Pretty Little Things

Teen silloin tällöin kavereideni kanssa pieniä tuotevaihtokauppoja, joiden ideana on, että vaihtaja saa vaihdettua omat turhat kosmetiikkansa johonkin kiinnostavampaan ja itselleen hyödyllisempään.
Nyt pääsin taas tekemään vaihtokauppoja. Tai no, oikeastaan minä vaan käytännössä lunastin kaveriltani läjän Make Up Storen kynsilakkoja:

Kuvan eksyi epähuomiossa ylimääräisenä Dolly (toinen vasemmalta), jonka olen esiteelyt teille jo aiemmin.

Kaikki sävyt ovat valikoimista jo poistuneita sävyjä ja kaverini superhalpoja alelöytöjä, joille ei sitten kuitenkaan ole ollut käyttöä. Alepöydässä ne kuitenkin näyttivät niin herkullisilta ja ennen kaikkea niin edullisilta. (Oletteko huomanneet, kuinka halpa hinta tekee monesta tuotteesta tavallistakin herkullisemman?)

Jenny

Celeste

Sanda

Ester

Muistan itse katselleeni Jennyä ja Esteriä useammankin kerran alepöydissä niiden poistuttua valikoimista, mutta en itse törmännyt niihin sellaiseen hintaan, että olisin raaskinut ne ostaa. Happy end, siis!

Saako halpa hinta teidät ostamaan alesta kosmetiikkatuotteita, joille ei sitten loppujen lopuksi olekaan käyttöä, mutta jotka hankinta hetkellä kuitenkin tuntuivat niin hyviltä ja ehdottomasti käytännöllisiltä?

Onko se kahdeksan euron kirkkaan punainen Diorin huulipuna tuntunut vielä kaupassa siltä, että se on pakko saada ja tulee tarpeeseen kun hylsykin on vielä niin hieno, mutta kotona tajuat sitten lopulta, ette kehtaisi koskaan lähteä niin vahvassa punassa minnekään?

Mitkä ovat turhimmiksi osoittautuneet alelöytönne?

Ja ennen kaikkea kuinka helppoja olette lankeamaan halvan hinnan edessä?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä sorrun hirveän helposti ostamaan tarpeettomiakin tuotteita ihan vain siksi, että ne ovat alennuksessa. 😀 Joku aika sitten ostin Seppälästä Wet 'n Wildin luomiväripaletin (oikeastaan kolme), ja vain siksi, että lähtivät noin 2 euron kappalehintaan. Ja ikinä ennen en ole kokeillut ko merkin luomivärejä, koska olen tottunut ''laadukkaampiin'' merkkeihin. Hyvin kuitenkin kävi, sillä luomivärit toimivatkin varsin mukavasti kunnon pohjustajan kanssa. 🙂

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Halpa hinta, mikä ihana tekosyy!
    Pätee niin vaatteissa kuin kosmetiikassakin. Ostohetkellä ajattelee, että ehkä tuote nyt ei ole mikään välttämättömin, mutta ehkä sille joskus jotain käyttöä löytyy. Ja kun se on vielä niin HALPAKIN! 😉
    Vielä mukavampi sana on "ilmaiseksi". Silloin sortuu helposti ottamaan esimerkiksi kaverilta sellaisia, joita hän ei itse käytä. Itselläni on aika liuta kynsilakkoja ja luomivärejä, joita olen ilmaiseksi saanut. Vaikka valinnanvaraa löytyy, siltä päädyn yleensä käyttämään niitä tuttuja ja turvallisia (jotka olen yleensä itse alunperin ostanut):D

  3. 3

    sanoo

    Pakko myöntää, jos irtoaa tarpeeksi halvalla niin olen melkeimpä aina myyty. Riippuu toki tuotteesta, huulikiillot ja -punat ovat erityisesti yksi kohde mihin menee rahaa vaikken ikinä niitä käytäkään loppuun :))

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Hei, voisitko vastata Kolmen kopla -postauksen bare minerals -kysymykseen?! Pliis kiitos ihana!

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Heh. Muuten olen aleihmeille immuuni, mutta nimenomaan alessa ärtsynvärisissä huulipunissa on jotain mystistä vetovoimaa… "Jos ei muuten, niin pikkujouluissa sitten ainakin…" Mutta ei, ei sitten loppujen lopuksi sielläkään. 🙂

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Hei! Pakko tulla kertomaan että ostin eilen ensimmäisen Diorin viisikkoni itselleni synttärilahjaksi (pari päivää etukäteen tosin). Nimi on Petal Shine, en ole vielä luomille kokeillut mutta useampaan kertaan sitä on jo täytynyt muuten käydä hipelöimässä 😉
    (Ja aleostos juu, toivottavsti vaan ei turha sellainen! Tosin alennus ei vaikuttanut ostopäätökseen mutta oli iloinen yllätys Kicksissä)
    Ainut harmistus oli, kun kotona avasin rasian niin siinähän ei sitten olekaan sitä ihan vaaleaa korostusväriä, alkuperäinen ajatukseni oli ostaa Stylish Move ja siinähän sellainen on vai mitä? Kaupassa kahta nimetöntä palettia verratessani päädyin kuitenkin tuohon Petal Shineen. No, ehkäpä se Stylish Movekin täytyy vielä joskus hankkia 😉

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    osaatko mahdollisesti sanoa paljonko sellainen kanebon (vai sensainko se nyt oli) fluid finish maksaa kaupoissa?

  8. 8

    Prada sanoo

    Aiheeseen liittymätöntä:

    Ainaiseen valkoisuuteeni kyllästyneenä olen ajatellut alkaa pläräämään itseruskettavien kanssa. Olen siis todella, todella vaaleaihoinen; tarpeeksi vaalean meikkivoidesävyn löytäminen on aikanaan ollut hyvin hankalaa.

    Minulla on nyt käytössä vaalein sävy bM:ltä eli Fair. Mietinkin, että jos alan läträtä niillä itseruskettavilla, kuinka kauan voin käyttää tuota sävyä? Ei kai minun tarvitse heti pomppia kauppaan ostamaan tummempaa sävyä? Ajatuksenani on siis nämä asteittain ruskettavat, enkä mitään aivan tummaa rusketusta halua, mutta vähän väriä naamariin ja vartaloon 🙂

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    En löydä sitä marseille saippuaa mistään, onkohan se sellainen pumppusaippua vai sellanen mötikkä? 😀 Ja onko meikkivoidensiveltimen pesuun muita hyviä saippuoita?

  10. 10

    Susanna sanoo

    Joo, lankean ja helposti. Viime kerralla kaksi kirkkaanviolettia rajauskynää, "Noku nää maksaa 90snt kappale…".

  11. 12

    Anonyymi sanoo

    Lumenen meikkejä olen käynyt hamstraamassa, jos olen sopivan edullisesti löytänyt =). Atoopikkona en ole kauhean kokeilunhaluinen, joten yleensä uskallan ostaa itselleni vain tuttujen ja turvallisten merkkien tuotteita, kuten Lumenen, the Body Shopin, Yves Rocherin jne. Näitä hamstraan, jos löydän hyviä sävyjä edullisesti.

    Mutta jos minulla on jostain merkistä huonoja käyttökokemuksia -ihottumaa tai kirvelyä – niin kyseisen merkin kaikki muutkin tuotteet jäävät kauppaan, vaikka olisivat kuinka halpoja tahansa.

    Sitten on tietysti ne kutkuttavat tuotteet, joita en ole koskaan kokeillut. Useimmiten en uskalla kokeilla ellei joku toinen suosittele jotain tuotetta minulle tai vaihtoehtoisesti tuote on suunnattu herkkähipiäisille tai sisältää melkein ainoastaan luonnon raaka-aineita. Ostan siis edullisia tuotteita, mutta ainoastaan, jos minulla on jonkinlainen positiivinen ennakkokäsitys merkin soveltuvuudesta herkälle iholle.

    Kiitos tämän blogin, olen löytänyt opiskelijabudjettiin täydellisen, toimivan ja edullisen Pirkka silmänympärysvoiteen. Kiitos tuhannesti vinkistä Virve! Tämä blogi on kyllä mahtava sekoitus hömppää ja asiallista tuotetietoa. Piristyn aina, kun tulen lueskelemaan tätä =).

    /Niina

  12. 13

    Anonyymi sanoo

    Heippa! luin yhden postauksesi jossa oli puhetta huulimeikkien kulutustahdista. Minulla on ihan samanlainen tilanne että omistan ihan liikaa huulimeikkejä, ja tuntuu etteivät ne ikinä kulu loppuun. Asia on alkanut jo hieman ahdistaa. Nyt olen päättänyt että niiden ostaminen loppuu kunnes entiset on käytetty 😀 Olisinkin nyt halunnut vielä tietää, että kuinka pitkässä ajassa sinä olet saanut suht täyden punan tai kiillon loppumaan? -Elina

  13. 14

    Annika sanoo

    Minun tulee tosi helposti ostettua jos laatutavaraa saa tosi edullisesti. Pahin virheostos taitaa olla vielä alennustenkin jälkeen melko kallis Lancomen meikkivoide, joka oli aivan liian vaalea minulle. Oikeaa väriä saisi tietysti sekoittelemalla jotain tummempaa joukkoon, mutta en oikein tykkää sellaisesta läträämisestä, kun vessan lamput ei kuitenkaan näytä todellista tulosta ja ulkona päivänvalossa sävy olisi aivan varmasti väärä.

  14. 15

    sanoo

    Minun on pakko myöntää etten koskaan osta alesta mitään. Jos minä jotain (kuvittelen) tiedän tarvitsevani, en mieti mitä tuote itsessään maksaa.

    Mutta; minulla on sinulle kysymys joka koskee itseasiassa minun äitiäni. En oleta että sinulla olisi aikaa vastata mutta olen tietenkin mielissäni mikäli pystyt niin tekemään. 🙂

    Koska mun äiti on fyysisesti rajoittunut ihminen (liikuntakyvytön), aina silloin kun on tarvetta vähän ehostautua, minä teen hänelle kampaukset ja meikit. Olen vuosien varrella kantanut hänen luokseen kaiken sen mitä tämmöisiin toimenpiteisiin tarvitaan mutta nyt olisi tarkoitus hankkia hänelle ihka ensimmäinen diorin luomiväripaletti jossa olisi yhdistettynä juuri ne sävyt jotka hänelle (mielestäni) sopii.

    Hän on erittäin vaalea, ei kuitenkaan punapigmenttinen vaan sellainen tyypillinen suomalainen jolla on vaalea iho, maantienvärinen tukka ja siniset silmät. Hänellä on todella hyvä iho (normaali) joskin jonkin verran ryppyjä. Ikää on kohta 60-v joten mikään kovin nuori hän ei enää ole.

    Nyt olisi hakusessa paletti jossa olisi yhdistettynä kulmaluulle ja silmien sisänurkkaan vaalea helmiäinen sekä lämpimiä ruskean, kullan ja/tai kuparin värejä. Niissä voi toki olla helmiäistä mutta ei mitään diskopallomeininkiä kuitenkaan. Silmävakoon pitäisi olla syvempiä sävyjä myös (varjostus). Osaatko lonkalta ehdottaa mikä voisi olla passeli koska en tiedä tästä aiheesta mitään.? Laatu tulisi olla paras mahdollinen (mikä siis tarkoittaa että merkki voi toki olla myös jokin muu).

    Kiitos kovasti jo etukäteen. 🙂

  15. 16

    sanoo

    Heh heh, mä ostin kaksi samaa huulikiiltoa, koska ne oli niin edullisia. Väri kotona paljastui aika karmivaksi… Hyvä minä!

  16. 17

    Anonyymi sanoo

    "se oli alennuksessa, se on dior" oli perustelu kun viimeksi ostin täysin turhan eyelinerin, mutta on se ollut käytössä ja se on tosi kaunis!

    Turhin "tää on YSL ja alennuksessa, pakko ostaa!": oli YSL:n joku kesäpaletti, missä oli yks superruma väri, kolme mitä käytän kerran vuodessa ja yks hyvä nude, mutta rakastan ysl:n laatua ja se maksoi vaan 16,5 e(jep, tää oli niin hyvä hinta et muistan vieläkin vuoden takaisen ostoksen) ni se oli sit pakko saada. Kyseinen rumelus pyöri pitkään laatikossa KUNNES! Tällä viikolla harjoittelin halloweenia varten ja tajusin että ko. paletti on maailman paras luomiväriviisikko mustelmien tekemiseen!! 😀

    Superruma luomiväri tunnetaan nykyään nimellä "parantuva mustelma".

    -maria-

  17. 18

    Anonyymi sanoo

    Omat _turhimmat_ aleostokseni ovat olleet Rimmelin Recover-sarjasta poistuneet Anti-Redness ja Healthy Glow-tuubit, joita käytetään joko itsekseen tai meikin alla täydentämään meikkiä. Tiesin jo ostaessani etten millään muistaisi/jaksaisi käyttää moisia kun meikkini on muutenkin niin yksinkertainen (sarjassamme meikkipuuteri, irtopuuteri ja ripsari), mutten vaan voinut jättää tuubeja kauppaan kun niissä koristeli euron tarra. Eiköhän ne joku päivä pääse käyttöön asti!

  18. 19

    Henni sanoo

    Marseillesaippuaa myydään ainakin isompien markettien pesuainehyllyssä. Löytynee siis samasta hyllystä kuin esim. Ariel, Omo… 🙂

  19. 20

    Anonyymi sanoo

    Tämä on sinänsä ale-tuote, että sain sen jonkun hiustuotealekorin yhteydessä. Matrix Biolace ScalpTherapie Oil Control Treatment. Mitä ihmettä tällä tehdään? ;D

    Tuoteseloste kertoo seuraavaa:

    "Biolace öljykontrollihoito poistaa hiuspohjan liikaöljyisyyttä ja epäpuhtauksia. Tämä virkistävä sumutus minimoi öljyisen hiuspohjan ja hiusten vaikutuksia. KÄYTTÖ: Kosteille tai kuiville hiuksille, suihkuta hiuspohjaan."

    Kuulostaa kyllä hyvältä, mutta tuote tekee hiukset raskaan ja likaisen näköiseksi, vaikkakin hoitaa niitä. Ihan sama minkä verran tuotetta laittaa, aina näyttää siltä kuin olisi ollut viikon pesemättä hiuksia.

    INCI: Aqua, Glycerin Oleth-20, Phenoxethanol, Stearamidopropyl Dimethylamine, capryloyl Glycine, Parfum, Methylparaben, Propylene Glycol, Hexyl Cinnamal, Butylphenyl Methylpropional, Citronellol, Linalool, Geranoil, Hydroxycitronellal, Amyl Cinnamal, Alphaisomethyl Ionone, Evernia furfuracea/treemoss extract, Camellia Sinesis, Limonene, Cinnamyl Alcohol, malva Sylvestris, Eugenol.

    Onkohan tuotteesta minkäänlaista hyötyä vai kannattaisiko sillä heittää vesilintua?

    Blogisi on ihana, joskus pitää oikein odottaa, että kello lyö puoltayötä.. 😉

    iippu

  20. 21

    Anonyymi sanoo

    Aleissa erehdyn aina ostamaan huulipunia,kynsilakkoja ja palasaippuoita. Palasaippuoita onkin sitten varmaan jo seuraavan 3 vuoden varastot!

  21. 22

    sanoo

    JLCHARLOTT4: Hyvin siis kävi. 🙂

    Anonyymi: hahaa, vielä parempi! 😛

    Hannukkaz: Omakin heikkouteni… 🙂

    Anonyymi: Koitan juuri vastailla kaikki rästiin jääneet. 🙂

    Anonyymi: 🙂

    Anonyymi: Hyvä (teko)syy hankkia toinenkin paletti. 😉

    Anonyymi: Sori, mutta ei mitään muistikuvaa. Olisiko 50 euron paikkeilla…?

    Anonyymi: Minulla tuo on ainakin mennyt, vaikka olisin vähän päivettynytkin. Hanki aurinkopuuteri kaveriksi ja sudi sitä hieman päälle, jos käy liian vaaleaksi. 🙂

    Anonyymi: Sekä että. 🙂 Mieto shampookin käy toki.

    Susanna: Hahaa, perus. 🙂

    Marika: Toki. 🙂

    Niina: Kiitos kivasta kommentista! 🙂

    Elina: Päivittäin useaan otteeseen lisättynä pari-kolme viikkoa. 🙂

    Annika: :/

    juárez: Diorin Incognito on monelle menevä paletti, jolla saa suht helpon meikin tehtyä. Tuossa on vähän lämpimempää ja viileämpääkin mukana. Lämpimämpi vaihtoehto voisi olla Sunset Cafe, jonka uusi laatu on oikein ihana. 🙂

    Glassy: 😀

    maria: Hahaa. 😀

    Anonyymi: Niin ne ale-tarrat vain houkuttelevat… 🙂

    Henni: Kiitos! 🙂

    iippu: Onhan tuossa toki puhdistavia ja kosteuttaviakin aineita. mutta paha sanoa näin että onko tuosta oikeasti mihinkään. Jos ei tunnu hyödyttävän ja olevan mukava käytössä niin hiiteen vaan, sanon minä. 🙂

    Anonyymi: Sama vika…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *