PROMOOTIOOYHTEISTYÖ

Yksi kuuma aihe blogikommenteissa tuntuu olevan käyttämäni termi ”promootioyhteistyö”, joten halusin postata kaikille aiheesta kunnolla.

Kuten yhä edelleenkin, mainitsen aina esittelemieni tuotteiden yhteydessä mistä ne ovat peräisin. Kerron, olenko ostanut tuotteen, onko se tullut minulle töistä vai olenko saanut sen blogini kautta (tällöin lähettäjä voi olla firma itse, merkin maahantuoja tai firman PR-puolta hoitava yritys). Mielestäni olen pitänyt tästä hyvin kiinni, sillä se on minunkin etuni mukaista.

Jos ostan tuotteen, haluan kertoa olleeni siitä itse niin innoissani, että halusin tuhlata siihen ja kertoa kosmetiikkatilanteeni olevan siinä vaiheessa, että tarvitsin sitä.

Jos saan tuotteen töistä, haluan korostaa, että tosiaan sain sen ja oli se sitten millainen tahansa, en välttämättä olisi itse investoinut siihen, sillä minulla kuitenkin riittää muutenkin purkkia ja purnukkaa.

Piilomainonta on Suomessa laitonta, joten jos tuote on saatu blogin kautta käytettäväksi, on siitä pakko mainitakin. Kuten ennenkin, olen maininnut tämän yhä aina postauksen yhteydessä tekstini seassa. Ongelmana on vaan se, että silti joku tekstin huonosti lukeva aina kysyy, että mistä ostit ja miksi ostit jne. ja halusin löytää sopivan sanan kuvaamaan ja korostamaan sitä, että tuote on tosiaan lähetetty minulle tuotteen, merkin tai firman promoamismielessä (sillä siitähän siinä tottakai on kyse, sanoi lähettäjä mitä tahansa) enkä ole itse ostanut sitä. Halusin jotain, josta lukija näkee asian selvästi ilman, että hänen täytyy hakea sitä tekstin seasta.

Jostain syystä tuon yhden sanan lisääminen postauksien loppuun tuntuu kuitenkin vaikuttavan moniin, vaikka mitään muuta muutosta ei ole tapahtunut.

Minua lähestytään jonkun verran juurikin merkkien, maahantuojien tai PR-firmojen kautta ja minulle lähetetään tuotteita kokeiltavikseni. Korostaisin, että minun EI ole mikään pakko kirjoittaa näistä mistään enkä niin läheskään aina teekään. Minä valikoin tuotteiden joukosta ne kiinnostavimmat tuotteet, eli ne, joista minä itse innostun tai arvelen lukijoideni innostuvan. En kiinnostu kaikista, vaikka joku ehkä niin luuleekin ja joskus joku postaus voi nimenoman pohjautua siihen, että muistan jonkun joskus kyselleen jotain. Minulla on nytkin tulossa postauksia tuotteista, joista en itse välttämättä syty, mutta joista tiedän teidän joukossanne olevan lukijoita, jotka taatusti syttyvät ja teillehän minä tätä kirjoitan!

En koe, että on keltään lukijoistani pois, jos otan vastaan tuotteita, joista sitten bloggaan teille niiden hyviä ja mahdollisesti huonoja puolia valottaen. Päinvastoin koen, että näin moni välttyy turhilta harhaostoksilta joko voidessaan suoraan mennä ostamaan tuotteen, jonka kaltaista on etsinytkin tai tajutessaan, ettei tuote todellakaan ole sitä, mitä he hakevat. Ja juu tiedän, että joku huutaa ja kiroaa, kuinka typerää yhden ihmisen on kasvattaa kosmetiikkavuoriaan, mutta voin onneksi myös kertoa, että olen aika tehokas kosmetiikan eteenpäinlaittajakin…

Moni on myös olettanut, että koska saan tuotteita, on minun pakko kirjoittaa niistä pelkkää hyvää, sillä miksi minä muuten kirjoittaisin niistä hyvää.

Niin hellyyttävä kuin tämä peruspessimistinen ajatus onkin, on minun ravisteltava tätä ajatusmaailmaa hieman. Kun saan tuotteita kokeiltavikseni, pääsen usein valikoimaan, mitä tuotteita saan. Tällöin teen taustatyöni hyvin ja poimin nimenomaan niitä tuotteita, joihin itse uskon jo valmiiksi (näin esimerkiksi parin viimepäivän Acorellen tuotteiden kanssa). Tällöin sattuu todella harvoin huteja. Aina en pääse valikoimaan tuotteita ja jos saamieni tuotteiden joukosta löytyy tuotteita, jotka ovat kategoriaa ”ihan kiva, mutta ei mitään erityistä sanottavaa”, jätän niistä kirjoittamisen kokonaan väliin.

Toki voisin aina kirjoitella niitäkin postauksia, jotka kertoisivat, että saamani tämän ja tämän merkin tuote oli ihan kiva, mutta ei mikään erikoinen, ja että se ja se shampoo kyllä pesi ihan kivasti mutta on ihan samanlainen kuin nämä viisi muutakin, mutta koska aikani on rajallinen ja jos tuote hukkuu täysin massaan, niin miksi minä vaivautuisin kirjoittamaan tai te edes lukemaan? Ja jos tiedän tuotteen olevan täyttä kuraa, niin en edes halua sitä kotiini!

Tykkään kirjoittaa kosmetiikasta. Nautin purkkien kanssa räpläilystä ja niihin paneutumisesta. Ja minulla on näistä niin hirveästi asiaa ettette uskokaan! Nytkin minulla on kirjoitettuna postauksia kuukaudeksi eteenpäin parhaimmillaan kaksi per päivä ja tietokoneen muistiossa ja kamerassa ainekset pariinkymmeneen lisää, koska minulla vaan on niin hirveästi kerrottavaa ja esiteltävää! En minä vaan ehdi enkä ole kiinnostunut kirjoittamaan turhanpäiväisistä tuotteista! (Ja tiedättekö, miten hommaa sekoittaa se, jos saankin yhtäkkiä jonkun mielttömän tuotteen, josta olen niin innoissani, että haluan postata siitä heti. Kaikki ajastetut postaukset on laitettava uuteen järjestykseen!)

Tämä blogi on vähän kuin minun oma naistenlehteni, jonka päätoimittajaa saan leikkiä. Haluan, että lukija tietää tarkalleen, mitkä tuotteet olen saanut, mutta en halua menettää asemaani luotettavana bloggaajana enkä usko, että tuotteiden kehuminen turhaan olisi kannattavaakaan. Minulle ei makseta yhtään mitään tuotteiden blogissani esiintuomisesta, eli rahan vuoksi en sitä tee. Enkä todellakaan koe, että minun kannattaisi kehua huono tuote hyväksi ja pilata omaa luotettavan asiantuntijan mainettani ihan vaan siksi, että sain sen muutaman euron arvoisen mascaran/luomivärin/voiteen/minkä ikinä tahansa. Minulla on tuotteita jo valmiiksi, eli se ei vaan olisi sen arvoista. Ja voin kertoa, että kyllä minua tottakai loukkaa pahasti, että siitä huolimatta, kuinka avoimesti ja rehellisesti olen teille yrittänyt puuhistani täällä kertoa, epäilee joku silti aina moista.

Olen yrittänyt saada lukijani näkemään, etten kehu saamiani tuotteita turhaan pitämällä hyvää huolta siitä, että oikeasti perustelen, miksi ne ovat hyviä. Tuotteita täytyy esitellä monelta kannalta ja niitä täytyy jopa mahdollisesti vertailla muihin vastaaviin, ettei lukijalle tule sellainen olo, että homma on pelkkää mainosta. Ja jos esittelemäni juttu ei ole kosmetiikkaa, on sen todellakin oltava sellaista, mistä itse ihan oikeasti innostun. Näen oikeasti usein paljon vaivaa enkä koskaan esittele tuotetta teille vain siksi, että suostuisin olemaan ilmaiseksi kirjoittava mainos.

Lifestyle-blogeissa näiden blogin kautta saatujen tuotteiden esittely on usein erilaista. Joku tuote vilahtaa postauksessa hieman ja sen saaminen ja nimi ovat korkeintaan sivulauseessa mainittuna ja kymmenet lukijat kiinnostuvat siitä heti. Näissä blogeissa ei kaiveta esiin perusteluja tai vertailuja, riittää kun bloggaaja itse tykkää tuotteesta tai sen sävystä. Tällöin riittää, että bloggaaja sanoo, että se ja se ripsari on muuten todella hyvä, mutta jos minä tekisin noin niin… en uskalla edes ajatella. Toisaalta olen kuitenkin hirveän ylpeä lukijoistani, sillä kosmetiikan maailmassa kaivataankin juuri sitä kriittisyyttä, kyseenalaistamista ja purematta nielemistä!

Tähän väliin olisi kuitenkin ehkä hyvä lisätä yksi kosmetiikkamyyjänä käyttämäni mantra: Ei ole olemassa huonoja kosmetiikkatuotteita, on vaan olemassa erilaisia tarpeita.

Promootioyhteistyö on siis sana, jonka halusin siis laittaa postauksien loppuun helposti huomattavaksi sanaksi, sillä yllättävän harva lukee tekstejä ajatuksella. Promootioyhteistyö tarkoittaa siis tässä yhteydessä nimenomaan tuotteen esittelyä, ei suoranaista mainostusta.

Unohdin yhtenä päivänä laittaa postauksen loppuun sanan ”promootioyhteistyö”, vaikka mainitsinkin postauksessa saaneeni tuotteen sitä ja tätä kautta. Sain samantien kommenttia sanan poisjättämisestä ja lukija toivoi, että pitäisin jatkossakin selkeästi huolta asian mainitsemisesta.

Kun lisäsin sanan, sain kommenttia siitä, etteivät postaukseni enää tunnu yhtään uskottavilta, kun niissä lukee tuo termi lopussa.

Teit siis niin tai näin, teet aina väärinpäin ja sehän nyt vaan on hyväksyttävä, ettei kaikkia voi miellyttää. Siksi ajattelinkin, että sana aiheesta on nyt vapaa.

Mitä ajatuksia tämä postaus ja tuon sanan käyttö teissä herättää? Kommenttilaatikko on avoin keskustelulle!

Ja niin: Postauksessa näkyvät tuotteet on kaikki saatu blogin kautta.

PS. Jos joku muu keksii jonkun muun selkeän napakan ilmaisun promootioyhteistyö -sanaa korvaamaan, niin kertokaa ihmeessä. Hain nimenomaan yhtä selkeää sanaa ja litaniat ”tuote on saatu blogin kautta ja pili pili pimpeli pom…” ovat mielestäni aivan liian pitkiä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minä kuulun näihin lukijoihin jotka suorastaan on ihastuneet tuohon selkeääkin selkeämpaan tapaa ilmoittaa yhdellä sanalla se että kyseessä on ilmaistuote ja tuo promootioyhteistyö selkeästi kertoo lukijalle pelinhengen. Vielä on surullisen monta kosmetiikkablogiakin jotka käyttää näitä sain kuvattavaksi, sain kokeiluun lauseita, toki ymmärrän sen että tuskin mikään firma haluaa kuvattavia tuotteitaan takaisin, mutta mikä se vaikeus on siinä että sen asian ilmaisee selkeämmin että yritys x lähetti minulle kokeiluun tuotteen x eikä vaan niin että postiluukusta kolahti tuote kuvattavaksi, eihän se kerro tuotteen alkuperästä mitään. Eikä se ole minulta pois vaikka kaikkien blogien kaikki esiteltävät tuotteet olisi promootioyhteistyön tuotoksia, haluaisin vaan että kaikki merkitsisivät ne tuotteet selkeästi.

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Minusta toimit esimerkillisesti mainitessasi tuotteen alkuperän, ei moitteen sanaa :). Ja blogisi on mainio – olen aiemminkin kiittänyt siitä, että vaivaudut kokeilemaan ja vertailemaan tuotteita, ettei jokaisen tarvitse sitä tehdä omalla kohdallaan.

    Sen sijaan harmittaa tuo jatkuva kateellisten nurina. Jos jonkin blogin lukemisesta tulee paha mieli, niin fiksuhan lopettaa sen lukemisen ja pitää mölinät mahassaan. Minä ainakin keksin paljon parempaakin tekemistä kuin tarkoituksella mieleni pahoittaminen ;D.

    Jatka samaan malliin, Virve!

    H

  3. 3

    sanoo

    Minusta tapasi merkitä asia yhdellä sanalla postauksen loppuun on kaikista selkein. Ja vaikka se sieltä joskus unohtuisikin, niin en ottaisi nokkiini, koska tuotearviointisi ei siitä muutu.

    Mikään tapa ei kyllä miellytä kaikkia, mutta itse ainakin pidän kovasti rehellisestä ja hyödyllisestä blogistasi.

  4. 4

    sanoo

    Mä pidän kyllä nykyisestä tyylistä, jossa heti näkee tuotteen alkuperän, kun vilkaisee tekstin loppua.

    Ei ilmaisten tuotteiden saaminen tarkoita automaattisesti, että on lahjottu kehumaan tuotteita.

    Jatka samaan malliin ja anna kateellisten valittaa. Varmaan he itsekin ottaisivat mieluusti kokeiluun tuotteita, jos saisivat.

  5. 5

    sanoo

    Mulla menee ihan oikeasti järki tästä asiasta nillittäviin. Kyllä, on se promootioyhteistyö kiva juttu mainita mutta tosiaan kun sitä asiaa jaksetaan jauhaa kommenttiboksissa, kettuilla bloggaajille ja huomauttaa heti jos asia on vähänkin epäselvä (viitaten siihen kun unohdit mainita asian vielä postauksen lopussa)… Argh. Luen kommenttiboksia saadakseni mahdollisesti muita mielipiteitä tuotteista tai muuta kehittävää keskustelua, en lukeakseni nillitystä tuotteiden alkuperästä jolla ei ole minulle väliä p***** vertaa ainakaan sinun blogissasi (luottaen siis arvostelukykyysi tuotteiden… noh, arvostelussa ja valinnassa).

    Täytyy sanoa että kuitenkin hieman negatiiviset väristykset jäävät postauksesta aina kun näen tuon "promootioyhteistyö"-lausahduksen lopussa, enkä itsekään ymmärrä miksi. En todellakaan usko, että se sen kummemmin vaikuttaa arvostelun antiin. Nyt kun pohdin asiaa niin luulen, että tämä herättää enemmänkin negatiivisia tuntemuksia nimenomaan yritystä kohtaan, joka lähettelee näitä promotuotteita. Onhan se loistava idea ja onnistuessaan parhainta mahdollista markkinointia, mutta jokin minua kaihertaa 😀

  6. 6

    sanoo

    Mielestäni on hienoa, että ilmaiset blogin kautta saamasi tuotteet niinkin selkeästi kuin vain voi! On todella helppoa kun postauksen lopussa lukee "promootioyhteistyö". Ei pitäisi jäädä ainakaan epäselväksi kellekkään… Minulle on ihan sama onko tuote saatu vai ei koska luotan teksteihisi ja uskon 100% kertovasi OMAN mielipiteesi.

  7. 7

    sanoo

    Itselleni ei oikeastaan ole mitään merkitystä sillä, mainitseeko seuraamani bloggaaja, mistä on esittelemänsä tuotteet saanut. Haluan uskoa ihmisistä hyvää ja ajattelen automaattisesti, että jos jotain juttua jossain blogissa kehutaan, sen on varmasti kirjoittajan mielestä oltava tosi toimiva. Omissa teksteissäni olen toki tarkkana, että muistan joka kerta mainita saaduista tuotteista (jotka tosin ovat omalla kohdallani laskettavissa yhden käden sormilla), koska tiedän a) sen kiinnostavan ainakin osaa lukijoista ja b) piilomainonnan olevan laitonta. Sinusta olen joka tapauksessa saanut tekstiesi perusteella luotettavan ja asiantuntevan kuvan, joten arvostan arvioitasi, oli tuote sitten peräisin mistä tahansa. 🙂

  8. 8

    Heidi sanoo

    On vain reilun pelin hengen mukaista ilmoittaa jos tuote on saatu. Vaikka omaa maailmaani ei hetkauta suuntaan tai toiseen, onko tuote saatu vai ostettu, niin Suomessa kun ollaan, niin pelattakoon sitten annetuilla säännöillä. Itselleni lähinnä merkintä tuotteen alkuperästä kertoo sen, että jos bloggaaja on vaivautunut omia rahojaan hassaamaan johonkin tuotteeseen, on tuote mitä luultavimmin rahansa väärti. On sitten lukijasta kiinni, kuinka suhtautuu saatujen tuotteiden arvosteluihin, itse pidän Ostolakossa -blogia lähinnä viihdyttävänä, monipuolisena ja ennen kaikkea luotettavana tietolähteenä omaa kosmetiikkaviidakossa seikkailuani ajatellen.

  9. 9

    sanoo

    Kiitos selvennyksestä!

    Postausidea: Jos ja ilmeisesti kun sinulle lähetetään myös tuotteita, joista et erityisemmin innostu niin paljoa, että postaisit, niin voitaisiinko ajatella esim. kuukausittaista postausta, jossa listaat nämä tuotteet, joista et innostunut? (Oli ne sitten töiden kautta tai promootioyhteistyönä lähetettyjä). Tämä voisi myös olla lukijoille hyvää informaatiota, ja ehkä kyseisten postausten sisältö voisi muodostua enemmän lukijoiden kysymyksistä ja sinun perusteluista. Pistäpä hautumaan, jos kuulostaa järkevältä!

    Rock on! 🙂

  10. 10

    sanoo

    Minulta on kokonaan jääny huomaamatta tekstin lopussa tuo "promootioyhteistyö", ja hyvin on aina tekstissä tullu ilmi, että se ja se firma on lähettäny tuota ja tuota. Itseäni ei ainakaan häiritse se, että olet saanut tuotteita. Luotan siihen, että siitä huolimatta tuotteesta saa todellisen arvion.

    Ja tottakai firmat saavat tällä tavalla todella hyvää mainosta, mutta niin saavat myös nekin firmat joiden tuotteita ostat, eivät pelkästään ne jotka lähettelevät ilmaisia tuotteita. Ja blogithan on firmoille mitä parhain tapa saada tuotteita esille.

    Ja mitä näihin kateellisiin inisiöihin tulee, ainahan voi perustaa oman blogin ja toivoa, että firmat lähettelee ilmaisia juttuja 😉 Tuskinpa kieltäytyisivät…

    Minä luen tosi vähän kommenttibokseja, juuri sen takia kun aina siellä on jotain negatiivista tyhjänpäivästä valittamista. Itse luen blogeja sen takia, että voin vähän irtautua arjesta. Itseä ärsyttävä blogit jätän sitten lukematta.

  11. 11

    sanoo

    Minä vain en voi ymmärtää niitä nillittäjiä, jotka jaksavat postauksesta toiseen vahtia kuin korppikotkat jalkavaivaista gasellia että mistä se tuote on peräisin ja miten se on ilmoitettu blogissa ja kehuuko kirjoittaja nyt sitä ja mitähän siitä on mahdettu maksaa. Pikkuinen piponhölläys saattaisi olla paikallaan. Valmistajat, maahantuojat ja muut vastaavat tahot ovat luultavasti aikojen alusta lähtien jakaneet tuotteitaan markkinointi- ynnä muissa tarkoituksissa ilmaiseksi. Se, että niitä jaetaan nyt bloggaajille tuntuu olevan joillekin maailman kauhein asia, vaikka oikeasti se ei ole keltään pois (paitsi tietysti että arvon nillittäjä ei niitä saa ilmaiseksi, how bad).

    Ollakseni rehellinen, minä tai oikeastaan kukaan muukaan lukija ei tee hittojakaan sillä tiedolla, mistä Virve on tuotteensa saanut, ilmaiseksi vai ei. Jos tuote on hyvä, sitä sopii kehua, jos ei niin sitten ei. Ehkä minä sitten vain olen naiivi, kun haluan uskoa siihen, että tämän blogin arviot ovat puolueettomia enkä kehittele mitään elämää suurempia salaliittoteorioita. Kiva tietysti, jos kirjoittaja ilmoittaa saaneensa tämän ja tuon tuotteen ilmaiseksi, mutta ei sillä tiedolla oikeasti mitään arvoa ole. BTW, tätä blogia ei ole pakko lukea, jos ei usko sen puolueettomuuteen. Eikä varsinkaan ole pakko kommentoida. Ymmärrän Virven loukkaantuneisuuden, nyppisi sellainen itseänikin (eikä antaisi lukijoista kovin mairittelevaa kuvaa).

    Tietysti voisi olla hyödyllistä blogata myös niistä kohtuullisista tuotteista tai jopa niistä harvoista katastrofeista. Ehkä silloin tällöin tulevat "sain tämän tuotteen ja se oli ihan arsesta" – tyyliset tekstit saisivat epäilevät Tuomaat rauhoittumaan. En tosin tiedä olisiko se sen vaivan arvoista…

  12. 12

    Maija sanoo

    Minusta olet aina merkinnyt kaikkien tuotteidesi alkuperän ihan riittävän hyvin näkyviin. Toisaalta sinulla on silmissäni myös vahva ammattilaisstatus, enkä oikein näe eroa siinä, arvioitko töistä saamaasi tuotetta, blogin kautta tullutta vai itse ostamaasi. Toki tietysti plussaa niistä postauksista, joissa olet esitellyt ostamaasi halpakosmetiikkaa, koska silläkin on kuluttajansa ja niitä tuskin saa yhtä usein minään lahjoina töistä tai blogin kautta.

    Minun elämässäni on ollut jo jonkin aikaa seuraava kaava:
    1) tarvitsen uuden kosmetiikkatuotteen
    2) tutkin Virven suositukset
    3) googlettelen tuotetta muuten
    4) hankin tuotteen.
    Enkä ole vielä kertaakaan ollut tyytymätön suosituksiin. 😉 Tietenkään kaikki tuotteet eivät sovi kaikille, mutta blogisi avulla olen kuitenkin välttänyt monia virhearviointeja. Lisäksi myyjät liikkeissä ovat usein surullisen tietämättömiä tuotteiden sisältämistä aineista jne., joten on hyvä opiskella asiaa vähän itse ennen liikkeeseen siirtymistä.

    Suuri kiitos siis loistavasta työstä! Minun puolestani saisit hyvinkin käydä toisinaan vaikka juomassa kahvikupposen blogin kautta ansaitsemillasi "valtavilla varoilla". 🙂

  13. 13

    Kati sanoo

    Hienoa, että kerrot asiasta näin selkeästi!

    Vaikka yksi sana postauksen lopussa onkin kätevä, sana "promootioyhteistyö" on mielestäni hieman hämäävä. Se antaa ymmärtää, että olet ryhtynyt yrityksen kanssa yhteistyöhön promotaksesi (mainostaaksesi) saamaasi tuotetta, mikä väistämättä saa tietämättömän lukijan epäilemään tekstisi vilpittömyyttä. Jos tuotteen saaminen ei edellytä sinulta positiivisen arvion kirjoittamista, tuotteen saamisesta huolimatta promootiota ei välttämättä tapahdu eikä sanan merkitys/mielleyhtymä pidä paikkaansa.

    Olisiko oikeampaa laittaa postauksen loppuun juurikin lause " Postauksessa näkyvät tuotteet on kaikki saatu blogin kautta", eikö tämä olisi lukijoille ihan yhtä helppo huomata?

  14. 14

    Anonyymi sanoo

    Moi,

    Kati ehkä puki nyt parhaiten sanoiksi sen, miksi minua tuo sana promootioyhteistyö häiritsee. Siis mieluummin kirjoittelisit vaan että tämän rasvan sain "siltä ja tältä taholta" kokeiltavaksi.

    En mitenkään vastusta sitä että saat blogin kautta tuotteita (ethän sinä pystyisi näin hurjaa määrää muuten testaamaankaan :D), mutta sana promootio tarkoittaa ainakin minulle samaa kuin mainostus ja mainostus on positiivista ei koskaan negatiivista. Ehkä tämä on vain kielellinen seikka mutta, jos et tarkoita sitä, että nimenomaan promoat noita tuotteita niin joku muu ilmaisu olisi parempi 🙂

    Ei herneitä tai muutakaan nenuihin, pidän todella paljon blogistasi ja luotan arvosteluihisi erityisesti kosmetiikkatyösi takia. Keep up the good work, mutta kerro toki jos todella promoat jotain tuotetta, etkä vain testaa.

  15. 15

    Suvi sanoo

    Itselleni tulee myös se tunne tuosta promootioyhteistyö-sanasta, että olet ryhtynyt yhteistyöhön promotaksesi näitä tuotteita. Jollain toisella tavalla ilmaistuna asia voisi olla selkeämpi, esim tuo on hyvä, että "tuote on saatu blogin kautta".

  16. 16

    sanoo

    Mun mielestä tuo Promootioyhteistyö on loistava sana. Se ei huku tekstiin, toisin kun joku sivulause lähettämisestä. Lisäksi se kuulostaa neutraalilta, puolueettomalta, jos tuossa nyt on mitään järkeä. Kiitos ihanasta blogista! Meitsi kiittää ja kuittaa.

  17. 17

    LemonJuice sanoo

    Hyvä, että hieman valotit, missä merkityksessä sinä tuota promootioyhteistyö -sanaa käytät. Minä olen kiinnittänyt huomiota sen ilmestymiseen ja onkin pitänyt kysyä, että mitä se käytännössä tarkoittaa.

    Olen ollut tietoinen, että aiemminkin olet tuotteita firmoilta saanut ja niitä arvostellut, mutta kun tuo promootioyhteistyö tuonne loppuun tupsahti, niin luulin, että tässä on entiseen verrattuna jostain toisenlaisesta yhteistyöstä kysymys.

    Kuten aiemmin jo kommentoitiin; en ole koskaan kuullut promootioyhteistyöstä, jossa yhteistyön toinen osapuoli antaisi negatiivista tai "ihan kiva" palautetta tuotteesta. Sana "promootioyhteistyö" viittaa mielestäni positiiviseen mainontaan, joka on todellakin yhdessä sovittu tehtäväksi.

    Eli tykkään tuosta selkeästä sanasta näiden postauksien lopussa, mutta en ihmettele, jos joku käsittää sen väärin. Eli sana sinänsä ei ole se paras mahdollinen kuvaamaan tilannetta. Itsekin sitä ihmettelin – tosin en niin paljoa, että olisin aktivoitunut kysymään. 😀

  18. 18

    sanoo

    Olen lähtökohtaisesti kaikesta samaa mieltä, mutta voisiko joku jo vihdoin kertoa mikä on se laki, joka velvoittaa yksityistä, ei taloudellista hyötyä tavoittelevaa bloggaria kertomaan, onko tuote saatu ilmaiseksi vai ei? Kuka voi nostaa kanteen ja ketä vastaan? Mitkä ovat sanktiot? Tsekatkaa esim. http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/a2d01e8b-c4b0-4d73-a7f7-88de45a0207d.aspx jossa kyllä selkeästi sanotaan, että bloggaajankin on muistettava, että jos saa rahaa mainostamisesta, se on kerrottava. Entä jos ei saa rahaa? Entä jos saa vain sen tuotteen? Kuluttajansuojalakia ei sovelleta kun kyseessä on kaksi yksityishenkilöä, jos henkilö A saa tuotteen ilmaiseksi, unohtaa mainita tämän ja kehuu tuotetta omin sanoin ilman valmiiksi suuhun laitettuja sanoja, kuluttaja ei voi käsittääkseni mennä ja haastaa oikeuteen tätä bloggaajaa A kuluttajansuojan perusteella.

    Asia on niin mielenkiintoinen, että voisin jopa alkaa selvittämään sitä. Mikä on tätä "laitonta piilomainontaa" ja mikä on piilomainontaa ihan muuten vaan ja milloin bloggaaja rikkoo lakia?

  19. 19

    Anonyymi sanoo

    Eka anonyymi sanoi jo kaiken minkä olisin sanonut itsekin. Oot paras! Älä välitä siitä yhestä prosentista joka aina vaa nurisee 😀

  20. 20

    sanoo

    Mutta eikö kaikenlainen tuotteen kommentoiti ole sen esiintuomista eli promoamista? Myös negatiivinen julkisuus on julkisuutta.

    Sonia: Erittäin hyvä pointti, johon voisi tutustua tarkemminkin tosiaan!

  21. 22

    sanoo

    Anonyymin ehdottama "pyytämättä saatu" oli aika osuva, meinaa tuo promootioyhteistyö vai mikä lie sanahirviö on vähän arvelluttava ja hieman pelottavakin omalla tavallaan. Pitkät sanat ovat vain inhottavia.
    -m- mainitsi että voisit postata näitä tusinatavaroita vaikka kerran kuukaudessa, olisi kiva nähdä vähän laidasta laitaan mitä saat!

    Mutta sitten omaan mielipiteeseeni. On hienoa että olet rehellinen ja suora asiassa, ja jaksoit näin pitkästikkin selittää asiaa, harva olisi jaksanut edes välittää koko asiasta (bloggaaja siis). Jatka vain ihan samaan malliin rehellisyydellä kuin aina ennenkin, jos sillä menetät muutaman marmattavan lukijan on se sen arvoista!

    Tsemppiä <3

  22. 23

    Anonyymi sanoo

    Pidän "promootioyhteistyö"-sanasta. Blogisi on edellen selkeä, tietoa täynnä ja hauskan mukava lukea. Persoonallinen!

    Olen seurannut blogiasi alusta saakka ja tulen olemaan lukijasi jatkossakin.

    Kiitos oikein mukavasta blogista!

  23. 24

    Anonyymi sanoo

    Olen lueskellut blogiasi pitkään ja pidän tavastasi esitellä tuotteet rehellisellä arviolla eikä markkinoimismielessä.Erittäin mukavaa luettavaa,jatka samaan malliin!!!!:)Älä välitä joistain niuhoista..niitä aina riittää.

  24. 25

    Sipe sanoo

    Minä kuulun niihin lukijoihin, joille on oikeastaan ihan yksi hailee mistä esittelemäsi tuotteet olet käsiisi saanut. Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi joku/jotkut ottavat niin järkyttävät pultit siitä että onko tämä nyt sitä piilomainontaa vai ei ja kuka sinulle on näitä tuotteita syytänyt. Tottakai jos mennään lakipykälien puolelle, niin on korrektia mainita promootioyhteistöistä, ellei halua laittomasti kirjoitella. Minua kiinnostaa esittelemäsi tuotteet, ei se, mistä ne ovat peräisin. Omasta puolestani tuo simppeli ''promootioyhteistyö'' tuolla perässä passaa vallan hyvin, mutta eipä sekään minua oikeastaan kiinnosta :DD keep it going girl!

  25. 26

    LemonJuice sanoo

    Virve, minä en ole nyt sellaisessa paikassa, jossa pääsisin käsiksi sivistyssanakirjaan, mutta jos katsoo englanti-suomi sanakirjasta, niin promotion = ylennys, virkaylennys, korotus, edistäminen, promootio, myynninedistäminen, mainostus.

    Eli promootio ei mielestäni ole synonyymi esiintuomiselle tai julkisuudelle. Toki voidaan ruveta pohtimaan, että negatiivinenkin julkisuus on julkisuutta ja joidenkin mielestä mikä tahansa julkisuus edistää myyntiä eli voidaan tulkita myynninedistämiseksi. Mutta jotenkin miellän, että promootio kuitenkin liittyy hieman positiivisempiin asioihin, kuten ylentämiseen/edistämiseen (vrt. yliopistojen tohtorien promootiot jne.)

  26. 27

    sanoo

    "Tämä blogi on vähän kuin minun oma naistenlehteni, jonka päätoimittajaa saan leikkiä."

    Ihana, itse ajattelen omista blogeistani samoin ja aion siteerata sua. 🙂

    Itse en saa blogini kautta mitään lahjoituksia/promoja..

    Olisikohan "blogilahja" hyvä termi..? Mukaan tietty maininta mistä firmasta tuote tuli.

  27. 28

    sanoo

    LemonJuice: Olet kyllä varmasti oikeassa. Hankala sana. :/

    Tiia: Hhmm… Blogilahja kuulostaa aivan ihanalta ja simppeliltä sanalta. Pitäisiköhän korvata promootioyhteistyösana sillä?

    Aiemmin mainittu "pyytämättä saatu" kun ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä monet tuotteet olen valinnut täysin itse ja joskus on yhteistyötahoja, joihin olen itse ottanut yhteyttä.

  28. 29

    sanoo

    Myös sanat "yhteistyötuote" tai "blogiyhteistyö" ovat tulleet mieleeni.

    Myös teksti "Yhteistyössä merkin (tai maahantuojan) kanssa" voisi olla kuvaavampi.

  29. 30

    sanoo

    promootioyhteistyö on mielestäni kuvaava ja hyvä sana tässä yhteydessä mutta totta, että sen merkitys ei välttämättä kaikille aukea.

    muutoin olen sitä mieltä, että koska kirjoitat omaa blogiasi eikä kukaan meistä lukijoista maksa sinulle siitä palkkaa niin sana on vapaa – kaikkia nyt ei aina vaan voi miellyttää ;).

    joku peräänkuulutti taannoin kommenttilootassa aikansemman kaltaista, henkilökohtaisempaa otetta postauksiin mutta minun mielestäni blogi on edelleenkin äärimmäisen viihdyttävä vaikka ehkä postausten linja onkin hieman muuttunut. kirjoitat edelleen hyvin ja selkeästi sekä hauskasti ja ymmärrän hyvin että tuotettu teksti 'elää' aina suuntaan tai toiseen jo pelkästään elämäntilanteiden ja kuvioiden muuttuessa. toki oli ihanaa lukea sänkyyn kannetuista aamiaisista yms parisuhde-elämästä tuotepostausten lomassa, mutta ymmärrettävistä syistä ( työ laivalla ja poikaystävä englannissa ) saamme varmaan odottaa vastaavia vähän aikaa ;). ja sinähän päätät, miten paljon haluat blogissa yksityiselämääsi avata 100000 :lle kävijälle. tämä tulisi meidän lukijoiden muistaa…

    jatka samaan malliin vaan :)!

  30. 31

    Anonyymi sanoo

    Blogiyhteistyö voisi olla hyvä! Nuo blogilahja ja yhteistyötuote ovat myös hyviä sanoja, mutta ehkä tuo blogiyhteistyö istuisi paremmin, jos aiot laittaa sen postauksen loppuun sanana, etkä erikseen tekstissä kertoa että tämä on blogilahja:) Meinaan vaan, että jos tekstin perässä nököttää sana "blogilahja", saattaa sen tarkoitus mennä ohi niiltä muutenkin huolimattomilta/uusilta lukijoilta jotka eivät tiedä mistä on kyse.

    Promootioyhteistyö on minustakin hiukan väärän vivahteen antava, tulee mieleen juurikin menekinedistäminen ja tuotteen (tarpeeton) kehuminen. Vaikka luotan kyllä arvostelukykyysi täysin, enkä epäile sinun kehuvan tuotteita jotka eivät sitä ansaitse.

  31. 32

    sanoo

    Uskon monien muiden tavoin, että promootioyhteistyö on sanana niin vaikeaselkoinen että siksi se aiheuttaa vilunväreitä monelle.

    Promootio on myynninedistämistä, eli tuotteen mainostusta eli yritetään saada kuluttaja ostamaan tuote. PR-työtä jonkun firman hyväksi siis. Yhteistyö-sana tuo vielä uuden merkitysaspektin: bloggaaja on yhdessä merkin edustajan kanssa sopinut mainostavansa tuotetta. Siksi se ei mielestäni sovi tähän, sillä se jotenkin "sitoo" bloggaajan liikaa tähän merkin edustajaan indikoimalla sovitusta yhteistyöstä, vaikka useinhan noita blogilahjuksia vissiin aika monelle jaellaan ihan pyytämättä.

    Blogilahja kuulostaa hyvältä sanalta, mutta melkein sen mielestäni pitäisi olla sellainen lyhyt ja ytimekäs lause.

    "Saatu kokeiltavaksi merkin edustajalta"?

  32. 33

    Anonyymi sanoo

    Promootioyhteistyö-sanasta on itselleni tullut mieleen, että koko postaus on alusta asti tehty jonkin firman/tahon kanssa yhteistyössä ja sen _tarkoituskin_ on ensisijaisesti promota tuotetta, toissijaisesti kertoa tasapuolisesti sen hyvistä ja/tai huonoista ominaisuuksista. Sen vuoksi se on sanana itseäni vähän ärsyttänyt, koska lopulta on jäänyt sellainen olo, että kuinka luotettava postaus on tai onko postauksessa jätetty sanomatta ne "mutta…"-lauseet.

    Mielestäni kivempi tapa on sellainen "disclaimer", jota moni ulkomainen bloggaaja käyttää, eli pari riviä pientä pränttiä, jossa lukee tarkemmin, että tässä postauksessa käytetyt tuotteet on saatu markkinointitarkoituksessa joltain firmalta, ja pyrin kertomaan rehellisen mielipiteeni, mutta arvostelen vain mielestäni hyviä tuotteita. Siinä olisi varmaan tarpeeksi rautalangasta vääntämistä:D Ainakin Nailphilella taitaa olla tuontyyppinen juttu käytössään.

    Blogilahja taas viittaa sanana johonkin vastikkeettomaan lahjaan, ei sellaiseen, jossa kuitenkin edes toiveena on, että lahjan antajakin saisi siitä jotain itselleen.

  33. 34

    Jenni sanoo

    Minä en ole koskaan ymmärtänyt sitä kauheaa melua bloggaajien saamista tuotteista. Miksi se on keneltäkään pois, jos bloggaaja saa kokeiltavakseen tuotteen ja josta raportoi eteen päin meille lukijoille? Ärsyttää suomalaisten perustyyli olla aina kateellinen jollekin ja sitä kautta sitten tulla blogiinkin saivartelemaan.. Minua ei haittaa mistä tuote on tullut, minua kiinnostaa itse tuote (ettei niitä virheostoksia tosiaan tulisi turhanpäiten).
    Olen lukenut Virve blogiasi lähestulkoon alusta asti ja minulla ei ole mitään huomautettavaa tyylistäsi, jatka siis samaan malliin ja kerro jatkossakin meille asiantuntevia ja hykerryttävän hauskoja tuotekertomuksia! <3

  34. 35

    Anonyymi sanoo

    Minua oli vähän kaihertanut tuo promootioyhteistyö-sanan käyttö, koska en ollut varma, mitä sillä tarkoitat. Jotenkin sanasta tuli automaattisesti mieleen, että sinun on kehuttava tuotetta, vaikka et oikeasti pitäisikään siitä ja saisit tuotteen esiintymisestä blogissa jotain palkkaa.

    Tämä postaus kuitenkin selvensi asiaa. Kun olet selittänyt sanan merkityksen lukijoille (mitä se juuri tässä blogissa tarkoittaa), voi sitä mielestäni jatkossakin käyttää. Itse tosin pidän edemmän blogilahja-sanasta.

  35. 36

    sanoo

    Meinasin ensin, etten jaksa alkaa taas keskustelemaan tästä aiheesta, mutta blogisi on yksi suosikeistani, joten avaanpa sitten jälleen sanaisen arkkuni.

    Mielestäni sinulla on ollut hieman eri lähtökohta bloggaamiseen kuin monella muulla kosmetiikkabloggaajalla. Minusta on ollut jo ihan alusta asti selvää, että työsi kautta pääset kokeilemaan paljon enemmän tuotteita kuin mitä taviskosmetiikkabloggaajalla on varaa laittaa niihin kiinni. Ja minusta se on ollut ok. Mielestäni olet antanut tuotteille myös risuja ja pidän arvioitasi melko luotettavina (en luota oikeasti muihin kuin itseeni, sillä kaikki tuotteet eivät vain sovi kaikille), vaikkakin toisinaan mielessä käy vanha sananlasku:"sen lauluja laulat kenen leipää syöt". Suhtaudun siis hieman kriittisemmin niihin arviointeihin, joista tiedän bloggaajan saaneen tuotteen arvioitavaksi (minkä takia minusta on myös reilumpaa se ilmoittaa).

    Promootioyhteistyö kiteyttää mielestäni hyvin sen, ovatko tuotteet saatuja vai itse hankkimiasi. Se on ytimekäs ja koen sen selkeänä, en usko että sitä kannattaa vaihtaa mihinkään "blogin kautta saatu" -juttuun.

    Lopuksi vielä kaunis kiitos oivallisista ja asiantuntevista arvioista! 🙂

  36. 37

    sanoo

    Itse olen huomannut tuon sanan monen postauksen perässä mutta en ole kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota. En siis ärsyynny siitä, olipa se siellä tai ei. Saattaa tosin johtua siitä että luen aina kaikki postauksesi kunnolla ja ajatuksen kanssa läpi joten asia on käynyt jo aiemmin lukiessa ilmi…

  37. 38

    sanoo

    Mulle ei ole mitään väliä, mitä kautta olet tuotteen saanut. Oletko sitten ostanut sen, sisko tuonut tuliaisiksi vai onko se lähetetty sulle. En ymmärrä miten jotkut saa tehtyä tästäkin ongelman. Olen vaan iloinen, että saat arvosteltua monia tuotteita.

    Sun blogi on ihan mahtava, ja tästä on oikeasti ollut hyötyä useaan otteeseen !(:

  38. 40

    Anonyymi sanoo

    Mä tykkään 'blogilahja' vaihtoehdosta! Oikein simppeliä 🙂 Ja eiköhän se itse tuotteen merkistä tule selväksi mistä firmasta kyseinen tuote on tullut.. Edellinen 'promootioyhteistyö' sana on kyllä kelvannut mulle, mutta hyviä perusteluja luettuani voisin pitää enemmän jostain muusta. LemonJuice perusteli aika hyvin..

    Tykkään susta ja sun blogista! =)
    -Hanski-

  39. 41

    Anonyymi sanoo

    Mutta minusta juuri tuosta yhteistyöstä tulee mieleen jonkinlainen yhteinen suunnitelma tai tavoite.

    Kannatan sanaa "blogilahja". Promootioyhteistyöstä tulee mieleen se, että olette yhdessä (sinä + valmistaja/maahantuoja) päättäneet mainostaa tuotetta. Etenkin kun tekstisi ovat välillä aika mainosmaisia.

    Illi

  40. 42

    sanoo

    Moni kun tuntuu vetoavan tähän mystiseen piilomainontalakipykälään, vaikka sitten eivät osaa suoraan sanoa mihin lakiin viittaavat – kas kun sitä ei taida ollakkaan kuten Sonia aikaisemmin jutusteli.

    Kyse on kuitenkin yksityishenkilöistä, mutta miten sitten taas lasketaan tuo rahallinen palkkio. Onhan se tuotekin rahanarvoinen palkkio, mutta kun kyse on harrastustoiminnasta eikä voittoa tavoittelevasta firmasta.

    Jos minä (firma) otan Virveen (bloggaaja) yhteyttä, tarjoan sata euroa (tuote) ja toivon mielessäni että kirjoittaisipa se Virve nyt minusta oikein mukavasti ja kehuisi kuinka kiva tyyppi olen.

    a) Virve ottaa rahat (tuotteen) tyytyväisenä vastaan ja kehuu minua blogissaan. En ole määrännyt enkä käskenyt enkä pakottanut allekirjoittamaan sopimusta että sinähän KIRJOITAT minusta hyvää kun saat rahaa. Olen tyytyväinen kun Virve kehui ja saatan jatkossakin antaa sille rahaa että kehuisi minua lisää.

    b) Virve ottaa rahat (tuotteen) vastaan, mutta ei kirjoita minusta mitään. Ei mainitse sanallakaan mitään. Tai vaihtoehtoisesti haukkuu kuinka paska tyyppi olen.

    Voi voi. Riskit ovat olemassa, ja tottakai minä toivon niitä kehuja ja rehellistä mielipidettä mutta jos niitä ei tulekkaan tai ne ovat negatiivisiä niin se on oma tappio sitten ja voivoi.

    So simple. Kyllä minä ainakin luotan seuraamiini bloggaajiin sen verran että he kirjoittavat rehellisen mielipiteen tuotteesta kuin tuotteesta, oli se sitten saatu äidiltä lahjaksi tai suoraan brändiltä. Jos ei luottoa ole seuraamaasi bloggaajaan senkään vertaa, niin lukeekohan silloin "oikeaa" blogia?

    Nimimerkillä ihan sama lukeeko se promootioyhteistyö lopussa vai ei, ostopäätös on loppupeleissä yksin minun päätettävissäni. Enemmin se ehkä siksi ärsyttää siellä perässä, kun tuotesijoittelu ei esim ole piilomainontaa. Ja siis osan ihmisen käsitys piilomainonnasta on vähän väärä… Ei sitä kuitenkaan ihan kaikki ole ja kyllä sen oikean piilomainonnan erottaa kun sellaiseen törmää.

  41. 43

    sanoo

    Yhdyn edelliseen, blogilahja on nätti suht neutraali sana.

    Promootioyhteistyöstä tulee mieleen ne liian tiukoissa t-paidoissa kulkevat tietyn firman promotytöt ketkä puhuvat sitä mitä heille on sanottu että pitää puhua :D.

  42. 44

    Anonyymi sanoo

    Moi,

    minusta on edelleen hassua että rinnastetaan se, että haluaisi tietää onko tuotetta esitelty blogissa promotarkoituksessa (myyvän firman toiveesta) vai ihan vaan kokeilutarkoituksessa ja se että bloggaaja ei saisi ottaa vastaan ja itsekin pyytää tuotteita kokeiltavakseen. Nämä eivät ole sidoksissa toisiinsa.

    Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että minun mielestäni (ja ilmeisesti monen muunkin) sana "promootioyhteistyö" tarkoittaa sitä että bloggaaja on tehnyt sopimuksen jonkin yrityksen kanssa tuotteen mainostamisesta. Sekin on ihan ok, mutta silloin muunlaisesta blogin kautta saadusta tuotteesta voisi kertoa toisella tavalla.

    Minua ei myöskään henkilökohtaisesti kiinnosta se onko piilomainontaa vai ei, mutta jos bloggaaja itse ilmoittaa haluavansa tällaista välttää niin koin tarpeelliseksi kertoa, että mielestäni promootioyhteistyö ei tätä tarkoitusta kuvaa oikein.

  43. 45

    A sanoo

    Tykkään itse kovasti tästä blogista ja pakkohan se on myöntää, että täältä luetuilla arvosteluilla ja esittelyillä on varmasti vaikutusta ostopäätökseni tekoon. En välttämättä tee ostoa pelkästään näiden juttujen takia, mutta ainakin niiden perustella tietyt tuotteet nousevat siihen harkittavien tuotteiden joukkoon, josta joku sitten löytää uuden kodin meikkipussistani.

    Siksi haluan nostaa hattua siitä, että olet päättänyt ilmoittaa täällä, onko tuotteet saatu vai ostettu itse ja saan sitten ihan itse miettiä, että voiko tuotteen saamaan arviointiin jollain tavalla vaikuttaa se ilmaisuus. Eli kiitos siitä, että heität pallon lukijalle.

    Joissain blogeissa olen törmännyt siihen ajatukseen, että ei noista ilmaislahjoista tarvitse erikseen mainita koska kirjoittaja kumminkin arvioi tuotteen itse, eikä ilmaisuus vaikuta asiaan millään tavalla. Toisaalta taas huomattavasti isomman mittakaavan jutuissa (vaaliavustukset noin esim.) pidetään hyvinkin suotavana, että saadut lahjoitukset ilmoitetaan. Tuollaiset avustukset ovat toki AIVAN eri mittakaavaa kuin jotkut blogin kautta saatavat tuotteet, mutta periaate on sama. Missäköhän menee sitten se raja, ettei näennäisesti vastikeettomasti asia vaikuta siihen vastaanottajaan lainkaan? Miten pienissä jutuissa ei varmasti vaikuta? Siksi on selkeintä, että se maininta löytyy tekstistä.

  44. 46

    sanoo

    Sanasta Promootioyhteistyö tulee mieleen se, että olet tehnyt sopimuksen yrityksen kanssa mainostamismielessä, kuten muutama lukija oli jo kommentoinut. Blogilahja ja blogiyhteistyö ovat paljon mukavempia sanoja!:)

  45. 47

    Taikku sanoo

    En ole itse kertaakaan ajatellut, että kehuisit jotain tuotetta oman edun tavoittelemisen vuoksi. Mihin tämä maailma on menossa jos mihinkään ei voi luottaa..? Blogilahja oli sanana hyvä, mutta ihan se ja sama onko se promootioyhteistyö vai muu. En käsitä miten jotkut ei oo tajunnu sanan merkitystä 😀

  46. 48

    Anonyymi sanoo

    Minulle on "alusta" (vaikkein ihan alusta asti olekaan blogia seurannut, myöhemmin lukenut kyllä. Kuitenkin jo pidemmän aikaa) asti ollut varsin selvää, että osa tuotteista on saatu blogin kautta. Jaa miksikö?! No siksi, että olet sen joka postauksessa varsin selkeästi maininnut.

    Älä anna häiritä itseäsi, jos ihmisillä ei ole sisälukutaitoa…

    Jäi vaan hämäämään, että miksi kommentoida blogia/postausta, jos ei edes vaivaudu lukemaan sitä kunnolla…

    -Tiia

  47. 49

    Anonyymi sanoo

    Lisäksi muistan jo joistain hyvin alkuvaiheen postauksista lukeneeni, että Virve on saanut tuotteita ilmaiseksi. Muistan tämän maininnan, koska se oli minulle ihan uusi asia. Tosin en ole mikään aktiivinen blogien seuraaja (tämän lisäksi vain muutama, eikä niistä yksikään ole mikään lifestyle blogi!).

    Miksi oi, miksi joku jaksaa nillittää tälläisestä? En usko, että Virve kertoisi tuotteista epärehellisiä mielipiteitä. Johan siinä menisi maine absoluuttisena kosmetiikkaguruna.

    Olisiko pelkkä maininta "lahja" (vaikka eri värillä otsikon/tekstin perässä) huono idea?
    -Tiia

  48. 50

    sanoo

    Mielenkiintoisia nuo lakijutut, joita pari kommentoijaa on nostanut esiin, toivoisin todella, että joku asioista tietävä joskus ottaisi oikein asiakseen selvittää tämän asian. Olisi tietysti hyvä, jos sitä käsiteltäisiin jossain isommassakin mediassa, ja tehtäisiin tuota rajanvetoa voittoa tavoittelevien yritys-blogien ja yksityishenkilöiden pyörittämien blogien suhteen. Kiinnostava aihe, ja olen itsekin ollut siinä käsityksessä, että piilomaininta kenen tahansa ja missä tahansa tekemänä on laissa kielletty.

    Tuosta sanasta promootioyhteistyö… On otettava huomioon sekin, halutaanko tehdä rajanvetoa sellaisiin postauksiin, jotka nimenomaan ovat mainostarkoituksessa tehtyjä ja sovittuja juttuja, versus sitten nämä pyytämättä saamiset, joissa ei ole mitään sopimusta siitä, että tuote ikinä päätyy blogiin saakka. On ikään kuin ainakin kaksi erilaista tapaa tuoda tuotteita esiin blogeissa, ne, joihin liittyy jonkinlainen sopimus ja ne, joihin ei liity mitään sopimusta. Kiinnostavana näkökulmana… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *