Shoppailuvinkki Tallinnaan

Minulta kysellään usein shoppailuvinkkejä milloin minnekin päin maailmaa ja ajattelinkin, että tärkeä se on pieninkin sellainen ja siksi halusinkin jakaa teidän kanssanne tänään yhden pienen pienen shoppailuvinkin.
Näin pikkujoulukautena (ja toki kyllä ympäri vuoden noin muutenkin) moni päätyy Tallinnaan, jossa kosmetiikkatarjonta on melkolailla sama, mutta josta löytyy muutamia Suomesta löytymättömiäkin merkkejä. Tänään en kuitenkaan haluaisi mennä niihin, vaan haluaisin vaan kertoa, että jos ette ole koskaan huomanneet, saa tuolta vetten takaa hiusvärejä ihan pirun halvalla.
Itse kotiutan aina Tallinnassa käydessäni muutaman kuukauden hiusvärit, sillä esimerkiksi nämä värit maksavat hieman yli kolme euroa pakkaus. Ainoa ero on se, ettei käyttöohjeita välttämättä löydy ymmärtämällään kielellä, mutta jos hiusvärit ovat tuttu juttu ja tietää mitä hakee, osaa sen vaikutusajan kyllä teksistä (ja kuvista) tulkita. Toinen ero on siinä, että pakkauksen väriaineet on sekoitettava omaan erilliseen astiaan, sillä tässä ei tule mukana mitään, mihin aineet mahtuisi miksailemaan. Monihan näin toki tekee muutenkin, joten eipä sekään ole ongelma.
Itse värjäilen tummia hiuksiani vaalean tyveni vuoksi kolmen tai neljän viikon välein. Yritän aina pidentää aikaa hieman, mutta koska näin tummassa tukassa tyvikasvu näyttää lähinnä alkavalta pälvikaljulta mikä ei välttämättä ole juuri se look, jota haen…

 Onko teillä jotain erityistä, mitä suosittelisitte Tallinnassa kävijöitä katsastamaan?
Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Tää selittääkin edellisen postauksen kuvien rajaukset 😀 Mutta tosiaan, itsekin olen useamman kerran tuonut Tallinnan-tuliaisena muutaman kuukauden hiusvärit. Hintaero on ihan älytön.

  2. 5

    sanoo

    Kiva kun postasit tuosta Tallinnasta. Minä käyn kerran tai pari vuodessa Tallinnassa ja olen siellä noin viikon verran. Tulen matkan takaa jo Helsinkiinkin ja siksi käyn niin harvoin Tallinnassa. Osaan kohtuullisen hyvin viroa – olen suomalainen ja harrastanut viron opiskelua – ja sen vuoksi osaan ostaa kaikennäköista meikkiä ja hoitoainetta. Ostan Kaubamajasta erilaisia vartalovoiteita, kylpysuolaa jne. Viru-keskuksen ruokakaupastakin ja myös Solariksesta saa myös jotain käsivoiteita jne. Tietysti kun ne ovat viron kielellä, voi olla hankala saada selvää, mitä on ostamassa… Kaubamajassa on mahtava valikoima hajuvesiä ja siellä on myös erillinen Lõhnatuba, jossa myydään pienten parfyymitalojen tuoksuja. Ostan yleensä aina Tallinnasta jonkun tuollaisen tuoksun, mitä Suomesta ei saa.

    Käyn myös kauneushoitolassa aina Tallinnassa ja otan sekä kasvot että manikyyrin ja pedikyyrin. Olen käynyt muutamassa hoitolassa ja viimeiseksi Roosikrantzissa. Olin ihan tyytyväinen tulokseen.

    Kannattaa käydä myös baletissa, jos se kiinnostaa. Ruokapaikkoja löytyy mukavasti muualtakin kuin Raatihuoneentorin ympäriltä; itse katsastan muualtakin vanhasta kaupungista ja myös muualta keskustasta. Tarkoitus on joulukuun aikana tehdä omaan blogiini postaus Tallinnasta ja niistä paikoista, joissa itse tykkään käydä.

  3. 6

    sanoo

    Voi itku, mulla oli just Tallinnassa käydessä hiuskriisi, enkä tienny, millä värillä hiuksia halusin värjätä, joten sinne jäi halvat värit! 😀 Hiuskriisi on tosin edelleen… 😉

  4. 8

    sanoo

    Mä ostin aina semmoista violetinruskeaa hiusväriä Tallinnasta joskus lukioiässä. Se maksoi muutaman säälittävän euron. Suomestakin sai ihan samaa merkkiä ja väriä, mutta koska se oli tarkoitettu raidoitukseen, sitä meni minulla pari purkkia kerrallaan (yli 20 euron arvosta). Siitäkin puuttui sekoituspullo, Suomessa vastaava tuli sekoituspullon kera. En halunnut maksaa 15 euroa sekoituspullosta. 😀

  5. 9

    Anonyymi sanoo

    Onko sulla minkäänlaista kokemusta hiusväriallergiasta? Tai mitään tietoa siitä? Viimeksi tukkaa blondatessa(kampaajalla, reilu vuos sitten) mulla tuli päänahkaan "haavoja", ne ei ollut kipeitä ja parani alle viikossa, eikä mitään muita oireita tullut. Säikähdin ihan pirusti enkä sen jälkeen oo uskaltanut värjätä tukkaa ollenkaan. Rakastin olla blondi ja nyt on jäljellä enää blondit latvat 🙁 jos sulla on minkäänlaisia kokemuksia tän tyyppisistä reaktioista hiusväriin niin olis kiva kuulla, tekis niin mieli edes laittaa raitoja mutta en tiedä uskallanko :s

    • 9.1

      sanoo

      Heippa! Mulla kävin samanlailla viime värjäyksen (kotivärjäyksen) yhteydessä, tosin ite olen tumma. Mun pää oli vaan vielä kuukauden päästäkin arka. Ite olen parturi-kampaaja ammatiltani, voit vaan kuvitella kuinka sieppasi 🙁 Vaalennusta et voi tehdä siis millään kemikaaleilla, mutta muutama niksi löytyy jolla omaa hiusta saa vähän vaalemmaksi jos et kovin tumma ole. Näihin nikseihin tarvitaan kesän aurinkoa 😉 Eli sitruunaa ja aurinkoa tai sitten pullo ykkös olutta ja aurinkoa.
      Itse kokeilein nyt kasviväriä, mutta en oikein saanut siittä toivottua tulosta, mutta en anna vielä periksi…. Luulen että keitos kerkesi jähtyä liikaa…
      Mutta nuo edellä mainitut jutut on testattu toimiviksi 🙂

  6. 10

    sanoo

    China Glazen kynsilakat Stoccalta tai Kaubamajasta. Ei se 7e pullo ilmainen ole, mutta kiva pieni edullinen ostos kuitenkin 🙂

    Muuten Tallinnan ostokseni sijouttuvat yleensä vaate puolelle alejen muodossa.

  7. 11

    Anonyymi sanoo

    Viru-keskuksen kupeessa on uudehko kauppakeskus Foorum, jossa on ainakin Lushin kauppa. Mukavat myyjät joista ainakin toinen puhui suomea hyvin ja ymmärsi heti mistä on kyse kun totesin että nämähän ovat täällä lähes 30% halvempia kuin Suomessa!

  8. 12

    sanoo

    Hiusvärit ovat edullisempia täällä Tallinnassa kuin Suomen puolella. Itse käytän vain Syossin tiettyä punaista. Hintaero on 3-4 euroa per purkki ihan jo normaalihinnalla, ja tarjousten aikaan enemmänkin 🙂

  9. 13

    sanoo

    Minä hamstraan kanssa virosta hiusvärejä. Myös apteekeista ja marketeistakin saatavalla Puhas Loodus sarjalla on todella hyviä voiteita hintahaarukalla 2-8€. Jos aikaa on käydä Tallinnan ulkopuolella ostoksilla, on hinnat vieläkin huokeemmat.

  10. 15

    Anonyymi sanoo

    Itse tulin just Tallinasta ja Rimissa oli hiusvärit kaksi yhden hinnalla. Tuli muutama mukaan 😛 Puhas Loodus on hyvää ja edullinen merkki, osa hiustuotteista kannatta hankkia meren toiselta puolelta. Myöskin osa hiusraudoista on Tallinnassa halvemmat. Kosmetiikkan merkeistä suosittelen Manhattania. Löytöjä kannattaa osta, kaikkea ei. Suomessa on paljon juttuja, mitä saa halvalla. Esim, Tokmanin tarjoukset.

  11. 16

    sanoo

    Englannista saa bodycare nimisestä kaupasta jopa yhdellä punnalla hiusvärejä ja jostain poundlandista oon myös bongannu samalla hinnalla, yleensä niistä ei kyllä löydy mitään tuhkanvaaleita sävyjä mulle, mut kyl ne supermarketeissakin myytävät samat värit mitä suomestakin saa on puolet halvempia!

  12. 17

    sanoo

    Tallinnassa käyn hamstraamassa särkylääkkeitä (<3), vaatteita (Reserved-kauppa kuin taivas. Edullista, laatu jees ja ulkonäkö erikoista), juuri hiusvärejä (Olia maksoi 6€, kun Suomessa sen 13€…), meikkiä, suihkusaippuaa (ihania hajuja ja hintoja laidasta laitaan), ruokaakin toisin kassikaupalla jos asuisin Hesan päässä. Ylipäätään itku pääsee jo kahviloissa kuin latte ja joku jättikakun pala maksaa 4€, kun sillä juuri ja juuri saa Suomessa erikoiskahvin. Tallinnasta voisin puhua ikuisuuden!

  13. 18

    Anonyymi sanoo

    Suosittelen kaikille tummille ja ohuthiuksisille Label m ruskeaa kuivashampoota. Hiukset näyttää tuuheilta, kun päälaki ei paista. Sopii hyvin myös tyvikasvun peittoon. Tämä tuote on ollut minun pelastus. Kukaan ei enää usko, että minulla on ohuet hiukset.Ihan huippulöytö!!!!

  14. 19

    sanoo

    Just nuo Schwarzkopfin Paletten Instant Color -sävytteet on suosikkeja! Sävy frostet blonde on tooodella tehokas hopeahoito hiuksille. postasinkin siitä.

    Samoin Kaubamajasta saa Make up Storen meikkejä n. 25% edullisemmin. Samoin opi ja china glaze on edullisia. Ja muutenkin aivan ihania hiusjuttuja, joita ei Suomesta saa.

    Kyllä sinne Eestin puolelle kannattaa välillä livahtaa shoppailemaan kosmetiikkaa 😀

    Make up by Riina

  15. 21

    Miili sanoo

    Ostaisin kyllä vaikka kalliimmallakin täältä Suomesta, jos täältä vain saisi sitä mitä Tallinnasta (tai mistä tahansa muualta Euroopasta) saa! Käsittämätöntä, mutta isot hiusvärivalmistajat kuten Loreal yhä edelleen ja vain ja ainoastaan täällä Suomessa pitävät tiukkaa linjaa eivätkä halua tuoda kaikkia tuotteitaan kuluttajalle!

    Täällähän ei kukaan voi tilata Lorealin Suomentoimiston ohi (siis isot tavaratalotkaan kuten Stockmann tai Sokos) tuotteita ja nyt Loreal on estänyt, ettei edes Amazonilta toimiteta heidän tuotteita Suomeen! Siis uskomatonta ajasta jäljessä elämistä!

    Tänne ei tarkoituksella tuoda muotivärejä… jos katsot vaikkapa nyt Loreal Casting Creme Gloss valikoimaa missä tahansa isommassa myyntipaikassa, niin vain muutama hassu perusväri sieltä löytyy… ja sitten avaa Amazon tai avaa ruotsalainen tai virolainen tai vaikka tsekki myyntiketju ja avot johan löytyy värejä kuten 714 tai 713, joita voi vain toivoa, että tänne tuotaisiin… puhumattakaan helmiäisviileistä kuten 726 tai 724!!! Erittäin suosittuja olisivat varmasti juuri nyt, mutta ei!

    Tällä ihmejärjestelyllä yritetään keinotekoisesti tukea kampaamoalaa, vaikka koko muu maailma on ryhtynyt myymään myös ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja tuotteita suoraan kuluttajalle!

    Maksaisin enemmänkin, kun vain saisin niitä täältä – tai edes tilattua!

  16. 22

    Mervi sanoo

    hei! mistä saisin edullisesti,ja mahdollisimman helposti ja selvästi tilata,herbatint hiusvärejä. tai tallinnasa ,olisko mitä paikkaa . Mistä voisi ostaa edullisemmin kuin täältä. tai jotain muuta väriä,joka ei olisi niin voimakas,saman tyyppinen väri kuin herbatin,ilman ammonjakkia? olisi kiitollinen jos joku,vastaisi kuka tietää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *