Reissussa loppuneet tuotteet (yhteenveto nro 9)

Otin reissuuni mukaan monta tuotetta sillä periaatteella, että käyttäisin ne sen aikana loppuun.

Onnistuin suunnitelmassani melko hyvin, mutta ihan niin montaa tuotetta en kuitenkaan saanut reissussani loppumaan kuin mitä olin alunperin toivonut.

Täysikokoisia tuotteita kului loppuun vaan neljä, matkakokoisia kymmenen.

L’orealin Elvive Triple Resist -hiusnaamio oli englanninostoksiani, sillä sen sisältö näytti mukavan kosteuttavalta ja hiuksia korjaavalta. Muutaman minuutin vaikutusajalla toimiva naamio ja siloitti tukkaani saaden sen tuntumaan ja näyttämään hyvinvoivalta ja hoidetulta. Hyvä tuttavuus, jota voisin käyttää lisääkin.

Kuivat huuleni ovat kuluttaneet loppuun myös yhden Elizabeth Ardenin 8 Hour Cream -huulirasvapuikon. Koen yhä Biothermin huulirasvan tätä kosteuttavammaksi, mutta tämä on ollut paras ja kätevin apu huulilleni päiväkäytössä.Puikko on nopea ja näppärä laittaa ja jättää huulille mukavan värittömän kiillon suojaten ja kosteuttaen niitä upeasti. Extraplussaa aurinkosuojakertoimesta 15!

Olen kuluttanut näitä puikkoja jo vaikka kuinka monta, mutta täytyy myöntää, etten välttämättä itse olisi ostanut näitä normaalilla myyntihinnalla (Suomessa varmaankin noin 25 euroa?), sillä edullisemmistakin varmasti löytyy loistavia. Omani olen aina saanut töiden kautta ja olen tyytyväinen, että nytkin sain korkata jälleen uuden puikon.

Paula’s Choicen Pure Mineral Sunscreen SPF 15 on ollut aivan loistava tuote tässäkin reissussa. Vaikka suojakerroin ei ole kuin 15 ja olen kuljeskellut kaiket päivät auringon paahteessa, en ole palanut tämän ansiosta ollenkaan. Tuote on myös mukavan kosteuttava, eli sopii eiryisen hyvin kuivemmallekin iholle. Koska tuotteessa on pelkkä fysikaalinen aurinkosuoja eikä kemiallista ollenkaan, sopii se myös perheen pienemmille edustajille. Tuote ei ole luonnonkosmetiikkaa, joten sen hyvät emulgaattorit saavat voiteen levittymään iholle loistavasti ilman, että se jää näkyviin paksuna valkoisena kerroksena (mikä on luonnonkosmetiikan pelkän fysikaalisen suojakertoimen sisältäville tuotteille puolestaan tyypillistä).

Tuotteesta löytyy aiempi postaus täältä.

Neljäs täysikokoinen loppunut tuote oli Victoria’s Secretin Vanilla Lace Hydrating Body Lotion. Tuote oli kosteutustehoiltaan ja koostumukseltaan iholleni aivan täydellinen ja jätti sen ihastuttavan pehmeäksi ja kosteutetuksi häätäen kaikki kuivuuden merkit tiehensä. Mistä en kuitenkaan voiteessa yllätyksekseni pitänyt oli sen tuoksu, joka ei ollut vaan vaniljainen vaan savuisen vaniljainen. Savuisuus ei ollut suuresti mieleeni, joten vaikka saatoinkin käyttää voiteen antamatta tuoksun häiritä minua liikaa, en ostaisi saman linjan tuotteita toiste. Onnekseni tarjolla on kuitenkin paaaaljon muitakin linjoja tuoksuineen.

(Merkki muuten avaa Lontooseen Bond Streetille ensimmäisen UK:n myymälänsä juuri sopivasti ennen muuttoani, eli 25.7.)

Muut loppuneet tuotteet olivat tosiaan matkakokoja.

Tuoksunsa puolesta suosikkisuihkugeelini Soap & Gloryn matkakokoinen Clean on Me kului loppuun, mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon, että olin täyttänyt pullon jo varmasti neljättä kertaa isommasta vastaavan tuotteen pönikästä. Tämä vaan tuoksuu niin ihanalle, etten voi matkustaa ilman tätä! Aiempaa tuoksufiilistelyä löydät täältä.

Viimeiset rippeet Lumenen edesmenneestä Lift Touch -linjan Hoitavasta puhdistusöljystä kuluivat sen matkakoon mukana pois. Kyynel meinasi tulla, sillä tämä silmämeikinkin helposti poistava tuote on paras mahdollinen apu matkustaessa. Aion kuitenkin olla kiero ja (tiedoksi vaan äidillenikin) pumpata äidiltäni löytyvistä kyseisen tuotteen täysikokoisista pulloista tämän vielä kerran täyteen.

Olisi huijausta väittää, että käytin matkakokoisen pullollisen verran Cutrinin Colorism shampoota, sillä olin täyttänyt pullon Doven Nourishing Oil Care shampoolla. Toisaalta oli tavallaan jo viimeksi huijausta väittää yhteenvedossa tuotteen loppuneen. Tarkempaa kommenttia tuotteesta on kuitenkin tosiaan luettavissa täältä.

Loppunsa koki myös Elizabeth Ardenin loistavan Eight Hour Cream Intensive Hand Moisturizing Treatmentin näytekoko. Hyvinkosteuttava käsivoide kosteutti kädet loistavasti imeytyen niihin kuitenkin kiitettävästi. Ainoa miinus tuotteelle eighthourmaisesta tuoksusta.

Kertoilin muutama yhteenveto sitten käyttäneeni loppuun niin ikään Elizabeth Ardenin Ceramide Gold Ultra Restorative Capsules -hoitokapseleita. Jäin kaipaamaan niitä ja olikin ihana sattuma, että heti kirjoittelun jälkeen töihin mennessäni siellä odotti minua niitä pieni purkki, jossa oli kapseleita viikoksi. Juuri sopiva määrä reissuun mukaanotettaviksi!

Kapselit olivat selvästi vihdoin uudistuneita (tästä uudistuksesta on jo ollut pitkään puhetta), sillä siinä missä ne ennen kuivuivat kuoreltaan koviksi jo käyttövuoroaan odotellessa, olivat ne nyt ihanan pehmeitä vielä siinäkin vaiheessa, kun heitin niitä tyhjentyneinä roskiin viikkoa myöhemmin. Öljypitoisuutta on ilmeisesti paranneltu ja kapselien materiaalia luultavasti vaihdettu, mutta tuotteet ovat edelleen yhtä loistavia kuin ennenkin. Mieletön apu kuivalle iholle, tykkään!

Minulla on sellainen kutina, että tulen käyttämään tätä Sensain uutta Prime Solution -hoitonestettä vielä lisääkin, joten tahtoisin pyhittää tälle myöhemmin oman postauksensa. Nyt tyydyn toteamaan, että tämä on aivan loistava ihon kosteuttaja ja pehmentäjä eikä ylellinen tuoksukaan ole haitaksi!

Lancomen Genifique Yeux -matkakokoinen silmänympäryvoide tuubi kului loppuun, mutta en osaa oikein sanoa tästä mitän. Koostumus oli yllättävän kosteuttava, mutta jotenkin en vaan osaa kommentoida näitä Lancomen ”et-ehkä-heti-näe-sitä-kaikkea-hienoa-joka-patenttiemme-ansiosta-ihollasi-tapahtuu” -tuotteita. Kiva, muttei erityinen?

Sensain Silk Soothing Creamin minikokoinen matkapurkki oli reissussa mukava, sillä se kosteutti ja rauhoitti ihoani yöllä olematta liian rasvaisen tuntuinen hiostavia yöntunteja ajatellen. Voide toimi tarvittaessa myös hyvin meikin alla.

Edellistä hieman täyteläisemmän Weledan Wild Rose Smoothing Night Creamin jämät kuluivat nekin loppuun, mutta tästä tuotteesta olenkin jo tarinoinut ennenkin.

Toinen saman merkin reissussa loppunut tuote oli Weledan Skin Food -tehotute, joka on ikäänkuin luonnonkosmetiikan Eught Hour Cream. Valitettavasti käytin tätä vain kuivien jalkojeni tehokosteutukseen, joten näiden kokeilujen perusteella minun on vaikeaa kertoa tästä kovin vuolaasti. Tuote kuitenkin kosteuttaa, pehmittää ja hoitaa tehokkaasti ja on nimenomaan rasvaisempi tehotuote, joka sopii oikeastaan kaikille kuiville ja karheille ihoalueille.

Yhteiskuvasta puuttui vielä yksi matkallani viimehetkellä loppunut tuote.

Blogin kautta saatu Four Reasons -merkin Shaper-muotoilusuihkeen matkakoko on ollut useammassa reissussa loistava apu. Suihke on melko hienojakoinen ja tuote kiinnittää tukan hyvin tekemättä siitä liian jäykkää, joten tuote on toiminut niin aukinaisessa kuin kiinniolevassakin tukassa. Voisin ostaa uuden tällaisen matkalakaksi mielelläni koska vaan.

Kymmenen loppuneen matkakokoisen tuotteen kanssa mennään jo kohti hyvää suuntaa, mutta silti aina tuntuu varastoja katsellessa, ettei mikään riitä.

Mutta tiedättekö kuitenkin mitä?

Minä en ostanut niitä himoitsemiani tuotteita enkä ostanut reissusta ylipäätänsäkään mitään tavaraa! Taistelu tuotteita vastaan etenee siis tasaisen varmasti.

Mukavaa palata taas töihin, sillä laivassa minua on jälleen odotellut useampi lopuillaan oleva tuote!

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Sopiiko tuo Paula's Choice aurinkorasva bare minerals meikkipohjan alle? Siis eli käykö ne aurinkosuojat yhteen vai heikentävätkö toisiaan?

  2. 2

    sanoo

    Miten saat pumpattua tohon Lumenen öljypulloon lisää? Suuaukkohan on tosi pieni eikä sitä saa ruuvattua auki. Mulla on nimittäin myös sekä isona että minikokona ko. tuotetta…

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Sinä todellakin vihaat Lancomea tai L´Orealin maahantuomia tuotteita 😀

  4. 5

    Tiunamiuna sanoo

    Nyt on ihan pakko kysyä, että käytitkö reissusi aikana tuon pullollisen verran shampoota?!? Siis jos täytit sen niin täyteen vai puolilleen… Olen jo kauan sitten kiinnittänyt huomiota tuotteiden kulutukseen, mutta silloin sinulla oli se todellinen vimma saada tuotteita loppumaan =) Minullekin kosmetiikka-ala on aika tuttu ja on joskus käynyt mielessä kuinka älyttömän paljon riittoisampia tuotteet kuitenkin taitavat olla kuin annat ymmärtää… En tarkoita tätä ilkeilynä, mutta aivan puhtaasti mielenkiinnosta kysyn =)

    Ekologinen ystäväni kauhistelee minun kosmetiikan kulutusta ja väittää, etten kuollessani maadu koskaan, mutta miten käy sinun?! Heh heh jos rehellisiä ollaan niin mieluummin olen sitten maatumatta kuin muuttaisin kosmetiikan käyttöäni!

  5. 6

    Anonyymi sanoo

    Kiitos tärkeästä tietoiskusta (VSn tulo UK:hon)! Parasta blogissasi ovat nämä random-tiedonmurut, ikinä ei tiedä mitä uutta oppii. Epäilen että tämänpäiväisen postauksen lukeminen tuli minulle kalliiksi:)

    Onnea uuteen elämänvaiheeseen,ihanaan kaupunkiin ja maahan olet muuttamassa. Itselle iskee aina välistä hillitön ikävä takaisin. Nyt onkin hyvä syy varata lennot syksyksi:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *