Vitsit mikä rätti: Sensai Sponge Chief -puhdistusliina

Löysin taas uuden rakkauden. Olen kuullut tästä paljon hyvää, mutta suhtautunut tähän silti hieman skeptisesti johtuen ehkä siitä, etten ole koskaan nähnyt tätä in action. Mutta nyt kun hankin tämän itselleni ja kokeilin tätä ihan omin kätösin voin ehdottomasti sanoa, että olen ihan myyty!

Tahdotte tietysti tietää, mistä ihanuudesta tällä kertaa on kyse. No, tällä kertaa liputan Sensain (ent. Kanebo) puhdistusliinan (Sponge Chief) puolesta:

Liinan ideana on, että tällä pyyhitään kasvoilta pois meikin ja puhdistustuotteen rippeet hellävaraisesti, mutta samalla hyvin tehokkaasti. Liina on paksua ja hyvin pehmeää materiaalia ja uudelleenkäytettävä. Liina suositellaan pestävän vedellä ja saippualla jokaisen käyttökerran jälkeen ja jätettävän sitten ilmavasti kuivumaan ja odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Kuivuessaan liina kovettuu, mutta pehmenee kyllä taas täydellisen pehmeäksi, kun sen jälleen seuraavaa käyttökertaa vasten kostuttaa.

Peseminen jokaisen käyttökerran jälkeen on tuntunut minusta ihan liian työläältä ajatukselta, sillä olen jotenkin kuvitellut tämän hankalasti puhdistettavaksi froteisen pyyhkeen, tiskirätin tai mikrokuituliinan tapaiseksi kappaleeksi. Tosiasiassa kaikki lika huuhtoutuu tästä hyvin helposti pois todella vähällä vaivalla, eli tämän käyttö on todella helppoa. En oikein osaa kuvailla materiaalia, mutta jotain pehmeää ja sienimäistä materiaalia tämä ilmeisesti on, muutta ei oikeastaan huokoista.

Äärimmäiseen testiin liina lähti, kun katsoin sitä erään meikinpuhdistuksen jälkeen: siinä oli sävyttävän päivävoiteen ja meikkipuuterin tahroja, ripsivärisotkuja sekä reilusti verta, sillä olin juuri repäissyt todella pahan näpyn auki. Olin ihan varma, että tämä oli liinan menoa, sillä verta siitä nyt ei ainakaan saisi irti. Vaan väärässäpä olin! Ennen kuin ehdin edes ottaa saippuaa mukaan huuhteluun, oli lähes kaikki sotkut veri mukaan lukien jo tiessään! Ihmeellinen rätti tosiaankin!

Liina suositellaan vaihdettavaksi kolmen kuukauden välein ja noin sata käyttöpäivää on minun mielestäni hyvin kohtuullinen käyttöaika tällaiselle ihanuudelle. Hinta taitaa Suomessa olla noin 15 euron hujakoilla?

Itse rakastuin tähän kokeiltuani tätä puhdistusemulsion kanssa, jonka pesutehoon en normaalisti ole tyytyväinen. Kyseinen emulsio ei tunnu jättävän ihon pintaa tarpeeksi puhtaaksi ja joudunkin käyttämään sitä aina vain kaksoispuhdistuksen yhteydessä. Liinan kanssa käytettynä kaksoispuhdistusta ei todellakaan tarvinnut edes harkita, sillä hellävaraisten liinalla tehtyjen pyyhkäisyjen jälkeen kaikki meikki ja puhdistusaineen jämät olivat tiessän. Kasvovesilappuun ei jäänyt yhtään mitään ja iho oli todella puhdas ja mukavan tuntuinen. Uskomatonta!

Miksi ihmeessä en ole keksinyt tätä ihanuutta aiemmin, tämähän on aivan loistava! Jokaisella ihoansa puhdistavalla ihmisellä (eli toivottavasti ihan jokaisella ihmisellä) pitäisi olla tämä käytössä, vaikkei itse Sensain omia puhdistustuotteita käyttäisikään. Iho tulee todella puhtaaksi ihan minkä tahansa puhdistusaineen kanssa, mutta käsittely on silti hyvin hellävarainen.

Tämä nousi ihan ehdottomaksi HG-tuotteeksi samantien enkä varmasti aio koskaan luopua tästä. Goodbye meikkitahrat pyyhkeissä, minun pesullakäyntini jälkeen niitä ei ainakaan enää tule koskaan löytymään!

Yksi juttu minua tässä kuitenkin mietityttää:
Liinan pussukka on näppärästi uudelleensuljettava, eli liinan voi ottaa mukaan myös matkalle (kuten pussukassa ystävällisesti neuvotaankin). Mutta koska se täytyy kuivata ilmavasti ja koska se myös kuivuu kivikovaksi juuri siihen ilmavaan kuivausasentoonsa, niin kuinka ihmeessä sen saa sujautettua takaisin pussukkaan…?
(Ok, ilmeisesti tuota ilmavaa kuivausta ei näillä kerroilla voi suorittaa, vaan liina on kuivattava kompaktisti taiteltuna.Tämähän tulee uutena kevyesti kosteana, jotta pehmeys säilyy ja kaupassa pussukkaa on vakuuttavaa puristella. Itse ainakin kuivasin tämän hieman kompaktimmin, kun pakkasin tämän mukaani laivamatkaa varten.)

Omani kuivaan yleensä käsisuihkun päällä roikkuen, minkä vuoksi se näyttää erehdyttävästi tärkätyltä kummitukselta… Ei ihan heti kyllä sujahda pussiinsa.

Muita liinaan rakastuneita tai edes kokeilua harkitsevia?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kuulostaa aivan mahtavalta tuotteelta. Viime aikoina on ripsarinloput meinannu jäädä silmäkulmiin meikkiä poistaessa, mutta tää kuulosais pelastavan tämänkin tilanteen. Laitetaan harkintaan

  2. 2

    sanoo

    Taisit just myydä mulle tommosen liinan 😀 Törmäsin tähän tärkättyyn kummitukseen (joka muuten näyttää todella söpöltä!) ekan kerran sun aikaisemmassa postauksessa ja oli utelias sen suhteen ja nyt tämän postauksen jälkeen olen ihan myyty. Tykkään pyyhkiä meikin pois ennen varsinaista pesua Nivean Cleansin wipeseilla ja tämä liinanen tekisi sen turhaksi. Musta tuntuu, että taidan huomenna marssia kauppaan ja lähteä sieltä ihka ensimmäisen Sensain tuotteeni kanssa.

  3. 3

    sanoo

    Liina oli kokeilussa & käytössä jo vuosia, vuosia sitten… En super-ihastunut siihen silloinkaan ja parisen vuotta kokeilin uudelleen. Ei mitään pahaa sanottavaa, mutta ei kipua huipulle -ainakaan minulla.

    Onko Kanebo "vaihtanut" vain nimeään Sensain alle vai onko tuotteissakin tullut muutoksia? Taitaa olla aika kipaista (taas vaihteeksi) akselille Stocka & Sokos 😀

  4. 4

    sanoo

    Kiitos, olipa hyvä postaus!
    Minä olin (?) rakastunut tuohon puhdistusliinaan, kunnes kerran taas ostaessani uutta myyjätär kertoi, ettei sitä enää tuoda Suomeen. En muista, koska tämä oli ja en ole sen jälkeen edes kysellyt liinan perään. Eli nyt sitä taas saa ostaa normaalisti, hienoa!

    Liina on todellakin tehokas ja sitä voi puhdistuksen päätteeksi vielä painaa kasvoille ja liina imee loputkin rippeet iholta kuin imuri…

    Onnistuisiko tuo kuljettaminen niin, että puristaisi liinan vaikka pyyhkeen välissä mahdollisimman kuivaksi ja sitten laittaa sen omaan pakkaukseensa. Kyllä sen varmasti kosteanakin saa jonkin aikaa säilyttää—, oliko siinä pakkauksessa sulkumekanismi, niinkuin Grip-pusseissa?

  5. 5

    sanoo

    Aloin harkitsemaan kokeilua nyt. 🙂 Meikkitahrat pyyhkeissä vaivaavat satunnaisesti täälläkin, eli liina olisi tarpeeseen.

  6. 6

    sanoo

    Kuulin tästä Kanebon (kyllä, minulle se tulee aina olemaan Kanebo) ihanuudesta ihan vähän aikaa sitten ja tekee kyllä mieli kokeilla! Jos vaikka viikonloppuna lähtis kiertelemään Stadin antia ja etsimään omaa puhdistusliinaa..

  7. 7

    sanoo

    Tämän hehkutuksen jälkeen alkoi kiinnostamaan, erityisesti meikkitahrojen väheneminen pyyhkeissä! Voisitko vähän tarkentaa, kuinka tätä siis käytetään? Kuivaat tähän kasvot meikkien poiston ja pesun jälkeen? Eli onko tämä pyyhkeen korvike? Vai et huuhtele kasvoja meikinpoistoaineista vaan pyyhit vain tällä? Nyt ei blondi tajuu… =o/

    =oD

  8. 9

    Anonyymi sanoo

    Kiitos kun kerroit tästä tuotteesta!!
    Kun hintakaan ei ole kovin paha ja käyttöpäiviä kertyy runsaasti, pitää kyllä ihan oikeasti harkita :))

  9. 11

    Anonyymi sanoo

    Tää on aika hauskaa, ollaan töissä yhden työkaverin kanssa koukussa tähän blogiin (mä olen sen tähän koukuttanu) ja nyt molemmilla on jo kiljoona tuotetta joko jo ostettuina tai ainakin ostoslistalla
    Tänään tässä mailailtiin, että vakuuttiko kanebo postaus ja kyllähän se vakuutti, niinkin paljon, että en yhtään ihmettele jos molemmilla olisi pesuriepu jo huomenna kylppärin hanan päällä roikkumassa, viimeistään kuitenkin jouluna
    Oma blogini on ihan jäänyt, mutta yritän oikeasti tehdä joku päivä kunnon postauksen ostamistani tuotteista, jotka olen blogisi suosittelemana ostanut, eikä se ole ihan lyhyt lista. Tärkeimpänä ja parhaimpana kuitenkin mainittakoon tässä jo mineraalimeikit, miten ilman niitä on voinut elää? Iho on parantunut eikä kevyttä ja kuulasta oloa ei tee mieli vaihtaa, vaikkakin joskus toki tuntuu että tarvisi jotain vähä enemmän. Viime aikoina olen tullut riippuvaiseksi myös FLE- ripsariin, jota aluksi kovasti kritisoin…
    Isoo kiitoooss näistä;)
    Hyvää Joulun odotusta!

    Ps. Mitä tarkoittaa HG-lyhenne, ei me toimistorotat älytä lyhennettä…tajutaan toki, että kyse on parhaista tuotteista mutta tuo lyhenne…….

    b'cos by Henna

  10. 12

    sanoo

    Mäkin kokeilin tuota monia vuosia sitten ja en ihastunut. Tunnustan että parin käyttökerran jälkeen arkistoin sen johonkin paikkaan x missä se on varmasti edelleen *nolo*

    Ehkä pitäisi antaa sille uusi mahdollisuus, hinta ei ole paha. Sopisiko sen pesuun marseille-saippua vai mikä?

  11. 13

    Anonyymi sanoo

    Liinan aiheuttamat kehut melkein innostaa kokeilemaan, mutta mikä on tuo ihana kynsilakka, jota sulla on vikassa kuvassa!!?! Oon metsästäny juuri tollasta kultasta kynsilakkaa jo liian kauan sitä löytämättä! Kerro kerro, mikä se on?

  12. 16

    sanoo

    Siitä saakka kun aloin käyttää Kanebon 38 ripsaria olen miettinyt että mitenkähän tuo kyseinen Sponge Chief oikein toimii kun sitä ripsaripaketin ohjelippusessa niin ylevin sanakääntein hehkutettiin. Nyt ymmärrän. Taas yksi tuote lisää "tarvittavien" listalle =)

  13. 17

    sanoo

    Aika mielenkiintoinen tuote. Vaikka olenkin erittäin tyytyväinen nykyiseen putsariini, voisi tämä silti päätyä kokeiluun juuri jonkin puhdistusemulsion kanssa, joista en muuten juurikaan välitä. Laitan ainakin harkintaan.

  14. 19

    Anonyymi sanoo

    Puhdistaako toi liina tosi hyvin ihon kuten esim, kasvovesi ja puhdistusaine? Jääkö mitään jämiä naamaan?

  15. 20

    Anonyymi sanoo

    Haluisin vain sanoa, että kiitos ihan hurjasti sulle tän blogin pitämisestä! 🙂 tykkään lukea sun mielipiteitä tuotteista ja monesti olen rakastunut. Mm. BareMinerals-meikkipohja ja L'Oreal Nutri-Gloss hiusnaamio on huippuja 🙂 Oletko muuten koskaan käyttänyt Freemanin ihonhoitotuotteita? (: itse tykkään Fremanin vadelmakuorinnasta ja mutanaamiosta hirmuisesti. Käytätkö muutenkaan ikinä ns. markettituotteita?
    Kiitos!

  16. 21

    dryadi sanoo

    Ohhoh, pitää varmaan kokeilla. o__o kuulostaa ihan fantastiselta, olen niiin kyllästynyt pyyhkimään ripsivärejä yhdeksään kertaan pois ja katsomaan meikkilänttejä pyyhkeissä. 😀 mistäs noita löytäisi??

  17. 22

    sanoo

    No niin, nyt on mullakin sitten Sponge Chief ja pakko sanoa, että ainakin ekan putsaus kerran jälkeen tykkään! Ainut vain, että eihän se peijakas ole enää valkoinen 😛 Tämä kuitenkin johtunee meikkivoiteestani, Revlon Colorstaystä joka ei meinaa meikkipensseleistäkään lähteä millään pois, melkein onnistuin pilaamaan sillä kolme MACin pensseliä ja ehdottomasti pilasin BareMineralsin kabukin 🙁 Toivon vain, että muut meikkivoiteet ei jämähdä tuohon yhtä tiukasti. Mutta siis kiitos tästä postauksesta ihan tajuttomasti, mäkin löysin uuden rakkauden, hintaa tuolla muuten oli Helsingin keskustan Sokoksella 11,50€.

  18. 23

    sanoo

    tipitii: Pelastaa juuri tuollaisessa tilanteessa. 🙂

    HeidiB: Sittenhän tämä olisi sinulle oikea ekoteko niin voit jättää kertakäyttöliinat kauppaan. 🙂

    N: Ennen Sensai oli pakkauksissa vaan pienellä präntilla ja Kanebo se brändinimi, mutta nyt Sensai on se nimi, jolla näitä myydään. Käsittääkseni merkillä on kotimaassaan markkinoilla edullisempikin linja, joka kulkee sillä Kanebon nimellä. (Vahvistakoot joku asian, jos siitä enemmän tietää.)

    Tiina: Pakkauksessa on tosiaan sulkumekanismi. Itse kuivasin tuon ihan vaan taiteltuna ja kuivui hyvin. Tosin kun otin kuivana pussiin laittamani liinan sieltä pois, olikin se muuttunut pehmeäksi ja kosteaksi… Kummallinen juttu, jota täytyy tutkia vielä enemmän. 🙂

    .Nekku.: Harkitse vakavasti. 🙂

    aleika: Minun on ainakin vaikea oppia Sensai, Kanebo se vaan on. 🙂

    Jana: Levitän puhdistusaineen kasvoille normaalisti ja työstän sen sormin iholle. Lopuksi kastelen liinan ja pyyhin sillä veden asemasta meikin ja putsarin pois iholta. Lopuksi ihon voi vielä halutessaan huuhdella vedellä, kuten itse teen, mutta periaatteessa sille ei edes olisi tarvetta. Kun ihon pyyhkii kasvovedellä huomaa, että se tosiaan tulee puhtaaksi, eikä huuhtelua tarvita edes välttämättä. 🙂

    Nicole: Suosittele! (Jos ei vielä käynyt selväksi. 😉 )

    Anonyymi: Aivan huipputuote, kannattaa tosissaan harkita ostoa! 🙂

    Ashta: Äkkiä kauppaan! 😉

    b'cos by Henna: Hih, ihana kommentti. 🙂
    HG tulee sanoista Holy Grail. 🙂

    Satu: Anna uusi mahdollisuus. Kosmetiikka on niin psykologista, että nyt se varmasti toimii paremmin, kun uskot sen toimivan paremmin. 😉 Itse pesen sillä käsisaippualla, mitä pumppupullossa milloinkin sattuu lähellä olemaan. 🙂

    Anonyymi: Lakka on aivan ihana, täydellinen kultainen China Glazen Passion. En ole kehdannut laittaa siitä kunnon kuvaa tänne kynsissäni, sillä yritän kasvatella rakennekynsiäni pois ja tuon kanssa raja näkyi pahasti. 😉

    MouMou: Harkitse hyvin, hyvin vakavasti. 🙂

    mertsa: Ihan varmasti pitää! 🙂

    Rhia: Kolmekasien kanssa pelittää varmasti loistavasti. 🙂

    Tiina: Kokeile ihmeessä. 🙂

    Anonyymi: Sensain tuotteita myyvät Sokokset ja Stockat.

    Anonyymi: Liinaa siis käytetään puhdistustuotteen kanssa yhdessä, eli puhdistaa tehokkaasti. Kasvovesilapuun ei ainakaan koskaan enää ole jäänyt yhtään mitään. 🙂

    Anonyymi: Kiitos ihanasta kommentista!
    En ole pitkään aikaan käyttänyt Freemanin tuotteita, mutta muistan, että sieltä tosiaan löytyi varsin hyviä tuotteita. Pitäisikin taas joskus kokeilla. 🙂

  19. 24

    Anonyymi sanoo

    Hupsista, ihme kun ihmettilinkin tuota liinaa, mutta vasta nyt tajusinkin, että sitä käytetään yhdessä puhdistusaineen kanssa. D:

  20. 25

    Teresa sanoo

    Blogisi on kyllä superkiva! Arvostelut ja tälläiset postaukset on juuri parhaimpia. 🙂 Kiitos tästä! Itselläni on käytössä Dermalogican the sponge cloth,eli se on hyvin samantapainen tuon Sensain kanssa.(En ole vielä käyttänyt sitä kertaakaan!!?!), mutta tämän postauksen jälkeen otan kyllä heti käyttöön! Luulen, että se on vähintään yhtä hyvä kuin tuo Sensai. (Minulla on muutkin puhdistuotteet Dermalogicaa, suosittelen kyllä kokeilemaan jos joskus tulee tilaisuus!) Liinan hinta vain on suht. kallis, varsinkin Suomessa (30e) mutta ulkomailta saa tilattua reilulla kympillä. 🙂

  21. 26

    maritus sanoo

    Tää lähtee heti mukaan kun vaan tulee vastaan. Ja ei näytä olevan hinnalla pilattukaan jos 3 kk kestää. 🙂 Myydäänköhän Emotioneissa?

  22. 27

    sanoo

    Eikä, taidan ostaa tuon samantien ebaysta 😀

    pakko testata. Kuulostaa siis hyvältä. Iho-ongelmaisena (näppyjä) oon päätynyt testaamaan kaikkea mahdollista ihonpuhdistusta ja meikinpoistoa, joten nyt tämä testiin. Kiitti vinkistä siis.

  23. 28

    sanoo

    Mä muistan äidillä olleen tuollainen Kanebon liina kun olin lapsi ja mun mielestä se oli aivan ihanan tuntuinen vehje. Itse olen tykännyt tähän asti käyttää meikinperussa sellaista sientä, mutta nyt taidan marssia kauppaan ja hankkia tuon liinan. Kiitos syväluotaavasta hehkutuksesta! 😀

  24. 29

    sanoo

    Varmaan tiedätkin semmoisen nettikaupan kuin Cheapsmells.com… Tilasin sieltä 1.12. Calvin Kleinin Euphoria miesten tuoksun pojalleni lahjaksi; 50 ml ja maksoi vain 25 euroa ja postikulut oli 5 euroa ja paketti tuli kotipostilaatikkoon viikossa. Tilasin heti uudestaan ja olen varmuuden vuoksi tilannut vain noin 50 euron tilauksia…kun en ole oikein varma siitä tuleeko sieltä arvonlisäveroa…Mutta asiaa: siellä liina maksoi 9,73 euroa, joten kannattaa varmaan tilailla sieltä. Oli kyllä nopea toimitus, paitsi jos tilaa kuivashampoota…sitä ei kuulemma huolita lentokyytiin;) t.soile

  25. 30

    Epätoivoinen sanoo

    Hei. Vähän neuvoja voisin sinulta nyt kysellä, koskien mitäpäs muuta kuin meikkaamista :)Ongelmana on se ettei meikki pysy iholla hyvänä millään paria tuntia pidempään. Oon nyt kokeillu lumenen meikinpohjustusvoidetta, mutta ei oikein tunnu toimivan. Käytän maybellinen mineraalipuuteria vai mikä lie tämä nyt onkaan sekä alla peitevoidetta pahimpiin kohtiin 😀 Millä ihmeen tuotteilla saisin naaman kiiltelyä ja rasvoitusta kuriin? Iho on tämmönen nuoren epäpuhdas ja rasvoittuva, mutta kuitenkin tarvitsee kosteutusta. HELP 😀 ja ainiin vielä semmoista, että kasvoissa on melko paljon arpia finnien jäljiltä että tietäisitkö kenties jotain hyvää vinkkiä millä näitä hävittää/peittää?

  26. 32

    sanoo

    Teresa: Pitäisikin päästä vertailemaan näitä kahta. 🙂

    maritus: Pitäisi löytyä. 🙂

    norppa: Näppyihin taipuvaiselle tosiaan hyvä, sillä tämä puhdistaa ihon kunnolla. 🙂

    Tuhlaus: Ehdottomasti mielestäni sientä parempi, sillä tämä on hellävaraisempi. 🙂

    SISUSTUS JA SEPUSTUS: Kannattaa pitää tilaukset alle 45 euron postikuluineen, sillä voi jäädä tuolta tilatessa muuten tulliin ja alv tulla maksettavaksi. Kiitos kun huikkasit, että liinaa saa sieltä! 🙂

    Epätoivoinen: Millainen kosteusvoide sinulla on meikkisi alla käytössä? Suosittelisin, että ottaisit yökäyttöön jonkun hieman kosteuttavemman (esim. Lumene Arctic Aqua syväkosteuttava voide) ja päiväkäyttöön sitten kevyemmän, mattapintaa iholle antavan voiteen (esim. Vichy Normaderm Tasapainottava kosteusvoide apteekeista). Mattapinnan päälle on hyvä lähteä laittamaan meikkipohjaa. Myös esimerkiksi GOSHilta (Sokokset ja Emotionit) löytyy kiva pohjustaja meikille. Käy vaikka pyytämässä pieni näyte purkkiin niin voit verrata toimisiko paremmin. Myös Cliniquelta löytyy t-alueelle tarkoitettu kiillonpoistaja.
    Jos Maybellinen meikkipohja tuntuu mössääntyvän päivän aikana, voit kokeilla kiinnittää sen vielä tavallisella irtopuuterilla _painelemalla_ irtopuuterin vipalla kasvoille. Päivänaikana voit ottaa kivipuuterilla tai puuteri-/kiillonpoistopaperilla kiiltoa pois.
    Arpia voit vaalentaa sinkkipastalla (http://ostolakossa.blogspot.com/2009/07/paiva-172-finnin-taltuttamisen-1-2-3.html). Toivottavasti tästä oli edes jotain apua. 🙂

    Charlie: Tällä hetkellä noita myyvät Suomessa vain Kicksit. 🙂

  27. 33

    Anonyymi sanoo

    Ei. Nyt en kyllä ymmärrä. Siis normaaliin puhdistusrituaaliin pitäisi lisätä yksi turha (?) lisätoiminto? Miksei voi käyttää niin hyvää putsaria, että naama lähtee puhtaaksi kerralla eikä tällaista "tuplapesua" tarvita? Tää meni nyt kyllä yli meikäläisen ymmärryksen.

  28. 34

    sanoo

    Anonyymi: Liina korvaa vedellä läträämisen. Jos itse käyttäisin puhdistustuotetta, jolla tulisi näin puhdas iho, rapisisi nassuni irti sen kuivattavuuden vuoksi. Esimerkiksi lämpimällä vedellä lähteviä mascaroita saa hangata pienen ikuisuuden irti pelkällä lämpimällä vedellä poistaessa, tällä ne lähtevät parilla pyyyhkäisyllä.
    Jos sinulla on sopiva puhdistustuote jo valmiiksi, eikä täydellinen ihonpuhdistus ole ongelmana, et tosiaan tätä tarvitse. 🙂

  29. 35

    sanoo

    Cheapsmellistä tulleen paketin päällä oli arvo laitettu euroina, mutta ilman postikuluja, joten ajattelisin, että posti katsoisi vain sitä arvoa tulliin jäämistä silmällä pitäen….vai mitä luulet. Tilasin muuten kaksi liina sieltä heti:) t.soile

  30. 36

    Epätoivoinen sanoo

    Kiitos vinkeistä! Käytössä on ollu ihan jokin perus pumppupullo rasva vuodelta nolla 😀 Ei ehkä paras vaihtoehto. Jospa näillä neuvoilla saisin parannusta aikaiseksi 🙂

  31. 37

    Anonyymi sanoo

    Laitoin kanssa tuommoisen liinan tilaukseen itselleni:)Saapas nähdä, että olenko käytön jälkeen kuinka tyytyväinen liinan tehoon:)

  32. 38

    sanoo

    Mä päätin aloittaa tällaiset liinakokeilut halvemmista ja ostin Duroyn mikroliinat (2 pakkauksessa). Toimii sekin. Tosin jatkuvassa käytössä tuntuu kuivattavan ainakin tällaista kuivahtelevaa herkkisihoa.

  33. 39

    sanoo

    ..lisään vielä, että tuolla Duroyn halpisliinalla lähtee kyllä meikit ilman puhdistusaineita. Siis liina handuun, kostutus vedellä, pyyhitään kasvoja, ripsiä jne jne.. meikit tarttuu liinaan. Nassu on puhdas. Outo fiilis, yleenstä pitää vähän vedellä tai kasvovedellä vielä kostutella, että onko se nyt todella puhdas?

  34. 40

    Anonyymi sanoo

    Kiitokset jälleen kerran sulle! Mulla on ollut varmaan vuoden (ainakin) kaapissa tollanen liinapakkaus, se on tullut jostain(?) mulle ja olen sysännyt sen kaapin pohjalle.. Vilkaisin sitä jopa kerran, mutta ihmettelin vaan että mikähän se tää mahtaa olla.. Paketin iästä kertoo varmaan sekin että se on nimeltään vielä Kanebo 🙂 Nooh, kaivoinpa se sitten eilen sinun innoittamana kaapin pohjalta ja kokeilin. Tosin epäilin hetken että onko liina mennyt käyttökelvottomaksi kun se ei meinannut millään muuttua "pehmeäksi", mutta muuttuihan se 🙂 Ja voin sanoa että käyttöön jää! Eli kiitos taas kerran sulle 🙂 (taas-sana sen tähden, että blogisi myötä käyttöön pääsi uudelleen jo hylätty BM-aloituspaketti joka on nykyisin päivittäisessä käytössä, puhumattakaan muista tuotearvioista).

  35. 41

    baba sanoo

    Heippa! lähteekö tuolla siis vedenkestävä ripsiväri ihan kokonaan pois? käytän erisanin puhdistusainetta ja sillä kyllä lähtee hypnose waterproof pois, mutta joutuu aika paljon hinkaamaan silmänalusia ja "vetelemään" ripsiä, että kaikki lähtee.. Oiskohan tästä liinasta apua, koska en haluais rasittaa liikaa silmänympärysihoa.

  36. 42

    sanoo

    soile: Kiinnittää varmasti lähinnä huomion paketin päällä lukevaan tekstiin, mutta välillä tekevät toki myös pistokokeita muuhunkin. 🙂

    Epätoivoinen: Hyvä rasva alle ja heti auttaa paljon! 🙂

    Anonyymi: Muista tulla kertomaan, kuinka tyytyväiseksi tulit! 🙂

    Honey: Eeeiii, ei saa edes verrata Duroyn liinaa Sensain liinaan! Duroy on juuri sellaisen perus mikrokuiturätin kaltainen liina ja on selkeästi rajumpi iholle kuin Sensai. 🙂

    Anonyymi: Ihanaa, että päätyi käyttöön! 🙂

    baba: Vedenkestävälle ripsivärille täytyy aina olla sille tarkoitettu poistoaine. Tavallisilla putsareilla väkisin hankailu rasittaa silmänympärysihoa pahasti. Et siis tarvitse liinaa vaan silmämeikinpoistoaineen. 🙂

  37. 43

    Anonyymi sanoo

    Tuli melkein sellainen olo, että pakko saada! Mutta en taida tarvitakaan, sillä löysin just markettikosmetiikasta erinomaisen meikinpuhdistusaineen L'oreal Demaq expert Milk-to-toner 2-in-1 make up remover. Ihan hämmästyin, kun ripsaritkin oli lähtehyt kerta hinnkauksella (vesiliukoiset tosin). Ja ihokin jäi mukavan kosteuteuksi. Luksusta, kun löytää halpaa ja hyvää!
    -Tiina

  38. 44

    Anonyymi sanoo

    No niin, pitihän sitä eilen käydä Sokoksen kautta hakemassa mullekkin oma liina ja hyvin pelitti. Mies tosin aamulla suihkuun mennessä tuumasi mikä ihmeen rätti siellä roikkui…?!!!

    Liinaa voisi muuten verrata ihmesieneen, joka poistaa mitä vaikeemmatkin kodin tahrat vaivatta ilman pesuainetta.

    -minde

  39. 45

    Anonyymi sanoo

    Kävin ostamassa innoittamana ko. liinan. Aivan mahtava tuote, kaikki meikki poissa muutamalla pyyhkäisyllä! Ja rätti tosiaa puhdistui pesuaineen kera hohtavan valkoiseksi 🙂 Käyttöön jäi.

  40. 47

    Anonyymi sanoo

    On aivan pakko kysyä, mutta siis taisit olla 10-12.12 Serenadella hommissa? Ammattimainen myyjä, ei voi muuta kyllä sanoa 🙂 Loistavaa!

  41. 48

    sanoo

    Tiina: Tätä tarvitsevat kyllä kaikki. 😉

    minde: Kyllä, ihmesieni iholle. 🙂

    Anonyymi: Kiva kuulla! 🙂

    Nea: Tämä menee omankin äitini lahjoihin. 🙂

    Anonyymi: Oikein bongattu. Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut vielä hieman hukassa kaiken uuden kanssa (uudet käytännöt, sarjat, kielet…) ja se yhdistettynä väsymykseen saattaa kyllä toisinaan aiheuttaa hieman keskinkertaistakin palvelua vielä. 😉

  42. 49

    Villis sanoo

    Täältä löytyy sentään yksi, jolle Sensain puhdistusliina ei sopinut. Kokeilin pari vuotta sitten ja laitoin eteenpäin. Eli tosi kuiva ja herkkä atooppinen paperi-iho ei kestä tätäkään liinaa. Olkoon vaikka miten pehmeä, mutta (erittäin huolella valittu) puhdistusemulsio, vesi ja omat sormet ovat sittenkin hellävaraisempia.

  43. 51

    sanoo

    Ei sopinut minullekaan 🙁 Geelillä putsaan ja se näyttää putsaavan tarpeeksi, ei jäänyt mitään liinaan ja tuon kanssa puhdistus on jo liian tehokas. Kiva laatu tuossa kyllä ja varmaan erityisesti parantaa puhdistusemulsion pesutehoa!

  44. 52

    sanoo

    Täytyy sanoa, etten ihan ymmärrä tämän liinan tarkoitusta.. jos se ei puhdista meikkiä, vaan sitä ennen tarvitaan puhdistustuotteet kokonaisuudessaan.. niin miten se eroaa pyyhkeestä? Onko se vaan yksi tuote lisää puhdistusrepertuaariin? Kivaltahan se tosin näyttää, tosi pehmeältä.

  45. 53

    Anonyymi sanoo

    Tästä on tullut varmasti paljon kysymyksiä, enkä jaksaisi selata paljoa tuonne ylöspäin, mutta miten tätä siis käytetäänkään? Kasvojen kuivaamiseen pyyhkeen tapaan vai hinkataan naamaa tällä kun puhdistusaine on kasvoilla? Kiitos jo etukäteen, jos viitsit vastata 🙂 Olen todella pitkään miettinyt tämän hankkimista!

  46. 54

    sanoo

    Ostin tässä vähän aikaa sitten tämän liinan, mahtava oli ja käyttöön jää. Hinta oli ainakin Tampereen Sokoksella 12,90€. Kiitos jälleen kerran mahtavasta vinkistä, sun blogi on mahtava! 🙂

  47. 55

    Anonyymi sanoo

    Kiitos täältäkin liinavinkistä. Onneksi uskaltauduin kokeilemaan tätä turhalta vaikuttanutta hömpötystä. Heti oli aivan ihanaa kun ei tarvinnut lotrata vedellä ja nyt kun muutin asuntoon, jonka veskissä ei edes mahdu kumartumaan on tää aivan ehdoton (varmaan sullakin siellä laivan vessassa…). Kiitos kiitos kiitos!!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *