Popping Colour


Clinique lanseerasi jonkun aikaa sitten uuden Pop Lip Color + Primer -huulimeikkituotteensa ja pääsin onnekkaana testaamaan tuon lupaavalta vaikuttavan uutuuden saatuani siitä blogin kautta kesällä ennakkokappaleen. 
Huulimeikkituotteen ideana on sen nimen mukaisesti yhdistää upea huulipunasävy huulet pohjustavaan ja huulilla siksi loistavasti pysyvään koostumukseen.
Valitsin itselleni testattavaksi sävyn 02 Bare Pop, joka saattaa puikossa vaikuttaa tylsältä, mutta joka oli huulilla ihan kaikkea muuta.
Halusin valita kokeiluun nimenomaan arkeen sopivan sävyn, jotta tulisin oikeasti käyttäneeksi sitä ja voisin kertoa kokemuksistani kunnolla. Puikossa tavallisen jopa tylsähköltä punaruskealta näyttävä sävy näytti kuitenkin huulilla näin herkulliselta:
Rusehtavassa sävyssä oli mukana kaunis roosainen taitto ja runsaasti metallinhohtoa, jonka ansiosta puna näytti huulilla todella kauniilta.
Puna lupaa kosteuttaa huulia jopa kahdeksan tunnin ajan ja tuntua huulilla ohuelta, mutta näyttää silti sävyiltään täyteläiseltä. Lisäksi huulipunan primer-koostumus lupailee, että sävyt toistuisivat huulilla sellaisina kuin niiden kuuluisikin ilman, että ne lähtevät omia lupiaan vaihtamaan huulilla väriä kuten moni allekirjoittaa joidenkin huulipunasävyjen heidän huulillaan tekevän.
Minusta puna lunasti lupauksensa loistavasti. Se liukui huulille ohuena ja kevyenä ja tuntui jopa levittäessä hieman kuivaltakin saaden minut miettimään, voisiko puna muka kosteuttaa huuliani. Oltuaan huulillani hetken heräsi se kuitekin totaalisesti eloon saaden huuleni tuntumaan todella kosteutetuilta ja miellyttäviltä. Puna myös pysyi huulilla loistavasti ja vaikka sen rasvamaiset pigmentit kuluivatkin esimerkiksi lasista juodessa hieman lasinreunaan, jäi huulille silti punan helmiäishohteisen koostumuksen ansiosta yhä runsaasti väriä.
Valitsemani Bare Pop -sävy oli juuri niin täydellinen arkisävy kuin kuvittelinkin sen olevan, sillä se on jälleen niitä sävyjä, jotka herättävät muuten niin nuden meikin henkiin, mutta eivät silti varasta showta.
Onko teillä kokemusta Cliniquen uusista Pop Lip Colour + Primer -huulimeikkituotteista?
Cliniquen Pop Lip Colour + Primer -huulimeikkituotteilla on hintaa n. 27,50 euroa.
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Minustakin tuo sävy on kaunis. Ja kiitos tukkakehuista, lämmittävät todellakin mieltä kun on elänyt vuoden hiusten kanssa, jonka väriä on saanut jopa häpeillä. 🙂

  1. 3

    sanoo

    Oon viimeaikoina miettiny paljon, miksei tuu käytettyä enemmän huulipunia. Mietin toki myös syvällisempiäki asioita 😀 mut mulla ei oo kovin kaunis huulten muoto, mikä on oikeinki harmittavaista! Tykkäisin käyttää näitä nättejä värejä, mut nyt täytyy vaan tyytyä ihailemaan muita.
    Tosi kaunis tukka sulla muuten näissä kuvissa!
    Eevi

    • 3.1

      sanoo

      Jos sinusta tuntuu itsestäsi, että arkailet huultesi muotoa etkä siksi tahdo käyttää huulipunia, niin olen varma, että kasvoissasi on vaikka mitä muuta sinulle mieluista korostettavaa. Toki olen myös varma, ettei monikaan muu varmasti edes ajattele huultesi muodosta samalla lailla ja mieleni tekisikin jopa kannustaa vaan rohkeasti punaamaan huulia, mutta jos asia vaivaa itseään niin eihän silloin tietenkään ole kotoisa olo huulia korostavissa tuotteissa ja meikin on kuitenkin tarkoitus tehdä itselleen hyvä ja itsevarma olo. 🙂

      Ja kiitos tukkakehuista! Viimeisen vuoden tukkakriiseilyn jälkeen kaikki positiiviset hiuskommentit lämmittävät mieltä ihan erityisesti. 🙂

  2. 6

    Anonyymi sanoo

    Hyvin korostuu silmien sinisyys tässä meikissä, eikä ole liian laitetun näköinen 🙂
    Kiinnitin myös huomiota hiuksiisi, näyttää tosi hyvältä tuo sävy ja malli raikkaalta! 🙂

  3. 7

    sanoo

    Näytät muuten tosi AIKUISELTA näissä kuvissa! 😀 Kun oli joskus se postaus nuorena näyttämisen ongelmallisuudesta niin toi luonnollisen vaalee väri pukee sua kyllä tosi hyvin ja tekee paljon kypsemmän fiiliksen ku tummat hiukset.

    • 7.1

      sanoo

      Kiitos! Minusta itsestänikin tuntuu, että nykyään näytän oikeasti paljon aikuisemmalta ja oman ikäiseltäni nykyään. 🙂 Ei itseasiassa tarvitse selata kun vaikkapa Instagram-kuvia puolisen vuotta taaksepäin ja ero on jo valtava (https://instagram.com/p/yhchEHK9Jp/). Kivaa olla aikuinen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *