Silmänympärysvoiteet vastaan kasvovoiteet

Onko silmänympärysvoiteilla ja kasvovoiteilla joku merkittävä ero ja pitääkö silmänympäryksille käyttää erillistä voidetta?
Olen pohtinut ja järkeistänyt tätä asiaa viimeaikoina mielessäni paljon, sillä loppujen lopuksi se olen juuri minä, jonka on perusteltava asiakkaalle erillisen silmänympärysvoiteen tarpeellisuus. En tahdo myydä tuotteita valheilla, mutta minä saan palkkani kuitenkin juurikin siitä, että edistän kosmetiikan myyntiä. Jos sanon aina suoraan asiakkaille, että joku tuote on turha, olen ehkä väärässä paikassa töissä. Tämän vuoksi minulta menee paljon aikaa ja energiaa välillä miettiessäni, kuinka perustelen asiakkaalle tiettyjen tuotteiden tarpeellisuuden.

Koulussa opettajani tietysti kertoi, ettei näiden tuotteiden aineosilla ole mitään eroa keskenään (eli ei esimerkiksi ole aineosia, jotka olisivat nimenomaan silmänymärysvoiteissa). Hän kuitenkin myös heitti fiksun pointin siitä, kuinka pienestä purkista ainetta tuli automaattisesti heitettyä herkästi turpoavalle silmänympärysiholle paljon vähemmän kuin isosta kasvovoidepurkista, josta muutenkin saattaa varsinkin yötä vasten tempoa voidetta kasvoille hieman reilummin.

Kun asiasta kysyy eri kosmetiikkamerkkien edustajilta ja konsulenteilta, on vastaus tietysti aina, että kasvovoiteiden aineet voivat ärsyttää herkkää silmänympärysihoa. Tässä vaiheessa taas on mukava pohtia järjellä, miksi kukaan edes tahtoisi laittaa kasvoilleen potentiaalisia ärsyttäjiä! Toki on fakta, että silmänympärysiho on huomattavasti kasvojen ihoa ohuempaa, mutta minusta tuo on varsin hassu selitys, kun sitä oikein alkaa miettimään. (Tosin myönnän viljelleeni sitä itsekin ennen tätä asiaa pohdittuani sen kosmetologikoulusta opittuani.)

Voisinko siis sanoa, ettei silmänympärysvoiteella ja kasvovoiteella ole mitään eroa ja että jokainen voi lätkiä silmänympäryksilleen ihan vaan sitä samaa kasvovoidetta kuin muuallekin kasvojaan kunhan vain muistaa niukan annostelun? Juurihan minä kuitenkin olen tiedostanut, ettei ole olemassa mitään erityisesti silmänympärysiholle tarkoitettuja aineosia ja että voiteissa käytetään yleensäkin hyvin samoja aineosia.

Ei, en voi sanoa näin, sillä en todellakaan ole sitä mieltä. Niin kasvojen muuta ihoa kuin silmänympäryksiäkin hoidetaan kuitenkin niiden omien tarpeiden mukaan ja todella monella on näillä ihoalueilla hyvinkin erilaiset tarpeet.

Silmänympärysiholla ei ole lähes ollenkaan talirauhasia ja siksi iho kuivuu usein muuta ihoa helpommin. Silmänympärysiho tarvitsee siis ennen kaikkea kosteutusta. Jos taas puolestaan kasvojesi iho kiiltää helposti ja tahdot käyttää päivisin selkeästi mattapintaista ja rasvaisuutta imevää voidetta, ei ole mitään järkeä laittaa sitä myös silmänympäryksille, joiden tarve on aivan toinen.

Myöskään jos silmänympäryksesi ovat melko normaalissa kunnossa, mutta vaikkapa poskiesi ja nenäsi iho hilseilee irti ja imee siksi huomattavasti rasvaisemman voiteen sisäänsä kuin silmänympäryksesi, joilla rasvaisemman voiteen käyttö päivällä voikin sitten vaan hankaloittaa meikin kestoa, ei ole mitään järkeä mennä samalla voiteella koko kasvoilla.

Samaa voidetta ei ole myöskään järjevää käyttää, jos silmänympärysihosi on kuiva ja hilseilevä, mutta kasvojesi iho puolestaan on muuten normaalissa kunnossa. Näin ollen ei ole mitään järkeä lätkiä nassuun vain yhtä voidetta, jonka on pakko olla vain kompromissivoide, jolloin se ei varmasti ole optimaalinen ratkaisu kummallekaan ihoalueelle.

Joskus ongelmana voivat myös olla väsyneet ja hieman ryppyisemmässä kunnossa olevan silmänympärykset, vaikka kasvojen muu iho olisikin aivan toisenlaisessa kunnossa. Silloin silmänalusille paras vaihtoehto on silmänympärysvoide, joka paitsi kosteuttaa ja pehmittää ihoa myös napakoittaa tehokkaasti (väliaikaisesti kalvonmuodostajien avulla) ja mahdollisesti siloittaa välittömästi (silikonien avulla). Koko kasvoille tätä kalvoja ja silikonikerrosta voi olla turha läiskiä, mutta silmänympäryksien tarpeeseen se vastaa täysin.

Minun mielipiteeni asiasta onkin siis, että jos siis silmänympäryksiesi tarve on sama, kuin kasvojesi ihon tarve, niin minusta voit hyvinkin käyttää samaa voidetta sekä silmänympäryksilläsi että koko kasvoillasi, kunhan vain muistat annostelun, jottei voide turvota. Jos voit kuitenkin rehellisesti sanoa tarpeen olevan erilainen, kehotan ehdottomasti menemään tarpeen mukaan, jolloin sekä silmänympärykset että muutkin osat kasvoistasi saavat voiteista parhaan mahdollisen hyödyn.

Omat tarpeeni ovat ainakin sen verran erilaiset, että erilliset tuotteet ovat lähes välttämättömyys.

Mitä mieltä te olette asiasta?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    mä oon vasta nyt (28 vuotiaana) hankkinu ensimmäisen silmänympärysvoiteeni ja jotenkin hassua mutta uskollisesti joka aamu ja ilta läträän sitä vaikken edes ite usko että siitä on mitään erillistä hyötyä.. nauratti kun huomasin että tän blogin ansiosta se mineraali dödö ja vaaleanpunainen huulirasva on lyöttäytyneet minunkin omistukseeni, ehkä mäkin oon vähän helppo haksahtamaan kaikkiin pikku juttuihin 🙂

  2. 2

    jopottaja sanoo

    Ihanaa kun kirjoitat näitä postauksiasi ajatellen ja ihanan fiksulla sekä sujuvalla tavalla! 🙂

    Ihailen aina postauksiasi. Muihin blogeihin verrattuna blogissasi on sitä juuri kaipaamaani.. asiaa!

  3. 3

    RockQueen sanoo

    Hyvä postaus! Joskus teini-iässä kun käytin apteekista saatavia hajusteettomia kevyitä kasvovoiteita/fluideja, pyyhkäisin varovasti "jämät" myös luomille. Kyllähän meikki levittyy paremmin kosteutetulle iholle jne. Sitten kun iho alkoi rasvottumaan ja voiteet olivat geelimäisempiä, oli luontevaa hankkia sy-voide joka ihan vain kosteutti (Lumenen herkän ihon versio). Äiti siitä piikitteli, että ei teini-ikäinen tarvitse silmänympärysvoiteita, turhuuttahan tuo on.. Käytin silti 🙂 Nykyään arvostan virkistäviä ja turvotusta laskevia ominaisuuksia, mutta esim. yövoiteeksi apteekin perusvoidetta laittaessani saatan laiskuuksissani vieläkin pyyhkäistä siitä luomillekin.

  4. 4

    sanoo

    Voi luoja että rakastan blogiasi <3 😀 😀
    Oon katsellut Youtubelta meikkivideoita jo varmaan parin vuoden ajan uskollisesti noin joka päivä, ja nyt oon tästä blogista oppinut enemmän asioita ja saanut parempia vinkkejä kuin youtubelta koskaan.
    Keep up the EXCELLENT work! 🙂

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    ihan hyvä logiikka, mutta en kyllä ikinä törmää "erityistarpeille" tehtyihin silmänympärysvoiteisiin. useimmiten sarjoilla tuntuu olevan vain yksi silmänympärysvoide eli se on vain jokin perusvoide.

  6. 6

    sanoo

    Ruu: 🙂

    jopottaja: Kiitos! 🙂

    RockQueen: Minä olen niitä ihmisiä, jotka rakastavat eri paikoille tarkoitettuja omia tuotteitaan. 🙂

    Annie: Kiitos! 🙂

    Anonyymi: ööh, oletko avannut silmiäsi tai vaikka tutustunut tuotteisiin? 😉 Esimerkiksi Lumenelta löytyy peruskosteuttava Sensitive-tuote, mutta myös tummille silmänalusia valoa heijastavan pigmentin avulla häivyttävä Vitamin C+ tuote (samanlaista tinamies-efektiä en tahtoisi koko kasvoille). Cliniquelta löytyy kuiville silmänalusille täydellinen All About Eyes Rich, mutta koko kasvoilla harva tykkäisi moisesta tunteesta. Diorin Sculp 10 silmänympärysvoide puolestaan tekee kivan napakoittavan kalvon iholle välittömästi ja on ihan eri maata tämän efektinsa osalta kuin esimerkiksi Pirkan Q10 silmänympärysvoide. Kun tuotteita tutkii ja kokeilee huomaa selkeät erot. Weleda on ainoa sarja, joka minulle juolahtaa mieleen, jolta löytyy vain yksi silmänympärysvoide (halpis Pirkan, Rainbown yms. lisäksi). 🙂

  7. 7

    sanoo

    Taas kerran hyvä postaus! Itse joudun käyttämään eri voidetta silmänympäryksille kuin kasvoille, sillä kasvovoiteeni on juuri tuollaista mattapinnan tekevää ja siksi varmaankin(?) kuivattaa jo ennestään kuivia silmänalusiani. Käytänkin siis Pirkan 10Q:ta, jonka olen todennut aivan riittäväksi itselleni!

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Olen aina luullut, että silmien läheisyyteen ei voi laittaa normaaleja kasvovoiteita nimenomaan voiteiden voimakkaiden ainesosien vuoksi. Kiitos, että tämänkin luulon paljastit vääräksi (taas kerran opin uutta pelkästään blogiasi lukemalla) 🙂
    Minulla on helposti rasvoittuva ja kiiltelevä iho, jolle käytän mattapinnan tuovia voiteita. Silmänympärykset taas ovat kuivat ja hilseilevät, johon auttaa Pirkan silmänympärysvoide (jonka muuten ostin tämän blogin perusteella):)

  9. 9

    lushilta löytyy sanoo

    Lushin Celestial-kasvovoide on sopiva sekä kasvoille että silmänympäryksille. Kyseessä on herkän ja kuivahkon ihon voide, joten toimii hienosti juuri sellaiselle ihotyypille.

    Ainesosia on vähän ja kaikki on yksinkertaista ja järkeen käypää. Vaniljavettä, mantelimaitoa ja manteliöljyä plus jotain muuta pientä. Toimiva ja lempeä. Miedon, mutta hyvän tuoksuinen. Eikä paha hintakaan, 19,95.

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Kiitos näin hyödyllisestä postauksesta 😀 Olen pohtinut samaa tosi paljon. Omat silmänympärykseni kun ovat järkyttävän kuivat, ja ilmeisesti jotenkin luonnostaan myös ryppyiset (olen vasta 20, mutta ryppyjä on ollut jo kauan.. :P) Sitten hankin jonkin Diorin kosteuttavan sy-voiteen, mutta en pitänyt siitä lainkaan (vettä ja silikonia, siltä se tuntui ja sellainen sen incikin oli -.-), ja muutenkin siirryin luonnonkosmetiikkaan.. Ihan hyvin ovat kasvovoiteet pelittäneet myös silmänympäryksille, mutta pitäisi kyllä hankkia erillinen sy-voide. Mikähän tuossa Weledan sy-voiteessa tekee sen "aikuiselle iholle" suunnatuksi? Luuletko, että sitä voisi jo nuorempanakin käyttää? Itse en inciä syynäämällä osannut päättää 😀 Pitäisi löytää jokin hyvä luonnonkosmetiikan sy-voide.. Vinkkejä, anyone?

  11. 11

    Anonyymi sanoo

    Oon sun kanssa täysin samaa mieltä! Itse käytän kasvovoiteena juuri tällaista mattapinnan antavaa, joten silmänympäryksille on omat voiteet 🙂

    Mitä mieltä muuten olet ollut Dust It!:stä? Se on mun mielestä aivan huippu! Tukka pysyy tuuheana ja sitä voi pöyhiä uuteen uskoon päivän mittaan. 😀

  12. 12

    sanoo

    No mä en oikeastaan ole ikinä osannut käyttää erityistä sy-voidetta, mutta en siltikään käytä sy-iholle samaa voidetta kuin muulle kasvon iholle. Nyt hiljattain olen yrittänyt vähän opetella rasvaamaan sy-ihoa, eli siis käytän joskus jotain aivan perusvoidetta (esim. Aqualan L:ää) tai sitten Pirkan voidetta. Pirkasta olen tykännyt, ja kun joskus saan purkin käytettyä loppuun, aion ehdottomasti hankkia toisen samanlaisen! 🙂

  13. 13

    sanoo

    Hannukkaz: Juuri tuolloin on tosiaan parasta olla omat tuotteet. 🙂

    Anonyymi: Toki silmät saattavat esimerkiksi vuotaa joidenkin aineiden seurauksena, mikäli niitä käytetään liian lähellä silmänympäryksiä, mutta silloin on tosiaan hyvä miettiä, tekevätkö ne hyvää muuallakaan. 🙂

    lushilta löytyy: Kiitos vinkistä, tätä voidetta onkin moni kehunut. 🙂

    Anonyymi: Weledan sy-voide on loistava kaiken ikäisille, kurkkaa tämä postaus: http://ostolakossa.blogspot.com/2010/02/highlight.html
    Kokeile ihmeessä, itse tykkäsin! Jos tosin silmänympärykset ovat rutikuivat, voi Widmerin (apteekista) silmänympräysvoide tai Cliniquen All About Qyes Rich olla vielä parempi apu. 🙂

    JLCHARLOTT4: Noinkin tosiaan toimii. 🙂

    Anonyymi: Ihan kiva on ollut, mutta ei siitä ole ollut millään peittoamaan Björn Axenin Styling Powderia. 🙂

  14. 14

    sanoo

    Jälleen hyvä postaus, laittaa pohtimaan. 🙂

    Asiasta kukkaruukkuun: menevätkö huultenrajauskynät tai huulipunat koskaan vanhaksi? Entä luomivärit? Löysin kaapista joku 10 vuotta vanhan Lancomen huulipunan. Sävy on ihastuttava! Kokeilin punaa kämmenselälle, se ei ole kuivunut (siis puna). Jos siitä ikäänkuin kuorisi/leikkaisi kerroksen pois, voisiko sitä sitten käyttää?

  15. 15

    sanoo

    Mä käytän silmänympärysvoiteita pääasiassa yöaikaan, jolloin laitankin sitten jotain täyteläisempää ja kosteuttavampaa tuotetta. Aamuisin yleensä pärjäilen mun normaalilla kasvovoiteella 🙂 Joskus harvoin aamulla laittelen jotain kevyttä seerumimaista/geelimäistä, jos muistan/jaksan 😀

    Jossain välissä mä en käyttänyt sy-voiteita ollenkaan vaan pelkästään kasvovoidetta sielläkin ja ihan hyvin silläkin pärjäsin 🙂

  16. 16

    Anonyymi sanoo

    Mä koitan kovasti olla juuri lykkimättä rasvoja ja meikinpoistoaineita silmien alle, koska joissakin lukee, että sitä kannattaa välittää, mutta silti kevyesti sipaisen meikkivoiteen siihen.
    Hassua, jos iho kuivuu silmien läheltä, koska musta ainakin tuntuu, että se on aina rasvainen… Ja tuntuuhan tuo raja silmän alta alaspäin mennässä, kun ns. normaali iho tulee vastaan. Paljon sileämpi ja pehmeämpi silmänympärystä, kuin muu iho.

  17. 17

    Ulpu sanoo

    Kyllä mulle on niin iskostunut sy-voiteen käyttö, etten osaa kasvovoidetta sy-alueelle vedellä. Päälle 20-kymppisenä, kun menin kosmetologikouluun, hankin ekan sy-voiteeni ja siitä asti olen sellaista käyttänyt, en vaan osaa olla ilman. Turvotukseen taipuvaisten silmänalusten takiakaan en halua laittaa silmien lähelle kasvovoidetta, koska se on kuitenkin yleensä täyteläisempää (ainakin yöksi ja talviaikaan) kuin koostumus, jota toivon sy-voiteelta. Ja kyllä tässä iässä jo kaipaa niitä napakoittavia ja virkistäviäkin ominaisuuksia. 😉 Mutta uskon niinkuin säkin, että normikasvovoiteella pärjää, jos ei ole kummempia tarpeita ja muistaa voiteen määrän.

  18. 18

    Anonyymi sanoo

    Kiitos tosi paljon hyvästä postauksesta! Pisti ajattelemaan omaa silmänympärysvoiteen tarpeellisuutta, mutta minusta silmänympärysvoiteita on kuitenkin kivempi käyttää, koska niistä saa samalla suojakertoimen. Aurinkorasvaa kun ei tee oikein mieli läiskiä silmänalusille… Oletko muuten jo kokeillut tätä Garnierin silmänympärysten roll- onia, jonka pitäisi hävittää turvousta ja tummia silmänalusia? Haluaisin kovasti tietää kyseisestä tuotteesta 🙂

  19. 19

    sanoo

    Hyvä postaus, ihan loogiselta tosiaan kuulostaa eri ihon alueiden erilaiset tarpeet. Voihan muutenkin osa kasvojenkin ihosta olla rasvainen ja toinen taas kuiva.

    Mä kokeilin tän blogin innoittamana paljon kehuttua Pirkan sy-voidetta. Jotenkin en kuitenkaan tykästynyt, vaikka ei ole selkeästi huonokaan. Käy kyllä hyvin paremman puuttuessa. Kipitin sitten kuitenkin kiltisti apteekkiin ja hain taas tuubin luottovoidettani eli Avenen soothing eye contour voiteen. Se toimii mulla parhaiten kokeilemistani. On tarpeeks paksu, mut ei turvota, tuoksuton, eikä ärsytä. Ja hinta n. 20 €, mikä on mun mielestä kohtuullinen ja laatuun nähden ihan kohdallaan.

    Toisenkin Pirkka tuotteen ostin tämän blogin vaikutuksesta, kasvoveden. Siitä tykkään paljon. Enkä taaskaan osaa edes oikein sanoa miksi. Mun mielestä kasvovedet on yleensä aika mitäänsanomattomia. Eikä tääkään nyt mikään mieletön ole, mutta hintaansa nähden todella toimiva, se vaahtoaminen on kyllä vähän outoa. Mutta ostan silti varmasti toistekin

    Ja tää blogi on ihan huippu! Oon saanu tosi paljon tietoa ja vinkkejä asioista, joita en ennen edes miettiny. Kiitos Virve! Ü

    Unohdin ihan, että kävin eilen ostamassa sitä kehumaasi suklaanaamiota Jumbon Kicksistä. En oo vielä koittanu, mutta minua palvellut, todella ystävällinen myyjä, kehui sitä myös. Jäin ihmettelemään, että eikö sitä todella saa missään isomassa tuubissa tms.? Jos nimittäin tykästyn tuotteeseen, niin sellaisilla pienillä pussukoille en pitkälle pääse…hitsi!

  20. 20

    sanoo

    Kiitos, sain vihdoin järkevän syyn olla hankkimatta silmänympärysvoidetta. Mietinkin jokin aika sitten, että olisin esittänyt aiheesta sinulle kysymyksen, mutta vastaus tuli pyytämättäkin. 🙂

  21. 21

    Anni sanoo

    Hei,

    Nyt kun olet saanut minut koukuttuneeksi UDPP:hen niin halusin kysyä mahtaakohan sinulla olla kokemuksia saman merkin Complexion Primer Potion, Pore Perfectionista? Tai osaisitko suositella jotain muuta hyvää pohjustajaa kasvoille, joka kävisi mineraalimeikin alle? Kärsin nimittäin tosi pahasta ihon rasvoittumisesta eikä meikki pysy siistinä kuin pari hassua tuntia.. 🙁

  22. 22

    Anonyymi sanoo

    Kyllä minua edelleen vähän mietityttää tehokkaampien tuotteiden kanssa, että sopivatko ne silmänympäryksille. Tarkoitan siis vaikka voiteita joissa on paljon c-vitamiinia (5-10%) tai retinolia. Ihoni on todella todella ohutta silmien ympärillä kuitenkin. Myös aurinkovoide saattaa turvottaa luomia.

  23. 23

    Anonyymi sanoo

    Nyt kun tuli voiteista puhetta, niin kaipaisin suositusta, ei tosin silmänympäryksiin. Osaisitko vinkata jonkun hyvän ja kohtuuhintaisen päivä/yövoiteen, joka sopisi couperosaan taipuvaiselle iholle. Iho on muuten tyypiltään sitä perinteistä pintakuivaa/seka ja iältään 30+. Viimeksi olen käytellyt Erisanin 24h kosteusvoidetta, joka on muutoin ihan ok, mutta punoitusta ei hillitse.
    -Kiitos!
    -tiina

  24. 24

    Jenni sanoo

    Olen täysin samaa mieltä asiasta kanssasi, todella hyvä postaus! 🙂

    Ja Tiinalle voisin vinkata (anteeksi, tuli vain mieleeni kun luin tuon kommentin 🙂 ) Lumenen Sensitive Touch-sarjan päivävoidetta ja minulla se ainakin vähän rauhoitti couperosa-punoitusta (etenkin sarjan seerumin kanssa käytettynä) ja tähän aikaan vuodesta tuo on itselläni kelpo tuote yövoiteena mutta talvella käytin päivävoiteena.

  25. 26

    sanoo

    maria: Kynät säilyvät yleensä hyvinä pari kolme vuotta, huulipunat kolmisen vuotta ja luomivärit kolmisen vuotta. Tämän jälkeen kannattaa alkaa tarkkailemaan tuotteita, sillä toiset tuotteet säilyvät pidempään hyvin äkuin toiset. Tuotteista kyllä huomaa, ovatko ne käyttökelposia (haju, koostumus, ulkonäkö). 🙂

    Terhen: 🙂

    Anonyymi: Sinua onnellista, harvalla on noin päin. 🙂

    Ulpu: Itsekin kyllä aina mielummin ottaisin erillisen tuotteen. 🙂

    Anonyymi: Tarkoitatko sitä uusinta versiota, joka antaa myös sävyllä peittävyyttä? En ole kokeillut, mutta vaikuttaa hauskalta. 🙂

    annamari: Pitääkin joskus kurkata tuo suosittelemasi silmänympärysvoide.
    Naamiota saa tosiaan vain noissa pusseissa, mutta jos yhdestä pussista riittää kolmeen kertaa, tulee pusseille hintaa suurinpiirtein saman verran kuin Lumenen naamiolle. 🙂

    Tiina: Hyvähyvä. 🙂

    Anni: Ei valitettavasti ole mitään kokemusta Urban Decayn primerista. :/ Minusta Lumenen primeri on varsin hyvä ja Cliniquen T-Zone shine control (ihonhoitopuolella myynnissä). 🙂

    Anonyymi: Mutta kohtaako tuote ja silmänympärysten tarve sitten tuolloin? En minäkään laittaisi tujuja aineita silmänympärysiholleni, sillä ne eivät niitä tarvitse.

    tiina: REN:in herkan ihon Hydra Calm voide on aivan loistava rauhoittaja! 🙂

    Jenni: Nuo olivat minustakin ihan kivoja, mutta eivät tuoneet mitään konkreettista rauhoitusta iholleni ja päivä- ja yövoide jäivät jotenkin keljun "hikoilevantuntuisina" kasvojen ihon pinnalle. :/

    Ninni: Sanotaanko, että aika lailla samat opit on tullut opittua Sannin kanssa. 😉

  26. 27

    Anonyymi sanoo

    Niin siis – tuotteiden ja silmänympärysten kohtaamisesta – silmänympärykset ovat ryppyiset, joten tarvitsevat tehokkaita aineita, mutta se mietityttää että pahentavatko ne pidemmän päälle tilannetta vai parantavatko.

  27. 28

    Helinä sanoo

    Tämä postaus tuli kuin tilauksesta, sillä juuri tästä aiheesta olin jo pitkään suunnitellut esittäväni ensimmäisen kysymykseni sinulle, Virve.

    Olen luokitellut kasvojeni ihon normaaliksi, sillä ihoni ei pahemmin rasvoitu (finnejä lähinnä hormonaalisista syistä johtuen yksi tai kaksi kuussa) eikä myöskään pahasti kuivu. Teini-iässäkään ei juuri finnejä ollut. Minulla on ollut jo yli 15 vuotta sama rutiini kasvojenpuhdistuksessa: pesen iltaisin Sebamedin pesunesteellä (terveen ihon ph 5,5) ja laitan apteekin perusvoidetta perään, kesemmällä Humektania ja kylmemmillä ilmoilla esim. Aqualan Plussaa. (Nyt olen muuten juuri siirtynyt käyttämään testailujen jälkeen Lushin Imperialis-kasvovoidetta…suuri muutos minulle!) Jos olen käyttänyt mascaraa, poistan sen silmämeikinpuhdistusaineella ennen Sebamed-pesua. Iholla en meikkiä käytä. Aamuisin en kasvojani pese tai rasvaa ja ihan mattapintaisena siistinä on pysynyt. Aurinkokeleillä toki lisään päiväksi aurinkovoidetta. Ihoani on aina kehuttu hyvännäköiseksi ja minua poikkeuksetta luullaan lähes 10 vuotta nuoremmaksi, vaikka äskettäin tulikin 3-kymppiä vastaan. Osasyynä hyvään ihooni lienee yksinkertaisesti perimä, mutta uskoakseni myös simppeli ihonhoito, meikkauksen välttäminen (iho on saanut aina hengittää vapaasti)ja auringolta ja pakkaselta suojautuminen.

    Tähän asti olena aina käyttänyt samaa perusvoidetta silmänympäryksillä kuin muuallakin kasvoilla. Nyt kuitenkin lievää turvotusta ja tummia silmänalusia sekä ekoja juonteita on alkanut ilmestyä, jotka onneksi peittyvät hienosti paksusankaisten silmälasieni alle. 😉 Olen nyt kuitenkin pohtinut, pitäisikö kokeilla vihdoin silmänympärysvoiteita. Olen pääasiassa luonnonkosmetiikan ja ehdottomasti eläinkokeettomien tuotteiden käyttäjä. Siksi en voi kokeilla kehumaasi Pirkan voidetta ja olenkin hankkinut kokeiluuni Lushin silmänympärysvoiteen Enchanted Eye Cream, jonka INCI on seuraavanlainen:

    laventelihunajavesi (Lavandula augustifolia, mel, aqua), steariinihappo (stearic acid), kylmäpuristettu luomumanteliöljy (Prunus dulcis), glyseroli (glycerine), kylmäpuristettu luomujojobaöljy (Simmondsia chinensis), cetearyl alcohol, triethanolamine, methylparaben, propylparaben

    Toisena vaihtoehtona olen miettinyt täällä hyväksi kehumaasi Weledan villiruusu-silmänympärysvoidetta, jonka INCI on siis seuraava:

    Vesi, persikankiviöljy, manteliöljy, jojobaöljy, alkoholi, mehiläisvahahydrolysaatti, villiruusunsiemenöljy, avokadoöljy, rasvahappoglyseridi, maksaruoho, silmäruoho, ksantaani, mehiläisvahasaippua, oliiviöljy

    Ymmärtääkseni myös Kickseissä myydään luonnonkosmetiikan puolella Kibiolla silmänympärysvoidetta ja seerumia, mutta hinta taitaa olla huimat 50e! Myös Laveralla on silmänympärysgeeli, jonka on jossain mainittu olevan kevyempi kuin Weledan. Laveran ja Kibion INCI:ä en löydä netistä. Ja onkohan Kibio eläintestaamaton?

    Luuletko, että minulle olisi paras koostumukseltaan mahd. vesipitoinen (kosteuttava ja kevyt) silmänympärystuote? Osaatko arvioida, mikä näistä olisi kevyimmästä päästä: Lush, Weleda, Lavera vai Kibio? Myös muiden lukijoiden kokemukset ovat tervetulleita, jos vertailupohjaa on! Aion nyt käytellä toki tuon hankkimani Lushin Enchantedin ja katsoa, tulenko hullua hurskaammaksi ylipäänsä…

    Pahoittelen pitkää kommenttia…

  28. 29

    sanoo

    Helinä: En tiedä, onko Kibio antanut mitään virallista "emme testaa eläimillä" lausuntoa.
    Itse tunnen vain Weledan ja Kibion tuotteet ja ainakin Weleda on minusta mukavan kosteuttava, mutta hyvin imeytyvä. 🙂

  29. 30

    sanoo

    Anonyymi: Minä en ainakaan laittaisi silmänympäryksille vahvasti c-vitamiinipitoisia voiteita, sillä ne ovat muutenkin potentiaalisia ärsyttämään ihoa ja ohuella silmänymärysiholla vaikutus varmasti voi vaan korostua.

  30. 31

    Jenni sanoo

    Tuosta Lumene Sensitive Touch-päivävoiteesta niin totta, jättää vähän sellaisen "hikoilevan" tunteen (en olekaan aiemmin osannut sanoin kuvata sitä fiilistä joten kiitos sinulle 🙂 ) ja siksi olenkin käyttänyt sitä lähinnä yövoiteena, talven kylmimpänä kautena se meni myös päivävoiteena mutta imeytyminen oli suht hidasta. En sitten tiedä miten se kevyempi kosteusvoide-versio (muistaakseni tuubimainen pakkaus?), olisiko se sitten parempi vaihtoehto? Cliniquen Redness Solution-voide on ollut myös hyvä punaisuuden lievittäjä mutta on vähän turhan paksua jankkia että meikin alla voisi käyttää. Ja jotenkin tuo tuote on minulla muutenkin jäänyt vähän unohduksiin peilikaapissa.

    Ja Laveran vartalovoiteiden suurkuluttajana osaat varmaan kertoa missä niitä Suomessa myydään ja mitä maksavat? 🙂 Feeluniquesta olen tilannut mutta mietin että jos niitä jossain täällä päinkin myytäisi niin nopeammin saisi ja pääsisi tuoksuttelemaan. Rakastuin kookos&vanilja voiteeseen täysin. 🙂

  31. 32

    Anonyymi sanoo

    Luin kauan sitten jostain naistenlehdestä, kuinka yksi suomalainen nainen, joka oli Italiassa naimisissa ja ilmeisen varakkaan miehen kanssa: käytti silmänympärysvoidetta koko kasvoihin, koska siinä on paremmat raaka-aineet – oli kyllä viisikymmpisellä tosi hyvä iho!

  32. 33

    Anonyymi sanoo

    satuin löytämään yhden haun kautta tämän postauksen, ja tekstiä ja kommentteja lukiessani on nyt pakko kommentoida: silmänympärysvoiteista on nimenomaan JÄTETTY POIS turhia ainesosia, mitä kasvovoiteissa puolestaan on, kuten esimerkiksi hajusteita. Silmänympärysiho on ohuempaa ja herkempää, joten tämä on aika oleellinen asia. En siis todellakaan suosittelisi laittamaan mitä tahansa voidetta silmänympärysiholle, joka ei ole sinne tarkoitettu. Perusvoiteita, joissa ei muutenkaan ole hajusteita tai muita turhia ainesosia, joilla ei ole mitään merkitystä tuotteen toimivuuden kannalta, voi toki huoletta laittaa sy-ihollekkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *