Päivä 282: My power tools

Minä olen siitä(kin) höperö tyttölapsi, että kaikki kauneudenhoitoon liittyvä elektroniikka vetoaa minuun ihan suunnattomasti. Lämpeneviä ripsentaivuttimia on oltava muutamat, karvat poistan lähes poikkeuksetta epilaattorilla, hampaat harjan sähköhammasharjalla ja kasvojen puhdistukseen olen jo pidempään himoinnut Clarisonicia.

Yksi elektoriniikkaan liittyvä vahvasti edustettu tuoteryhmä kaapissani ovat erilaiset hiusvekottimet. Tämä on siitä hauska jengi, että niitä on useita ja varasto tuntuu karttuvan jatkuvasti, mutten silti oikeastaan koskaan laita tukkaani pahemmin. Voin käyttää aamulla tunnin nassuni kanssa, mutta tukalle saa riittää murto-osa siitä ajasta. En vaan jaksa enkä osaa.

Ostan uusia tukkalaitteita, sillä ajattelen niiden helpottavan elämääni. Samasta syytä olen kerännyt läjät erilaisia muotoilutuotteita. Ja kyllä nuo kaikki varmasti helpottaisivatkin jos en vain olisi niin pirun laiska käyttämään niitä! Jotenkin vain tuntuu, että tukkani näyttää lähes samalta siitäkin huolimatta, että olisin pakertanut sen parissa normaalin kolmen minuutin sijaan kolmekymmentä minuuttia. (Tai sitten lopputulos ei todellakaan näytä yhtään samalta, mutta olen saanut tukkani niin kamalan näköiseksi, että totta totisesti toivoisin sen näyttävän edes siltä samalta, miltä se puolta tuntia aiemmin näytti.)

Jostain syystä ajattelen myös aina, että käytän kyllä vempaimiani sitten, kun tukkani vaan on pidempi. Nyt olen nimittäin taas kasvatusvaiheessa. Voi, kuinka helppoa ja kivaa tukkaan onkaan sitten väkertää kiharaa ja lainetta ja suoristusta, kun tukka on oikeasti pitkä eikä lyhyen niskan kanssa ole enää ulottumisongelmia! Totuus taitaa kuitenkin olla, että jahka pääsen tuohon pitkätukkaisen naisen elämään kiinni, olen ensin ehtinyt viettää vuosia bad har dayn merkeissä.

Millaisia (suurimmaksi osaksi käyttämättä jääneitä) vempaimia minulta sitten löytyy?

Nämä lämpörullat taitavat olla vanhin vempeleeni ja samalla myös minulle pahimmat traumat aiheuttanut vempele. Minulla oli nimittäin lukioikäisenä jossakin vaiheessa vähän lyhyempi ja runsaasti kerrostettu tukkamalli ja olin sitten keksinyt väkertää näillä vähän kohotusta tukkaani. Tukkani näytti vanhan mummon tukalta ja baarimikko kysyi heti illan aluksi hymyillen, onko minulla peruukki. Näytti kuulemma siltä. Thanks. Odotin pari vuotta näitä jemmaillen, että tukkani kasvaisi ja voisin käyttää näitä. Tukkani kasvoi, mutta olin liian laiska käyttääkseni näitä. Sitten tukkani taas lyheni ja on pysynyt lyhyehkössä mitassaan jo muutamia vuosia.

Ostin nämä Remingtonin Lock ’n Roll (kuinka naseva nimi!) lämpörullat spiraalikiharoiden tekoon, kun ne olivat joskus myynnissä ihan naurettavan halvalla. Nämä piti siis saada, kun mallin hiukset näyttävät kuvassa niin ihanilta ja hintaa oli vain hieman yli kymmenen euroa. Viis siitä, että tukkani oli ostohetkellä liian lyhyt muuhun kuin mummopermanentin aikaansaamiseen tai etten ole kokeillut näitä ostamisen jälkeen kuin vain kerran. Nämäkin odottavat siis tukan kasvua.

Sitten on tämä Remingtonin suoristusrauta. Kuuntelin kerran työni vuoksi erään kokonaisen päivän vierestä, kun Outi Broux hehkutti tätä teflonpäällysteistä keraamista suoristusrautaa asiakkaille ja näytti, mitä kaikkea upeaa tällä sai aikaan hyvin vähällä vaivalla. Päivän päätteeksi lankesin. (Okei, itseasiassa olen hyvinkin helppo näissä asioissa ja lankesin jo ruokatuntiin mennessä.)

Olin tuohon edelliseen rautaani varsin tyytyväinen, sillä se kyllä suoristi hyvin ja kiharsikin kätevästi tarvittaessa. Luonteeltani olen kuitenkin sellainen, että aina on etsittävä jotain parempaa. Ja koska GHD:n rautoja parempaa ei kuulemma voi olla, oli ne saatava:

Ja kyllä, nämä ovat ehdottomasti parhaat koskaan kokeilemani suoristusraudat! (Niin, olen siis kyllä omistanut ja kokeillut useampiakin kuin vain nuo edellä mainitut Remingtonit.) Oma tukkani tarvitsee näillä vain yhden vedon ja käsitelty osio on sillä selvä. En edes voisi kuvitella, että vetelisin useita vetoja, kun kerran näinkin helpolla voi päästä. Nämä suoristavat, kihartavat, jättävät tukan supersileäksi ja pehmoiseksi ja lopputulos myös kestää hyvänä pitkään. Nämä vain ovat täydelliset. Ainakin silloin, kun näitä jaksaa käyttää. Onneksi nämä kuitenkin lämpenevät nopeasti, joten kyllä näitä aina silloin tällöin tosiaan jaksaakin käyttää. En siis tosiaan voisi kuvitellakaan parempia rautoja. Tai itseasiassa voisin: samat vaaleanpunaisina tai pinkkeinä.

On kuitenkin yksi pieni juttu, johon tuo oma GHD:kään ei pysty täydellisesti: otsatukan muotoilu. Otsatukkaa on tuollaisilla keskivertopaksuillakin raudoilla varsin hankala muotoilla aamulla nätisti (pitäisi varmaan hankkia se kapeampi GHD malli!), mutta siinä tehtävässä nämä näppärät pikkupelastajat ovat aivan loistavat. Ei enää joka aamuista otsatukan pesua tai pinneillä väkerrettyjä otsatukkaan tehtyjä hätäheittoja, kiitos tämän pikkukaveri. Ja hätävaranahan tämä kulkee myös reissulaukussa mukana.

Toinen reissulaukun hätävaratuote on matkafööni. Sain tämän lähes pari vuotta sitten ja olin ihan innoissani: nyt minulla on reissuun helposti mahtuva fööni! Älkää kysykö, onko tämä tehokas, sillä en ole vielä koskaan muistanut ottaa tätä reissuun mukaan…

Kotona föönailen sitten isommalla vehkeellä. Tähän oli pakko langeta, sillä Remingtonin anionisoiva ja sitä kautta hiuksia siloittava ja säköisyyttä sekä pörröisyyttä vähentävä hiustenkuivaaja oli vain pakko hankkia. Ihan siitäkin huolimatta, että vanha fööni oli vielä edelleen hyvässä vedossa ja vain vuoden vanha. Kyllä, tämä tarttui mukaan eräällä toisella kerralla, kun kuuntelin Brouxin Outia ja hänen Remington-kiertuettaan. Ai miten niin olen helppo? Ai mitä tarkoittaa anionisoiva? En minäkään silloin tiennyt, mutta pakko oli saada (kuitenkin vasta ruokatunnin jälkeen tällä kerralla).

Sitten on tämä kiharrin, jonka hankkimisesta ei ole montaakaan kuukautta. GHD kihartaa kyllä kauniisti, mutta sitten vaan tuli eteen se päivä, kun aloin pohtimaan, voisiko kiharat saada vielä kauniimmiksi. Juoksin viidessä eri liikkeesä etsimässä sopivan kokoista rautaa ja päädyin tähän. Käytin tätä kerran ja nyt odotan taas tukan kasvua. Pitkään tukkaan tällä on kivempi tehdä kiharoita.

Viimeisin tukkalaitteeni on ollut minulla vasta muutaman viikon. Kävimme opiskeluryhmäni kanssa tukussa ja liikkeessä oli kasa erikokoisia kihartimia tarjouksessa (n. 15 €/kpl). Olen todella pitkään himoinnut, että minullakin olisi piiitkä tukka, jota voisin kiharrella suurille, loiville kiharoille jättimäisellä kihartimella. Liikkeestä poistuessani minulla ei ollut pitkää tukkaa, mutta tuo lähes neljän sentin halkaisijalla varustettu kiharrinmötikkä kyllä valmiina sen pitkän tukan varalle. Edelleen käyttämättömänä tietysti.

Sitten olisi vielä tämä:

Muistatteko, kun telkkarissa alkoi lähes pari vuotta sitten pyörimään (ja pyörii toki vieläkin) se Björn Axénin Volumaster mainos? (”This girl, no hair! This is not you!”) No minähän se olin tietysti, joka tähänkin vempaimeen heti lankesin. Kipitin ostamaan oman Volumasterini ja ihastuinkin tähän kyllä ehdottomasti suuresti. Tätä käytän aina, kun lähden bilettämään. (Ja kuten mainitsinkin, minä harvemmin biletän.) Joskus uhraan arkiaamuina pari ylimääräistä minuuttia ja kohottelen tällä hieman tyveä, mutta harvemmin vaan oikeasti jaksan.

Olenkin miettinyt, että voisin opiskella kampaajaksi ihan vaan siksi, että saisin oman tukkani pidettyä kunnossa ja oppisin itselleni sen kampaajan asenteen, että minnekään ei lähdetä, ellei tukka ole kunnossa. Harmi vaan, etten taida olla valmis käyttämään kahta vuotta opiskellakseni ammatin, jota en tahdo harjoittaa. Tai tuhlaamaan tuhansia euroja pikaisempaan yksityiseen kouluun ihan vaan siksi, että oma tukkani olisi aina hyvin.

Ajattelin kuitenkin jatkossa edes hieman tsempata tukkani kanssa, kun kerran välineitäkin on siunaantunut noin kivasti. Ei kai sitä auta muu kun kokeilla ja vänkslätä, niin oppii.

Oletteko te ahkeria hiustenlaittajia? Jos aamulla on vain pieni hetki aikaa, kumman laitatte mielummin kuntoon, meikin vai hiukset?

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Ai että, ghd on kyllä mahti vekotin 😉 Itse olen sitä turhamaista sorttia, etten lähde ulos ilman hiustenlaittoa (paitsi jos sunnuntaina teen pikaisen lähikauppareissun niin äkkiä pään päälle sipastu nuttura on kova sana). Olen myös täysin koukussa suoristusrautaan, ja suoristankin hiukseni melkein joka päivä. Kun sen käytöstä on tullut rutiini niin ei se kyllä vie aamutoimista paljonkaan aikaa 🙂 Enkä tosiaan edes omista luonnonkiharia hiuksia! Luojan kiitos sentään suojaan hiukseni erilaisilla lämpötuotteilla.
    Odota vaan kun pääset noiden kaikkien laitteittesi makuun, paluuta ei ole 😉

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Hahaa, sullahan noita riittää. Minä-tyttö se ostin pinkit GHD:t ja kerran olen tainnut kokeilla. Ostin juurikin siksi, koska niiden on pakko olla hyvät ja jos joskus tulee hetki kun tarvisi saada tukka suoraksi nopeasti niin nuo varmaan pelastaisivat. (Värin vuoksi en voinut ohittaa le-rautoja, mutta nythän saisi vielä ihanammat vaaleanpunaiset, mutta niihin en sentään ole sortunut.) Sitä hetkeä ei ole tullut, koska en ikinä kerkeä (mukamas) laittamaan hiuksia. Nykyään ikuisuusprojekstini hiustenlaiton suhteen on tosin saanut hieman tuulta purjeisiin, mutta tähän mennessä olen vain föönaillut. Tuota juttua lukiessa heräsi himo tuohon tyvikohottajaan ja mini-GHD:hen, hah! Ollaan me helppoja. Pinkki rauta on odotellut jo ehkä vuoden päivät sitä päivää, jonka uskon vieläkin joku päivä koittavan. 😉

    Mulla ykkösenä tulee siis meikki, vaikka näytänkin varmaan joskus tosi typerältä tummassa smoky-meikissä tukka miten sattuu. Toisaalta ykkösenä on kynnet ja puhtaus. Joskus riittää, kun tuntee olonsa siistiksi suihkun jäljiltä ja kynnet muistuttavat naisellisuudesta, vaikka ei muuten naiseksi uskoisi. Aina ei vaan jaksa tai viitsi meikata, vaikka haaveilenkin aina, että olisin päästä varpaisiin viimeisen päälle missä tahansa.
    -sh-

  3. 3

    sanoo

    Nyt on ihan pakko korjata, että GHD ei ole suoristusrauta (ei ainakaan suoristusrauDAT) vaan muotoilurauta! 🙂

  4. 4

    sanoo

    Luonnonkiharan hiuksen omaavana hiukset menee naaman edelle. 😀

    Blogi-kuvani johtaa harhaan, sillä tuo ihana poikatukka-aika oli vuonna 2006 ja olen taas hulluudessani palannut tähän pitempään (ja veemäisempään) versioon..

    Suoristusrauta ja föönikäsittely on pakko suorittaa jos aikoo ihmismäisenä liikkua julkisella paikalla.. 🙂 Vaikka onhan se pipokin tietty aika kätevä pelastaja, varsinkin näin talviaikaan, tiukasta ponnarista puhumattakaan. ;D

  5. 5

    sanoo

    Anonyymi: Pitäisi tosiaankin vain ottaa rutiiniksi, nopeastihan tuo menee. Niskahiuksia en vaan saa niin nätisti suoristettua, joten turhaudun aina. :/

    sh: Oi, pinkit… lääh. 🙂

    Opri: 🙂

    Bompula: Olen kyllä oikeasti kateellinen ihmisille, jotka osaavat laittaa hiuksensa ja jaksavat tehdä sen aina. Itse föönaan ja harjaan ja that's it… 🙂

  6. 6

    sanoo

    GG: Heheh, kiitä onneasi helpoista hiuksista.. 😀 Tosin voin tunnustaa että n. 80 prosenttisesti kuljen nykyään pipo/ponnari päässä, sillä mun "ulkoilut" rajoittuu nykyään lähikauppaan ja yliopiston kirjastolle, enkä koe niin tarpeelliseksi hurmata ihmisiä kutreillani näissä paikoissa. 😛

  7. 7

    maritus sanoo

    Mä olen täysin samanlainen kuin sä.. Meikkailen aamulla aina ja käytän siiihen aikaan, mutta hiukset monesti vain harjaan ja laitan lakkaa. Ja ihan siitä syystä, että mulla on niin paksu ja liukas tukka, että sillä on rasittavaa tehdä yhtään mitään. Baarireissulla jaksan tupeerata hiuksia vähän tuuheammiksi, mutta siinä se. Näytän mielestäni vielä ihana apinalta jos hiukset ovat kiinni 😀

    Voi kun osaisikin tehdä jotain näille.. Ja kyllä, täältä löytyy hiustenkuivaaja vaihtopäillä (muutamaakin sorttia) ja suoristusrautaa 😀

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    minulla on myös GHD rauDAT, todellakin _raudat_ sillä sen nimityksen niille olen oppinut kampaajaltani ;D. ( minun puolestani kukin kutsukoon rautaansa tai rautojansa tai mitälie ihan millä nimellä vaan, rakkaalla lapsella… etc 😉 ).

    oma semiluonnonkihara, pitkä tukkani vaatii todellakin suoristusta joka ihmeen päivä :-/. joten myös lämpösuojan sisältäviä muotoilutuotteita kuluu kiitettävästi…

    GHD:n hankin vasta tänä vuonna, suoristettuani hiuksiani 7 :llä eri raudalla monen monituisen vuoden ajan. joukkoon mahtui mm. wellaa, babylissia, OBH :ta ja björn axenia ( osa kampaamoista ostettuja ) – ja kaikista lähti lopulta pinnoite hilselemään irti vaikka puhdistin ja hoidin rautoja ohjeiden mukaan. lopulta sijoitin kunnon kamaan, eikä kaduta yhtään. paitsi se, etten ostanut kunnollista ja kallista HETI niinkuin rakas kampaajani suositteli. nyt olen maksanut kaksien GHD-rautojen hinnan tyhmyydestäni :-/ … mutta onneksi nyt on ne yhdet toimivat :)!

    on minulla muistaakseni remington-lämpörullatkin jossain, mutta muistaakseni olen 'käyttänyt' niitä ainoastaan siihen, että silloin tällöin niiden löytyessä jostain suursiivousta tehdessäni pyyhin kotelosta pölyt ja siirrän ne uuteen jemmaan 😀

    /nanna

  9. 9

    Kiija sanoo

    Minäkin kituuttelen siinä kasvatusvaiheessa. Pitkään oli polkkamittainen, jota jaksoin aina viikon verran kampaamokäynnin jälkeen laittaa ja sitten se aina jäi. Kunnes reilu vuosi sitten päätin että pidempää on sitten kivempi laittaa ja aloitin tämän piinaavan kasvatusvaiheen. No hiukset ylettyy nippa nappa olkapäille vasta joten eipä näitä pahemmin laitella. Useimmiten sipaisen vain ponnarille tai nutturan nysälle ja menoksi. Että sitä pidempää tukkaa odotellessa 🙂

  10. 10

    sanoo

    mulla vähän kiinnostaa tuo volumaster, mutta haluaisin tietää siitä muutamia juttuja 😀 ensinnäkin, miten se eroaa normista kreppiraudasta? siis tuohan näyttää täysin samalta, joten onko se tulos sen ihmeempi kuin jos kreppaisi tukkaa? ja näkyykö se kreppaus selvästi alta?

  11. 11

    sanoo

    Olen todella laiska hiusten laittaja, mutta onneksi en omista hiusvempeleitäkään kovin paljoa: katalyyttikiharrin (josta juuri loppui butaanipatruuna), ilmakiharrin ja Remingtonin muotoilurauta josta rikoin lukkomekanismin parin viikon käytön jälkeen.

    Voin kertoa että ei kampaajaksi opiskelu auta omien hiusten laittoon. Hyvä ystäväni on kampaaja ammatiltaan ja niin siinä aina käy että kun on juhlia tai mitä hyvänsä kissanristiäisiä niin hän joutuu laittamaan puolen suvun naisten hiukset joten omien hiusten laittamiseen ei sitten jääkään yhtään aikaa. Eli hän kulkee sitten yleensä juhlat aina omat hiukset roikkuen ilman kampaus kun muilla on tyylikkäät kampaukset. Tosin ehkä siinä kohtaa voisi opetella sanomaan painokkaasti "ei" =)

  12. 12

    sanoo

    jos joku keksii sen syyn miksi ihmiset (varsinkin 15-30-vuotiaat naispuoliset henkilöt) ostelevat käsittämättömän määrän kauneudenhoitoon liittyviä ihmevempaimia, kertokaa se minullekin! mulle on kertynyt kaappeihin, hyllyihin ja varastoihin vaikka minkälaisia "maailmanmullistajia" 😀 oon niin helppo, sorrun aina kaikkiin mainostettaviin tuotteisiin ja uutuuksiin.

    olen aina vetäytynyt hienovaraisesti hiustenlaitosta, ihan tuolla samalla logiikalla, "alan laittamaan hiuksiani sitten kun ne ovat pitkät ja niitä ylipäätään voi laittaa mitenkään". pidennykset isketään päähän ensi kuussa, joudunkohan mä sitten heräämään aamuisin klo 5 että ehdin kihartamaan/muotoilemaan/tekemään mitä vaan mitä olen luvannut, että ehdin yhdeksäksi töihin? 😀

  13. 13

    sanoo

    Ehdottomasti valitsen meikin, jos on pakko valita. Itselläni on aika pitkät hiukset ja niiden laittoon ei yleensä jää aikaa :/

  14. 14

    sanoo

    rastat on ihanat juuri sen takia, etta ei tarvitse tehda mitaan, ei edes pesta valttamatta. Ponnarille vaan kun koulupuku pakottaa, ja menoksi.
    Vapaapaivina sitten tykkaan lisailla kaikenlaisia hiluja, kuten korviksia (napit tarttuu tosi kivasti takkuihin) ja nauhoja kiinni koristeeksi, siina miun hiustenlaitto.
    Nassua sitten laitankin enemman.

  15. 15

    Annika sanoo

    Minullakin on nuo lämpörullat, mutta en koskaan käytä niitä. Pari kertaa olen yrittänyt, mutta kun saan koko pään käytyä läpi rullien kanssa, niin puolet ovat jo oienneet suoriksi. Minulla on pitkät suorat hiukset, jotka eivät kiharru helposti. Joskus käännän kihartimen kanssa vähän latvoja, jos latvat oikein hapsottavat.

    Meikki menee hiusten edelle. Onneksi olen oppinut pari minuuttia kestävän nutturakampauksen juhlia varten, niin voin keskittyä meikkiin rauhassa.

  16. 16

    sanoo

    Voi itku, olen jo pitkään ja hartaasti yrittänyt ettiä tollasta paksua kiharrinta ja silmät kirkastu kun näin ton sun version, MUTTA… jos kerta ostit tuon tukusta niin saako tollasta sitten mistään perusjamppa kaupasta? Pakko saada!

  17. 17

    sanoo

    Täällä vähän samaa ongelmaa liikkeellä, eli kaikki mahdolliset vekottimet on saatava, mutta harvemmin niitä tulee käytettyä. Olen todella huono laittamaan hiuksiani mitenkään muuten kuin ponnarille. Joskus innostun niiden kanssa sähläämään, mutta lopputulos on yleensä se, että kotoa lähteissä hiukset ovat hyvin, mutta minne ikinä olenkaan menossa, perille päästessä kampaus on jo täysin lässähtänyt. En vaan osaa.

    Suoristusraudan omistan, mutta koskaan en ole sitä oppinut käyttämään. Noin kerran kuussa kaivan sen laatikosta esiin ja yritän, mutta me emme vaan tule toimeen.

    Pari vuotta sitten sorruin myös noihin Remingtonin Lock 'n Roll -lämpörulliin, jotka ovat kyllä todella helppokäyttöiset ja saavat aikaan ihanat spiraalikiharat. Itse en tietenkään näitä ostaessani muistanut, että en todellakaan osaa laittaa hiuksiani mitenkään. Kiharat saan tehtyä, mutta sen jälkeen pää lyö tyhjää, että mitäs nyt… Siispä nämäkin ovat jo olleet siskolla ikuisuuslainassa yli puolitoista vuotta.

    Antaisin aika paljon, jos joskus oppisin oikeasti laittamaan hiuksiani. Ikuinen ponnari alkaa kyllästyttää, mutta kai se on vaan kestettävä.

  18. 18

    sanoo

    Pitkällä ja paksulla vaalealla tukalla saa paljon anteeksi, kunhan se on harjattu ja puhdas. Satsaan siis naamaani. Ainut "laittamiseni" tukalleni on ponnari, joka harvoin päähäni eksyy. Nuorempana päähäni upposi aineita ja vimpaimia jo aamutuimaan vaikka mitä geeleistä suihkeisiin, väreihin ja kimaltaisiin, nykyisin en käytä mitään – ehkä kaksi kertaa vuodessa. En laita tukkaani laittaa, koska se on muutenkin hyvin 🙂 ja eiköhän tuo hiustenväri jo syö uskottavuuttani jo ihan tarpeeksi, joten en ala väkertämään mitään sen mielikuvituksellisempaa päähäni ainakaan työpäivinä. Ainoat hiusvempeleeni ovat hiustenkuivain, jota en käytä juuri koskaan (tukkani kuivuu päähän "luonnollisesti", on varmaan olemassa jokin laki, joka kieltää sen :P). Sen sijaan mahtavin hankintani ikinä on jo 90 – luvun alussa ostettu z-muotoisia kiharoita tekevä rauta, joka maksoi silloin 20 markkaa, joten se on maksanut itsensä jo moneen kertaan. Sillä saa niin makeita kiharoita, että ne päässä aina tulee joku kysymään, että mitä mitä. Kihara on niin kihara, että omat napaan ylettyvät hiukseni lyhenevät olkapäille, eikä kiharan lässähtäminen haittaa niin ollen mitään, ellei sitten joudu sateeseen. Kokeilin myös vuosi sitten foliokiharoita (tai oikeastaan talouspaperikiharoista tuli paremmat) – mistään päähän laitettavista lämpiävistä tai kikertävistä pampuloista ei itse laitettuna ole muuta kokemusta kuin se, että tulee hirveää sotkua ja repimistä. 🙂

  19. 19

    Anonyymi sanoo

    Jos on hetki aikaa, laitan hiukset. Pikameikki on vaan: Peitepuikko, ripsari, huulikiilto, poskipuna.
    Joten näytän melkein samalta ilmankin…
    Pitäisköhän MUN siihen meikkiin panostaa?;)
    Kivasti sulla noita tukka vempaimia!

  20. 21

    jade :) sanoo

    Tykkään laittaa aika paljon hiuksia, itselläni on GHD-muotoilurauta jota RAKASTAN, kiharrin ja ja lämpörullat 🙂 joskus käytän myös papilijotteja. Jos on vähän aikaa, niin ehdottomasti meikit!

    Meikeistä puheenollen, innostit minua tilaamaan Bare Mineralsin Get STarted Kitin joka saapui tänään 🙂 Todella upeaa ainetta! Näyttää supersuperluonnolliselta, ja peitti luonnollisesti myös pienet näpyt. Hieman pitää harjoitella vielä siveltimien käyttöä, mutta mahtituote 🙂 veljeni näki kun hehkutin postissa tulleita purnukoita ja kokeilin niitä, ja meikin laiton jälkeen veljeni kysyi että onko minulla muka meikkiä 😀 kiitos sinulle!

  21. 22

    Anonyymi sanoo

    HEEDI:
    Ostin n. kuukausi sitten itselleni remingtonin 38mm "piippaus-raudan", joka on siis varmasti lähes vastaava, kuin tuo GG:n kiharrin. Ostin omani Sokokselta, mutta muissakin remingtonia myyvissä liikkeissä sitä uskoakseni myydään. Hinta taisi olla 30e tienoilla. Ja olen aivan rakastunut tuohon kihartimeen.

    Itse siis kuulun niihin, jotka laittavat tukkaansa aivan uskomattoman kauan ja huolella. Eli tukka hyvin, meikkipohja ja ripsiväri riittää, jos pitää valita kumpaan panostaa, meikkiin vai tukkaan. Ja kyllä, herään aamuisin hyvin aikaisin, jotta ehdin töihin/kouluun/minne olenkin menossa.

    Oli muuten myös melkoinen katastrofi aluksi, kun pitkä tukkani lyheni reilun 10 cm (ei ehkä kuulosta paljolta, mutta…) enkä meinannut saada sitä enää millään laitettua, kuten halusin. Nyt alkaa jo sujua taas ja kiitos nimenomaan tuon 38mm kihartimen 🙂

    T: Nenniina

  22. 23

    Anonyymi sanoo

    Hei!

    Voisitko tehdä postauksen mustapääraudan käytöstä? 🙂 Omistan sellaisen sekä oikein syvällä olevia mustapäitä naaman täydeltä enkä oikein ymmärrä miten sitä rautaa käytetään.
    Olisi kiva kuulla ammattilaiselta ohjeet, vaikkapa kuvien kera.

    .M.A.

  23. 24

    Henna sanoo

    tuota tyvirautaa olen ajatellut ostaa, mutta tuleeko siittä huomattavaa eroa? olis kiva jos viitsisit tehä ennen ja jälkeen postauksen siittä : )

  24. 25

    jade sanoo

    kysyisin vielä, että tiedätkö saako mistään marketista tms. tuollaista paksumpaa kiharrinta? 🙂 olen kauan ettinyt sellaista ja se olisi unelma! 🙂

  25. 26

    Anonyymi sanoo

    hei saanko kysyä tosta Volumasterista:) , että itse ilmeisesti tykkäsit siitä, niin ja kun puhuit hiusten kasvattamisesta ja niin nii sulla ei taida olla alaselkään hiukset kuten mulla? niin kun nää on näin pitkät, mutta eivät kovin paksut,niin ovat ylensä lattean näköiset ainakin omasta mielestäni. Että onko kokemusta että onko toi tai jotkun muut tyvikohottajat hyviä näin pitkille hiuksille? tai tiedätkö jotain muita konsteja millä sais tuuheutta lisää, ihan mitä vaan vinkkejä, tai joku kivasti tuuheuttava shampoo?:) tai kun mulla on luonnostaan tosi suorat hiukset ja jos esim. tupeeraa tai jotain kiharoita laittaa niin ei ne kovin kauaa pysy, et kiharoittenki kans pitää koko aja olla varovainen ettei päätä joka paikkaan pyörittele:-D

  26. 27

    Anonyymi sanoo

    laitan ehdottomasti meikin! Jos nassu hehkuu ja on kaunis se kiinnittää mielenkiinnon pois hiuksista…periaatteessa samaa voi sanoa hiuksista, joten kyse on ihan mielipiteestä, aina kuitenkin hätäponnari ja pinnit auttavat 🙂

  27. 28

    Sissi sanoo

    Ou nou, älä sano että lyhyempääkään tukkaa ei jaksa laittaa! Olen tässä harkinnut rintsikkarajaan ylettyvän pehkoni lyhennystä (siinä toivossa että ainainen sotkunuttura jäisi historiaan). Plääh… Vekottimia on, mutta suoristusrauta pitäisi vielä hankkia, silläkin uhalla että se jäisi kaappiin makaamaan 😉 Yleensä en jaksa meikata, mutta nuttura on pakko saada sitaistua, muuten menee hermot! Eli tukka hyvin, kaikki hyvin 🙂

  28. 29

    BabyDoll sanoo

    Mäkin tykkään meikata, mutta hiuksille en tee muuta kuin näytä harjaa, en vaikka lähtisin bilettämäänkin 😀 mun mielestä mun hiukset ei kuitenkaan näytä mitenkään karmiville huonosta laittamisesta huolimatta..tai sit vaan luulen niin x) Käytin eräs aamu aikaani hiuksiini pohtimalla et jos meikin lisäksi vielä käkertäisin hiuksetkin ja laittaisin vielä jotkut kivat vaatteet niin tyylini voisi ehkä mennä vähän yli..mulla on vaaleat hiukset (ihan luonnostaan kylläkin), tykkään meikata räikeillä sävyillä (pinkki, turkoosi, liila) ja asuni koostuu usein luomiväriini matchaavistä vaatekappaleista..jos tukkakin olisi vielä viimeisen päälle laitettu niin kokonaisuus olisi ehkä turhan varman päälle, tekemällä tehty ja väkinäinen..ehkä siihen vois sopia korkeintaan jotkut "huolettomat" loivat lainekiharat tms mut miks vaivautua jos ei voi tehdä täysillä 😀
    Asiasta kylpyammeeseen: oon uus lukija ja tykkään sun blogista ihan hulluna 🙂 Oot nii hassun hauska ku jaksat hehkuttaa kaikenmaailman meikeistä niinku minäkin…Ja se miks valitsin tohon edelliseen lauseeseen sanat hassun hauska johtuu siitä et sain sanavarastovaikutteita sun dr. hauscka -postauksesta, jolle repeilin tääl keskenäni oikein kunnolla :DDD eli kiitti kivasta blogista 🙂

  29. 31

    Anonyymi sanoo

    Itselläni on suht lyhet hiukset, joten en paljoa pysty muotoilemaan näitä, saatika kihartamaan. Hiustenlaittoon ei siis mene hirveän kauaa aikaa..

    Aamulla valitsen ehdottomasti meikkaamisen, vaikka päiväni menee aivan pilalle kun tiedän, että hiukseni näyttävät kamalalle! Omistan myös GHD:n, ja se on täydellinen! Aivan mahtava!!

    Paljon tuollainen Volumizer maksaa? Toimiiko se hyvin? =)

  30. 32

    Anonyymi sanoo

    Moi! Luin joitakin vanhempia postauksia, ja ajattelin kysyä, että saatko usein kokeiltavaksi erilaisia tuotteita, ihan vaan blogisi ansiosta? =)

  31. 33

    sanoo

    Hiukset on ehdottomasti pääasia (heh heh). Oma tukkani on sitä sorttia, ettei se ole mikään wash-and-go, olipa siinä millainen leikkaus tahansa. Siispä laitan hiukseni jopa salille mennessä, kun ei onnistu mikään huoleton ponnarille vetäisy. Meikistä sen sijaan voi aina lipsua, jos aikaa ei ole. Muutenkin aamuisin jako on 20 minuuttia hiuksiin ja 5 minuuttia kasvoihin ja lopputulokseen olen (useimmiten) tyytyväinen. 🙂

    Suoristusraudan suurkuluttajana on tehnyt jo pitkään mieli tilata se ylistetty GHD, mutten ole vielä raskinut. Samoin himottaisi tuo tyvikohottaja, mutta pelkään kreppaus-efektiä. Pitäisi päästä kokeilemaan jossain ennen ostopäätöstä.

  32. 34

    Anonyymi sanoo

    hei tää nyt ei liity mitenkää aiheeseen ja tiiän ettet oo parturikaan:D mutta satutko tietämään millanen hiusharja olis mahdollisimman hellävarainen pitkille hiuksille ja näin yleensäkkin?:) siis ihan näin perus hiusten harjaamiseen aamulla ja näin(=

  33. 35

    sanoo

    Bombula: Työt ovatkin ainoa paikka, jonne pyrin tukkani edes kampaamaan. 😉

    maritus: Voi kun tosiaan osaisi. 🙂

    nanna: GHD on kyllä aivan loistava apu silloin, kun jotain on oikeasti tehtävä. 🙂

    Kiija: Pidempää tukkaa tosiaan odotellessa, takaosaa olisi niin paljon helpompi laittaa. :/

    brita: Suuri ero kreppirautaan ei ole, mutta tällä tulee tyveen pienempää ja napakampaa kreppiä. Ei näy alta, kun ei kreppaa liian läheltä päällihiuksia. 🙂

    Rhia: Heh, tuo riski toki on, jos ei ole tarpeeksi itsekäs. 🙂

    aleika: Hmm…turhamaisuus? 😉 Kerro ihmeessä, alkaako se tukan laitto sitten, kun pidennykset tulevat päähän vai onko silloin vieläkin helpompaa laiskotella. 🙂

    Gloss: Jotenkin ne minuutit tosiaan mielummin käyttää nassuun. 🙂

    Ava: Helpolla tosiaan pääset. 🙂

    Annika: Varmat, helpot kampaukset ovat kyllä hyvä veto opetella. 🙂

    Heedi: Joku tuolla kommenttien joukossa vinkkasi, mistä voisit löytää. 🙂

    marisa: Voisikohan kansanopistolta löytyä meille joku Hiustenlaittoa for dummies -kurssi? 😉

    BeeDee: Pitkä ja paksu tukka on kyllä tuosta kiva, että mitään tekemättäkin se näyttää hyvältä. Hankalempaa on saada sitä usein väkerrettyä erilaiseksi. 🙂 Omaa pitkää tukkaa odotellessa…

    Anonyymi: Pitäisi itse ottaa vaihteeksi sellainen viikko, jona satsaisin meikin sijaan tukkaan. 🙂

    Chiayo: Jos oikeasti kiinnostaa, niin 25 eurolla (sisältäen postikulut) lähtee. Toimii todella hyvin, kuvia saa enemmän halutessaan. 🙂

    jade:): Ihana kuulla, että tykästyit heti! 🙂

    Nenniina: Kiitos, kun kerroit, mistä voisi löytyä. 🙂

    .M.A.: Toki voisin, toteutan johonkin väliin. 🙂

    Henna: Tulee todella huomattava ero, demostroin vaikka kuvien kera tässä joku päivä jos vaan saan aikaiseksi. 🙂

    jade: Joku tuolla ylempänä vinkkasikin. 🙂

    Anonyymi: Pysyy pitkässäkin tukassa hyvin, testattu myös ystävien päissä. 🙂

    Anonyymi: Itse luotan nassun hehkuun, sillä näillä laittotaidoilla tukkaa ei oikein saa hehkumaan. 😉

    Sissi: Itse alan vähitellen saamaan kunnon ponnaria aikaiseksi ja ai että, kuinka kaipaankaan sotkunutturaan riittävää pituutta. 🙂

    BabyDoll: Minustakin välillä tuntuu, että jos kaiken laittaa, niin olen ihan ylilaitettu. Toisaalta töissä se ei niin haittaakaan, mutta sitten tuntuu, etten vaan töiden takia jaksa käyttää aikaa tälläytymiseen niin kauaa.
    Kiva kuulla, että olen saanut uuden lukijan! 🙂

    milipili: 🙂

    Anonyymi: Vlumizer maksoi muistaakseni n. 40 euroa, tarkkaa hintaa en muista. Yksi ehdottomista luottotuotteista. Tämä, fööni ja GHD ovat luottotuotteitani. 🙂

    Anonyymi: Todella harvoin, esim. TRESemme, Aussien Volume hiustuotteet ja Essentia Naturalen mineraalimeikit ovat tulleet samalla minulle testattaviksi kuin monille muillekin bloggaajille, mutta yleensä tuotteet tulevat töiden kautta. 🙂

    Tiina: GHD:tä suosittelen ehdottomasti, aivan ihana aamujen pelastaja. Volumasterin krepit eivät tule näkyviin ollenkaan. Lopputulos näyttää siltä, kuin tyvi olisi vaan tupeerattu tehokkaasti (kuten se ennen kreppailua onkin) ja lopputulos pysyy läpi päivän loistavasti. 🙂

    Anonyymi: Omasta mielestäni harvapiikkinen kampa. Jos tahdot käyttää harjaa, käytä sellaista, jonka harjapiikit ovat yksiosaiset, eikä piikkien päässä ole ikäänkuin erikseen kiinnitettyä palloa. Kaikki liitoskohdat voivat repiä hiuksia. 🙂

  34. 36

    sanoo

    Jopas sulle on noita hiusvempeleitä kertyny 😀 Ite pärjäilen GHD:n kapealla mallilla ja perusföönillä, mutta tuon tyvikohottajan hankinta kyllä kiinnostaisi 🙂

  35. 37

    Anonyymi sanoo

    Täälläkin kannatetaan tutorialia tyvikohottajasta. Hinta ei ole paha, mutta tukka on. Voi, kun tän lättänän raudalla sais helposti koholle. Osaako kukaan muuten kohotaa GHD:llä nätisti tukkaa? Sellainenkin idea raudan hankkimisessa oli, vaan on jäänyt kokeilematta. -sh-

  36. 38

    Anonyymi sanoo

    Siitä ei ole kauaa, kun kaupoissa vertailin tuon tyvikohottajan hintaa. Aika lailla 60 euroa kiskovat siitä ainaki täällä Oulun suunnalla.

  37. 39

    Anonyymi sanoo

    Mustapääraudasta tuli mieleen, että tiedätkö mistä niitä saa, ja ovatko ne kovin kalliita? =)

    Hyvin on kertynyt hiusvempaimia! =)

  38. 40

    s sanoo

    Mun hiusten kanssa ei voi lähteä mihinkään jos niitä ei oo suoristanu! Ärsyttää 😀 Kauppareissulle aina joku vanha ruma pipo päähän.<3

  39. 41

    sanoo

    manna: Tyvikohottaja on näppärä. 🙂

    sh: Kuvien kera todisteita tulossa. 🙂

    Anonyymi: Ok, tuon on varmaan sitten se yleinen hintataso. Itse ostin tämän niin kauan aikaa sitten, etten täysin muista. 🙂

    Anonyymi: Body Shopista saa ainakin edullisesti. 🙂

    s: 🙂

  40. 42

    sanoo

    manna: Tyvikohottaja on näppärä. 🙂

    sh: Kuvien kera todisteita tulossa. 🙂

    Anonyymi: Ok, tuon on varmaan sitten se yleinen hintataso. Itse ostin tämän niin kauan aikaa sitten, etten täysin muista. 🙂

    Anonyymi: Body Shopista saa ainakin edullisesti. 🙂

    s: 🙂

  41. 44

    sanoo

    Anonyymi: Netistä esimerkiksi Feeluniqie.com osoitteesta. Suomessa niitä myyvät useat kampaamot, googlettelemalla löydät varmasti lähimmän myyjäsi. 🙂

  42. 45

    Anonyymi sanoo

    Mulla on ollu toi kokonntaittuva matkafööni(tai itseasiassa kaks) ja kyllä, se syttyi tuleen kun kuivasn hiuksia!! Siinä kyllä lensi roskiin molemmat sitten!

  43. 46

    sanoo

    Jos (ja usein kun) aikaa on vain rajoitetusti, hiusten laitto menee kyllä itsellä ehdottomasti meikkaamisen edelle – ripsivärin ja rajauksen ehtii taiteilemaan hetkessä mutta hiuksiin saa uppoamaan helposti tunninkin.

    Siskolla on ollut tuo Volumaster käytössä, muttei pitänyt siitä itse. Minua on silti kovasti kiinnostanut hankkia masiinaa koekäyttöön jostain kun hinta vähän kirpaisee. Mutta eivätköhän nämä pari nykyistä "halpis"kiharrinta ja toivottavasti jouluna lahjapaketista löytyvä hieman enemmän säädettävä kiharrin riitä ainakin vähäksi aikaa.

  44. 47

    Anonyymi sanoo

    Jos aamulla on vain pieni hetki aikaa, niin meikki menee aina hiusten edelle. Kiireisenä aamuna sutaisen tukan äkkiä poninhännällä tai kiinnitän niskaan pinneillä sun muilla. Jos taas on aikaa, niin tukan väkertämiseen kuluu n. 20 minuuttia.

    Siitä tulikin mieleen, tänään tuli postissa uusi suoristusrautani! En ole vielä ehtinyt kokeilla sitä, vasta huomenna. Se on tälläinen: http://www.braun.com/fi/hair-care/hair-stylers/hair-straighteners/satin-hair-5-multistyler.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *