Ripsentaivutintesti! Vertailussa neljä suosikkia

Olen ollut jostain syystä melko laiska ripsentaivuttimien käyttäjä, mutta päätin, että asiaan on tultava muutos. Jatkossa minäkin yrittäisin muistaa kaivaa meikatessa esiin taivuttimet ja taivutella ripsiäni.

Mutta mitkä taivuttimet sitä oikein valitsisi? Jos joku nimittäin luulee, että asia on se ja sama on hän totaalisen väärässä. Taivuttimissa kun on suuria eroja eikä nyt puhuta vain niiden värivaihtoehdoista tai taivuttimien kumeistakaan.

Ripsentaivuttimien kannalta merkittävin lopputulokseen ja ylipäätään koko taivuttimen käyttöön vaikuttava seikka on nimittäin sen taivutinosan kaarevuus. Jos kaari on liian suuri tai pieni, ei tavutin istu silmään ja osa ripsistä jää taivuttamatta. (Toki taivuttimen kumun kovuudella tai pehmeydellä voi silläkin olla vaikutusta lopputulokseen.)

Tämän vuoksi onkin mahdotonta määritellä yleisesti, mikä ripsentaivutin on paras. Toki hyvässä taivuttimessa voi olla laadukas kumi ja sen avulla syntyy pehmeä kaari jäykän kulman sijaan, mutta silläkään ei ole mitään väliä jos taivutin ei istu omaan silmänmuotoon niin, että sillä edes pääsisi yrittämään kunnollista taivutusta.

Tämän vuoksi päätin ottaa kotoa löytyvät, minulle pääosin töiden ja blogin kautta kertyneet ripsentaivuttimet vertailuun ja selvittää, millainen taivutin on omille räpsyilleni se toimivin.

Minulle töiden kautta päätynyt Shiseidon ripsientaivutin on yksi kehutuimmista taivuttimista, joita Suomessa myydään. Neljästä kokeilemastani taivuttimesta siinä on kaikkein loivin kaari.

Aikoinaan maahantuojalta blogitestailuihini saamani Tanan ripsentaivuttimissa on kullattu runko ja niiden kaari on testin toiseksi loivin.

Testin ulkomaalaisvahvistuksena toimivat Koji-merkin 73-taivuttimet. Nämä Aasiassa huippusuosiossa olevat taivuttimet ovat kuulemma markkinoiden leveimmät ja vaikka en osaa sanoa, että mistä markkinoista tarkalleenottaen mahtaa olla kyse, ovat ne selkeästi muita kolmea taivutinta leveämmät. Näiden kaari on selkeästi Shisedon kaarta jyrkempi. (Näistä löytyy viisi vuotta sitten tekemäni blogipostaus täältä.)

Testin taivuttimista kaarevimmat olivat Maria Sarkiman ja Cailapin yhteistyössä tekemät The Curler -ripsientaivuttimet, jotka ovat päätyneet minulle testiin blogin kautta. Oikeaa muotoa on kuulemma hiottu pitkään ja väittipä Mariela jopa, että näistä on haastamaan ikoniset Shu Uemuran ripsentaivuttimet! Itselläni on nuo maailmanmaineessa olleet taivuttimet joskus olleet, mutta ne eivät istuneet silmäni muotoon yhtään ja lähtivät siksi kiertoon. (Täältä muuten löytyy Saara Sarvaksen vertailu Marielan ja Shu Uemuran taivuttimista.)

Omat ripseni näyttävät taivuttamattomina tältä:

Kaarevuutta on hieman, mutta ulkonurkissa ripset sojoittavat itsepäisinä suorina tai jopa peräti muutaman tapauksessa alaspäin.

Näissä silmissä kuvassa vasemmalla on käytetty Mariela Sarkiman The Curler -taivutinta ja oikealla Tanan taivutinta.

Kuten vähän arvelinkin, ei The Curlerin muoto istu omaan silmääni, sillä se on minulle liian kaareva. Kun yritän taivuttaa ripsiäni ja päästä aivan lähelle ripsien tyveä, ei se onnistu silmäni ulkonurkassa mitenkään.

Taivutin ottaa kiinni kulmaluuhun eikä sillä vaan pääse ulkonurkkaan käsiksi. Tästä johtuen ulkonurkan ripset jäivät melko suoriksi. Muut ripset taipuvat taivuttimella kuitenkin todella kauniille kaarelle, joka ei näytä yhtään jyrkältä missään vaiheessa.

Tässä silmässä on käytetty Tanan taivutinta, jonka malli sopi omaan silmääni jo huomattavasti paremmin. Sen avulla pääsen käsiksi ripsien ulkonurkkaan paremmin, sillä taivuttimen loiva kaari mukailee silmääni melko hyvin. Ripset taipuvat tällä hyvin, mutta lopputulos on hieman jyrkempi kuin The Curlerilla eikä kaari ole ihan yhtä kaunis.

Näissä silmissä vasemmalla on käytetty Shiseidon taivutinta ja oikealla Koji 73 -taivutinta.

Shiseidon taivutin istuu silmääni kaikista taivuttimista parhaiten loivimman kaarensa vuoksi, minkä ansiosta pääsen sillä käsiksi niin sisä- kuin ulkonurkankin ripsiin vaivatta. Itseasiassa taivuttimen malli on silmilleni aivan täydellinen ja lopputuloksena syntyy ripsiin pehmeä kaari.

Koji 73 -taivutin istui silmääni todella hyvin, mutta sen tekemä jälki oli jo lähempänä kulmaa kuin kaarta. Pääsin sillä ulkonurkan ripsiin hyvin käsiksi taivuttimen leveyden ansiosta, mutta lopputuloksena oli joka kerta hieman liian jäykkä taivutus.

Tässä vielä kuvin havainnollistettuna, kuinka silmän muotoon nähden liian kaarevalla taivuttimella ei taivutus onnistu:

The Curlerin kaari on niin jyrkkä, etten vaan voi painaa sitä lähemmäs silmääni taivuttimen raunojen napatessa kiinni kulmaluuhuni.

Shiseidon taivuttimen loiva kaari puolestaan mukailee silmääni niin täydellisesti, ettei sitä tästä kulmasta katsottuna edes enää huomaa taivuttimen painuttua niin lähelle silmääni.

ripsentaivuttimet

Yksi selkeä plussa The Curlerissa muihin taivuttimiin verrattuna on. Testitaivuttimista siinä on suurimmat sormenaukot, joten paksummatkin sormet käyttävät sitä ongelmitta.

Täydellisiä ja yleisesti kaikille sopivia ripsentaivuttimia ei tosiaan ole olemassakaan, mutta omalle silmänmuodolleni ne kaikkein toimivimmat ovat olleet tämän testin perusteella nämä Shiseidon taivuttimet.

Oletteko te löytäneet ripsilleni täydellisesti sopivat ripsentaivuttimet?


Katso myös nämä postaukseni:

Benefit silmämeikinpoistoaine MAC huulipuna Toimiva ripsiseerumi

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Et tuhannen varmasti ole ainoa, mutta niissä on tosiaan suuriakin eroja käytön ja lopputuloksen kannalta, kuten kuvista näkyy. 🙂

  1. 2

    sanoo

    Shiseidot ovat monista kokeilemistani olleet parhaat ja jo pitkään käytössä. Monet kerrat olen ulkomailla kiertänyt Shu Uemuraa, mutta jättänyt vielä hankkimatta. Oikea kaarevuus ja miellyttävä kumi; Marielalla jälkimmäinen on käytössä ikävän kova.

    • 2.1

      sanoo

      Shu Uemurat ovat tosiaan muistaakseni ja tuon Saaran taivutinvertailun perusteella huomattavasti kaarevammat, eli omaan silmääni ainakin ihan liian kaarevat. :/

  2. 4

    sanoo

    Mä oon käyttänyt pitkään Mariela Sarkiman The Curler -taivuttimia, ja oon ollut niihin tyytyväinen, kunnes luin tämän tekstin. The Curler jättää mulla sisänurkan ripset ihan piikkisuoriksi ja hankaa kulmaluuta just sun kuvaamalla tavalla. Nyt vasta tajusin, että vika saattaa tosiaan olla taivuttimen mallissa, eikä mun taivutustaidoissa. Pakko hankkia noi Shiseidot – kiitos siis hyvästä vinkistä!:)

    • 4.1

      sanoo

      Joo, hyväkin taivutin voi tosiaan olla tekemättä hyvää jälkeä, jos se ei ole silmän muodolle oikea. 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Nuo ovat kyllä käteviä, itsellänikin pari eri merkeiltä. Kiitos kun vinkkasit, että Duroylta saa. Ollut vaikeaa löytää viimeaikoina mitään merkkiä, jolta noita vielä löytyisi. 🙂

    • 5.2

      Anonyymi sanoo

      Minulla on Kojilta sellaiset. Muita en käytäkään, koska nuo isot ovat pelottavia. 😀

  3. 6

    Anonyymi sanoo

    Mariela Sarkiman taivuttimet ovat olleet omille silmilleni parhaat. MInulla on ollut ongelmana lähinnä, ettei ulkonurkan ripset ole taipuneet riittävästä muilla (väärän mallisilla) taivuttimilla. Näiden kanssa ei ole tarvetta ulkonurkan taivuttajalle. -Nalana

  4. 7

    Anonyymi sanoo

    Mäkin petyin karvaasti, kun Mariela Sarkiman taivutin ei istunut silmäni muotoon: kaikki ripset vain jäivät piikkisuoriksi! Mulle sopii parhaiten ihan perus Duroyt, ja niitä olenkin käyttänyt jo edullisen hinnankin takia. 🙂

  5. 8

    Anonyymi sanoo

    Eroja saattaa varsinkin markettitaivuttimissa olla siinä, miten tasaisesti alaosa nousee vastakappaletta vasten. Aikoinaan huomasin, että ripset oli epäsymmetrisesti taivutetut (=oikeenpuolimmaiset vähemmän kaarella), ja syy jossain cailapin tmv taivuttimissa.

    Kävin roplaamassa kaikki kaupungin taivuttimet, ja parhaan malliset ja mitkä liikkuivat tasaisimmin löytyi H&M:ltä, hintaa kai n.3e.

    Sittemmin oon tottunut käyttään Shisedoja, mitkä toki on laadukkaat, mutta varalla mulla on edelleen ne henkkiksen taivuttimet mitkä toimii erinomaisesti.

    /kettu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *