Ripsin rapsin rapsiaista, hipsin hapsin hapsiaista

Olen tähän asti liputtanut viimeiseen asti Lumenen vedenkestävälle silmämeikille tarkoitetun poistoaineen puolesta enkä ole voinut edes uskoa, että löytäisin sille haastajaa. Nyt voin kuitenkin kertoa näin tapahtuneen ihan puolivahingossa.

Kokeilin nimittäin toista edullista silmämeikinpoistoainetta ja kokeiluni kohde osoittautui oikein potentiaaliseksi kilpailijaksi.

Maybellinen Cils Demasq on ollut myynnissä jo pienen ikuisuuden. Tämä kaksifaasinen meikinpuhdistaja nappaa mukaansa niin vesiliukoisen kuin vedenkestävänkin silmämeikin ja vieläpä varsin vaivatta.

Tykkään silmämeikinpoistoaineista, jotka ovat koostumukseltaan tarpeeksi märkiä. Olen nimittäin kokeillut muutamia silmämeikinpoistoaineita, jotka ovat olleet koostumukseltaan vähemmän märkiä, jolloin koostumus on alkanut lähennellä jo kuivaöljyä, minkä vuoksi meikinpoistamiseen on saanut käyttää tavallista enemmän aikaa, hartautta ja käsityötä. (Yksi kauhuni on Helena Rubinsteinin All Mascaras! -poistoaine.)

Tämä on siis tarpeeksi märkää ja siksi hyvin riittoisaakin. Kuten INCI:stä näkyy, ei silmämeikinpoistoaineissa enää nykyään oikeastaan käytetä varsinaisia öljyjä, jotka saavat monilla silmät turpoamaan jäädessään yöksi silmänympärysiholle, vaan niiden koostumusta jäljitteleviä silikoneja. Silikonit huuhtautuvat yleensä helpommin iholta pois, mutta ovat tunnultaan ja tehokkuudeltaan tässä yhdeydessä hyvin öljyjen kaltaisia, ainoastaan käyttömukavuus on usein öljyjä parempaa.

Maybellinen silmämeikinpoistoainetta ei ole hinnalla pilattu: 125 ml pullo maksaa noin kuusi euroa (Lumenen 100 ml pullo puolestaan noin 7 euroa).

Kuka muu on tykästynyt tähän kaveriin?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä ostin tämän ihan vahingossa joskus kun oli jossain tarjouksessa (ihan kuin ei muutenkin olisi jo halpa) ja ihastuin kanssa. Nyt tosin olen niin ihastunut vesiliukoiseen mascaraan taas vaihteeksi, että meikit putsaan suihkussa

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Kiitos Virve taas uusista postauksista! Joka postauksesi luen huolella, vaikka harvoin jätän kommenttia. Olen saanut sulta monia hyviä ostosvinkkejä. Pitääpäs kokeilla tätä silmämeikkiputsaria, kuulostaa hyvältä:) kuten myös nuo viime postauksen xz hiusjutut. Mukavaa joulunodotusta!
    toivottelee vivian vakkarilukija 😉

  3. 4

    sofia sanoo

    haha mul on toi enkä ois aatellu et sä tykästyisit tohon :D. must toi on ihan kiva, mut en tykkää kun silmät jää niin öljysiks ton käytön jälkeen :d. sen öljysyyden saa huuhtelemal pois mut en aina jaksais 😛

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Tämä on ihan paras! Kokelin lumenea tässä välissä mutta minulla se ei toiminut ollenkaan:( Palasin sitten tähän. Kiitos kivasta blogista, ja hyvää joulunodotusta sinulle:)

  5. 6

    Anonyymi sanoo

    Tämä on myös minun ehdoton suosikkini! Pesee mennen tullen Cliniquen ja Givencyn kalliit sisarensa, joita olen myös koettanut.

  6. 7

    Rulgardiina sanoo

    Silmämeikinpoistoaine on ainoa kosmetiikkatuote, jonka merkkiä en ole vaihtanut vuosien saatossa. The Body Shopin Kamomilla silmämeikinpoistoaine (se vetinen versio) on tehokas, hellävarainen ja riittoisa. Kyseinen tuote tietystikin poistaa vain vettä kammoksuvia ripsivärejä. Kiva olikin kuulla, että vedenkestävätkin voi saada irti hellävaraisesti. Eihän sitä koskaan tiedä milloin sitä innostuu vaikkapa uimaan…

  7. 8

    sanoo

    Joo mullakin tota ollut ja itse tykkään tosta paljon enempi ku Lumenesta. Saa helposti ja suht nopeesti paksummatki ripsarikerrokset pois 🙂 //Heini

  8. 10

    Josefiina sanoo

    Olen käyttänyt Maybellinen silmämeikinpuhdistusainetta oikeastaan niin kauan kuin olen käyttänyt ripsariakin. Tosin Gemeyn nimellähän se silloin "ennen vanhaan" kulki.. 🙂 Silloin tällöin olen käyttänyt myös Lumenea tms., jos on ollut tarjouksessa. Käytän Lancomen ripsareita ja niiden mukanahan tulee aika usein pikkupullo silmämeikinpuhdistusainetta. Ainakaan Lancome ei eroa millään tavalla Maybellinesta tai Lumenesta, joten halpiksia käytän jatkossakin!

    Luin muuten "pienenä" vinkin Suosikin kosmetologipalstalta, että silmämeikin saa hyvin vauvaöljyllä (mikä on useimmiten siis lähes kokonaan pelkkää mineraaliöljyä) pois. No, lähtihän sillä meikki, mutta silmänympärys tukkeutui ihan täysin, mikä oli ihan kamalaa! Tästä jäi traumat mineraaliöljyä kohtaan ja välttelen sitä niin paljon kuin pystyn.

  9. 11

    sanoo

    Mulla on tota Lumenen poistajaa, mutta se vissiin kuivattaa mun silmänympärysihoa? Vesiliukosen meikin poistoon tarkotettu on kyllä parasta, mutta vedenkestävä ei poista ikinä kokonaan kaikkea, vaan aamulla on tummat jäljet ripsien alla 🙁 ja sit toi kuivunut iho. Ja just ostin uuden ison putelin :(!

  10. 12

    Anonyymi sanoo

    Toinen "Halpis" mitä kannattaa kokeilla on joku garnierin 2in1 waterproof make-up remover. En muista ihan täsmälleen nimeä mutta eiköhän noilla tiedoilla löydy. Vähintään yhtä hyvä ku tämä mutta pikkusen halvempi.

  11. 13

    Anonyymi sanoo

    Oi tuo on aivan ihana tuote. Nykyinen pullo vetelee viimeisiään ja ajattelin juuri tänään että pitääpä ostaa uusi ja sitten tulin tänne lukemaan blogiasi (on muuten tosi ihana ja kiva ja mielenkiintoinen ja kaikkea tää sun blogis :D) ja täällä on juttu juuri tuosta samasta tuotteesta. Hassua 😀 🙂 Hyvää Joulun odotusta, Toivoo: Innokas lukijasi. 🙂

  12. 14

    Anonyymi sanoo

    Mulla on tää sama ollut käytössä kuutisen vuotta jos oikein muistan. Todellakin riittoisaa, nimittäin koko kuuden vuoden aikana olen käyttänyt vain 3 pulloa 🙂 tosin en kyllä laita silmämeikkiä ihan joka päivä, mutta kuitenkin. ja joo tosiaankin tämä kyllä on minun lempparini ehdottomasti!

  13. 15

    sanoo

    Tykkään ja paljon! Tämä oli aikanaan ensimmäinen vedenkestävän meikin poistoon tarkoitettu tuote minulla ja tämän jälkeen kokeiluun tulleet ovat jääneet auttamatta kakkosiksi.

  14. 16

    sanoo

    Minä oon käyttänyt tuota ainetta jo monta vuotta. On myös riittoisaa, yks puteli kestää vähintään puol vuotta vaikka käytän sitä melkein joka ilta.
    Mun purkki on muuten ihan erinäkönen ku sun, onko tuo ostettu ulkomailta?

  15. 17

    Anonyymi sanoo

    just tota mäkin käytän jos oon erehtynyt vedenkestävää ripsaria laittaan 🙂

  16. 18

    Eeva sanoo

    Hei, pakkko vinkta tähän, että ainakin Hesan rautatieaseman Anttilassa tuota Lumenen silmämeikinpoistoainetta 200 ml:n purkeissa hintaan 7,10 e. Terv. eräs, jolla on litra hamstrattuna.

  17. 19

    pandalapsi sanoo

    Mäkin käytin ennen tuota mainitsemaasi Lumenen vedenkestävän silmämeikin poistoainetta. Nykyään kuitenkin poistan silmämeikin oliiviöljyllä. Ainakin mulla se toimii tosi hyvin eikä ärsytä herkkää silmänympärysihoani niin kuin monet oikeat meikinpoistoaineet tekevät. Kannattaa kokeilla, jos haluaa halvan ja toimivan silmämeikinpoistoaineen. 🙂 (En tietysti voi luvata, että toimisi kaikilla, mutta itselläni ei ole öljyn käytöstä mitään huonoa sanottavaa.)

  18. 20

    sanoo

    Yläastella käytin tota AINA ja vannoin sen nimeen 100%. Tykkäsin tosi paljon, en oikeestaan ees tiedä, miksi en käytä sitä enää. Se on vain unohtunut. 3+1 päiviltä tuli aina ostettua varastoon, kun sai vähän halvemmalla 🙂

  19. 21

    Anonyymi sanoo

    Minäminäminä! Sain viime talvena kyseisen tuotteen kaupanpäällisiksi ripsarin ostosta ja ihastuin heti. Poistaa tehokkaasti niin vedenkestävät ripsarit kuin vahvat silmämeikitkin. Jotkut meikinpoistoaineet ovat kirvelleet herkkiä silmiäni, mutta tämä ei sitä tee. Huippulöytö siis!

    Mirva

  20. 22

    Aurora sanoo

    Mun mielestä ehdottomasti paras silmämeikinpoistoaine! Toinen samantyylinen (ja oikeastaan lähes yhtä hyvä) on Garnierin samanlainen, sinivalkoinen poistoaine.

  21. 23

    sanoo

    Mielestäni mainitsemasi Lumene, Maybelline ja Lorkun vastaava ovat kaikki melko samanlaisia. Olen siis vannoutuneena vedenkestävän ripsarin kannattajana ostanut suunnilleen vuorotellen noita kolmea silmämeikinpoistoainetta jo viiden(?) vuoden ajan, enkä ole juurikaan huomannut eroja. Lorkkua en huteramman korkin ansiosta uskalla kantaa laukussa ilman muovipussia. Lumenen pakkaus on miellyttää silmää eniten ja pyrin suosimaan kotimaista. 🙂 Muistaakseni Lumenen silmämeikinpoistoainetta saa nykyään myös isommissa pakkauksissa.

  22. 24

    Marjaana sanoo

    Kiitos tästä vinkistä! Olen aiemmin myös vannonut Lumenen nimiin mutta tämä lähtee heti kokeiluun kunhan saan Lumenen loppuun.

  23. 25

    Anonyymi sanoo

    Minä vaihdoin tuon Maybellinen aineen Lumenen vedenkestävään ripsiväriin vannovana juurikin siihen Lumenen omaan poistoaineeseen, kun tuo Cils ei pystynyt mihinkään. Jotenkin tuntuu, että alussa tuo on paljon tehokkaampi ja sitten sitä pitääkin käyttää litratolkulla, että silmistä lähtee kaikki meikit. Tai sitten vaan kuvittelen 🙂

    -L

  24. 26

    Anonyymi sanoo

    Mun silmänympärysiho ei jostain syystä kestä tota Lumenea, olin kesällä uima-altaalla töissä ja sen takia jouduin käyttämään päivittäin vedenkestävää ripsaria. Iltaisin putsailin tolla ja aamulla peilistä tuijotti kirkkaanpunaiset ja kivuliaat silmänympärysihot. Nyt oon käyttänyt sitä vaan hyvin harvoin.

    Itse vannon Nivean maitomaisen silmämeikinpuhdistusaineen nimeen. Tykkään puhdistaa silmämeikit samalla suihkussa ja välillä jos suihkuun ei mene, niin puhdistusmaitoa vanulappuun ja nopeasti hieraisemalla lähtee meikit! Ja silmänympärys tykkää =)

  25. 27

    Cecil sanoo

    Maybellinen Cils Demasq -vesiliukoisen meikin poistoon tarkoitettu aine on ollut käytössä vuosia, ja en vaihtaisi pois. Hinta-laatusuhteeltaan aivan loistava.

  26. 28

    Anonyymi sanoo

    Garnierin Nordic Essentials 2in1 waterproof make-up removerin nimeen vannon minä! Ei hajusteita, ei alkoholia.. Helppo käyttää. Eikä tainnut edes kirvellä silmä, vaikka joutui kosketuksiin tämän kanssa.
    Huonona puolena on ainoastaan korkin muotoilu, aukeaa tosi helposti vahingossa enkä uskalla ottaa mukaan reissuihin.

  27. 29

    Anonyymi sanoo

    Tämä esittelemäsi silmämeikinpoistoaine on ollut mun suosikki tuon pienen ikuisuuden ajan =) Enpä ole parempaa löytänyt.

    Heini

  28. 30

    sanoo

    Tämä on ollut luottokäytössä jo vuosia! Putsaa tehokkaasti isommankin määrän meikkiä ja sopii hyvin piilarien käyttäjällekin.

  29. 31

    Anonyymi sanoo

    Tämä on ollut luottotuotteeni jo vuosien ajan ja vaikka normaalihintakaan ei ole paha, hamstraan tätä aina Sokoksen/Stockan kampanjapäiviltä varastoon. Loistotuote ja on ihanaa, kun heti meikinpoiston jälkeen voi meikata uudelleen.

    Et osaisi suositella jotain "lip stain" tyyppisiä tuotteita? Manhattan Cosmetics poisti ilmeisesti "kestovärin" jättävät kiillot valikoimistaan.

  30. 32

    Anonyymi sanoo

    Toi silmämeikin poistoaine on ihan paras ikinä! Mulla on tosi, tosi herkät silmät ja tää on ainoa tuote, mitä iho kestää joka päivä käytettynä. Muitakin meikinpoistoaineita voin käyttää satunnaisesti, mutta joka ikistä muuta käyttäessäni iho ärtyy ennen pitkää. Ja testattu on, halvasta kalliiseen ja kalliista halpaan. Oikeasti tämä on niin mahtava, että pelkään jatkuvasti, että tämän valmistus jostain syystä lopetettaisiin. Hintahan on edullinen, mutta penninvenyttäjät voi saada tätä vielä halvemmallakin. On usein Maybellinen ripsarien kylkiäisenä, samoin säännöllisesti tarjouksessa (myös muuten Hulluilla päivillä aina). Ihan tosi hyvä koostumus, ei jätä silmiä inhottavan tuntuisiksi ja poistaa kyllä tiukimmankin silmämeikin. Ainoan miinuksen antaisin itse siitä, että pullo on ruma ja toinen on koko. Sitä sais olla sekä isompaa, että pienempää. Pienempää siksi, että saisi tutun ja turvallisen silmämeikin poistoaineen kulkemaan myös lentoreissuissa käsimatkatavaroissa, isompaa tietty massiiviseen käytöön. 🙂

  31. 33

    Anonyymi sanoo

    minä kans ostin tämän kerran reissun päällä kun piti saada silmämeikin poistoainetta, aivan laatutuote tuohon hintaan! t. Hanna

  32. 34

    sanoo

    sopiiko tämä siis silmämeikinpoistoon, jos on ripsienpidennykset? tuotteessa ei siis ole öljyjä, vaikka poistaakin vedenkestävän meikin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *