Päivä 40: Tuotteita, joita et ole tiennyt tarvitsevasi

Jos on kaltaiseni HC kosmetiikkafriikki, kiinnostavat uudet ja erityisesti erilaiset tuotteet aina. On tuotteita, joita et ole koskaan ennen edes tiennyt tarvitsevasi ennen, kuin joku esittelee ne sinulle.

Lancomen ja Estee Lauderin lanseeraamat värisevät mascarat ovat jo vanha juttu, joista suurin osa on jo tietoinen enkä minä edes pidä niitä kovin erikoisina tuotteina. (Sen verran voin noista kuitenkin sanoa, että Lancomen Ôscillationin lopputulos vastaa lähes täysin saman konsernin halvemman merkin Loreal Parisin Telescopicia. Värinä ei tee mascaraan mitään mullistavaa muutosta, joten omani lähti samantien kiertoon. Estee Lauderin mascara puolestaan kyllä äänensä puolesta on surisevinaan ja tärisevinään, mutta mascaraharjassa ei näy yhtään mitään merkkiä tästä efektistä. Lopputuloskaan ei ollut mikään mullistava, joten en suosittele kumpaakaan.) Erityisiä harjoista tulisi, jos ne esimerkiksi pyörisivät huomaamattoman värinän sijaan.

No mitkä erikoisemmat tuotteet sitten ovat mullistaneet oman pienen kuplan sisällä sijaitsevan höpöhöpö maailmani? Jos olisin kuuluisa näyttelijä ja stara, kiittäisin ehdottomasti Oscarin saatuani kiitospuheessani seuraavien keksintöjen tekijöitä:

Ensimmäiseksi tahtoisin kiittää lämpenevien ripsentaivuttimien kehittäjää. Omat ripseni taipuvat varsin huonosti eivätkä muutenkaan pysy kunnolla taivutettuina. Paristolla toimivat, itsestään lämpiävät ripsentaivuttimet kuitenkin nopeuttavat taivutusta huomattavasti. Näitä on kehitetty ainakin kahta eri mallia, eli ns. perusripsentaivuttimet sekä tikun mallinen taivutin, jolla vain painellaan ripsiä kaarelle. Jälkimmäistä voi käyttää myös ripsivärin laiton jälkeen, mikä on aivan loistavaa! Niin ja polttavan kuumiksi nämä eivät lämpene.

Kiittäisin myös osaripsentaivuttimien keksijää. Eniten minulle tuottavat ongelmaa ulkonurkkien ripset, jotka sojottavat sinnikkäästi alaspäin. Vielä en ole löytänyt juuri minun silmieni muodolle täydellistä taivutinta, joten nämä enkelit pelastavat minunkin ripseni.

Erityismaininnan ansaitsee myös matkairtopuuterin keksijä. Kaikki kosmetiikasta kiinnostuneet tietävät, että irtopuuteri tekee lähes poikkeuksetta kestävemmän ja kauniimman pohjan meikille verrattuna tavalliseen kivipuuteriin. Irtopuuteria vaan on niin tuskaisen hankalaa kuljettaa matkalla (kyllä, matkalle lähtiessä mikään ei huolestuta tätä asiaa enempää, ei edes malaria), mutta onneksi tähänkin on keksitty ratkaisu. Puuteri on pakattu vipan alle rasiaan ja vippaa iholle tupsuttamalla sen läpi pöllähtelee irtopuuteria. Lisäksi rasian kannessa on kätevä peili, joten nenänpään puuterointi sujuu vaikka Afrikan savanneilla tai sademetsissä kirahvin jahdatessa. (Mahtavaa, vai mitä? Tiedän!)

Vielä yksi kiitoksen ansaitsevista keksinnöistä on kynsienkuorintanaamio. ”Anteeksi mikä?” te kysytte nyt. Tämä on siis kynsille ja kynsinauhoille tarkoitettu kuorinta, joka pitää kynsinauhat pehmeinä ja kynnet kirkkaina. Lisäksi tämän naamio-ominaisuus myös kosteuttaa kynsiä ja kynsinauhoja. Ihana, hieman erilainen hemmottelutuote.

Ennenkaikkea tahtoisin kuitenkin kiittää itsevalaisevan peilillisen huulikiillon keksijää. Tämä keksintö on suosikkini. Kantikkaan huulikiiltopurkin sivulla on peili ja kun huulikiillon avaa, syttyvät siveltimen varren tyvessä led-valot, jotka helpottavat tietysti huulien maalaamista aivan älyttömästi. Aivan loistava tuote niin baarissa kuin iltahämärässäkin. Enää ei tule noloja tilanteita, kun huomaa kulkeneensa jo tunnin huulikiillot pitkin poskea…

Kiitos näiden kaikkien keksijöille! (Niin ja lopuksi toivoisin kiitospuheessani tietysti vielä maailmanrauhaa. *räps räps*)

Vielä täytyy iloita viimeisimmästä loppuun kuluneesta tuotteesta, eli Lorealin jättikokoisesta 400 ml Nutri Soft vartaloemulsio pönikästä. Kuluttelen kyllä samalla niitä Lumenen Kevyesti päivettäviä vartaloemulsioita, mutta ihan joka päivä niitä ei voi käyttää, sillä muuten saattaisin näyttää hieman liian paahtuneelta. Hyvä vartaloemulsio, jota on vielä kaksi purkkia jäljellä. Juuri tämä kuivan ihon versio sopii iholleni hyvin, sillä se imeytyy, mutta jättää ihon ihanan pehmeäksi ja kosteutetuksi.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Voi ei, led-valollinen huulikiilto. 😀 En kyllä ehkä kehtaisi kaivaa moista esiin julkisella paikalla. En kyllä muutenkaan ole mikään meikin, etenkään huulimeikin, ystävä; en pääse yli siitä ajatuksesta, että huulet yritetään meikata näyttämään paisuneelta kostealta vaginalta. Kröhöm. 🙂

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Minua kiinnostaisi tietää, että käytätkö nyt tuotteita tavallista suurempia määriä, eli ”holvaatko” esim. rasvaa saadaksesi purkin tyhjäksi? Tai laitatko vaikka illalla hajuvettä tai lisää puuteria, vaikkei se olisi tarpeen?

  3. 3

    sanoo

    En ole koskaan kuullutkaan, että on olemassa huulikiiltoa, jossa on led-valot tai lämpiävät räpsyttimien taivuttelijat!

    Luin jostain lehdestä (en muista mikä lehti oli kyseessä ja tästä jutusta on jo aikaa) brasilialaisen meikkitaiteilijan haastattelun. Tämä guru kertoi, että brassinaiset taivuttavat ripsensä pikkulusikalla. Siinä samassa artikkelissa näytettiin, että kunka tämä tapahtaa. Pikkulusikka otettiin toiseen käteen ja oliko se nyt sitten kuperapuoli silmäänpäin ja peukalolla painettiin ripsiä lusikan reunaa vasten.Tämä taivutus kuulemma pysyy! Testasin itsekin ja kyllähän sillä tavalla ripset taipumaan sai vaikka vaatii varmaan totuttelua.

    Toi Lorealin Nutrisoft on aivan huippuhyvää 🙂

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Tulipas monta sellaista juttua, joiden olemassaolosta mulla ei ole ollut aavistustakaan. 😀 Kirjoitat hauskasti ja blogisi idea on todella hyvä! Olen nyt noin viikon seuraillut tätä ja tulen kyllä jatkossakin seuraamaan. 🙂

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Aivan loistava tämä sun blogisi!

    Mistä olet löytänyt tuon osaripsitaivuttimen? Se on tuote, jonka olemassaolosta en ole ennen tiennyt, mutta nyt kun tiedän, tiedän myös tarvitsevani sellaisen 😀

  6. 6

    sanoo

    ooi minkähän hintainen tuollainen lämpenevä ripsentaivutin on? omat ripseni ovat todella suorat ja tuollainen kyllä kiinnostaisi!:)

  7. 7

    Kaisa sanoo

    Kiitos ihanasta ja ironiaa pursuavasta blogista. Itse en ihan noin kosmetiikkafriikki ole, mutta kirjoittelusi on hauskaa luettavaa. Käyn täällä jatkossakin. 🙂

  8. 8

    sanoo

    Anonyymeille:
    -En käytä tuotteits mitenkään enempää kuin muulloinkaan. Rasvata muistan nyt päivittäin, ennen se oli melko satunnaista. Puuteria en päivänaikana lisäile ylimääräisiä kertoja (normaalisti en kertaakaan) ja hajuvettäkin suihkaisen aamulla sen kaksi suihkausta ja sillä mennään koko päivä. Eli turhaan tuhlailuun en ole ryhtynyt.
    -Osaripsentaivutin on Ibero merkkinen ja muistaakseni ihan Prismasta ostettu. Iberon tuotteita löytyy marketeista, joten kannattaa katsella niistä. Sokoksella tai Stockalla en ole näitä enää nähnyt hetkeen.

    Caitia: Pitääkin kokeilla lusikalla taivuttelua, kuulostaa toimivalta. 🙂

    5onja: Taisi olla 8,9€ Kickseissä. Omani ostin aikoinaan Tarjoustalosta abaut samaan hintaan, mutta tätä ihan samaa olen nähnyt Kickseissä myyhnnissä tuohon hintaan nykyäänkin. Merkki on Depend. Tuo tikun mallinen on Lorealilta kylkiäisenä saatu, vastaavaa myydään ainakin Sokoksella, mutta hinta taisi olla yli 20€.

    Kaisa: Kiitos kommentistasi, kivaa, että olet löytänyt blogini. 🙂

  9. 9

    sanoo

    Tämä oli aivan hervottoman hauska postaus! Osaripsentaivutin ja led-valohuulikiilto! Piristit tylsää päivääni:D Ehkäpä en itse olekaan ihan täysi kosmetiikkafriikki, koska en ollut moisista kuullutkaan…

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Toivottavasti noita osaripsentaivuttimia vielä olisi, sekaannun nyt sun ja Anonyymin keskusteluun : D Mutta paljonko sun omas maksoi?

  11. 11

    sanoo

    Satuin eksymään blogiisi ja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Pitääkin alkaa seurailemaan useamminkin. 🙂

  12. 13

    Jenny sanoo

    Taisin törmätä tänään tuollaisiin valolla varustettuihin huulikiiltoihin, melkein ostin mutta järki tuli kuitenkin mukaan kun ei edes testereitä ollut tarjolla. (Tai järki ja järki kun kuitenkin ostin toisen huulikiillon ja punan.)

    Kiva blogi, mä voin ottaa vastaan turhia tuotteita 😛 Minullakin on varsinkin hiustuotteita aikamoinen kasvava kasa, vaikka ei ehkä ihan yhtä paljon mutta paljon.

  13. 15

    Anonyymi sanoo

    Voi jumankekka mitä krääsää. Mitenköhän miljardit ihmiset ennnen meitä on selvinnyt ilman lämpeneviä ripsentaivuttimia. Niin turhamaista! Pistää niin vihaks tää turha kuluttaminen…

  14. 16

    sanoo

    Anonyymi: Mavalan kuorintanaamio taisi olla hieman yli 10 euroa kun sitä Sokoksella näin. Omani sain äidiltäni Pariisintuliaisena syksyllä, joten ihan varma en ole Suomen hinnasta.

    Anonyymi: Sanos muuta! Minuakin pistää niin vihaksi ihmiset, jotka tukevat turhaa kuluttamista esimerkiksi polttamalla tupakkaa (niin turhaa) tai juomalla alkoholia. Todella turhaa!

  15. 17

    Hemppa sanoo

    Haha, aivan ihana blogi! 🙂 En juurikaan seuraa mitään blogeja, tänne löysin vahingossa sen rullameikkivoidetestin kautta kun jostain löysin sen linkitettynä. Mutta asiaan, täytyy sanoa että pelastit mut! Tai lähinnä mielenrauhani, koska vihaan ripsiäni (syvästi). Ne sojoittavat eri suuntiin ja taivuttamalla ne ovat jopa siedettävät. Lukuunottamatta niitä ripsiä, joihin taivutin ei yllä, tai jos yrittää ottaa ne mukaan, taipuu osa ripsistä liikaa. Enkä ole osannut unelmoidakaan taivuttimesta, joka taivuttaa vain osan ripsistä. Joten heti huomenna suuntaan kaupoille etsimään sellaista! LOISTAVAA 🙂

    Muutenkin kiitosta todella viihdyttävästä blogistasi. En itse ole kovinkaan kova meikkien ja muiden tuotteiden kuluttaja, olen yrittänyt parantaa tapani viime aikoina ja tehdä kauneuden eteen muutakin kuin rasvata ihoni kaksi kertaa viikossa 😉 ja kieltämättä tästä saa jonkinnäköistä innoketta, kun juurikin lukee tuotteista joiden olemassaolosta en ole tiennytkään. Olen myös himoinnut noita Tigin jättipulloja, mutta en ole raaskinut ostaa. Ehkäpä nyt kun selvisi että niiden loppuun saaminen on saavutus, viitsin vihdoin hankkia. Seuraava päätös onkin että mitä niistä ostaisin, huoh.

    Ja toivoisin jopa että itselläni olisi samanlainen tilanne: rakastan sitä, kun vihdoin on syy heittää jotain roskikseen, juurikin rikkoontunut haarukka tai tyhjentynyt rasva. Koska turhaa tavaraa on mullekin kertynyt kaikessa muussa muodossa paitsi kosmetiikan suhteen. Esim. kuulakärkikyniä ja muovipusseja 😀

    Tekstisi on todella mukavaa luettavaa, ja pieni ironian pilkahdus siellä välissä on piristävää! Et ota itsekään liian vakavasti tätä 🙂 tähän todellakin jää koukkuun – nytkin pitäisi olla jo nukkumassa, mutta jos lukisin vielä pari päivää eteenpäin.

    Ja hups, tulipa tästä pitkä selostus 😀

  16. 19

    Anonyymi sanoo

    Olen tutkinut noita Goshin kiiltoja kaupoissa, mutta en pääse sen asian yli, että en pidä niiden hajusta, en sitten yhtään.

    Mintan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *