Pienen pieni laivaikävä

Aloitin noin vuosi sitten viimeisen kesäni ruotsinlaivan kosmetiikkamyyjänä.

Ehdin olla kolmen vuoden ajan mm. myymälän tilauksista vastaava ns. parfyymiosaston assari, kunnes jäin opintovapaalle. Sen jälkeen palasin laivalle  tavalliseksi kosmetiikkamyyjäksi enää kahdeksi kesäksi, joista viimeinen alkoi vuosi sitten.

Laivalla

Kuten olen aiemminkin kertonut, on laiva työympäristönä varsin erityinen paikka. Työpäivät ovat pitkiä ja kollegojen kanssa ollaan ainakin myymäläosastolla varsin tiiviisti yhdessä koko työpassin ajan. Olin itse normaalisti aina 10 päivää töissä ja sen jälkeen yhtä monta päivää vapaalla ja kollegoideni työpassit pyörivät omilla rytmeillään siinä ympärillä. Joskus jonkun työkaverin kanssa mennään kokoajan ristiin ilman, että häntä ehtii edes nähdä ja toisen kanssa taas vastaavasti ollaan sitten kokoajan yhtäaikaa töissä.

Laivalla

Jatkuva yhdessäolo voi olla joskus varsin kuluttavaa. Siinä missä normaalista työpaikasta pääsee illalla irtautumaan omaan kotiin ja näkemään juuri niitä ihmisiä, joita haluaa, ei laivalta pääse pois. Kollegat ovat niitä viimeisiä tyyppejä, joille puolen yön aikaan huikkaat hyvät yöt hytin ovesi sulkiessasi ja toivotat aamulla aikaisin hyvät huomenet aamiaispöydässä. Heidän kanssaan ollaan tekemisissä tiiviisti koko päivä sekä myymälän ollessa auki että sen ollessa kiinni.

Vaikka asiakaspalvelu on hauskaa, ovat parhaat hetket kollegoiden kanssa kuitenkin yleensä niitä, kun myymälän ovet ovat suljettuina. Kun myymälään saapuu pari lavallista tuotteita, jotka on hyllytettävä parissa tunnissa, saa tahtia yleensä kiristää. Samalla se on kuitenkin sitä aikaa, kun iloinen juttelu ja hulvaton huumori täyttää tilan ja päästään nauramaan kippurassa. Kaikki ovat koolla yhdessä ja keskustelu poukkoilee aiheesta toiseen. Meillä oli yleensä aivan suunnattoman hauskaa ja kerran myymälään satamakäynnille telinettään korjailemaan tullut maahantuojan työntekijä tulikin kurkkaamaan tavaroiden purkuamme hyllyjen välistä todeten hämmentyneenä, että hänen piti ihan tulla katsomaan, että teemmekö oikeasti hiki hatussa töitä, sillä hän ei ole koskaan kuullut kellään olevan näin hauskaa töissä. Meillä vaan aika usein oli.

Laivalla

Tuotteiden hyllyttäminen ja hyllyjen siivous ovat samalla myös niitä hetkiä, kun omia puuhiaan pakertaessaan tulee juteltua läpi ne kaikkein vakavimmatkin asiat. Tulee kertoneeksi mitä kotiin kuuluu, mitä ihanaa teki viime vapailla ja välillä myös avauduttua niistä huonommistakin hetkistä. Tiiviisti työskennellessä tulee kuin huomaamattaan jakaneeksi varsin suuren osan elämää ihmisten kanssa, joiden seurassa moni tulee lopulta viettäneeksi jopa enemmän aikaa kuin kumppaninsa kanssa. Pitkän työpäivän jälkeen saattaa joskus myös vielä istahtaa kollegan kanssa alas ja jatkaa juttelua vakavista asioista lähes aamuvarhaiseen asti.

Jaoin työkavereideni kanssa ihan huomaamattani suuren osan elämääni. He tiesivät, ketä sinkkuna ollessani treffailin, kuulivat kamalimmat ja parhaimmat treffikokemukset sekä sairaskertomukset ja elivät mukanani myös Lontooseen muuttaessani ja siellä asuessani. He tiesivät jopa parisuhteideni päättymisestä ennen kuin silloiset poikaystävänikään tiesivät! He olivat myös niitä, joille kerroin ensimmäisenä, että tapasin elämäni miehen.

Laivalla

Tottakai samojen ihmisten kanssa aamusta iltaan hengailu voi olla raskasta. Kun kaikki kulkevat peräkanaa yhdessä ruokatauollekin ja kollegoista pääsee irtautumaan iltapäivällä vain muutamaksi tunniksi (ellei sitten niidenkin aikana mene porukalla yhdessä kävelylle, shoppailemaan tai vaikka ravintolaan), on pinna joskus kireällä. Samat tyypit ovat aivan mahtavia kotrolloituna annoskokoina eivätkä taatusti koskaan kiristäisi pinnaa tavallisessa työympäristössä, mutta kun väsymys alkaa työpassin aikana painaa itse kutakin, saattaa joku ärsyyntyä helpommin ja omakin sietokyky muiden kiukuttelujen suhteen voi laskea. Jokaisella on varmasti jokaisen työpassin aikana ainakin joku hetki, kun leikittelee ajatuksella siitä, kuinka paljon mukavampaa olisi, kun toista ei olisi olemassa – ainakaan sillä hetkellä.

Laivalla

Usea laivalla samalla lailla työskennellyt varmasti myös tietää, että laiva muodostaa ihmisen ympärille eräänlaisen kuplan, jonka sisällä ollessa moni asia tuntuu aivan erilaiselta. Ympärillä oleva aika ikäänkuin pysähtyy ja elämä jatkuu jälleen kun kuplasta pääsee ulos. Kuplan sisällä ollessa tunteet tuntuvat usein moninkertaisina ja huono päivä on todella huono päivä. Kun joku asia tuntuu pskalta, niin olo on silloin todella pska. Kun joku menee pieleen, ei illalla voi kömpiä kotisohvalla oman kullan kainaloon parkumaan, vaan on vaan tyydyttävä menemään omaan laivaääniä pitävään hyttiinsä, parkua siellä hetki ja kirota, kun puhelinverkkokaan ei toimi eikä saa soitettua läheiselleenkään, joka muutenkin tosin olisi jo varmasti nukkumassa. Ei voi kun antaa ajan olla pysähdyksissä ja odottaa, että pääsee taas kotiin.

Laivalla

Kun viime kesänä menin töihin oli minulla tiedossa, että tekisin syksyllä työharjoitteluni Tukholmassa. Kesän työpassin aikana minun tarkoitukseni oli kuitenkin selvittää, halusinko vielä jatkaa töitäni laivalla vai alkaa työskennellä Tukholmassa. Laiva oli niin ihanan tuttu ja turvallinen työpaikka, jossa minulla oli mahtavia työkavereita ja jossa olisi niin kätevää jatkaa työskentelyä, mutta samalla se oli silti paikka, joka sai minut usein ihan hulluksi ja jonne kymmeneksi päiväksi säännöllinen eristäytyminen tuntui sietämättömältä ajatukselta paitsi oman mielenterveyden myös parisuhteen hyvinvoinnin kannalta.

Laivalla

Viime elokuun toisena sunnuntaina laivan saapuessa satamaan kesän viimeisen työpassini päätteeksi olin jo mielessäni varma päätöksestäni. Aloittaisin seuraavana päivänä Tukholmassa työharjoittelun enkä palaisi enää laivaan. Kävelin ympäri suljettua myymälää ja räpsin kännykkääni kuvia muistoksi. Kollegani kysyessä puuhistani mutisin jotain epämääräistä blogistani. Olen todella huono sanomaan hyvästejä joten tyydyin vain huikkaamaan kaikille tavalliset heipat todeten, että näkisimme taas ensikesänä. Mitä sitä enempiä dramatisoimaan, sillä maailma pyörisi laivalla kuitenkin ihan samaan tahtiin riippumatta siitä olisinko siellä vai en.

Tänä kesänä en siis enää palaa laivalle. Rakastan nykyistä työtäni ja kuten olen kertonut, en tykkää myydä, joten myymälä ei ole minun paikkani. En ikävöi työtäni, mutta ikävöin aivan suunnattomasti työkavereitani. Kenties aika aina kultaa muistoja, mutta minulle on jäänyt päällimäisenä mieleen, kuinka hauskaa minulla töissä oli.

Laivalla

Nykyisessä työssäni olen ottanut täysin toisenlaisen roolin, jonka useat entiset esimieheni huomaamattaan minulle opettivat. Olen tarkoituksella pitänyt kollegoihini turvaväliä enkä kerro heille liikaa elämästäni. Mitä vähemmän he minusta tietävät ja mitä vähemmän he minua henkilökohtaisesti tuntevat, sitä helpompi minun on edetä työssäni, sillä muiden mielipiteet minusta muodostuvat vain sen perusteella, kuinka hoidan työni. Töissä olenkin se itsekseen hiljaa töitä paiskiva suomalaistyttö, joka kävi jotain koulua, joka pitää jotain blogia ja jolla on vahva mielipide siitä, kuinka yrityksen Suomen asiat hoidetaan. Työpäivän päätteeksi menen kotiin, laitan työminäni naulakkoon ja pidän ne kaverit sitten ihan erikseen.

Terkkuja kaikille laivatutuille. Teitä on ikävä! <3

Kommentit
  1. 1

    kynsieläin sanoo

    Tässä jutussa on jotenkin ihana(n haikea) fiilis! On kiva kuulla ns. kulissien takaa, miten laivalla ”eletään” ja miten työvuorot menee, miten henkilökemiat toimii runsaan yhteiselon ja vähien unien seurauksena jne. Kuvittelin aikoinaan, että työvuorot ruotsinlaivoilla vaihtuu samassa tahdissa matkustajien kanssa eli mennessä ja tullessa on sama miehistö ja se vaihtuu aina satamaan saapuessa, mutta eipäs vaan. Nämä jutut opin vasta näistä sinun työvuoroja koskevista kirjoituksistasi. Laiva tuntuu olevan ihan oma, meren ympäröimä kuplansa 🙂

  2. 2

    Susanna Hyppönen sanoo

    Ihana kirjoitus Virve! Voi kun toivoisin, että voisit olla ihan oma itsesi työpaikalla ja että se vaikuttaisi vain positiivisesti urakehitykseesi. Tänä päivänä töitä tehdään paljon myös persoonalla ja pieni rosoisuus ja epätäydellisyys vaan tekevät työkaverista ihmisen. Ymmärrän toki strategiasi, mutta voi kun voisit olla juuri oma itsesi myös töissä ja esimiehesi ymmärtäisivät arvostaa sitä! <3

    • 2.1

      Virve sanoo

      Olen itseasiassa enemmän hieman syrjään vetäytyvä enkä kovin sosiaalinen tyyppi, joten työrooli on muotoutunut hieman huomaamatta ja pidän sen mielelläni tuollaisena. En tee liiemmin töitä toimitusjohtajamme (esimieheni) kanssa, mutta kollegoiden kesken koen kotoisimmaksi olla enemmän tarkkailija. Olen itse huomannut vuosien aikana, kuinka vaikeaa työkaveria voi olla pitää esimiehenä, jos hänestä tietää liikaa, joten tämä oma hiljainen kuplani sopii hyvin minulle. 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *