Päivä 76: Anteeksi, rakas Nude!

Anteeksi, rakas Diorin Nude-meikkivoiteeni, taisin viimeksi syytellä sinua hieman turhaan. Tiedäthän, kun suutuksissaan ja äkkipikaisuuksissaan sanoo kaikenlaista ja jopa syyttää toista turhista asioista? Sellaisistakin, jota tämä ei ole tehnyt. Sellaista sattuu ja niin taisi sattua viimeksikin ja nyt tahtoisin pyytää sinulta anteeksi, rakas Nude.

Syytin sinua viimeksi silmänympäryksieni kuivattamisesta ja meinasinkin jo luopua sinusta, mutta onneksi en näin kuitenkaan tehnyt. Pieni kokeilu nimittäin osoitti, että luomiani onkin ilmeisesti kuivattanut tämä Malu Wilzin silmänympärysvoide:

Aina, kun otin sen käyttöön, ilmestyi kuivuus takaisin ja aina kun olin pari päivää käyttämättä, katosi kuivuus. Täysin riippumatta siitä, olitko sinä, Nude, käytössä vai et. Pahoittelen sekaannusta.
(Kerrottakoot nyt kuitenkin, että olet mielestäni edelleen hieman epäilyttävä tyyppi ja aion kyllä pitää sinua silmällä…)

Sanomattakin lienee selvää, että tuon 2 ml näytteen jämät lensivät roskiin, kun havaitsin sen kuivuuden aiheuttajaksi. No, ehdin kyllä käyttämään sen lähes kokonaan.

Projektini vartalovoiteiden loppuunkäytöstä muuten etenee erittäin hyvin ja sain eilen taas yhden loppumaan:

Jälleen yksi kappale Lumenen Vitamin+ Kevyesti päivettäviä vartaloemulsioita loppui. Tämän puolesta olen blogissani jo useasti liputtanut, mutta kerrattakoon vielä mielipiteeni tästä tuotteesta:
Kosteuttaa hyvin, imeytyy hyvin, antaa sopivasti sävyä, miellyttävä tuoksu, itseruskettavan tuoksu ei puske läpi yhtä vahvana kuin muissa kokeilemissani vastaavissa (Nivea, Loreal, Dove, Axe…). Itse tykkään kuitenkin laittaa tätä yöksi, jolloin en joudu kärsimään DHA:n (tuotteen itseruskettava aineosa) hajusta yhtään. Suosittelen tätä ehdottomasti!

Toinen loppuunkulutettu tuote on Freemanin Papaya Moisture Plus Heat Styling Conditioning Spray, jota käytin aina pesun jälkeen jätettävänä hoitoaineena, mikäli aioin leikkiä föönin kanssa. Toimiva tuote niin inci-listansa kuin käytettävyytensäkin puolesta. Ja lisäksi vielä halpa, hintaa taisi olla viitisen euroa Sokoksella. Hyvä edullinen lämpösuojatuote siis, kannattaa käydä kurkistamassa, Sokoksen lisäksi Freemanin tuotteita saa ainakin Anttilasta.

Olen useasti maininnut, että en tykkää heittää roskiin tuotteita vaan mielummin käytän ne vaikka hampaat irvessä pois. Nyt tuli kyllä vastaan tuote, josta en voinut edes käyttää parin millin näytettä kokonaan, niin hirveää kamaa se oli.

Kyseessä on YSL:n Hydra Feel Fresh Hydrating Water Gel kosteusvoide (vaikka nimi väittääkin sen olevan geeli).

Okei, tuote on tarkoitettu enemmän sekaiholle kuin kuivuuteen taipuvaiselle iholleni, mutta pakkohan sitä oli kokeilla. Joo, virheen tein. Pari päivää käytin ja kasvojen iho meni todella kuivaksi ja pahaan kuntoon. Ihmekös tuo, kun inci-näyttää täältä:

Vettä, alkoholia, silikonia, vähän lisää silikonia… Ihan sama, vaikka näiden jälkeen kuinka tulisi macadamian pähninäöljyä, jos inci alkaa noin kamalilla aineilla niin tuotetta ei voi kyllä enää mikään pelastaa enkä todellakaan tahdo sitä käyttää. Haloo, kosteusvoiteessa alkoholia heti veden jälkeen! Säilöntäaineena tämä alkoholi ei voi olla, sillä parabeneja kuitenkin löytyy incistä useita. Alkoholilla pyritään siis vaan saamaan aikaan kevyt ja raikastava voidepohja, mutta samalla valitettavasti myös kuivattava. Ei kiitos.

Mutta kuten huomaatte, projektini etenee edelleen pikkuhiljaa. Ehkä vielä jonain päivänä walk-in cosmetic closetini onkin tavallinen vaatehuone. Sitä odotellessa ja pulloja tyhjennellessä…

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hei! Miltä sinun mielestäsi kuulostaa seuraava inci:

    Linseed infusion (Linum usitatissimum), Water (Aqua), Rose Water (Rosa centifolia), Lavender Honey Water (Lavandula augustifolia), Organic Grapeseed Oil (Vitis vinifera), Honey, Stearic Acid, Organic Jojoba Oil (Simmondsia chinensis), Witch Hazel Extract (Hamamelis virginiana), Fair Trade Shea Butter (Butyrospermum parkii), Cetearyl Alcohol, Triethanolamine, Camellia Oil (Camellia japonica), Lavender Oil (Lavandula augustifolia), Neroli Oil (Citrus amara), Geranium Oil (Pelargonium graveolens), Glycerine, Tincture of Benzoin (Styrax benzoin), Geraniol, Limolene, Linalool, Perfume, Methylparaben, Propylparaben.

    Kyseessä on kasvojen kosteusvoide joka lupaa avun aknesta, näppylöistä ja ärtymisestä kärsivälle iholle. Hintaa on kuitenkin sen verran ($50 / €23 / 45 g) että opiskelijabudjetin vuoksi joudun pari kertaa miettimään ennen kuin ostan.

  2. 2

    sanoo

    Go! Ei voi muutako hurrata sinulle ja äimistellä noinki laadukkaalta ja kalliilta näyttävän tuotteen inci:ä. (hintoihin en ole perehtynyt mutta sellaisen käsityksen olen saanut)

  3. 3

    Loop sanoo

    Hei nyt kun ollaan menossa kesään päin niin voisitko tehdä postauksen itseruskettavista? Mitkä ovat ja toimineet ja mitkä eivät sekä miten vahvasti eri tuotteet lemuavat 😀 Sekä halppis ja tyyris.

    Olisi tosi kiva 🙂

  4. 5

    sanoo

    Athelas: Ei tuo INCI ollenkaan pahalta näytä. Tuossa on ärtynyttä ihoa ja tulehduksia rauhoittavia aineosia, kosteuttavia aineosia, huokosia supistavia aineosia… Ei mielestäni yhtään eiei-aineosia. Saako udella vielä, että mikä tuote mahtaa olla kyseessä? 🙂

    Loop: En käytä kovin paljoa erilaisia itseruskettavia, mutta katsotaan, jos saisin tuosta jotain juttua irti.

    Anonyymi: Sarja on periaatteessa tarkoitettu 25+ iholle, mutta kyllä noita voi mielestäni nuorempikin käyttää. Ovat kuitenkin enemmän ennaltaehkäiseviä tuotteita kuin mitään ryppytuotteita. Ja vartalovoide toki käy kaiken ikäisille.

  5. 6

    tanja sanoo

    tuli torstaina lumenenen radience ja nyt oon kulkenut naama hehkuavana pari päivää, eli kiitos kaupoista! :—))

  6. 7

    toisaa sanoo

    Hei!

    Päädyin blogiisi Kulutusjuhlan kautta eilen illalla ja luin alusta asti, pari postausta jäi vielä täksi aamuksi. Ihan mieletön blogi! Reaktiot meni jotakuinkin näin: ”Ihme tyyppi. — Hyvin se kirjottaa. — Ihan käsittämätöntä. — Mieletön juttu. — Onpas tosi erilainen maailma kuin mulla. Mielenkiintoista. Hyvin jännä. Pitää lukea lisää.”

    Tosi kiinnostavaa saada näinkin tarkka kuva tuollaisesta elämän puolesta, josta itsellä on kokemusta lähinnä muutamien satunnaisten ”seikkailuretkien” verran. Käytän kyllä shampoota ja dödöä ja omistan ripsivärinkin, mutta kriteerit, joilla kosmetiikkani määrän ja laadun valitsen, on osittain hyvin eri kuin sulla. Vaikka pakkauksen ulkonäkö ei olekaan ihan merkityksetöntä, saati ”sisällysluettelo” (INCI oli mulle ihan uusi termi).

    Lisäksi, ja ihan erityisesti, olet tosi hyvä kirjoittaja ja huumorisi ja itseironiasi on ihan mahtavaa. Miten joku voi saada aikaan koukuttavan jännitystarinan siitä, kun käyttää vartalovoidepurtelon tyhjäksi?!

    Minua kiinnostavat paljon vähemmän kauneudenhoitovinkit kuin oman sisäisen ja käytännöllisen prosessisi kuvaus. Kertomukset siitä, mihin kaikkea tuota tavaraa käytetään, on kuitenkin olennaisia kokonaiskuvan kannalta.

    Olet selvästi itseironian mestari, mutta toisaalta, kun maailmasi tosiaan poikkeaa omastani aika paljon, en oikein osaa arvioida, kuinka tosissasi olet noiden ”älkää päästäkö itseänne rupsahtamaan” -juttujen kanssa. Suhtaudutko oikeasti vähän niin, että rupsahtaminen, ryppyisyys, roikkuvat tissit ja vanhalta näyttäminen ovat ehdottomasti vältettäviä, väistämättä kärsimystä aiheuttavia tiloja, tai jopa moraalisesti väärin (mainitsit omantunnon aurinkosuojan käyttösaarnassasi)? En tosiaankaan kysy tätä mitenkään pahalla, teksteistäsi huomaa, että olet tosi fiksu ja suhteellisuudentajuinenkin ihminen. Kiinnostaa vain, että eroavatko meidän maailmat tässä toisistaan äärettömästi vai ainoastaan äärellisesti, joskin paljon 😉

    Kiitos tajuntaa laajentavasta blogista! Jatkan seuraamista…

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Mitäs sanot tästä. Ystäväni halusi viime kesänä kullanhohtoiset hiukset kirkkaammiksi ja meni tietty laittaa sitruunaa päähä ja meni auringon sijasta saunaan 15 minuutiksi. En huomaa kyllä mitään eroa, mutta hän väittää että se tehoaa. Sen jälkeen hän laittaa hiuksiin tehokosteuttavan hoidon. Eikö tuo ole hiukillekkin huonoksi, eikä minusta sauna ole mikään tekijä. En kyllä suosittelisi sitä, mutta hän väittää ettei ole mitään haittaa, on varmastikkin haittaa onhan sirtuuna sen verran happama. Hän jopa valkaisi sillä hampaitakin, mutta siinä hän epäonnistui ja sai kiilteensä vaurioitettua.

  8. 10

    sanoo

    tanja: Hyvä että tuli perille ja että olet tyytyväinen. 🙂

    toisaa: Kiitos ihanasta kommentistasi. 🙂

    Jos nyt rehellisiä ollaan, niin en suhtaudu vanhenemiseen paniikinomaisesti ja ryppyjä peläten. Tavoitteenani on vanheta ilman _ylimääräisiä_ ryppyjä, mutta jos lähtee otsa kurtussa miettimään, että mikä kaikki aiheuttaa ryppyjä, niin niitähän vaan syntyy kahta kauheammin. Itseni hoitaminen ja hemmottelu on minulle eräänlainen harrastus ja rentoutumisen muoto -tässä muodossa ilmenevä itserakkaus on mielestäni hyvänlaatuista itserakkautta.
    Ja hei, antaa vaan ryppyjä tulla, pääsenpähän kokeilemaan botoxia sitten. 😉
    Ajatusmaailmamme voivat olla kovin erilaiset tietyissä asioissa, mutta kuten oletkin huomannut, on minulla kirjoittaessakin pieni pilke silämkulmassa. Kauneudenhoito on mukavaa silloin, kun sen ottaa hemmotteluna ja sitä tekee mielellään. Jos sen puolestaan kokee pakonomaisina rutiineina niin kehotan jättämään itsensä puunaamisen, sillä silloin siitä menee kaikki ilo ja hauskuus. Ja näitten tyttöjen hömppä-hömppä juttujen kun nimenomaan täytyy olla hauskoja! 😉

  9. 11

    sanoo

    Heips! Päädyin ostamaan tuon voiteen, joka on siis Lushin Vanishing Cream. En ole kuin pari kertaa ehtinyt sitä laittaa, mutta ensivaikutelma on kyllä hyvä. Jättää ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi olematta paksu ja rasvainen. Aika näyttää auttaako ihon ärtymiseenkin, toivoa kuitenkin siis on :).

  10. 12

    sanoo

    Athelas: Sisällön perusteella epäilin hieman, että kyseessä olisi voinut olla Lush, mutta kun sanoit voiteen olevan niin kallis, en enää uskonut sen olevan Lushia. 🙂 Tule ihmeessä kertomaan käyttökokemuksiasi kun olet tuota saanut jonkun aikaa käytettyä, mielelläni kuulisin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *