Puhtaat valkeat pyyhkeet

Olin vähän aikaa sitten töissä enkä voinut välttyä kuulemasta, kuinka ikänsä kosmetiikka-alalla töissä ollut, seuraavaksi seitsemääkymmentä lähestyvä kollegani intoili tutustuttuaan juuri Sensain kaksoispuhdistukseen. Hän ei ollut aiemmin kokeillut konseptia kunnolla ja oli nyt aivan haltioitunut siitä julistaen sen ilosanomaa kaikille häntä kuunteleville.
Alalla työskentelevänä minua hymyilytti, ettei hän ollut tuohon ikään mennessä vielä tutustunut konseptiin. Hymyni vaihtui kuitenkin järkytykseen kun kuulin erään hänen kaksoispuhdistuksen puolesta esittämänsä argumentin: ”Kerrankin pyhkeeni oli puhdas meikin poiston jälkeen!”
Olin aivan pöyristynyt. Tottakai sen kuuluikin olla puhdas! Jos minulla ikinä jää pyyhkeeseen meikkiä, muutan puhdistusrutiinissani seuraavalla kerralla jotain, sillä siinähän on ollut selvästi vikaa. Minulle on täysin vieras ajatus, että voisin ikinä hyväksyä sen, että sen jälkeen, kun olen puhdistanut ihoni, jäisi pyyhkeeseen vielä meikkiä.
Kysyin hämmentyneenä, oliko hänellä tosiaan usein jäänyt pyyhkeeseen meikkiä puhdistuksen jälkeen. Oli kuulemma. Ja seurasin sitäkin hämmentyneempänä niiden ihmisten reaktioita, joille hän kaksoispuhdistuksen ylivertaisuudesta kertoi. Meikin jääminen pyyhkeeseen oli ihan yleinen ilmiö! Mitä ihmettä?
Varmaankin viimeisen kymmenen vuoden ajan minulle on ollut itsestään selvää aina iltaisin puhdistaa ihoni kaksoispuhdistuksella. En tarkoita, että käyttäsin siinä juuri nimenomaan sen laajojen massojen tietoisuuteen tuoneen Sensain tuotteita, vaan suoritan sen vain samalla periaatteella: ensin kaikki öljyliukoinen lika pois maitomaisella tai öljymäisellä puhdistustuotteella ja sen jälkeen iho vielä puhtaaksi lopulta jollain geelimäisemmällä tai vaahtomaisemmalla tuotteella. Ainoa meikki, jota pyyhkeeseen saattaa joskus jäädä on ripsiväri, mikäli en ole poistanut sitä kunnolla, mutta meikkipohjaa iholleni ei kyllä ikinä jää ja siitä pidän ehdottomasti huolen. 
(Jotkus perustelevat kasvovedenkin käyttöä sillä, että se puhdistaa ihon viimeisimmistäkin meikin jämistä, mutta jos kasvovesilappuun jää vielä kovasti meikkiä kannattaa oikeasti tarkistaa, pitäisikö omia puhdistusrutiineita katsoa tarkemmalla silmällä läpi.)
 
Toiset tykkäävät putsata ihonsa vain kerralla vähän tujummalla aineella saaden sillä kuulemma meikit jo hyvin pois, mutta oma ihoni ei kestä liian tuhteja puhdistuksia niiden tehden siitä vain kiristävän ja punoittavan. Kaksoispuhdistuksessa parasta onkin se, että iholle voi valita sen hyvin puhdistavat, mutta hellävaraiset tuotteet, joiden jäljiltä ihoa ei kiristä. En voisi itse kuvitellakaan eläväni ilman kaksoispuhdistusta!
 
 Aihe alkoi kuitenkin kiinnostaa minua kovasti ja tahtoisinkin kuulla teidän näkemyksiänne siitä. 
Jääkö teille ihonpuhdistuksen jälkeen meikkiä pyyhkeeseen? Millainen on teidän ihonpuhdistusrutiininne?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kaksoispuhdistuksen aloittamisen jälkeen (aloitin Sensailla, nyt sekakäytän myös) ei ole enää meikinrippeitä löytynyt iholta. Siksi mäkin ehdottomasti suosittelen kaikille (töissä ja arkena) kaksoispuhdistusta. Ja joskus ennen kaksoispuhdistusta saatan ensin vetäistä misellivedellä, eli teenkö sitten kolmoispuhdistuksen? 😉 Puhdasta täytyy kuitenkin saada, ehdottomasti!

  2. 2

    sanoo

    En ole edes kuullut tuosta kaksoispuhdistuksesta. 😀 Meikkiä ei kyllä mulla edes jää pyyhkeeseen, paitsi sitä ripsiväriä! Ja senkin pesen pois kunnes ei jää yhtän. Paitsi silloin kun olen toivottoman väsynyt, saattaa ripsityveen jotain jäädä. :'D

    Minua kiinnostaisi tietää, ootko käyttänyt ikinä ripsiseerumeita tai onko edes kiinnostusta? Kokeilin huvikseni halpaa Oriflamen ripsiseerumia ja yllätyksekseni se toimikin. Ei nyt mitään älyttömiä ripsiä tullut mutta kyllä sen eron huomaa! Onkohan noita kovin suositeltavaa käyttää tauotta ja tapahtuuko jotain kamalaa jos seerumin käytön lopettaa? Vai palautuuko ripsirivistö sellaiseksi kuin ennen? Neulashista olen lukenut ja se on ilmeisesti tosi tehokasta, ennen-jälkeenkuvat ovat ihan huikeita. Tuotteeseen käytettiin ennen jotain lääkeainetta jota nykyään ei enää käytetä, tai näin oon ainakin lukenut. Onkohan kaikissa toimivissa ripsiseerumeissa lääkeaineita vai mitähän ne vaikuttavat aineet ovat? Oriflamen ripsiseerumilla ero on melko pieni, mutta kuitenkin sen verran mukava etten haluaisi lakata käyttämästä tuotetta. Kiitos jos osaat vastata, tuli aika paljon asiaa. 😀 🙂

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    En mäkään voisi kuvitella eläväni ilman kaksoispuhdistusta, vaikken olekkaan muuten mitenkään erikoisen kosmetiikkaintoilija tms.

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Minä en meikkaa, mutta onpa ällöttävä ajatus, että iholle jäisi meikkiä pesun jälkeen!! Mitäköhän muuta näiden naisten iholle sitten jää…

  5. 5

    sanoo

    Täällä myös kaksoispuhdistuksen kannattaja! Olen suosinut sitä jo useamman vuoden ajan, ja kuten sinullakin, myös itselläni se toimii omaan ihooni parhaiten. Ennen puhdistin meikit vain yhdellä poistoaineella, mutta sitäkin saatoin käyttää kahteen kertaan, jotta kaikki meikki varmasti irtosi.. Iho ei vain tykännyt siitä, joten selvittelin asiaa, ja siirryin oikeaoppiseen kaksoispuhdistukseen : ). Ja iho kiittää! Mainittakoon vielä, että silmämeikin poistan aina vedenkestävälle silmämeikille tarkoitetulla poistoaineella (Lumene on paras!), vaikka en koskaan, en ikinä käytä vedenkestävää silmämeikkiä; tuo silmille tarkoitettu erillinen aine vain toimii omalla kohdallani parhaiten, eikä silmämeikkiä tarvitse hankaamalla hangata pois.

  6. 6

    sanoo

    No ei jää! Olisi järkytys, jos jäisi. Meikittöminä päivinä pesen kasvot yleensä iltaisin vain emulsiolla/geelillä/vaahdolla, mutta meikkipäivinä aina ja ehdottomasti kaksoispuhdistus!

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Kuulostaapa kyllä hurjalle, että olisi koko ajan meikit naamalla. Puhdasta pitää olla ja siksi en voisi kuvitelakkaan tekeväni ilta puhdistusta ilman kunnon vesipesua. Silmämeikin poistan omalla aineella ja sitten pesen naaman kahdella aineella, ensin pesevämpi joka poistaa meikin ja sitten jotain hoitavampaa viimeistelemään puhdistus.

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Kaksoispuhdistus aina, kun oon käyttänyt meikkiä. Saan hepulin, jos kasvovettä käyttäessä vielä on vanulappu meikissä 😮

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Ei jää meikkiä, varmasti. Itse käytän Cliniquen take the day off cleansing balmia: sillä lähtee niin puhtaaksi, ettei edes sarjan omalla kasvovedellä kostutettuun vanulappuun jää mitään, jos sillä erehtyy naamansa pyyhkimään. Jos tämä aine on loppu, silloin kaksoisputsaan aina.

    Hanna

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Joskus teininä taisi käydä niin, että kasvovesilappuun tuli aina jotain pientä möhnää, kun viimeistelin sillä puhdistuksen. Nykyään enää ei. Ja käytän kasvovettäkin kostetuttavana tuotteena puhdistamisen sijaa. Suurimmaksi osaksi käytän myös kaksoispuhdistusta. Välillä kun on vain vähän meikkiä niin pesen kasvot vain kerran, mutta silloinkaan ei jää jämiä pyyhkeeseen tai vanulappuun.

  11. 11

    sanoo

    Ihan itsestäänselvyyshän tuo on ettei iholle saa jäädä meikkiä naamanpesun jälkeen 😀 Jo meikkaamista aloittaessani oivalsin tuon että jos kasvovesilappuun tarttuu meikkiä, pitää pesurutiinia muuttaa. Olen myös kuullut tuota että pyyhkeeseen tulee meikkiä, ja olen kuvitellut sen olevan jotakin urbaanilegendaa. En voi vaan ymmärtää 😀

  12. 12

    sanoo

    Juu ei kyllä jää rippeitä. Yleensä en käytä mitään meikkiä päivällä (ennen sitäkin enemmän finnien peittoon), eli pelkkä päivä- ja sy-voide kasvoilla. Tämän joskus huuhtelen illalla vain vedellä pois, tai pyyhin kasvovedellä kostutetulla vanulapulla. Jos tuntuu siltä (iho esim. tuntuu rasvaiselta) niin pesen jollain geelillä/vaahdolla, suihkussa tietenkin aina kasvopesuaineella. Minulla on pintakuiva sekaiho. Jos silmissä tai kasvoilla on meikkiä, pyyhin aina ensin meikit pois öljyllä/meikinpostoaineella/micellarvedellä, jonka jälkeen pesen geelillä/vaahdolla. Ja koskaan ei jää mitään pyyhkeeseen, en voi sietää ajatusta että kasvoille jäisi jotain jäämiä, hrr.

  13. 13

    Anonyymi sanoo

    Ei jää ikinä. Veikkaisin että ne joilla jää, käyttävät vääränlaisia puhdistustuotteita ja pesevät hutiloiden – itse pyörittelen puhdistusaineita iholla aika kauankin ennen kuin huuhtelen. Ja en käytä kaksoispuhdistusta.

  14. 14

    sanoo

    Itselläni on iho melkoisen hyvässä kunnossa, joten arkimeikkinäni on vain silmien rajaus ja ripsari. Kun lähden juhliin tai vastaaviin kissanristiäisiin, laitan täyden tällingin(=meikkivoiteen, puuterin jne) Kun pääsen kotiin, pyyhin naamani ensin puhdistuspyyhkeillä ja silmät meikinpoistoaineella. Vasta tämän jälkeen teen naamanpesurutiinini puhdistustökötillä ja kasvovedellä. Sillä saa naaman mukavan puhtaaksi ja jos pyyhkeeseen jää jotain, se on jämiä kasvojen reunalta, kun en aina muista kunnolla hinkata siitä paikkaa 😀 Eli useimmiten (sanotaan 99% tapauksista) Pyyhe jää ilman meikkitahroja meikinpoiston jälkeen

  15. 15

    Anonyymi sanoo

    Muuten, tämä nyt ei liity välttämättä aiheeseen, mutta aina kauhistellaan sitä, miten kauheaa on nukkua meikit naamalla. Jos se meikki yöllä tekee niin huonoa iholle, niin miksi ei sitten päivällä? Mitä eroa siinä muka on, että onko baarimeikki naamassa aamuun asti vai onko meikki naamalla aamusta iltaan? Sama määrä tunteja siitä kuitenkin tulee. Tiedän, että iho toimii eri tavalla yöllä, mutta mietin vain sitä, että jos se meikki yöllä todella tekee jotain iholle, niin eikö se silloin tee jotain päivälläkin?

    • 15.3

      sanoo

      Iho korjaa itseään ihmisen nukkuessa, ja meikki naamalla sitten estää sitä kun on joka rypyssä ja huokosessa jotain gunkkia ja ihon PH ei ole kohdallaan. Paha asia on myöskin se että naama koskettaa tyynyä ja sotkee sitten meikit ihan joka paikkaan ja kohta on finniä korvan ja leuan alla ja rinnassa ja silmätulehdus tullut. Päiväsaikaan ihminen on pystyasennossa eikä näin hiero naamaansa johonkin joka tuo meikin takaisin. ja mitä kauemmin on meikkiä naamalla niin sitä kauemmin on aikaa kehittyä finnejä kun huokosten erittämä öljy ei pääsekkään valumaan kasvoille kun kuollutta ihoa ja meikkiä on tiellä. Siksi tulee iltaisin pestä kasvot hellällä pesuaineella vaikkei käyttäisikään meikkiä, kun päivän aikan omaa kuollutta ihoa ja öljyä kerääntyy tukkimaan.

    • 15.4

      Anonyymi sanoo

      Asiaa hieman sivuten: onko sitten yövuorossa työskentelevälle meikki haitaksi, vai tapahtuuko tuo "ihon korjaus" ainoastaan nukkuessa?
      -Kyöpeli

    • 15.5

      Tine sanoo

      Haluan vielä korostaa, että pesen aina meikit ennen nukkumaanmenoa, mutta en ota mitään jumalatonta stressiä siitä, jos joku meikinripe on sattunut johonkin jäämään. Eikä naamani ole sen finnisempi tai silmät tulehtuneemmat kuin muillakaan.

  16. 16

    Anonyymi sanoo

    Silmämeikki pois meikinpoistoaineella, muutoin pesen vaan kulloinkin käytössä olevalla kasvopesuaineella, en käytä kasvovettä. Meikkiä ei jää koskaan pyyhkeeseen, en ole minäkään tajunnut että se on joku yleinen ilmiö :O

    -cerisier

  17. 17

    Anonyymi sanoo

    Ei jää pyyhkeeseen meikkiä, olisi aika karunnäköistä valkoisissa pellavapyyhkeissä, puistattaakin ajatus…

    Tykkään Biothermin tai Clarinsin kermamaisista puhdistustahnoista, eritoten se Biothermin vaaleanpunaisen sarjan tuubi on lemppari (29€, hirvee hinta, mutta kestää/kestää/kestää, äiti oli ostanut mulle tota laivatuliaisina 2-tuubia ja nyt on ensivuosikin jo turvattu putsarisaralla).
    Meikit liotan yleensä ihan tavallisella oliiviöljyllä pois (nyt on jotain extra virginiä, kun päiväys vanhenee…).

    Aamuisin pesen mieluiten kylmällä vedellä ja ripauksella karkeata suolaa (puhdistuu, virkistyy ja rasvaiset ihohuokoset on silminnähden pienentyneet…). Matkoille pakkaan minigrippusseihin tuotteeni mukaan…

  18. 18

    Anonyymi sanoo

    ps: voidemainen deo on haussa, seon kätevin ottaa minigripissä mukaan… Vinkkejä?

    • 18.1

      sanoo

      Kiehl's! 🙂

      Ja mitä itse aiheeseen tulee: ei ikinä meikkiä pyyhkeessä. Kaksoisputsi ollut käytössä vuosia.

  19. 19

    Anonyymi sanoo

    Hei Virve tai lukijat, voisitteko suositella jotakin edullisempaa kaksoispuhdistusta? Minulla on tällä hetkellä aika normaali iho, ehkä vähän sekaihoa mutta kuivattavia, "tujuja" tuotteita en halua käyttää. Olen tykästynyt uuteen Lumenen oranssiin vaahtoputsariin, mikä kävisi ykkösputsariksi sen kanssa? Ei mielellään öljyinen tuote, käytän ripsienpidennyksiä. 🙂

  20. 20

    Anonyymi sanoo

    Luulen, että tässä on osittain kyse hiusrajaan ja korvien lähettyville jääneestä meikistä, joka kasvoja kuivatessa siirtyy pyyhkeeseen. Kuinka te muut huolehditte hiusrajan puhdistuksesta? -M

  21. 21

    hanipupu sanoo

    En käytä kaksois puhdistusta vaan pelkästään herbinan puhdistus vaahtoa
    eikä ole kyllä koskaan jäänyt meikkiä pyyhkeeseen,paitsi ripsiväriä jonka poistan erillisellä aineella.

  22. 22

    sanoo

    Mulla jotenkin silloin kun meikkaan keikoille (eli huomattavasti enemmän kuin arkena) ei kaksoispuhdistuskaan auta, vaan päädyn aina siihen että vaan otan uuden vanulapun ja lisää ainetta ja joudun käymään koko kasvot hiusrajaa ja kaulaa myöten vedellä ja monella putsarilla monta kertaa ennen kuin kaikki on lähtenyt, eikä vanulappuun enää jää mitään. En haluais käyttää mitään hirveen vahvoja tököttejä koska on vähän herkkä naama (tällä hetkellä käytössä Lushin 9 to 5, Isadoran silmämeikinpuhdistus ja tarvittaessa Avonin geeliputsari, Lumenen syväpuhdistava ja kasvovesi), mutta ärsyttää kyllä tommonen läträäminen.

    En kuitenkaan pysty laittaa rasvaa naamaan ja mennä nukkumaan ennenkuin kasvot ovat kunnolla puhtaat, ällöttäisi muuten.

  23. 23

    sanoo

    Olen törmännyt tuohon samaan. Se on minusta yhtä hankala tilanne, kuin se, että monet käyttävät pelkkää kasvovettä meikin ja kasvojen puhdistukseen. Minusta kasvoveden ei missään tapauksessa kuulu edes "viimeistellä puhdistusta". Jaksaisin saarnata tuntikausia kasvoveden käytöstä.

    • 23.1

      Sara sanoo

      Onko kasvovesi muuten oikeasti niin tarpeellinen asia ihonhoidossa? Tuntuu että se onkehitetty vain kolmanneksi pyöräksi kasvojenpesuun ihan vain sen takia että erilaiset valmistajat saisivat lisää rahaa kuluttajilta…

    • 23.2

      Anonyymi sanoo

      Kasvoveden funktio on tasata ihon pH vedellä/tököteillä läträilyn jälkeen, ei niinkään puhdistaa. Sen tarpeellisuudesta voi varmaan olla montaa mieltä.

    • 23.3

      Sara sanoo

      Joo tuon PH asian olen jo aikaisemmin tiennytkin, mutta silti vähän epäilyttää tuon litkun tarpeellisuus…ainakaan oman ihon kuntoa se ei ole heilauttanut suuntaan tai toiseen.

      Milloinkohan muuten ensimmäinen kasvovesi on tullut markkinoille?

  24. 24

    sanoo

    Eheh… Mun kai pitäis ottaa itteäni niskasta kiinni kun yleensä meikit jää usein kokonaan pesemättä 😛 Jos pesen niin saippualla mutta eihän ripsari/kajali sillä lähde vaan leviää… Mutta joo jos pyyhkeseen jää meikkiä, pitää tietysti seuraavalla kerralla tehä jotain eritavalla…

  25. 25

    Anonyymi sanoo

    Voisitko kertoa mitä tuotteita käytät kaksoispuhdistuksessa itselläsi? Olen huomannut että monesti meikkiä jää jos käyttää vähänkään tuhdimpiä meikkivoiteita. Pesen usein kahdesti samalla kasvojenpesuaineella mutta taidan siirtyä itsekin nyt kaksoispuhdistukseen eri tuotteilla 🙂

  26. 26

    Anonyymi sanoo

    Ei jää meikkiä pyyhkeeseen, tosin sitä meikkiä on nykyisin ihon ja silmien herkistymisen takia käytössä ihan minimimäärä: monesti ilman mitään, tarpeen vaatiessa bb-voidetta nenänpieliin ja silmien ympärille, mineraalimeikkipuuteria, voidemaista poskipunaa plus aurinkopuuteria. Ripsaria tai rajauksia tulee laitettua enää ehkä vain kerran viikossa, enkä koe tarvitsevani niille omaa putsaria. Ei kyllä enemmän meikatessakaan jäänyt meikkitahroja. Puolitoista vuotta sitten lopetin kokonaan kasvoveden käytön, enkä huomannut ainakaan mitään negatiivisia muutoksia pintakuivalla ja ohuella ihollani. Nykyisin puhdistan kasvot aamuin illoin Konjac-sienellä, joka on muuten kestänyt ja kestänyt käytössäni jo tammikuusta saakka (toki säännöllisin keittelyin), ja vihreällä, oliiiviöljystä tehdyllä marseille-saippualla. Minusta näistä jää hyvä tuntu iholle, sieni todennäköisesti kuorii ihoa kevyesti ja aito saippua ei poista ihon omaa suojaavaa lipidikerrosta. Eikä valkoisiin pyyhkeisiin jää tahroja!

  27. 27

    Anonyymi sanoo

    Melkein joka kerta jää jotain pyyhkeeseen, valitettavasti. Useita sarjoja olen testannut ja lopputulos aina sama. Täytyypä ottaa kempparin tädin antamat Sensain kaksoispuhdistusaineet käyttöön.

  28. 28

    sanoo

    Minulla on kuiva naama ja siksi putsaan sen Aqualanilla. Rasva naamaan, kitkaan sen naamassa, pyyhin lapulla pois ja sitten normaalisti suihkuun iltapesulle ja siellä pesen naaman vedellä. Kasvovesi sitten viimeistelee. Ei jää jämiä pyyhkeeseen eikä saakaan jäädä, kun minä ne pyykit joudun pesemään 🙂

  29. 29

    Anonyymi sanoo

    Cliniquen Take The Day Off Balm plus Sensain Sponge Chief -puhdistusrätti. Siinä on sellainen yhdistelmä, että kaikki lähtee helposti pois!

  30. 30

    Anonyymi sanoo

    Cliniquen Take The Day Off Balm plus Sensain Sponge Chief -puhdistusrätti. Siinä on sellainen yhdistelmä, että kaikki lähtee helposti pois!

  31. 31

    Anonyymi sanoo

    Kaksoispuhdistusta olen käyttänyt meikillisinä päivinä jo vuosia, enkä osaisi enää ilman olla. Jos en ole meikannut, niin sitten illalla riittää puhdistus yhdellä aineella. Käytin Lumenen (loistavaa) öljyä, mutta sehän lopetettiin. Nyt sitten Lorealin vastaava käytössä. Sensain minikoon putsarit odottaa kaapissa vuoroaan. Pelottaa vaan, että mitäs jos niihin rakastuu – ovat sen verran hintavia hankintoja!

  32. 32

    sanoo

    Meikkiset pyyhkeet… Aivan kamala ajatus!
    Kyllähän sen järkikin sanoo, ettei pyyhkeeseen saa jäädä enää meikkiä kasvojen pesun jälkeen.
    Rasvoittuvat kasvonikin räjähtäisivät, jos en niitä puhtaaksi pesisi.
    Minä puhdistan kasvoni ensiksi Jojobaöljyllä (välillä kookosöljyllä),
    pyyhin rippeet Kleenexiin. JOS satun käyttämään vesiliukoista ripsaria, lähtee sekin tällä pois
    Seuraavaksi pesen kasvoni Madaran puhdistus vaahdolla.
    Ja kyllä, käytän kasvovettä. Mutta suihkepullosta! Ja tähän jää koukkuun 😉
    Päälle vielä rasva ja avot!

  33. 33

    Anonyymi sanoo

    Pesen kasvoni vain yhdellä pesulla, mutta puhdistusgeelillä lähtevätkin sitten kaikki meikit. Jos jokin tuote ei ole aiemmin puhdistanut kerralla meikkejä ksvoilta niin se on mennyt suoraa vaihtoon toimimattomana. Eihän kasvojen pesun jälkeen pitäisi jäädä meikkejä kasvoille!

    Testailin vuosia sitten kaksoispuhdistusta, silloin in-juttuna oli käyttää ensimmäisen vaiheen puhdistukseen öljyä (rypsi- tai jotain kevyempää, ei kokkausölyä). Muutaman kerran jaksoin, kunnes turhauduin. Onnistuin saamaan aina öljyä silmiini ja voi sitä kalvoisuuden tunnetta.. 😛 En sittemmin jaksanut tutustua kaksoispuhdistukseen tarkemmin, mutta pitänee kokeilla uudestaan jollain oikealla kasvojen puhdistustuotteella ykköspuhdistuksessa. Olen oikeastaan ihan innoissani, kun pääsen testaamaan uutta ideaa. 🙂

  34. 34

    sanoo

    Muuten, puhtaita mineraaleja käytettäessä ne ei tuki ihoa vaikka olisi yön ylikin. Näin on ainakin valmistajat kertoneet. Mutta asiasta alkuperäiseen, olen niin laiska että harvoin käytän kaksivaiheista puhdistusta. Käytän tosin mineraaleja jotka lähtevät aika helposti iholta, vahvempaan silmämeikkiin sitten silmämeikinpuhdistusaine.

    Muuten, Englannista sain minikokoisen Balance Me Cleanse and Sooth Face Balm -öljypohjaisen pesuaineen. Se hierotaan kuivaan ihoon, lisätään lämmintä vettä ja sitten koko tökötti meikkeineen pitäisi poistaa puuvillapyyhkeellä. Eli kaikki meikit jäö pyyhkeeseen koska vesi ei öljymäistä tököttiä pois huuhtele. Voisi toimia Sensain pyyhkeellä. Ei ollut kuitenkaan mun juttu vaikka iho jäi ihanan pehmeäksi. Tuntui kuitenkin että meikkiä jäi naamaan eli olisi tarvinnut vielä toisen puhdistuksen esim. geelillä.

  35. 35

    Anonyymi sanoo

    Tähän mennessä (monia tuotteita kokeilleena!) ainut tuote,joka putsaa meikit kunnolla jättämällä naaman oikeasti puhtaaksi on Dermalogican precleanse. Tuote on öljypohjainen. Ensin tuotetta levitetään kasvoille, sitten otetaan käsiin hieman vettä ja hierotaan tuotteesta maitomainen koostumus kasvoille. Sen jälkeen putsari pestään pois. Olen pari kertaa kokeillut esim. kasvoveden avulla, että jääkö putsarista meikkiä naamaan. Eipä jää! Huipputuote siis. Riittoisa, tosin kallis. Dermalogica Precleanse wipes ovat myös mahtava tuote reissuun.

    Hanian lentokentällä ihastuttava myyjä kehui myös, että Lancomen mousse radiance (http://www.lancome-usa.com/Mousse-Radiance/1000187,default,pd.html?cgid=skincare-cleansers-toners#start=5) on huipputuote, joka putsaa kunnolla. Se on pääsemässä seuraavaksi testiin 😀

    Luotan silti kaksoispuhdistukseen, jotta voisin hoitaa ihoani myös sen tarpeita vaalivilla tuotteilla. Meikinpoisto kun on tavallaan vasta alkua 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *