Puuterimainen aurikosuoja

Tässä oli vasikään puhetta yhdestä Jane Iredalen näppärästä tuotteesta, joten jatketaan esittelemällä vielä toinenkin.
Kuulin tästä kätevyydestä alunperin ensimmäistä kertaa hyvältä ystävältäni, joka palvoo aurinkoa eikä liiemmin lämpene lähmäisille suojavoiteille. Hän oli päässyt tutustumaan Jane Iredalen Powder-Me SPF Dry Suncreen -tuotteeseen ja saanut jopa parivuotiaan tyttärensäkin sen käyttäjäksi.
Moni meistä varmasti allekirjoittaa väitteen, että rasvaiset aurinkovoiteet tuntuvat kesällä kasvoilla usein ikäviltä. Hemme kevyitä ja ohuita koostumuksia ja toivomme, etteivät ne kiiltäisi kasvoilla. Juuri tämän vuoksi puuterimaiset aurinkotuotteet ovat mahtava juttu.

Titaanioksidiin perustuva aurinkosuojapuuteri on mitä näppärin keino paitsi suojata ihoa, myös pitää kasvojen kiiltely kurissa.
Kätevään kevyentuntuiseen purkkiin pakattu jauhe sisältää suojakertoimen 30 ja sitä on saatavina niin sävyttämättömänä kuin sävytettynäkin versiona. Saamani versio on läpikuultava sävyttämätön versio, eli juuri minulle täydellinen tuote.
Pakkauksen peilikorkin alta paljastuu puuterityyny, jonka avulla tuote on helppo töpötellä paikoilleen ja sitä voi lisätä kasvoille aina silloin kun siltä tuntuu.

Tyynyosa on myös kierrettävissä auki, joten tyynyn voi myös pestä aina silloin tällöin, mitä itse pidän aivan erityisen kätevänä. Itselläni on aiemmin ollut bareMineralsin vastaava siveltimelline tuote, mutta koska tuotteen sivellintä ei ole voinut irroittaa ja pestä, on se lopulta tuntunut käytössä epähygieeniseltä. Tämän kanssa ei siis vastaavaan ongelmaan tarvitse törmätä!
Supertuote lupailee jopa olevansa 40 minuutin ajan vettähylkivä, eli se kestää pienet rantahikoilutkin. Näppärästi pakattua tuotetta on helppoa lisäillä niin rannalla löhöillessä kuin kaupungilla kulkiessakin ja se sopii niin puhtaalle iholle kuin meikinkin päälle käytettäväksi. Tällaiset tuotteet ovat myös loistavia käyttää kaljuilla miehillä, jotka eivät tahdo päänuppinsa kiiltävän peilin lailla! Oikea kokoperheen tuote, siis.
Ymmärrän täysin, miksi ystäväni ihastui tuotteeseen ja koska itse suojaan ihoni aina mielelläni auringossa, tulee tästä yksi tämän kesän vakkarituotteista käsilaukussani.
Toki tällaisten puuterimaisten läpikuultavien tuotteiden kanssa on tietysti yksi ongelma: mistä sitä koskaan tietää, onko tuotetta tullut annosteltua iholle tarpeeksi. Parempi tämä on kuitenkin kuin että ei käyttäisi mitään, joten jos aurinkosuojan voi saada kasvoille kätevästi puuterimuodossa töpöteltynä niin olen ehdottomasti vannoutunut käyttäjä!
Tuote sopii käytettäväksi sekä vartalolla että kasvoilla, mutta puuterimaisen koostumuksen huomioonottaen suosittelisin sitä enemmän normaalista rasvaisemmalle iholle kuin kuivalle iholle.
Negatiivista tuotteessa on tietysti vain sen hinta. Noin 70 euroa maksava tuote kirpaisee lompakossa hieman, mutta toisaalta tuote on niin riittoisa, että sillä vetelee taatusti parinkin kesän verran (ja puuterimainen tuotehan säilyy hyvänä voidemaisia huomattavasti pidempään). Ja 70 euroa on pieni sijoitus siihen nähden, että hipiänsä saa pitää hieman rypyttömämpänä pidempään.
 
Oletteko te kokeilleet puuterimaisia aurinkotuotteita? 
Jane Ireadelen jälleenmyyjät löytyvät täältä.
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Useimmat mineraalimeikkipohjat sisältävät luonnostaan tuon aurinkosuijan, sillä useimmissa niissä käytetään juuri titaanioksidia 🙂 En siis taida ostaa erikseen vaan mennä mineraaleilla kuten tähänkin asti 🙂 Jos aurinkoa haluan ihan ottamalla ottaa niin sitten lyön lähmärasvat pintaan xD

    -Satu

  2. 3

    sanoo

    Mä sain tän testiin, kuullosti tosi jännältä, niin en voinut vastustaa. Katsellaan miten käy. Eniten juuri mietin tuota, mistä tiedän, että olen laittanut puuteria joka kohtaan. Jääkö kasvoille käymättä joku kohta läpi, joka sitten heloittaa punaisena. 😀 Aurinkoisia päiviä odotellessa…

  3. 5

    Anonyymi sanoo

    Olen kokeillut vain Bare Mineralsin veiliä, jossa on spf 25. Se oli iholleni liian punainen, vaikka oli mukamas väritön. Muuttuuko tuon väri kasvoilla tai jos iho rasvoittuu? Alle laittaisin kyllä aurinkovoiteen, sillä UVA-suoja ei ole kattava?

  4. 6

    Anonyymi sanoo

    Onkohan nuo Beautybayt ja Feeluniquet samanlaisia puljuja kuin Strawberrynet, joka kuulemma käyttää aitoja/aidon näköisiä pakkauksia, mutta sisältö ei olekaan aitoa… Onhan se nimittäin aika epäilyttävää, että ovh on Suomessa 70 euron paikkeilla, mutta jostain muualta saa melkein puolet halvemmalla. Mun maalaisjärki ainakin sanoo, että noin suuri hintaero ei ole aidon tuotteen kohdalla mahdollista… Mä en ainakaan halua riskeerata, että laitankin naamaani jotain ihan mitälie skeidaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *