Puhdistuspuikko, tulevaisuuden ilmiö?

Ihon voi puhdistaa monen tyyppisellä tuotteella aina puhdistusliinoista voidemaisiin, vaahtomaisiin ja öljymäisiin puhdistustuotteisiin sekä puhdistusnesteisiin, mutta vielä on jotain, mitä meidän markkinoillamme ei varsinaisesti olla nähty.

Cleansing stick

Kuullessamme kiinteistä ihonpuhdistustuotteista ajattelemme automaattisesti saippuoita, mutta miten olisi ihonpuhdistuspuikko?

Cleansing Stick 4

Kyllä, sellaisiakin on keksitty. Lähinnä deodoranttistickiä muistuttavat puikot kuulostavat minun korviini oikeastaan melko mahtavalta ja kätevältä tuotetyypiltä.

Cleansing Stick 3

Kompaktit tuotteet välttelevät lentokenttien turvatarkastusten nestemäisten tuotteiden kokorajoituksia (vaikka toisinaan myös kiinteät, puikkomaiset ja levitettävät tuotteet lasketaan niihin, eli tämä ei nyt ollut absoluuttinen totuus vaan oman kokemukseni mukaan lähinnä lentokentästä riippuva asia), minkä lisäksi ne eivät koskaan pääse vuotamaan laukkuun nestemäisten tuotteiden lailla.

Cleansing Stick

Tämäkin trendi ponnistaa mistäpäs muualtakaan kuin jälleen Koreasta ja kiinnostuin siitä kovasti Tokion matkallani. Yritin löytää Japanissa ollessani kaupasta omaa puhdistuspuikkoa blogikokeiluja varten, mutta sellaisia ei liiemmin näkynyt japanilaisissa myymälöissä.

Cleansing Stick 2

Japani ja Korea eivät mene kaikessa täysin käsikädessä ja joskus joku jutttu voi jäädä tulematta Koreasta Japaniin tai madella sinne hieman sähköpostiviestiä hitaammin.

CANMAKE Cleansing Stick

Onnistuin kuitenkin löytämään tokiolaisen ja matkani aikana suuresti kiinnostustani herättäneen halpismerkki CANMAKEn version stickiputsarista, joka oikeastaan sopi omiin tarpeisiini vielä kookkaampia puikkoja paremmin.

CANMAKE Cleansing Stick

Merkin tuotevalikoimasta löytyi nimittäin ohut puhdistuspuikko, joka sopii erityisesti silmämeikin helppoon puhdistukseen sekä vielä meikatessa levähtäneen meikin korjailuun (tiedättehän ne väärällä hetkellä tulleet aivastukset ja nenänvarteen huitaistut ripsiväriharjat, jotka sabotoivat usein ainakin omia aamujani…).

CANMAKE Cleansing Stick

Tarkan puikon pehmeän öljymäinen, kiinteä koostumus oli niin nerokas, että jäin heti miettimään, miksei vastaavia löytynyt markkinoilta laajemmin ja mikseivät ne olleet jo vallanneet kauppojen hyllyjä. Samalla mietin, käyttäisinkö koko kasvoille tarkoitettua, iholle sulavaa kasvojenpuhdistuspuikkoa, mikäli minulla olisi sellainen.

Miksi en, sillä pidin balmimaisista, purkissa kiinteistä putsareista, jotka sulivat iholle levittäessä öljymäisiksi ja liuottivat mennessään meikin. Voisin siis hyvinkin kuvitella käyttäväni puhdistuspuikkoa koko kasvoilla, sillä se myös vaikuttaa hyvin riittoisalta tuotetyypiltä!

CANMAKE Cleansing Stick

Pidin tästä innovaatiosta kovasti, joten arvatkaapas kuinka innoissani olin, kun ihan vähän aikaa sitten silmiini pomppasi netissä surffaillessa tällainen Cliniquen uutuustuote:

Clinique Cleansing Stick

Kyllä, hommaan lähtee etunenässä mukaan Clinique, joka on lanseerannut juurikin CANMAKEn puikkoni idealla toimivan Take the Day Off Eye Makeup Remover Stick -silmämeikinpoistopuikon. Kuinka mahtavaa! Tätä TODELLAKIN odotellessa!

Innostutteko te puikkoputsareista?


Joko luit nämä postaukseni?

Japanilainen silmäpussitrendi Ostolakossa Japanin myydyin tuoksu Ostolakossa Putsarinvaahdotuspurkki Ostolakossa

Kommentit
  1. 2

    Essi sanoo

    Tahtoo vain tulla mieleen onko tuollainen puhdistuspuikko pitemmässä käytännössä hygieeninen. Varsinkin kun likaista ja meikkistä naamaa sillä puhdistetaan.

    • 2.1

      Virve sanoo

      Itse pyyhin puikon pinnan aina käytön jälkeen puhtaaksi, joten tuskin sen epähygieenisempi kuin peitepuikko tai huulipunakaan. 🙂

  2. 3

    panda sanoo

    Tuo su:m merkin puikko on itseasiassa saippua, sitä levitetään kasvoille ja huuhdellaan sen jälkeen pois. Itse haluaisin kokeilla mutta turhan kallis (usd 63 muistaakseni). Pitää yrittää metsästää tuota cliniquen uutuutta josko se liikkuisi halvemmassa hintaluokassa. Minulta löytyy silmämeikin korjaukseen tarkoitettu vähän samankaltainen tuote kuin tuo cliniquen mutta se on itseasiassa kynä.
    http://cosmetic-love.com/products/innisfree-pencil-remover
    valkoinen pää sisältää puhdistusainetta ja sienipäällä sitten poistetaan kaikki ylijäämä. Kynä on tarkoitettu nimenomaan silmämeikin korjaamiseen/poistoon jos ripsari/eyeliner/luomiväri on suhahtanut väärään paikkaan. Aika kätevä kyllä. Toivoisin että täällä suomessakin näkyisi enemmän uutuuksia nopeammin, nyt tuntuu että suomi tulee aina vuoden muuta maailmaa jäljessä :/

    • 3.1

      Virve sanoo

      Kätsyn kuuloinen tuote, kiva kun vinkkasit!

      Joo, saisi tosiaan tulla uudet ideat Suomeen vähän nopeammalla tahdilla. :/

  3. 5

    sanoo

    Hauska tuote. 🙂 Ensimmäinen ajatus mulla oli vain ”miksi?”. Itse en tule matkustaneeksi lentokoneella, joten unohdin, miten käteviä nuo tuollaiset puikot voivatkaan olla. Ja onhan se aina kiva, jos tuote ei levähdä laukkuun. Ajattelin tätä heti kotikäyttöön, jolloin puikkoa oli vaikea ymmärtää. Eikö se muuten menee likaiseksi, pitääkö sen pää puhdistaa merkistä?

    Jos luonnonkosmetiikkabrändit ottavat tästä tuotteesta kopin, voisin aivan hyvin kokeilla puhtaasta uteliaisuudesta. 😀 Tuote ei itsessään kiinnosta kuitenkaan niin paljon.

    yhdessakasvokkain.blogspot.fi

    • 5.1

      Virve sanoo

      Itse ainakin pyyhin puikon pinnan ohimennen puhtaaksi, jotta pysyy siistinä. Toisaalta puhdistustuotekaan ei kuitenkaan jää iholle vaan iho pyyhitään/huuhdellaan anyways, joten jos puikon pinnalla on jotain vanhaa meikkijämää edellisestä käyttökerrasta niin eipä se varsinaisesti edes haittaisi. 🙂

  4. 6

    kynsieläin sanoo

    Silmämeikin puhdistaminen on mun hankalin meikinpoisto-operaatio, joten jos tuollainen toimisi hyvin, varmasti kiinnostaisi. Sillä olettamalla tietysti, ettei siitä jää silmiin rasvaista, näön sumentavaa kalvoa 🙂

  5. 7

    Ronja sanoo

    Pahoittelut, ei liity postaukseen nyt ollenkaan, mutta osaisitko suositella hyvää vedenkestävää ripsaria joka varmasti kestäisi myös uimisen? 🙂

    • 7.1

      Virve sanoo

      Nyt täytyy sanoa, että olen vähän huono antamaan oikeasti henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvaa hyvää suositusta tästä tuotetyypistä, sillä käytän vedenkestäviä ripsivärejä sen verran vähän. :/

  6. 8

    ulla sanoo

    Sun blogisi on ihan tulessa! Joka päivä uusia mielenkiintoisia löytöjä kosmetiikan maailmasta, todella hienoa tutkivaa blogijournalismia! 🙂 Silmämeikin puhdistukseen sopiva puikko kiinnostaisi kieltämättä, mutta se pitäisi kyllä saada alle kympillä. Eli Clinique jää varmaan kokeilematta :/

    • 8.1

      Virve sanoo

      Kiitos ihanasta kommentistä! <3 Työjuttujen ja Tokion matkan kautta on auennut ihan uusi tapa olla perillä siitä, mitä pienen Suomen ulkopuolella tapahtuu kosmetiikan suhteen ja on mukava kuulla, että niistä havainnoista on kiinnostavaa lukea. Tulossa on paaaaljon vastaavia juttuja! 🙂

  7. 9

    maawo sanoo

    Blincillä oli ainakin jokunen vuosi sitten valikoimassa kuorintapuikko. Sitä piti kastella ja sit hinkata nassuun ja hieroa käsin, mitä iholle puikosta jäi. 🙂 on kyllä erikoisen kuuloisia tuotteita, tiiä vaikka kokeiliskin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *