Vuoden 2013 kosmetiikkalöydöt

Alati kosmetiikkamarkkinoita tutkivana ja jatkuvasti kohti uusia kosmetiikkaseikkailuja suunnistavana kaikkea kokeilevana kosmetiikkabloggaajana pääsin kosmetiikkavuoden 2013 aikana tekemään tuttavuutta monien mahtavien kosmetiikkatuotteiden kanssa.
Kun läträä useilla tuotteilla, hukkuvat niistä monet vain massaan eikä tuotteita jälkikäteen edes muista mitenkään erityisellä tavalla. Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen itse joutunut etsimään omasta blogistani, mitä mieltä olen itse jostakin tuotteesta ollut. Ei aina voi muistaa, kun lähes jokaiseen päivään mahtuu aina joku uusi kosmetiikkatuttavuus.
Muutama vuoden aikana kokeilemani tuote on kuitenkin jäänyt minulle mieleen erityisen hyvin ja jopa päätynyt uusien kosmetiikkasuosikkieni joukkoon. Pikaisella katselemuksella poimin esittelyyn seitsemän vuoden 2013 kohtaamaani uutta suosikkiani.
Jasmine Waterin BB Cream on ollut ylivoimainen meikkipohjasuosikkini kuluneen vuoden aikana. Ihanan kosteuttavan, muttei silti liian rasvaisen tuntuinen BB-voide on tasoittanut ihon sävyä hyvin, levittynyt sille upeasti, pysynyt iholla hyvänä ja ollut ennen kaikkea sävyltään aivan täydellinen tällaiselle vaaleaihoiselle Lumikille. Tuote alkaa vetelemään viimeisiään ja minulla on kotona kehissä jo kolme haastajaa, mutta niistä lisää toiste. 
Tuotteesta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksesta.
Batisten XXL Volume Dry Shampoon kehut ovat monella varmasti vielä niin tuoreessa muistissa, että minun on lienee turha aloittaa ylistysoodiani uudelleen. Tyydynkin siis toteamaan, että tällä kuivashampoolla saa loistavasti kuivashampoon tarjoaman puhtauden tunteen, mutta se yhdistyy täydellisesti hiuspuuterin tuomaan tekstuurin tuntuun. 
Lisää tuotteesta voi lukea tästä aiemmasta postauksesta.
Toinen viimeaikoina tekemäni hiupuolen löytö on blogini kautta saamani Sexy Hairin Soya Want Flat Hair -suihke. Muotoiolurautojen kanssa loistavasti yhdessä toimiva suihke saa niin suoristukset pysymään suorina kuin kiharat pysymään kiharalla.
Meikkipuolella yllätyin mitä suurimmin tehdessäni vuoden parhaan mascaralöydön Yves Rocherilta. Sain merkiltä kokeiltavakseni Ultra Volume Mascaran, jonka itseasiassa kokeilin jo vuonna 2012, mutta johon virallisesti sitten ihastuin vuoden 2013 aikana. 
Mascara on sopinut ripsilleni täydellisesti, sillä se on erotellut ripseni todella, todella kauniisti ja sen massa on ollut tarpeeksi voidemaista kyetäkseen kerrostumaan ripsiini runsautta tarpeen vaatiessa antaen. Se on pysynyt ripsissäni loistavasti, mutta ollut myös helppo poistaa. Ja varsinkin ripsivärinpohjustajan kanssa tämä on ollut ässä. 
Tuotteesta löytyy aiempi postaus täältä, mutta vaikka pidinkin mascarasta jo tuolloin aluksi, en ollut vielä kuvien perusteella ainakaan saanut siitä ihan kaikkea irti. Ripseni olivat tuolloin nykyistä pidemmät ja tällä hetkellä mascara näyttää niissä ihanan siistiltä ja runsaalta.
Silmämeikkienkin puolelta vuoden löytö tuli tehtyä viimehetkillä tutustuttuani Lumenelta saamaani merkin uuteen Raspberry Miracle Eyelineriin, jonka tarkalla kärjellä on ollut mielettömän hyvä rajailla silmiä. Tussi on haastanut aiemman suosikkini Sensain Liquid Linerin ja alan jopa vakuuttua, että käytän jatkossa tätä Sensain sijaan. 
Vuoden 2013 luomivärisuosikikseni on noussut IsaDoralta aikoinaan saamani luomiväritrio sävyssä 81 Cool Browns. Paletti on ollut tällaiselle neutraalia arkimeikkiä rakastavalle ihmiselle oikea taivaanlahja ja kuten kuvasta näkyy on sitä myös kulutettu sen mukaan. Tuollaisen kultaan taittavat vaaleat beiget luomivärit ovat ne, jotka kulutan aina loppuun eikä tämäkään näköjään ole ollut poikkeus. Vaaleimman sävyn arvioitu loppumisajankohta lienee helmikuun paikkeilla ja sen jälkeen taidan jälleen valita uuden arkipaletin, jonka kanssa jumitan kuukausia.
Vuoden seitsemäs rakkaustuote on ollut Diorin aurinkopuuteri. Nude Healthy Glow Enhancing Powder sävyssä 001 Aurora on ollut minulle viimeisen reilun puolen vuoden aikana niin rakas, että olen jopa tuntenut meikkini vajaavaiseksi ilman sitä. Ja nyt siis puhutaan minusta, joka vielä ennen tätä aurinkopuuteria valitteli, ettei ymmärrä, miten kukaan saa aurinkopuuteriinsa edes kuoppa aikaiseksi! Kyseessä on siis todellakin vuoden totaalinen yllättäjätuote!

Tältä näyttivät minun kosmetiikkavuoden 2013 seitsemän suosikkiani. Millaisia kosmetiikkalöytöjä te teitte viime vuoden aikana?
———-
Tämän päivän ”tavara” on hieman sillä rajalla, lasketaanko se nyt varsinaiseksi tavaraksi vai pitäisikö sitä vaan suoraan pitää roskana. Koska olen kuitenkin säilyttänyt sitä kuin tavaraa viimeiset seitsemän kuukautta, lasken sen tavaraksi.
Ostin toukokuussa uuden ”elämänkumppanini”, kuten Samsungin S4-puhelinta tituleerataan. Puhelin on ollut minulle sitä ja paljon enemmänkin ja pidin sen puisen näköistä pahvipakkausta kauniina ja siksi säilytin sen pitkään tallessa. Nyt kuitenkin aloin miettiä, että mitä hemmettiä minä sillä muka teen ja miksi ihmeessä säästelisin sitä.
Tuotteiden pakkauksia säästetään usein mm. siksi, että ne koetaan myyntiarvoltaan paremmiksi pakkausten kanssa kuin ilman ja joidenkin tavaroiden kanssa halutaan varmistua, että siihen kyllästyessä se olisi helppoa myydä eteenpäin. Itse olen niin rakastunut puhelimeeni, että voin ihan suosiolla luopua sen pakkauksesta. En tiedä, maltanko pysyä puhelimeni kanssa kimpassa vielä kuinka pitkään, sillä mikäli tuleva S5-puhelin on ominaisuuksiltaan tätäkin parempi, saattaa vaihto kutkutella kovasti. Tästä huolimatta uskaltanen luopua puhelimen pahvipakkauksesta.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Oon käyttäny noita Isadoran paletteja jo kolme 🙂 Ihan täydelliset sävyt, jokaiseen tilanteeseen sopivat 🙂

  2. 2

    sanoo

    Toi Yvesin ripsiväri on myös mun ehdoton lemppari! Ennen pidin Lorealin Telescopicia parhaana mut en pystyny palaamaan siihen ton Ultra Volumen jälkeen. 😀 Kiinnostuin kans tosta Lumenen rajauksesta, meinaan itelläki ehdoton suosikki Sensain liquid liner ja oon vannonu ettei mikään muu voita sitä! Lumene ois edullisempi kun pelkkä Sensain täyttöpakkaus, joten täytyy kokeilla 🙂

  3. 4

    sanoo

    Mä ostin iPhone 4s:n 2012 kesällä ja mulla on jostain syystä edelleen sen laatikko tallessa, vaikka se ei edes ole mitenkään erikoinen ja kulmakin on ollut alusta asti rutussa. Tämä kyllä ehkä inspiroi mutkin heittämään sen menemään, enhän mä sillä oikeasti mitään tee.

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    ääähhh, ei PAKKAUS ole tavara vaan ROSKA, jos sillä ei ole järkevää uusiokäyttöä! 😛 toivottavasti keksit jatkossa järkevämpiä poisannettavia 😉

    ylipäänsä mun mielestä on hassua, kun ihmiset tuskailee tavaran kanssa. eri asia lahjaksi tulleet turhat kapistukset. toisaalta, onko sellaisiakaan, jos antaja on läheinen ja antanut lahjan ajatuksella? mutta omat hankinnat… en ymmärrä! miksi turhaa roinaa on alun alkaenkaan pitänyt hankkia? miksi hankkia jotain, mistä haluaa kuitenkin vain eroon? ainakin omaa yksiötä ja omia tavaroita kun mietin, niin en todellakaan pystyisi tällaiseen projektiin, sillä kaikilla tavaroillani on jokin funktio. en tajua, en tajua, en tajua. tosin, en jemmailekaan roskia vaan kierrätän ne 😀

    • 5.1

      sanoo

      Nokun olin ajatellut, että koska pakkaus on noin kaunis, voisi sillä olla… mutta en sitten koskaan käyttänyt sitä mihinkään. 😛
      En minä usko, että monikaan tosiaan turhaa roinaa tarkoituksella hankkii, itse en ainakaan niin tee. Mutta sitten on tosiaan niitä saatuja tavaroita sekä yleensä niitä itse hankittuja, mutta lopulta käyttöä vaille jääneitä tavaroita. Tällaisia ovat yleensä muutaman vuoden takaiset silloiseen makuun ja painoon sopineet vaatteet, jonkun trendin mukaiset asusteet tai ihan vaan tavarat, joita on joskus käyttänyt, mutta jotka eivät enää mene intresseihin. Samoin on rikkoutuneita tavaroita, jotka on ajatellut joskus korjaavansa, mutta joita ei sitten koskaan ole saanut korjattua. 🙂

  5. 6

    Jonna1 sanoo

    Voisitkohan tehdä Tavarahaasteelle oman tagin jotta nämä postaukset löytäisi helpommin? Itse olisin enemmänkin sen kannalla että nämä olisivat aivan omia postauksiaan, mutta jos ne samassa muiden kanssa on niin edes se tagi helpottaisi elämää. 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Juu, nyt on kunnolla. Olin tahnyt, mutta unohtanut käyttää sitä parissa postauksessa. Asia korjattu, kiitos kun sanoit! 🙂

  6. 7

    Anonyymi sanoo

    Tilasin tuon YV:n ripsarin (ja – öhöm – pari muutakin tuotetta) suositustesi perusteella. Toivottavasti tykkään siitä kuten sinäkin 🙂
    Olen löytänyt monta hyvää uutta tuotetta sinulta saatujen vinkkien perustellaa, joten isot kiitokset niistä 🙂

    Postaustoive: silmämeikin poistorutiinisi! Olen alkanut panostaa enemmän silmien meikkaukseen (käytössä mm. 3 dot liner ;), ja meikin poisto kaipailee lisävinkkejä.

    Kiitokset tosi informatiivisesta blogistasi 🙂

    t. Katja

    • 7.1

      sanoo

      Kiva kuulla, että olet löytänyt hyviä tuotteita, toivottavasti löydät vielä lisääkin!

      Kiitos postaustoiveesta! Katsotaan, jos saisin jotain aikaan. 🙂

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Kyllä puhelimen säilytyslaatikko on myös poisheitettävää tavaraa! (ei roskaa). Itse kuulun siihen koulukuntaan että tavarat on arvokkaampia jälleen myynnissä kun alkuperäinen säilytyslaatikko on tallella. Miksi? Sitä en tiedä.

    Ehkä tämä inspiroisi minuakin vaihtamaan ajatusmallia.. Onhan se järjetöntä.

  8. 9

    sanoo

    Voitko tehä semmosen markettien top10 esittelyn, että hintahaarukka olisi siellä 2-20 euroa? koska mun mielestä noi listatut parhaat tuotteet on semmosia, mitä ainaki täällä päin pitäisi metsästää haulikon kanssa eli ei löydy.

  9. 10

    Anonyymi sanoo

    Hauska sattuma: Kun aloin lukea postausta, pitelin kädessäni tuota samaa IsaDoran Cool Browns-palettia. Enkä ole edes meikkaamassa vaan menossa nukkumaan.

    Hellu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *