Rasvattoman tuntuinen vartalon tehokosteuttaja

Kuten kerroin, sain blogin kautta maahantuojalta kokeiluuni muutamia minua eniten kiinnostavia luonnonkosmetiikkamerkki NAFHA:n tuotteita ja tarkemmassa esittelyssä olisi niistä tänään ensimmäinen.
Kuten olen kertonut, olen mieletön vartalovoiteilla läträäjä. Niitä vaan kuluu, kuluu ja kuluu, sillä ihoni kaipaa kosteutusta ja kuivuu helposti.  Niinpä kaikki uudet vartalovoiteet ovat enemmän kuin mieluista kokeiltavaa.
NAFHA:n Silky Body Milk kuulosti luonnollisesti jo nimensäkin perusteella lupaavalta. En ollut tosin varma, tekisikö se ihosta silkkisen vai oliko sen koostumus silkkistä, mutta kumpikaan vaihtoehdoista ei jättänyt minua kylmäksi ja halusin päästä selvittämään, millaiseksi se ihoni saisi.
Kosteuttavia ja ihoa pehmittäviä luonnosta peräisin olevia aineita täyteen pakattu vartaloemulsio tuntui iholle levittäessä todellakin ohuelta body milkiltä, eli huomattavasti kevyemmältä kuin mihin olen yleisesti vartalotuotteideni koostumuksissa tottunut. Tämän vuoksi epäilinkin hieman, voiko tuote riittää kosteuttamaan ihoani sen vaatimalla tavalla. Usein ohuet vartalotuotteet kun eivät siihen ole pystyneet.
Täytyy kuitenkin sanoa, että tämä tuote yllätti minut todella, todella positiivisesti enkä todellakaan olisi arvannut tästä löytyvän moisia kosteutustehoja! Onhan INCI toki vakuuttava, mutta ohut ja iholle nopeasti imeytyvä koostumus sai minut jotenkin etukäteen veikkailemaan, ettei emulsio voisi kosteuttaa kuivaa ihoani tarpeeksi. Mutta kyllä se sen teki!
Ohut emulsio nimittäin kosteutti ihoani hyvin ja jätti sen silkkisen sileän ja pehmeän tuntuiseksi jo muutaman päivän käytön jälkeen. Jo yksi käyttökerta jätti hyvän tuntuisen pinnan, mutta muutaman päivän jälkeen iho oli todella hyvän tuntuinen ja näköinen, minkä huomasi varsinkin säärien iholla.
Itseni tässä tuotteessa yllätti aivan erityisesti emulsion riittoisuus. Tämä nimittäin todellakin levittyy hyvin ja minulla on kulunut tätä puolet vähemmän kuin mitä normaalisti voiteilla lotrailen. Olen nyt käyttänyt tuotetta toista viikkoa yhdestä kahteen kertaa päivässä (kerran päivässä koko vartalolle iltasuihkun jälkeen, välillä toisen kerran aamulla sääriin tai muualle) ja tästä on kulunut kolmannes vasta. Ihan tosi, minä joka kulutan normaalisti tavallisen täyteläisenkin vartalovoiteen loppuun viimeistään kymmenessä päivässä vietän tämän emulsion kanssa arvioilta yli kuukauden! Hämmentävää.
Tuote ei tosiaan jätä iholle ollenkaan rasvaista tunnetta vaan ainoastaan pehmeän kosteutetun fiiliksen. Tämä onkin loistava tuote niille, jotka eivät voi sietää voiteiden aiheuttamaa rasvaista fiilistä, mutta jotka tahtovat kosteuttaa ihonsa hyvin. (Ja jos emulsioon tahtoisi vielä lisäpotkua, voisi siihen sekoittaa sekaan NAFHA:n Arganöljyä.)
Tuotteessa on minusta kuitenkin yksi mielipiteiden jakaja ja se on tuoksu, onhan kyseessä luonnonkosmetiikan tuote. Tämä nimittäin tosiaan tuoksuu luonnonkosmetiikalle ja minä pidän enemmän synteettisistä tuoksuista. Tuoksu on kyllä miellyttävä raikkaudessaan, mutta jotenkin pidän itse enemmän keinotekoisen parfymoiduista tuotteista. Onneksi tuoksussa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, joten kuorrutan ihoni tällä voiteella mielelläni.
Olen tehnyt varsin vähän tutkimuksia luonnonkosmetiikan maailmassa, mutta tämä tuote toimi jälleen muistutuksena minulle siitä, että näitä tutkimuksia olisi kenties syytä harrastaa enemmänkin.
Onko joku muu sattunut kokeilemaan tätä? Voitteko yhtyä mielipiteisiini?
Ja jos joku ei ole tätä kokeillut ja mieli tekisi, niin NAFHA:n Silky Body Milkin voi ostaa itselleen esimerkiksi Biodellyn verkkokaupasta. (Vartaloemulsiolla on normaalisti hintaa 25,90 euroa, mutta tuote on maaliskuun ajan tarjouksessa 20,70 euroa.)
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    YHDYN! 😀 Tämä on ihana, ensimmäinen kokeilemani luonnonkosmetiikan vartalotuote, jonka imeytymistä ei joudu odottamaan, muut jättävät aina sellaisen pinnan, ettei ihan heti voi pukea vaatteita, tämän kanssa voi. Itse pidän myös tämän miedosta tuoksusta.

  2. 3

    Anonyymi sanoo

    Kiitos tästä arvostelusta!
    Rakastan blogiasi! Se on kuin kosmetiikkakirjasto josta löytä kaiken tarvitsemansa. Aina kun harkitsen jonkin tuotteen ostoa käyn tsekkaamassa mitä kokemuksia sinulla on siitä ollut:)

  3. 4

    sanoo

    Oi täällä ainakin yksi joka toivoo lisää luonnonkosmetiikasta arvosteluja!! 🙂
    Mä en oo tainnut vielä koskaan jättää kommenttia, mutta siis sulla on kyllä huikean hyvät ja kattavat arvostelut aina kaikesta täällä – ihan mahtavuutta!!! 🙂 Tykkään:)

  4. 5

    sanoo

    Vaikuttaa tutustumisen arvoiselta – silkki vartalovoiteen symbolina näyttää olevan suosittu trendi luonnonkosmetiikassa. Mia Höytö Cosmeticsilla on se kuuku vartalosilkki, joka kylläkin tuoksuu kauhealle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *