Sensaitiomainen ilta

Pääsin menneellä viikolla osaksi aivan ihastuttavaa kokemusta, kun ystäväni ja blogikollegani Karkkipäivän Sanni otti minun avecikseen Sensain järjestämään tapahtumaan.
En yleensä fiilistele blogissani tapahtumia, joissa olen ollut, sillä minun silmissäni niillä on vain yksi funktio: promota merkkiä ja tukea sitä positiivista fiilistä, joka tapahtumaan osallistuneille halutaan tuotteista saada aikaan. Minusta niiden pohjalta syntyeiden postausten pääpaino tulisikin olla itse tuotteissa, eikä tapahtuman skumppalaseissa, kauniissa macaron-leivoksissa ja upeissa puitteissa. (Näitä fiilistelyjä varten on sitten Instagram tai Facebook.) Ei ihmisiä kutsuta sinne, jotta he esittelisivät blogeissaan catering-palvelun sinne järjestämiä, tuotteisiin liittymättömiä suupaloja! Yleensäkin nyt vaan on tapana tarjota jotain ja tarjouilu vaan tukee viestiä tuotteista ja brändin imagosta. 
Koska en  tällä kertaa kuitenkaan ollu paikalla varsinaisesti kutsun saaneena bloggaajana vaan vain avecina koen, että saan fiilistellä vapaasti.

Illasta oli nimittäin tehty aivan mielettömän upea niin ruokailun kuin ohjelmankin puolesta.
Illan upeinta antia oli ehdottomasti kansallisoopperan tanssija Anne Sariolan silkkitanssi, jonka hän meille esitti.
Lisäksi olimme saaneet samaisesta talosta iloksemme akustisen kitaran säestyksellä kauniisti laulavan esiintyjän.
Ruoka valmistui meille edessämme taitavien kokkien avokeittiössä loihtimana.
Ja koska nyt saan fiilistellä ruokiakin voin söpöstellä ihanaa erikoisruokavalion huomiointia, josta Sanni pääsi nauttimaan. Itsehän kaikkiruokaisena kumoan kitaani kaiken, mikä vain ääntä kohti kykenee liikkumaan.
Ja kyllä, tämä avec onnistuttiin saamaan Sensai-fiilikseen tuon illan seurauksena. Heti kotiin mentyäni kaivoin esiin omat Sensain tuotteeni ja siirsin loputkin käyttöä odottaneet putelit aktiivikäyttöisten tuotteiden joukkoon.
Aloinkin illan vaikutuksesta miettimään, että olen jättänyt ihan unholaan monta hyvää Sensain tuotetta. Olen kyllä myynyt töissä merkkiä ja ollut muutamissa koulutuksissakin, mutta aina voi oppia ja keksiä lisää. 
Tuotteen esiin kaivettuani aloinkin miettiä, mitkä mahtavat olla teidän suosikkituotteitanne merkiltä. Olenko missannut jotain aivan erityistä, kenties?

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Luin vanhoja postauksiasi ja silmiini osui tuote Clinique Spot Treatment Gel ja mielenkiintoni heräsi joten kysyisin mistä tuota kyseistä tuotetta voi ostaa? En ole ennen kuullut kyseisestä tuotteesta 🙂

    • 1.1

      Anonyymi sanoo

      Itse ostin Emotionista. Ostin sen juurikin samaisen postauksen innoittamana mutta en itse ole siitä tykännyt, tai huomannut erityistä hyötyä.

  2. 2

    sanoo

    Mä olen todella tykännyt Cleansing Oilista. Ihanan tuntuinen kasvoilla. Valitettavasti se – eikä oikein mikään muukaan öljy – poista vedenkestävää ripsaria, mutta muuten kyllä meikit lähtevät nopeasti. Eikä mun akneihokaan ole ottanut siitä nokkiinsa.

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Jo Karkkipäivän kuvaus tästä kyseisestä illasta herätti kommentteja, lieneekö silkki todella sellainen ihmeaine, kuin Sensai antaa ymmärtää. Ehkä ei niin ainutlaatuinen, vaikka se kosteutta sitookin.. Mieluiten koen silkin ihoani vasten olevissa vaatteissa..

    Merkillä on ihan hyviä kosteusvoiteita, se 100 ml lasipullossa oleva oli äitini luottotuote jo kauan .. Hinta vaan noussut liian korkeaksi. Ripsiväri 38C on edelleen yksi parhaista – ja shampoot ovat ihania..

  4. 4

    sanoo

    Itsellä ei ole kokemusta Sensain ihonhoitotuotteista, ainoastaan jonkun verran meikeistä. Sensain meikkipuuteri on varmast yksi paras koskaan käyttämistäni meikkipuutereista ja no, 38°C ripsari on yksinkertaisesti aivan loistava tuote. Pelastanut monta päivää!

  5. 5

    sanoo

    Kaksoispuhdistus <3 Etenkin se 2 vaihe, öljyä en niinkään enää Sensailta käytä koska se melko hintavaa sisältöönsä nähden.

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    I every time used to read ρaragraph
    in news papе&X72;s but now as I am a useг of
    net so from n&X6f;w I am using nеt f&X6f;r &X70;osts, thanks to
    ωeb.

    Fee&X6c; free to viѕ&X69;t my ωеbpage: wοolrich aгctiс par&X6b;a d&X66; – billiga-woolrich-jackor.hbckemp.com,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *