Pienen pieni lentokenttäostos

Vaikka minulla olikin jo Suomessa valmiiksi paljon kosmetiikkaa odottamassa minua ja Lontoostakin lähti sitä kiitettävästi mukaan, oli minun tehtävä lentokentällä vielä yksi viimehetken hankinta.
Halusin nimittäin ostaa yhden hajuveden.
Hajuvesi ei ollut mikä tahansa hajuvesi, jonka voisin osta töistäkin vielä sinne kerran suunnatessani vaan jotain, mitä en voisi ostaa Suomesta.
Ostin nimittäin vihdoin sen Soap & Gloryn Original Pink -hajuveden, jonka tuoksun ansiosta olen niin moneen merkin tuotteeseen ihastunut. Minä vaan rakastan tuota tuoksua ja se saa minut aina hyvälle mielelle ja taitaa jopa hieman tuoda Englanninkin mieleeni.
 Hedelmäinen, mutta hieman sitruksinen tuoksu on raikas persikkaa, bergamottia ja mansikkaa sisältävä tuoksu, jonka pohjalla on käytetty hieman myskiä tuomassa tuoksuun pehmeyttä.
Minusta tuoksu on vaan aivan mielettömän ihana arkituoksu: juuri sellainen kevyt ja naisellinen ollen samaan aikaan sopivan raikas, mutta hieman hedelmäisen kukkainen.
Kuten olen aiemminkin kertonut, tulee minulle tuoksusta mieleen hieman Chanelin Coco Mademoisellen ja Biothermin Eau Pure -tuoksujen sekoitus.
Ja tämän tuoksun kanssa ajattelin olla fiksu. Toisin kuin yleensä tällaisten erityisten herkkujen kanssa, en ajatellut säästellä tätä vaan ihan surutta ruiskia tuoksua päälleni nyt kun siitä tällä hetkellä kerran tykkään. Tämä tuoksu on minun tuoksuni tähän fiilikseen ja tähän hetkeen ja taatusti käytän tätä ahkerasti ilman huolta siitä, että tämä joskus loppuu. Onpahan sitten ainakin syy mennä uudelleen Lontooseen!
Mitä tuoksua te suihkitte tällä hetkellä itseenne aktiivisimmin?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Heititpä vaikean kysymyksen! En ole jämähtänyt tänä syksynä uuteen tuoksuun. YSL:n Opium Vapeurs de Parfum on täydellinen pimeneviin iltoihin. En olisi ikinä uskonut, että voisin tykätä tuosta, sillä alkuperäinen Opium on omaan nenääni aivan kammottavaa. Vapeurs taas on ihanan pehmeä ja naisellinen.

  2. 2

    memmuli sanoo

    Hei.
    Suosikkini on ollut vuoden tuo yllämainittu tuoksu.
    Ja olen saanut kehuja myös muilta, kun olen käyttänyt Pinkkiä.
    Löysin merkin blogisi kautta ja tilasin tuotteita.
    Paras löytö on juurikin tämä hajuvesi. Jossain tuoksusarjan tuotteissa esim: Body Lotionissa on pistävämpi tuoksu.
    Mutta Original Pinkiä ostan varmasti lisää, kun nyt oleva pullo tyhjenee.

    Kiitos ihanista vinkeistä, mitä meille tietämättömille jaat ja hyvää syksyn jatkoa.

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Minun tämän hetken the tuoksu on Cleanin Skin. Ihanan pehmeä ja jotenkin syksyisen makea arkituoksu jota tekisi mieli säästellä mutta jolle haluan aina tuoksua. Käytän varmasti talven aikana koko pullon pois jos sama tahti jatkuu 🙂

    -Siiri

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Hei onko tuo sama tuoksu, kuin mikä on Glad hair day- shampoossa ja hoitoaineessa?

    Tiltu Kultu

  5. 5

    sanoo

    Oi-oi-oi! Kuulostaa ihan "mun" tuoksulta! Mulla on yleensä menossa vain yksi tuoksuputeli kerrallaan, tällä hetkellä Escadan tämän kesän hitti Cherry in the Air, mutta paketissa odottelee jo Lontoosta tuomani Moschinon Pink Bouquet 🙂

  6. 6

    sanoo

    Mullakin on käytössä Cherry in the Air, mutta se on jo alkanut tuntua vähän liian kesäiseltä. Cliniquen Happy voisi olla seuraava kulutettavani!

  7. 7

    sanoo

    Tää kesä ja viime kevät on menty (vähän liikaakin) Escadan Cherry In The Air:illa, alkaa jopa kyllästyttää tuo ihana tuoksu. En oo varmaan ikinä käyttäny näin pitkään yhtä tuoksua putkeen. 😀 Joitakin syrjähyppyjä toki on ollut mutta hyvin vähän.

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Suosikkini on juuri nyt Guerlainen La petite robe noir. Se on ihanan kukkainen ja pehmeä, ja paranee oltuaan iholla muutaman tunnin. Pyysin tätä tuoksua äitienpäivälahjaksi keväällä ja olen käyttänyt tuoksua koko kesän ja syksyn. Aivan ihana. Ei tämä ihan uusi tuoksu taida kylläkään olla…?

  9. 9

    sanoo

    Oi hyvä että ostit tuon, ehkä oikeutetuin ostos ikinä kun olet siitä monesti puhunut ja tosiaan kun sitä ei Suomesta saa! Tuoksu kuulostaa ihanalta, olen varma että tykkäisin tuosta itsekin. Joskus mun on pakko päästä Lontooseen kuolaamaan Soap & Glorya…

  10. 10

    Emilia sanoo

    Tällä hetkellä aktiivikäytössä Marc Jacobsin Daisy Sunshine, se on ihanan raikas. Yleensä vaihtelen hajuvettä fiiliksen mukaan. Täytyy kyllä tuota Soap&Gloryn hajuvettä kokeilla, jos Lontooseen pian pääsisi. Ainakin tykkään juuri tuosta Original Pinkin tuoksusta käsisaippuassani!

  11. 11

    Anonyymi sanoo

    Hei yritin selata blogiasi, mutta koska konevanhukseni ei oikein pitänyt siitä, niin kysyisin nyt sinulta muutaman kysymyksen. Löysin siis jonkun vuoden 2009 postauksen, jossa puhuit aknestasi. Oletko löytänyt siihen nyt jonkun avun? Mikä on mielestäsi paras putsari/kasvovoide tällaiselle epäpuhtaalle, mutta pintakuivalle iholle?

    Itsellä kukkii naama todella pahasti ja on tullut kaikennäköistä kokeiltua ja alkaa ideat loppumaan 🙁 Muistan joskus lukeneeni täältä, että söit pillereitä?

    Itsellä ne auttoivat paljonkin ihon kuntoon, mutta valitettavasti en niitä voi syödä. Kirjoitit tuolla hienosti, että ei ole kiva vain hoitaa aina uusia finnejä täsmähoidoin vaan olisi kiva päästä niistä kokonaan eroo.. Se on kyllä todella turhauttavaa, kun saa yhden hoidettua ja toinen iskee heti takaisin. Nyt olen rasvannu kasvojani kehäkukka- ja kookosöljyllä ja tavallaan ihoni voi paremmin, mutta tavallaan taas ei (huonot jutut vaihtuneet). Mitä mieltä olet puhtaista öljyistä kasvovoiteina? Tätäkin yritin googlailla, mutta tuntuu, että kukaan ei osaa sanoa, että kosteuttavatko ne ja ovatko ne nyt hyväksi vai huonoksi akneiholle.

    • 11.1

      sanoo

      Söin itse jo kahteen kertaan roaccutan-kuurin, josta olen saanut omalle iholleni apua. Löytyy tunnisteesta "rottakuuri". 😉

      En ole itse kovin perehtynyt puhtaisiin öljyihin ihonhoidossa, joten en nyt uskalla sanoa tähän mitään pelkän mutu-tuntuman perusteella. :/

  12. 12

    sanoo

    Aquolinan Pink Sugarilla mennään! 😀 En kyl omista ton lisäks ku muutaman muun tuoksun. En nimittäin käytä yleensä tuoksuja arkena, lähinnä vaan juhlissa ja muissa erityisemmissä tilanteissa.

    • 13.1

      sanoo

      En tiedä, mistä tällä hetkellä saisi… JTBeautyoutlet myy Soap&Glorya ja on josmus minusta myynyt tätäkin, mutta viimeksi kun katselin, ei tuotetta ainakaan näkynyt sivustolla. :/

  13. 14

    sanoo

    Mä olen todella huono käyttämään hajuvesiä. Mulla on kaksi hajuvettä ja yksi sellainen tuoksuvoide. Ja mä ehkä kerran kuussa muistan omistavani hajuvesiä.. 🙂 Noh, jos ei muuten niin säästyypähän sitten..

  14. 15

    Päivi P. sanoo

    Ehkä sitä itsekin saisi joku päivä tilattua noita ihania Soap and Gloryn tuotteita. Kaikkea ihanaa niiltä näyttää löytyvän… 🙂

    Nyt on itseasiassa monta vuotta, varmaan 3-4 vuotta jo, ollut käytössä vuodenajasta riippumatta Elisabeth Ardenin Green tea scent spray johon on ollut pitkä ihastus ja se ei tunnu loppuvan. Ihastus ei lopu eikä itse tuoksu kun ei sitä joka päivä tule käytettyä. Yllättävän hyvin on itse tuoksukin pysynyt kohtuu muuttumattomana 😀

  15. 16

    sanoo

    Tätä tuoksua haluan ehdottomasti kokeilla! Kiitos vinkistä. Harmi, etten saa sitä tähän hätään mistään mutta ensi vuonna olen todennäköisesti menossa Skotlantiin joten jos sillä reissulla löytyisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *