Rakastunut naiseen the sequel

Sain keväällä testattavakseni suomenvalloitukseen ryhtyneen Paula’s Choicen tuotteita ja kerroinkin jo, kuinka rakastuin niihin.

Tuotteet saivat ihoni voimaan paremmin kuin koskaan ja pienet näpyt ja ryhelmät katosivat iholtani tehden siitä ihanan sileän ja pehmeän.

Kun päivittäisessä käytössäni olleet Barrier Repair Moisturizer Skin Remodeling Complex sekä Daily Smoothing Treatment with 5% Alpha Hydroxy Acid -voiteet loppuivat, päätin korvata ne kaksi yhdellä, hieman voimakkaammalla tuotteella ja siirryin käyttämään Paula’s Choicen nettikaupasta tilaamaani 8% Alpha hydroxy acid geliä.

Aluksi minua hieman jännitti ottaa käyttöön tämä entisiä voimakkaampi geeli, mutta kuten käyttöohjeissakin kerrotaan, voi tuotteen ottaa käyttöön pikkuhiljaa ja aloittaa käytön levittämällä väritöntä geeliä iholle vaikkapa vain joka toinen ilta.

Tällä hetkellä käytän geeliä joka ilta ja välillä myös päivällä ja ihoni voi aivan loistavasti. Yksittäisiä satunnaisia hormoninäppylöitä tämä ei tietenkään ehkäise, mutta auttaa myös niitä vastaan taistelussa niiden jo ilmestyttyä iholle. Ennen kaikkea tämä on kuitenkin pitänyt iholtani poissa ne kaikki pienet ryhelmät ja epäpuhtaudet, joihin ihoni on jo pidemmän aikaa taas ollut taipuvainen. Jos olen ilman geeliä muutamia päiviä, huomaan heti eron ihollani. Toisaalta kun taas otan geelin käyttöön tuollaisen muutaman päivän tauon jälkeen, huomaan eron selkeästi myös toiseenkin suuntaan.

Paulan verkkokaupassa on saatavilla geeliä eri vahvuuksilla ja paitsi AHA-happogeelejä myös BHA-happogeelejä.

Paulan sivuilta voit lukea lisää näiden eroavaisuuksista ja etsiä sinulle sopivimman tuotteen.

Koska tuote on kuitenkin ihon kuorintaan tarkoitettu tuote, ei tämä riitä kosteuttamaan ihoa vaan tämän päällä olisikin hyvä käyttää erillistä kosteusvoidetta. Tuotteen koostumus on ohut ja rasvaton, joten myönnän kyllä itse joinakin kuumempina päivinä käyttäneeni tätä ihan yksinäänkin. Itse kuitenkin normaalisti levitän tämän iholle, annan tämän imeytyä ja kuivua hetken ja levitän päälle sitten tarpeisiini sopivan kosteusvoiteen.

AHA- ja BHA-hapot kuorivat ihoa ja sitä kautta iho on herkempi UV-säteilylle, joten näitä happoja sisältävien tuotteiden kanssa on ehdottoman tärkeää käyttää päivävoidetta, jossa on riittävä UV-suoja.

Plussaa muuten reilun kokoisesta pakkauksesta: tuotetta on pullossa 118 ml eikä tuotteella ole hintaa kuin 21,50 euroa!

Tämä tuote vahvisti rakkauttani Paulan tuotteita kohtaan entisestään ja voin kertoa, että tulen todellakin ja aivan ehdottomasti hankkimaan lisää Paula’s Choicen tuotteita. Tämä tuote nousi muuten HG-tuotteideni listalle ihon epäpuhtauksia vastaan taistelussa!

Onko joku muu huomannut ihollaan selkeän muutoksen Paulan tuotteiden käyttöönoton jälkeen? Mitä tuotteita olette silloin käyttäneet?

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    On muuten hieman epäilyttävä tuo viimeinen kuva, sai täällä pienen hihityksen aikaan :DD

  2. 3

    sanoo

    Pakko myöntää, että munkin huulilleni kiri hölmö virne, kun selvisin vimpan kuvan nostattamasta hämmennyksestä. ;D Pakko testata joskus kanssa Paulaa!!

  3. 4

    gingin sanoo

    Osaako joku kertoa miten Paulan tuotteet toimitetaan, postin kautta vai kuriiripalvelun avulla? Kamalasti tekisi mieli kokeilla Paulan tuotteita, mutta kuriiriliikkeistä on vähän huonoja kokemuksia…

  4. 5

    -m- sanoo

    Voi kyllä, rakastunut tähän naiseen olen minäkin! Paula on pelastanut munkin ihoni.

    Tilasin kesällä innoissani tuon 5% AHA:n, mutta kun mulla on tuota tukkeutumista ja mustapäitä, niin tilasin myöhemmin aiheesta enemmän luettuani BHA:n. Aluksi tykkäsin näytteen perusteella 1% geelistä, mutta se alkoikin käytössä inhottamaan, kun tuntui että jäi sellainen kalvo naamaan. Tilasin sitten ilman näytettä 2% nesteen, ja siitä tykkään oikein, oikein paljon. 5% AHA:a käytän silloin tällöin, ja niinä päivinä jätän tietenkin BHA:n pois.

    Samoin kuin sinäkin, minäkin oon päässyt eroon punakoista ryhelmistä, eikä uusia finnejä juurikaan enää tule. Ennen oli jatkuvasti myös isoja, kipeitä ihonalaisia finnejä, mutta nyt on käynyt niin, että kun tunsin jo ihon alla sellaisen, niin parin päivän päästä se oli kadonnut! <3 Näitä tapauksia oli peräkkäin kaksi, ja nyt ei ole sellaisia edes tullut enää.

    Tottakai vaikutusta on silläkin, että olen kesän aikana alkanut ottamaan enemmän selvää ainesosista ja oikeasti tutkinut tuotteita ennen kuin ostan niitä. Vaihtanut paksuja voiteita hiljalleen ohuempiin koostumuksiin ja pitänyt muutenkin parempaa huolta ihostani. Myös Paulan radioshowarkistoa olen kuunnellut läpi, ja ne on kyllä kans tosi informatiivisia. (Kuunteleeko joku muu niitä muuten? Kuunteletko Virve itse?)

    Ajattelin tilata tuota Barrier Repair Moisturizeria yökäyttöön, mutta etsinnässä olisi vielä suojakertoimellinen päivävoide. Oi mistä löytäisin hyvän, osaisitko suositella? (Pian 34 v., vielä rypytön ja juonteeton, pintakuiva sekaiho jossa mustapäitä ja laajentuneita ihohuokosia jonkin verran, mutta nyttemmin tuo T-aluekaan ei mitenkään erityisen suuresti kiiltele edes, eli kehitystä on tosiaan tapahtunut).

    Paulan Resist Cellular defence mikälienee voide oli ihan kamalaa jankkia, en tykännyt yhtään. Muutamasta muusta Paulan voiteesta on tuolla näytteet odottamassa kyllä, mutta niissä on aika runsaasti silikoneja, ja olen hieman epäileväinen niiden kanssa. (Toisaalta kai sitä voisi myös pikkuhiljaa luottaa siihen, että tuo P tietää, mitä tekee…?)

  5. 6

    sanoo

    Tilailin Paulalta kerran testipusseja, ja vaikka koeaika oli melko lyhyt niin en kyllä ollut mitenkään superwauvakuuttunut. Mielestäni Paula's Choice ei välty turhilta lupauksilta vaikka niin kovasti yrittää mainostaa, kaikista hupaisimpia olivat ne voiteet joissa vaikuttavana aineena oli selkeästi vain se silottava silikoni. 😀 Kuorinnasta tykkäsin ja sitä aion ostaa lisää, mutta muuten menivät kyllä sinne ihan ok -osastolle. Paremmat perustelut saa lukea blogistani jos jaksaa, en nyt tähän hätään edes muista kaikkea mistä tuotteissa pidin ja en pitänyt.

  6. 7

    sanoo

    Anna Gramm, laitatko linkkiä sun blogin Paula's Choice -juttuihin. Sulla ei näyttänyt olevan searchiä siellä, enkä ehdi kahlata koko blogia läpi.

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    gingin!

    Mun on ihan pakko kiljaista, että Paulan tuotteet toimitettiin itselleni postin kautta – ja vieläpä kirjattuna kirjeenä. Eli toimitustapa oli kaikin tavoin _varma_. Ei tarvitse miettiä sitä, että postinjakaja kiikuttaa pakettikortin naapurille, joka sitten innokkaana tyttönä/poikana käy hakemassa sinun maksamasi paketin 🙂

  8. 10

    sanoo

    Hei! Oletko mahdollisesti koskaan kokeillut four reasonin tuotteita? Olen itse tykästynyt ainakin hiuspuuteriin ja volume boosteriin. olisi kivaa tietää mitä muut ajattelevat kyseisen sarjan tuotteista…

  9. 11

    Janika sanoo

    Hei Virve, käytätkö edelleen myös sitä Clarinsin Aha-happoja sisältävää kasvovettä? Vaiko jopa molempia?

  10. 13

    sanoo

    Heips! Tää kulosti kyllä nin mielenkiintoiselta tuotteelta, että varmaan on ihan pakko tämä tilata! Ensimmäisen kerran kuulin koko Paulasta, ja kyllä inspiroiduin heti!

    Mulla olis kuitenkin yksi kysymys. Jääkö tuohon geeliin ns. riippuvaiseksi? Tai siis kun tuossa mainitsit, että jos olet päiviä käyttämättä tuotetta, eron näkee iholla heti, mutta sen taas otettua käyttöön huomaa jälleen eron parempaan suuntaan. Eli tavallaan jääkö tähän pahasti koukkuun, tuleeko ihan hirveästi taas epäpuhtauksia jos vaan lopettaakin tämän käytön, eli sit vaan ei voi lopettaa tän käyttöä? :DD Epäselvää, mutta toivottavasti joudat vastata! 🙂

    Haluisin niin päästä eroon noista "rykelmistä" leuassa mistä siekin puhuit, toivottavasti tää olis apu iho-ongelmiini!! 🙂

  11. 14

    piipaa sanoo

    Oon huomannu muutoksen, mutta valitettavasti huonompaan suuntaan. En tiedä onko se mahdollista kun kaikki tuntuu vain kehuvan näitä tuotteita, mutta kun olen käyttänyt 2 % BHA -lotionia ja antioksidanttivoidetta iltaisin, on kasvoihin tullut valtavasti pieniä näppyjä. Lopetin jo käytön tämän takia, mutta nyt koetan uudelleen (sama juttu tosin tapahtui, iho huononi). Ajattelin, että pitääkö näitä nyt käyttää jonkin aikaa, että vaikutus näkyy? En kyllä haluais antaa periksi, oon jopa miettiny et kokeilisin jotain vahvempaa BHA tai AHA -tuotetta.. Haluaisin niin finneistä eroon (joita siis on ollut jonkin verran myös ennen Paula-kokeilua).

    Ootko kuullu joltain muulta kommenttia, että iho ei olisi mennyt parempaan suuntaan? Taidan olla ainoa..

  12. 15

    sanoo

    piipaa: Kokeileppa jättää silikonipommi antioxidanttiseerumi pois ja käytä BHA-lotionia ihan vaan oman normaalin kosteusvoiteesi kanssa, ja katso mitä tapahtuu. 🙂

  13. 16

    piipaa sanoo

    Kiitos nopeasta kommentista! Itselläni on ollu kyllä vähän samanlainen aavistus, että voisko olla että tuo antioksidanttiseerumi ei oo sopiva, kun luulis että BHA-aine ei kyllä aiheuttais näppyjä. Teenpä niin ja lupaan tulla kertomaan miten kävi.

    Mukavaa syksyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *