hemmottelevista ja hyvistä ainesosista tehtyinä, tietysti.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Ruokalistaa koristaneet kuvat näyttivät niin houkuttelevilta, että päätin olla hieman ahne ja herkutella oikein kunnolla. Tilasin itselleni mangojogurtin sekä suklaa-banaani-latten. Molemmat näistä olivat todella herkullisia ja voisin mielelläni palata paikkaan uudelleen kokeilemaan jotain muutakin.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Kahvilan ruokalistan hinnat olivat melko tavallisen suomalaisen kahvilan hinnoissa, eli huikeasta jogurttiannoksestani sain pulittaa noin viisi euroa ja juomasta puolestaan hieman vähemmän eli alle neljä euroa.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Kahvilan ruokalistalla oli sama filosofia kuin merkillä muutenkin: Olet mitä syöt ja hyvä ruoka on terveellistä sekä hyväksi myös iholle.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Kahvila ei ollut mikään kovin suuri ja jälkikäteen huomasin, että olin keskinnyt siellä käydessäni kuvailemaan vähän turhan paljon Instagram Stories -klippejä ja unohtanut ottaa tavallisia kuvia osasta kahvilaa…

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Skinfood Café oli mukava kokemus, mutta en varsinaisesti kutsuisi sitä miksikään erityiseksi elämykseksi. Se oli kuitenkin kotoisa ja kaunis paikka, jossa oli mukavan intiimi ja rento tunnelma. Paikan valkoinen sisustus yhdistettynä kirkkaan keltaisiin tehosteväreihin toi sille kuitenkin ihanan, miltä virkistävän tunnelman.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Itseasiassa mietin jopa, että palaisin Soulissa ollessani vielä jonain päivänä tekemään läppärilläni hommia sieltä käsin, sillä paikassa oli mukava istua ja katsella sen edessä kulkevan kadun ihmisvilinää. Kahvilassa oli myös langaton netti, joten se olisi herkkuineen täydellinen paikka vetäytyä muutamiksi tunneiksi virtuaalimaailman pariin.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Minulla on Soulin matkallani ohjelmassa vielä ainakin eräs toinen kosmetiikkakahvila, jossa aion piipahtaa ottamassa selvää, tarjoaako se vielä enemmän elämyksiä vai onko kyseessä muuten vain ihana ja mieltä energisoiva sekä akkuja mukavasti lataava paikka kuten Skinfood Café oli.

SKinfood Café Garosu-gil Gangnam-gu Seoul

Oletteko te käyneet joskus jossakin kosmetiikkakahvilassa?

Kommentit
  1. 1

    NGl sanoo

    Annoksesi kuulostaa ja näyttää herkulta!
    En saanut kuvista ihan selvää, oliko nuo kosmetiikkapurnukoilta näyttävät kahvilan puolella jotain vastaavaa syömistä sisältäviä, vai muuten vain rekvisiittana?
    Mulla muuten on Skinfoodilta Strawberry Mask, ja se tuoksuu ja näyttää aivan marmeladilta… (en tosin kehota maistamaan) .. hauskaa, että heillä on myös kahvila, jossa pääsee nauttimaan hillosta 🙂

    • 1.1

      Virve Vee sanoo

      Joo, oli kyllä herkullinen ja tekisi mieli mennä uudelleen. <3 Kahvilassa myytiin vain erilaisia juomia ja sitten pientä purtavaa, eli nuo tuossa kuvassa näkyvät ovat ihan oikeita kosmetiikkatuotteita enkä ainakaan nähnyt, että tarjolla olisi ollut niitä vastaavia sisäisesti nautittavia versioita. 🙂 Ja hei aivan ihanalta kuulostaa tuo Strawberry Mask, pakko käydä myymälässä tutkimassa! <3

  2. 2

    panda sanoo

    Innisfreen kosmetiikkakahvila Myeongdongilla on ihana 😀 yläkerrassa kahvila josta saa mm. järkyttävän hyvää matcha lattea ja alakerrassa myymälä~

  3. 3

    Sanni sanoo

    Mä arvaan että se toinen kosmetiikkakahvila on Innisfreen..! 🙂 Osuinko? 🙂

    Tosi kivan näköinen kyllä tuo Skinfood Cafékin. 🙂 Mä kävin Myeong-dongin Innisfreen kahvilassa ja minusta se oli tosi tyylikäs ja viihtyisä. Miksei meillä Suomessakin ole tällaisia..?

    • 3.1

      NGl sanoo

      Tässä idea jollekin kosmetiikasta innostuneelle yrittäjälle. Onhan niitä muunkin teeman mukaisia kahviloita, mm. kukka..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *