Päivä 36: Maanista karsintavimmaa

Huomasin, että muuttoni ja sen aikaansaama tavarapaljouden konkreettinen havainnollistaminen tekivät minusta ehkä jopa hieman neuroottisen. Konkreettisen esimerkin koin eilen.
Mieheni ystävä söi meillä ihanalla turkoosivartisella haarukallani, joka sopii täydellisesti turkooseihin kukkalautasiini ja kaikkiin muihin ihaniin turkooseihin keittiötarvikkeesiin, jotka olen omaa asuntoani varten aikoinaan hankkinut. Tarkat värikoodithuoneissa ovat minulle tärkeitä.

Kaikki yhteenmuuttaneet kuitenkin varmasti tietävät, mitä tämä kahden asunnon fuusioituminen käytännössä tarkoittaa. Kyllä, juuri sitä, että tavaroiden suhteen on tehtävä kompromisseja. Kumman sänky otetaan, kenen verhot ripustetaan, kenen matot lattioille levitetään, kenen huonekaluja käytetään jne. Näissä edellämainituissa asioissa olen vienyt poikkeuksetta voiton, mutta voittoputkeni ei jatkunut enää keittiössä. Rakas wannabe-diplomi-insinöörini tahtoi välttämättä, että hänen valkoiset Villeroy & Boch astiansa ovat niitä ykkösastioita, joita käytetään (vaikka tylsiä mielestäni ovatkin, olivat sitten kuinka fiinejä tahansa). Minun värikoodatut Ikean ja Anttilan astiani saivat väistyä kakkosastioiksi kaappien perälle.

Takaisin kertomukseen siis. Olen kovasti tykänny turkooseista aterimistani, mutta valitettavasti mieheni yhdessä tunnetusti niin raavaiden ja vahvojen wannabe-diplomi-insinööri ystävineen on onnistunut syömään niin reippaalla luolamiehen voimalla, että jo pari aterinta on kokenut tämän kohtalon:

Näin tapahtui myös eilen. (Nyt vihdoin pääsemme kertomuksen huippukohtaan). Normaalisti olen harmistunut kovasti jokaisesta hajonneesta aterimesta, mutta eilen en harmistunut yhtään. Ihan tosi, mietin vaan, että ”Kiva jos päästään noistakin sitten eroon.”

Huolestuttavaa? Voiko tämä tavarapaljouden vähentämisvimma mennä jo liian pitkälle, kun iloitsen ruokailuvälineidenkin hajoittamisesta? Jos haarukkani ei olisi hajonnut, en olisi koskaan suostunut luopumaan siitä. Taidankin ujuttaa loputkin turkoosit aterimeni pikkuhiljaa miesten käyttöön. Niistä ehtii olla iloa, mutta hajoaminen on ainoa keino saada minut heittämään ne roskiin.

Mutta kyllä minua silti naurattaa, että ne hajoavat juuri noiden raavaiden diplomi-insinöörien siroihin kätösiin…

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Jos sinulla on ylimääräisenä noita Diorin 5 värin luomiväripaletteja tai Tigin aineita, olisin kiinnostunut ostamaan! 😀 Tuskimpa myyt, mutta yrittänyttä ei laiteta 😉

    -miuku1

  2. 2

    sanoo

    Olet ehdottomasti oikealla linjalla! Minäkin annan usein kavereilleni lainaan niitä pyyhkeitä joissa on hiusväri tahroja tai ne on jäänyt joltain exältä joka ei ole suostunut vastaamaan puheluun kysyeksäni että haluaako hän tavaransa?
    Saa ne sitten joko kulumaan tai kiertämään mukavasti pyykissä koska ne tahrat vaalenevat ajan myötä!

  3. 3

    sanoo

    Uusi lukija ilmoittautuu ja aikoo jatkaa myös lakkosi onnistumisen seurailua. Sujuvaa ja hauskaa tekstiä jota on kiva lukea.

    Pakko sanoa että ihan ihmeissäni olen meikki yms. tuotteitesi määrästä. MInä olen siitä poikkeuksellinen nainen että en meikkaa tai muutenkaan juuri ”hoida” ihoani (ihan vain peruspuhdistus ja joskus rasvaus). Hiuksiinki eksyy joku muotoilutuote ehkä kerran kuussa. Meikkipussini on hyvin pieni ja sisältää kaiken omistamani meikin.

    Mutta ihana toi sinun kosmetiikkakomero 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *