Paras tapa odottaa joulua: kosmetiikkakalenteri!

*Sis. mainoslinkkejä

En ole mikään varsinainen jouluihminen tai lahjojen perään vouhkoavaa tyyppiä, mutta myönnän, että varsinkin itseään on ihanaa ilahduttaa kosmetiikalla. En kaipaa välttämättä suuria tuotteita ja nautin erityisesti pienempien näytteiden kokeilusta. Niiden kautta pääsee tutustumaan uusiin tuotteisiin ja löytämään niitä uusia suosikkeja.

Yksi ihana tapa tutustua uusiin tuotteisiin on kosmetiikka-aiheinen joulukalenteri.

Olen ollut töissä aivan innoissani myyntiin tulleista kosmetiikkakalentereista enkä ole osannut päättää, minkä hankkisin itselleni. Kaikkein eniten olen tosiasiassa himoinnut Benefitin joulukalenteria, mutta koska sen käsiinsä saaminen on varsin hankalaa voi olla, että tyydyn johonkin näistä kolmesta:

bareminerals-countdown-to-gorgeous-advent-calendar

Kaikkein eniten minua houkuttelee bareMineralsin Countdown to Gorgeous -joulukalenteri*, joka sisältää todella houkuttelevan valikoiman kosmetiikkatuotteita. Kalenterilla on hintaa 78,90 euroa, mutta sen sisällön arvo on 257,90 euroa, eli sijoitukselleen saa todellakin vastinetta! Kalenterit eivät ole vielä saapuneet varastolle, mutta oman voi jo ennakkotilata itselleen ja se lähetetään lokakuun aikana. Veikkaan, että sorrun itse juuri tähän kalenteriin!

ciate-mini-mani-month-advent-calendar-2016

Olen viimeaikoina ihastunut kovasti Ciatén tuotteisiin, joten merkin kalenteri houkuttelisi kovasti. Ciaté Mini Mani Month Advent Calendar -joulukalenteri* sisältää 17 minilakkaa, päällyslakan, yhden täysikokoisen lakan, pari hoitotuotetta ja kynsiviilan. Tykkään tällaisista 5 ml minilakoista, sillä niiden kanssa on toivoa, että ne myös kuluvat joskus loppuun!

decleor-advent-calendar-2016

Decleorin joulukalenteri* on villi kortti, joka houkuttelee minua suuresti. En ole käyttänyt merkin aromaterapiaan pohjautuvia ihonhoitotuotteita liiemmin, joten tällainen kalenteri voisi olla ihana tapa tutustua tuotevalikoimaan monipuolisesti. Kalenterissa on 25 luukkua, joten myös joulupäivälle on yllätys!

Nyt tässä lähinnä mietin, että kuinka monta joulukalenteria aikuisen kosmetiikkafiikin on ok hankkia…

Aiotteko te hankkia kosmetiikkaa sisältävän joulukalenterin tai onko teillä jo oma? 

Kommentit
  1. 3

    KatjaV sanoo

    Voi mahoton, katselin juuri samanmoisia pari päivää sitten ja mietin montako kehtaan ostaa 😀
    (ainakin kaksi – because I’m so worth it!)

    • 3.1

      Virve sanoo

      Juuri tuo on se kysymys, joka täälläkin tosiaan pyörii päässä… 😀

  2. 5

    Hanna sanoo

    Ciaté houkuttelee kovasti, mutta todennäköisesti repisin kaikki heti auki 😀

  3. 6

    HennaA sanoo

    Tilasin jo Lookfantasticin, apua ja maksoin itseni kipeäksi 🙂 Ensimmäinen ulkomailta ikinä tilattu tuote ja nyt jännitän a. saanko sitä koskaan ja b. maksanko veroja vielä kalliin hinnan päälle?

    • 6.1

      Virve sanoo

      Kaikki hehkuttivat tuota Lookfantasticin kalenteria niin, että itsekin tilasin sen nyt sitten. 🙂 Lookfantastic on luotettava verkkokauppa ja tavarat toimitetaan Briteistä, eli ei tule mitään tullimaksuja maksettaviksi kuten EU:n ulkopuolelta tilatessa voi tulla. Täälläkin siis odotetaan kuumeisesti, että ensikuussa veloittavat ja lähettävät kalenterin. 🙂

      • 6.1.1

        HennaA sanoo

        Huoh, kiitos tiedosta! Nyt jään iloisella mielellä odottelemaan lähetystä ☺️ Viime vuonna minulla oli Kicksin kalenteri, joka ilahdutti hurjan paljon aamuisin!

  4. 7

    panda sanoo

    Cliniquelta on myös tulossa joulukalenteri, Body shopilla oli viime vuonna ja toivottavasti tänäkin vuonna. Tekisi mieli ostaa joko jompikumpi näistä kahdesta tai sitten tuo bareminerals. Vaikka kosmetiikkifriikiksi tunnustaudunkin niin en ole ikinä kokeillut baremineralsin meikkejä ja nyt ehkä saattais sitten olla viimein sen aika 🙂

  5. 8

    sanoo

    Lookfantasticin kalenteri oli niin loistava viime vuonna, että meni tänä vuonnakin tilaukseen. Todennäköisesti tilaan myös Essencen kalenterin, sieltä tuli kivoja lakkoja viime vuonna. Ciate taitaa tänä vuonna jäädä hankkimatta, en ole oikein noita parin edellisenkään vuoden lakkoja käytellyt… Mutta vastauksena kysymykseen, kyllä ja kyllä! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *