Pitääkö yövoiteen imeytyä?

Karkkipäivän Sanni avasikin eräästä minuakin kovasti kiinnostavasta aiheesta keskustelua blogissaan jo pari päivää sitten, muta en malta olla jatkamatta aiheen ympäriltä itsekin.

Ollessamme viime viikolla reissussa Pariisissa meille tuli puhe kasvovoiteiden annostelusta. Kävi nimittäin ilmi, että minä ja Sanni olemme totaalisen erilaista koulukuntaa mitä tulee kasvovoiteiden annosteluun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sanni paljasti, että levittää voiteita melko kevyellä kädellä ja tahtoo ilman muuta, että ne imeytyvät iholle eikä yövoiteenkaan tarvinnut kuulemma jäädä tuntumaan. Hänelle asia oli itsestäänselvyys.

Minä puolestani tunnustauduin totaalisen erilaiseksi tyypiksi – jopa niin erilaiseksi, että se alkoi suorastaan vähän naurattaa itseäni ja mietin heti, että tästä aiheesta on pakko postata.

Kuten olen jo usein vähän kertoillutkin, olen melkoinen voideläträäjä. Päivisin tahdon iholleni meikillä mattaista pintaa, mutta varsinkin yöllä rakastan todella täyteläisiä ja rasvaisia voiteita. Saan hyvänolontunteen laittaessani illalla ihan reippaasti kosteusvoidetta (tai yöksi jätettävää naamiota) kasvoilleni ja tietäessäni, että ihoni saa muhia sen alla koko yön. Kosteus pysyy iholla, ihon pinta pysyy pehmeänä ja uskon, että hyvällä ihon ravitsemisella onnistun lykkäämään ikääntymisen tuomien juonteiden syntyä jossain määrin.

voiteen imeytyminen

Minun kauhuni on yövoide, joka imeytyy täysin iholle. Jo koko ajatuskin hirvittää ja tunnen suorastaan, kuinka ihoni kuivuu ja rypistyy yön aikana ilman sitä pehmentäviä ravinteita ja rasvoja (aivan kuten tunnen sen rypistyvän auringossa maatessani). Voiteen täytyy illalla jäädä tuntumaan kasvoille ja myönnän, että jos herään yöllä käymään vessassa ja huomaan kosteusvoiteeni imeytyneen lähes täysin saatan jopa vessareissullani lisätä sitä, sillä se ei vaan tunnu mukavalta. En ole asian suhteen neuroottinen vaan teen sen vain koska minusta tuntuu mukavalta, kun iho on hyvin kosteutettu ja nukun silloin hyvin.

”Eikö sitä voidetta ole sitten pitkin tyynyliinoja?” kuuluu yleisin kysymys.

Ei sitä ole. En ole kääntyilevää sorttia ja nukun Tempur-tyylisellä kovalla, muotoutuvalla tyynyllä, joka takaa, ettei poskeni koskaan lytisty tyynyä vasten. Asia ei siis ole ollut minulle ongelma. (Vaikkakin Sanni huvitti minua jatkokysymyksellä siitä, mistä minä muka voisin tietää, etten nukkuessani kääntyillyt. Vuosien kokemuksella kuitenkin tiedän, että yleensä herään samasta asennosta johon nukahdan ellen sitten yön aikana havahdu ja käännä kylkeäni enkä silloinkaan koskaan asettaisi poskeani lyttyyn tyynyä vasten.)

voiteen imeytyminen

Nyt minua kiinnostaisikin tietää, että mihin koulukuntaan te kuulutte. Pitääkö yövoiteen imeytyä täysin, vähän vai saako sitä mielellään jäädä ihan reilustikin ihon pintaan? 

Kommentit
  1. 1

    Tuuli sanoo

    Sekaihoni takia valitsen aina kosteuttavan, imeytyvan yovoiteen, ei niinkaan rasvaista. Pyorin aikalailla unissani, joten tyynyliina kylla rasvoittuu nopeasti jo tuolla kosteuttavallakin. Samoin hiukset liimaantuvat ihoon, jos voide ei imeydy.

  2. 2

    Miia sanoo

    Yövoidetta saa jäädä hieman ihon pintaan, muttei paljoa koska nukun aina poski tyynyä vasten 🙂
    Kerran erehdyin jättämään hunajanaamion yöksi kasvoille ja aamulla tyyny oli tarrautunut melko lujasti kasvoille 😀

  3. 3

    sanoo

    Yövoiteen pitää ehdottomasti jäädä iholle. Päivällä mäkään en kaipaa sitä tuotetuntua iholle, mutta yöllä saa ja pitää tuntua, muuten se tuntuu juurikin siltä, että se ei tee mitään. Rakastan täyteläisiä ja jopa raskaita yövoiteita!

  4. 4

    Tingeling sanoo

    Imeytyä täysin! Nukkuessani liikun ihan miten sattuu! Joskus herätessä tyynylläni lepää varpaat, juu-u, omat varpaani xD Näin ollen en halua että yövoide saati naamio leviää pitkin 190x210cm kokoiseen sänkyyn.
    Toisinaan kun haluan enemmän kosteutusta, laitan voiteen aikaisemmin illalla, joten se ehtii imeytyä ennen nukkumaanmenoa.

  5. 5

    juuli sanoo

    pintakuivalla sekaiholla yövoide saa kyllä jäähä vähän ihon pinnalle. jos voide imeytyis kokonaan, ennen nukkumaanmenoa alkais jo kiristelee kasvoja. aamuisin taas laitan vähän kevyempää voidetta, joka imeytyy paremmin mutta saattaa kuitenkin vähän tuntua iholla 🙂 jos voide imeytyy kokonaan ihoon, alkaa naama meikin alla kuivuu ja kiristelee.

  6. 6

    Päivi sanoo

    Mielestäni voiteen kuuluu ehdottomasti imeytyä täysin, en ikinä halua käyttää yöllä enkä kyllä päivälläkään voidetta joka jää rasvaisena ihon pinnalle.Minusta on todella ällöttävää kun tyynyssä on rasvaiset jäljet enkä kyllä ymmärrä miten voisin nukkuessani kontrolloida asentoani.

  7. 7

    NGal sanoo

    Kommentoin Karkkipäiväänkin, että riippuu ja riippuu.. Jos on käynnissä ’kuiva erämaakausi’, niin voidetta saa laittaa reilustikin, eikä sn tarvitse hulahtaa heti ihoon…
    Toisaalta, kovin rasvaisen nahkeaksi jättävä tuote on epämiellyttävä aina ja kaikkialla, – paitsi ehkä lentokoneen matkustamossa, missä ylimääräinen okkluusio voisi olla paikallaan rutikuivalta ilmastoinnilta suojaamassa.

    Saatan joskus ’unohtaa’ yövoiteen kokonaan, ja nukkua ainoastaan hoitonesteen/kasvoveden/ seerumin voimin… (päivisin kun kasvoilla on tömäkkä aurinkosuoja/meikkivoidekerros, ja öisin haluan mieluiten antaa kasvojen hengähtää)
    Mutta iho ei ehkä tykkää siitäkään… vaan vaatisi ohuen kerroksen jotain vahvempaa suojakseen…

  8. 8

    anna sanoo

    Juu samanlainen olen tässä mitä sinä! Kun laitan vielä kasvovettä reippaasti iholle niin voiteet ja öljyt oikein jumahtaa ihoon kun ilman kasvovettä ne ei imeydy yhtä hyvin. Etkö muuten käytä arganöljyä yövoiteen asemasta..?

    • 8.1

      Virve sanoo

      Tuntuu, että koti on pullollaan niin paljon kaikkea kokeiltavaa jatkuvasti, etten millään malttaisi pysytellä pelkässä arganöljyssä. 🙂

  9. 9

    Sinzu sanoo

    Toivottavasti sua ei haittaa, ettö kopsasin vastaukseni Sannin postauksesta

    Kysyin äiskältä ja veljetäkin, meiltä kaikilta tulee vastaus, että voiteen pitää imeytyä kunnolla. Itselle tulee ainakin sellainen fiilis, ettei voide ole tarpeeksi hyvä, jos se jää vain ihon pinnalle muhimaan. Tykkään siitä tunteesta, kun voide on imeytynyt ja iho tuntuu kosteutetulta, mutta samalla myös raikkaalta. Yövoide saa olla hieman tahmaisempaa, mutta inhoan sitä kun pitkät hiukset tarttuvat kasvoille! Mutta preferenssit kullakin

      • 9.1.1

        Sinzu sanoo

        Kyllä, veljeltä. Anteeksi kirjoitusvirhe.

        Ja jos kiinnitit huomiota veljeen etkä kirjoitusvirheeseen niin, kyllä miehetkin saattavat käyttää kosmetiikkaa ja heilläkin saattaa olla mieltymyksiä 😀

  10. 10

    Mari sanoo

    Pitää Imeytyä hyvin. Mutta lisään sitä myös lisää vessareissuilla:)

  11. 13

    sanoo

    Kuulun sinun kanssasi samaan koulukuntaan; eli varsinkin yövoiteen pitää tuntua iholla 😀

  12. 14

    Nalana sanoo

    Yövoiteen ei minunkaan mielestä tarvitse imeytyä. Jos voiteesta on aamulla jäljellä pelkkä kalvomuodottajien kerros, tulee taas olo, että voide ei ole ollut tehokas. Iholleni eivät tosin monetkaan imeydy, vaikka kuivuutta olisikin. Sopivan koostumuksen löytäminen on haastavaa. Vartalovoiteen suhteen olen kanssasi eri linjoilla. Aina, kun luen Virve sinun vartalovoidesuosikeista juttuja, tiedän niiden olevan iholleni liian tuhteja. Pidän kevyistä vartalovoiteista, enkä halua laittaa vaatteita ennen kuin voide on täysin imeytynyt. Lemon juice & glyserinen voiteet ovat tämän hetken suosikkejani, vaikka kosteutustehot kumma kyllä riittivät sinullekin.

    • 14.1

      Virve sanoo

      Hyvä, että niistä on kuitenkin siinä mielessä hyötyä, että heti tiedät, että eivät ehdottomastikaan ole sinun juttusi. 🙂

  13. 15

    Annika sanoo

    Täällä toinen voideläträäjä! Yövoidetta todellakin pitää olla tuntuvasti 🙂

  14. 16

    Emma sanoo

    Pitää imeytyä! Jos ei nyt ihan heti levityksen jälkeen, niin ainakin parissa tunnissa. Nukun poski tyynyä vasten, välillä melkein koko naama, ja inhoan tyynyliinan lähmääntymistä. Myös mun lyhkäiset polkkahiukset lähmääntyy nykyään ennemmin kasvovoiteisiin kuin hiuspohjan omaan rasvaan, joten übertäyteläiset voiteet on ihan no-no. Yönaamioitakin kohtaan suhtaudun suurella epäilyksellä ja ihmettelyllä, siis ei voi vaan toimia mulla. 😀 Mieluummin kerrostan useita ohkaisempia, kosteuttavia tuotteita päällekkäin, kuin yhtä rasvaisempaa ja paksumpaa.

  15. 17

    Ida sanoo

    Eikös sun pitäisi estenomi opiskelijana tietää, ettei mikään kosmetiikka imeydy iholle?

    • 17.1

      Virve sanoo

      Estenomiopiskelijana otin ehkä itsestäänselvyytenä ihmisten tajuavan, että iholle imeytymisestä puhuttaessa puhutaan nimenomaan epidermikseen imeytymisestä, jonne voiteet siis voivat imeytyä ja jolle ne on tarkoitettu imeytymään… 😉 Anteeksi, etten tarkentanut asiaa ja ottanut huomioon, etteivät kaikki välttämättä tiedä, mitä iholle imeytymisellä tarkoitetaan. 🙂

  16. 18

    Tiia sanoo

    Yövoiteen pitää imeytyä kokonaan! Tosin mulla ei ole kuivaa ihoa vaan sellainen ”normaali”, joka ei paljoa voidetta kaipaa. Esim. kuivat silmänympärykset oli mulle aiemmin ihan tuntematon käsite ja olen oppinut vasta blogeista että tällaista asiaa on olemassa. Jos ihoni olisi kuiva, saattaisin suhtautua yövoiteeseen eri tavalla. Tosin sääreni ovat välillä kuivat ja haluan voiteen imeytyvän kokonaan niihinkin.

  17. 19

    Santtu sanoo

    ”En koskaan asettaisi poskeani lyttyyn tyynyä vasten….”. Ei se poski nyt kyllä mitenkään lyttyyn siinä tyynyllä mene, vähän ihme ajatusmalli….. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä nukkuu nimenomaan kyljellään, ja se on kropan kannaltakin edullinen nukkuma-asento. Tästä tuli nyt vähän sellainen ”en myöskään hymyile koska siitä tulee ryppyjä”-tyyppinen vaikutelma. :•\

    • 19.1

      Virve sanoo

      Riippuu varmasti paljon asennosta ja tyynystä. Minäkin nukun itse usein kyljelläni. 🙂

      Vuosia sitten minulla oli lähes aina pitkät uurteet molempien silmien alla, jotka tulivat nimenomaan huonosta nukkuma-asennosta. Kun siirryin parempaan tyynyyn ja uuteen asentoon eivät ne ole enää olleet ongelmana muuten kuin reissussa ollessa ja minulle sopimattomilla tyynyillä nukkuessa.

  18. 20

    kynsieläin sanoo

    Yövoiteen tai edes päivävoiteen (= sama voide) ei pidä imeytyä täydellisesti vaan ihon pitää saada herkutella kosteusvoiteella niin paljon kuin haluaa. Päiväkäytössä voin imeyttää hiukan ylimääräistä voidetta kasvopaperiin ennen meikkaamista, mutta puuterimaiset meikit hoitelevat pinnan siistiksi joka tapauksessa. Pesen kaikki tyynyliinat (käytän kolmea tyynyä :D) ja lakanat joka viikko, joten pienet kasvo- tai käsivoidejäämät eivät haittaa.

      • 20.1.1

        kynsieläin sanoo

        Mun iho hörppää kosteusvoiteen yhtä onnellisena kuin pikkulapsi pirtelön 🙂

  19. 21

    Terhi sanoo

    Päivävoiteen kuuluu imeytyä mutta jättää kosteutettu fiilis. Yövoide saa osittain jäädä imeytymättä, mutta pitää myös kosteuttaa tuntuvasti ja iho saa olla öljyinen/rasvainen aamullakin.
    Seerumin pitää _ehdottomasti_ imeytyä, koska mitä iloa on siitä, jos se vain pyörii ihon ”päällä”.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *