Päivä 226: It’s Hairspray!

What gives a girl
Power and punch?
Is it charm, is it poise?
No, it’s hairspray!

Byää, ehdoton lempparihiuslakkani kului loppuun:

L’orealin Infinium Ultimate Force 4 hiuslakka oli aivan mieletön tapaus! Suihku oli todella hienojakoista eikä tuntunut oikeastaan ollenkaan märältä. Pito oli todella tiukkaa, mutta tukka jäi hyvin luonnollisen näköiseksi eikä ollenkaan koppuraisen näköiseksi. Tämän sai myös helposti harjattua pois tukasta halutessaan.

Yleensähän nämä supervahvalla pidolla olevat hiuslakat on tarkoitettu vain kampauksien kiinnitykseen, mutta kyllä minä käytin tätä usein avonaiseenkin tukkaan. Yleensä kyllä käytin tätä lähinnä otsatukan kiinnitykseen ja siihen tämä olikin aivan ässä. Otsatukka oikeasti pysyi paikoillaan eikä lähtenyt pienessä tuulessakaan vaeltamaan ympäriinsä. Käytin tätä myös hiuksien tyvessä kiinnittämässä tupeerauksia js muutenkin antamassa volyymia. Suosikkikomboni viimeaikoina oli kuivashampoolla kohotetty tyvi, johon oli lopuksi suihkutettu tätä. Pöyhiminen onnistui hyvin, mutta ei sillä, että pöyhintää olisi pahemmin enää päivän aikana tarvinnut tehdä.

Harmittavinta on, etten saa hetkeen hankkia uutta vastaavaa tilalle (tosin tahtoisin kyllä päästä kokeilemaan myös paljon kehuttua Osiksen Freez-lakkaa). Vaikka sainkin viikonloppuna annettua kolme hiuslakkaa pois tieltä pyörimästä, näyttää hiuslakkatilanne edelleen tältä:

Minun melko hitaalla kulutuksellani näitä kyllä riittää. Onneksi nuo kaksi kuvassa näkyvää käsilaukkukokoista Infinium XF-lakkaa ovat myös varsin hyviä tuotteita, mutta niiden loputtua pelkään hädän iskevän. No, ehkä jäljellä olevien lakkojen joukosta löytyy vielä helmiä.

Oletteko te löytäneet jonkun ehdottomasti parhaan hiuslakan, johon olette ihastuneet palavasti?

Ja hei aivan ehdottoman pakko esitellä kynteni vielä. Lakkakuvassa pinkin lakan sävy on jäänyt jostain syystä todella hailakaksi, mutta tässä kuvassa aletaan jo päästä lähemmäs sitä shokkipinkkiä sävyä, joka kynsissäni parhaillaan keikistelee:

Lakkana on China Glazen Shockin Pink eli aivan ihana shokkivärinen neonpinkki lakka. Kuva ei tee sävylle oikeutta, sillä todellisuudessa lakka on vieläkin vahvempi ja hieman tummempi, siis ihan kunnon neonshokkipinkki. Tätä sävyä on vaan ihan mahdoton saada vangittua kameraan ja vaikka kuinka googlettelin, en löytänyt yhtäkään todellisuutta vastaavaa kuvaa (laittakaa linkkiä, jos löydätte).

Lähdin sitten vielä leikkimään lakalla hieman lisää ja lopputulos oli tämä:

Oikea pinkin sävy on tässäkin kuvassa edelleen ihan hakusessa, mutta väriyhdistelmästä tuli aika leikkisä. Pientä mustan lakan tekemää sotkua on havaittavissa kynsinauhoissa, mutta ennen ihmisten ilmoille astumista aion ne kyllä siivota. Ei nyt ihan minua tämä lakkaus, mutta aion kyllä tosiaan mennä tämän kanssa ihmisten ilmoille.

Löytyykö tätä ihanaa pinkkiä China Glazen sävyä muiden lakkajemmoista? Ja mitäs tykkäätte lopputuloksesta?

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Tuo musta ja pinkki on kyllä kiva yhdistelmä, täytyy jotain vastaavaa kokeilla jahka keittiöpäivät on ohi=D

  2. 5

    sanoo

    Toi neonpinkki on aika mahti kyllä, vaikka oonkin niin nössö, ettei ihan heti noin räväkkä lakka eksyisi omiin kynsiin.

    Kiva blogi sulla muuten 🙂

  3. 6

    Anonyymi sanoo

    Tuo L'orealin hiuslakka on kieltämättä luottotuote, sopii kevyempään kiinnitykseen – mutta pitoa riittää kunnon bilekampaukseenkin 🙂

    Osaisiko goldeni tai joku muu verkkokauppoja paljon käyttävä neuvoa minua kortilla maksamisessa.. Mulla on debit/credit-yhdistelmäkortti. Näyttäis siltä et mansikkanetit jne. veloittavat aina automaattisesti creditin puolelta, ja minä kun haluaisin maksaa debitillä. Onko olemassa luotettavia kosmetiikkaa myyviä verkkokauppoja, joissa kävisi myös debit (tai sit visa electron). Mä en tajua paypalin maksuhässäkästäkään yhtään mitään 😀

  4. 7

    sanoo

    Itse olen lyhyttukkaisena ihastunut (ainakin) Sokoksella myytävään Klippoteket hiuslakkaan. Pitää todella hyvin hiukseni pystyssä ja tuoksuu hyvältä 🙂 Hiukset tuntuu todella tuuheilta kun tuota on suihkutellut!

  5. 8

    sanoo

    Anonyymi: Kyllä myydään, kampaamotuote. 🙂

    Elina: Vähän ärtsy on kyllä. 🙂

    Charming Nails: Tättyy käydä tutkimassa. 🙂

    .Nekku.: Kuvittelinkin mielessäni, että näyttäisi aivan ihanalta, jos olisi vähänkin sävyä iholla. 🙂

    fria: Aika raju sävy kyllä. En ole itsekään iha varma, onko minulla tässä kotoisa olo vai käytänkö vaan, koska on niin ärtsy. 🙂

    Anonyymi: Ei taida missään onnistua pankkikortilla maksu käsittääkseni. Useiden pankkien Electorinit kyllä menevät Visasta, itse ainakin käytän aina Nordean Electronia maksaessani ja laitan vaan maksutavaksi "Visa".

    MustaHukka: Noita Klippotekin hiuslakkoja muistankin joskus kuulleeni kehuttavan. 🙂

  6. 9

    Anonyymi sanoo

    Onkos tuo L'orealin Infinium Ultimate -hiuslakka nykyään nimellä Infinium Queen?

  7. 10

    Anonyymi sanoo

    Tuosta credit/debit-kortin debit-puolella maksamisesta: luulisin että esimerkiksi Strawberrynetissä voi maksaa debitillä eli suoraan tililtä, kun näpyttelee etupuolella olevan numerosarjan sijaan sen kortin takana alhaalla olevan debitnumeron. Credit/Debit-kortissa on siis kaksi eri numeroa ja molemmille oma varmistusnumero. Kannattaa ainakin kokeilla.

    -Kaisa

  8. 11

    sanoo

    Anonyymi: On käsittääkseni samaa tavaraa. Korjatkaa, jos joku tietää paremmin. 🙂

    Kaisa: Kiitos vinkistäsi, toivottavasti auttoi jotakuta. Itselläni on vain Electron ja Master käytössä, joten apuja ei oikein minulta heru. 🙂

  9. 12

    sanoo

    Mun suosikki on just se Osis Freeze. :o) Hyvänä kakkosena tulee Tigin Hard Head. Lorkun Infinium on myös ihan jees, mutta en kestänyt sen kamalaa hajua! 🙁

  10. 14

    Anonyymi sanoo

    Oiii, aivan ihanat nuo "tuunatut" kynnet! Itselle ehkä liian uskalias (tällänen lässynössöpelkuri kun on) mutta varmasti sulle sopii oikein kivasti!

  11. 15

    Anonyymi sanoo

    heei , voisitko suositella jotain hyvää lakkaa mitä saisi ihan supermarketista? 🙂

    Olen muuten jäänyt ihan koukkuun tähän blogiin! Kiva kun pidät sitä yllä.

  12. 16

    Dove sanoo

    Tigin Curls Rock hiuslakka on aivan ykkönen mulle! Tuoksu on tietysti niin ihana, että tekee mieli suihkutella tätä tukkaan ihan huvikseen. Ja oikeesti etsin ties kuinka pitkään hiuslakkaa, jossa riittää pitoa sopivasti mun _paksulle_ ja loivasti luonnonkiharalle tukalle. Siis tosissaan mun hiukset on paksut ja niitä on paljon. Jokakerta kampaajatkin ihmettelee, että miten näitä voi olla näin paljon 😀

    Kaikki tähän asti koittamani lakat on päivän mittaan jollain käsittämättömällä tavalla vetäneet hiukset suoriksi tai jo alusta asti näyttänyt ihan hirveältä päässä.
    Tämä ei oo kuitenkaan liian tönkkö, vaan näyttää ihan siltä niinkun mitään aineita ei hiuksissa ees olisi. Ainakin mulla siis 😉

  13. 17

    sanoo

    Oma lakkasuosikkini on Tigin Masterpiece, varsinkin kiinnitetyssä kampauksessa.

    Hei, olisiko sulla vinkkejä hyvästä muotovaahdosta tms. tuuheuttavasta lämpösuojatuotteesta? Olen viimeksi käyttänyt Tigin Big&Biggeriä (liian liimainen koostumus, en tykännyt) ja Superstaria (ei tuuheuttanut tarpeeksi). Olen pohtinut esim. TRESémmeä tai Schwarzkopf Silhouettea.

  14. 18

    Anonyymi sanoo

    Jos en ole ihan väärin ymmärtänyt niin olet jossain kaupassa töissä missä myydään kosmetiikkaa? kysyisin vain sitä, että minkä koulun olet käynyt, että olet tuolle alalle päässyt?

  15. 20

    Anonyymi sanoo

    Hassua. Löysin blogisi vasta nyt! Mutta olen pitänyt samantyylistä purkkilaskelmaa ja kirjoitellut arvosteluja omaksi ilokseni ruutuvihkoon ja suunnitelmia mitä ostan sitten kun saan vielä 50 purkkia pois. Ekana vuonna tyhjeni peräti 210 purkkia. Kamala roskavuori, niinpä järkeistin toimiani ja toisena vuonna kulutin 128 purkkia ja tästä on hyvä vähentää nyt kolmantena vuonna(1.9.2009 alkoi III vuosi). Eniten kuluu vartalovoiteita, kasvovoiteita ja käsirasvoja. Ja olen siirtynyt aika lailla luomukosmetiikkaan. Nyt innostit mineraalimeikkeihin ja tilaus on lähdössä… kunhan tyhjään vielä yhden meikkivoide tuubin. Älä vaan lopeta blogiasi vaan inspiroi meitä jatkossakin! KIITOS! t:mari

  16. 21

    Anonyymi sanoo

    Kiitos sulle ja nannalle hyvistä peitevoidevinkeistä tummille silmänalusille, joita kyselin pari postausta taaksepäin. Pitää koittaa sitä Joe Blascoa, josta minulla on kyllä jo hyviä kokomuksia aikaisemminkin, kun käyttelin jotain peitevoidetta, joka peitti punaisia kohtia kasvoilta. Samoin The Make Up Storen peitevoide kuulostaa houkuttelevalta.

    Eli siis näin lyhyesti, kiitos. 😀

  17. 22

    Anonyymi sanoo

    No kylläpä taas huomasi, että pitäisi päivittäin käydä täällä, kun on taas niin paljon uutta asiaa tullu =)

    Hiuslakkoja en käytä ollenkaan, koska silmäni alkavat vuotamaan ja tulee muutenkin tukkoinen olo. Kampaamosta ostin aikoinaan, jopa muovisen hiuslakkasuojan kasvoille, mutta eipä auttanut tuokaan.

    Ihana pinkki lakka! Kivasti olet leikkinyt lakkojen kanssa. Pitäisi minunkin saada noita omia lakkavarastoja käytettyä (alle 30 kpl) 🙂

    Musta lakka postauksessa 222 näyttää niiin hyvältä, mattana! Ihanaa siellä on jotain hyviä kynsilakanpoistoaine vinkkejä 🙂

    Mutta kerropa mitä tekee jalkojen kuorintavoiteella, vai tekeekö mitään? Käytössä on jalkarasva, höylä, raspi ja kynsisakset.

  18. 24

    sanoo

    Moikka, luin vanhempia juttujasi ja siellä oli kaikki kynsilakkasi, voi kun minullakin olisi tuollainen määrä *unelmoi* Et olisi innostunut pitämään kirpputoria ja myydä niitä? 🙂

  19. 25

    Anonyymi sanoo

    minä en juurikaan käytä hiuslakkaa, yleensä suoristan pitkät (takapuoleen asti) hiukseni ja suihkautan tigin kiiltosuihketta (headrush) perään, urheillessa väännän palmikon. kampauksia (joita päässäni nähdään ehkä kerran vuodessa) varten hyllyssä on tigin masterpiece-lakka joka tosiaan on erittäin vähäisessä käytössä mutta toimii silloin harvoin kun sitä tarvitsen.

    /nanna

  20. 27

    sanoo

    Mulla on tuo shokkipinkki ja totesin kuvia katsoessa, että kuviesi värit ovat lähellä todellisuutta. Tuo on aivan ihana sävy, erityisesti sellaisen synkeänharmaan tai mustan asukokonaisuuden kanssa.

    Jos tuota käyttää niin kannattaa varautua siihen, että ihmiset tulevat kysymään "mitä kynsilakkaa sulla on" 😉

  21. 29

    sanoo

    Anonyymi: Eivät nuo kynnet ihan minunkaan tyylini välttämättä istu, mutta kiva välillä vähän irrotella. 😉

    Anonyymi: En ole huomannut matkettilakoissa mitään ihan erityisiä eroja pysyvyyden välillä. En siis osaa vinkata mitään superhyvää vaihtoehtoa. Maybellinen Coloramat ovat ainakin ollet ihan hyviä, samoin Mavalat.

    Dove: Hih, Tigin Curls Rock spray on kyllä aivan ihana tuoksultaan. Minulla ei ole kiharaa, mutta tykkään suihkuttaa sitä tukkaani ihan jo sen tuoksunkin vuoksi… sopii silloin, kun tahdon vähän sekaisempaa luukkia ja rutistella pientä lainetta tukkaani. 🙂

    Cvalda: Mitään erityistä tuotetta en nyt kyllä osaa vinkata, sillä kokemukseni noista ovat hyvin rajalliset. Ihana tukkaa samalla siloittava ja tuuheuttava voidemainen lämpösuojan antava tuote oli Tigin Small Talk.

    Anonyymi: Työskentelyn edellytyksinä ovat lähes poikkeuksetta kosmetologin opinnot tai maskeeraajan opinnot. Itse olen opiskellut kosmetologin opintoja, mutten koskaan valmistunut.

    Anonyymi: Njääh, tykkään itse. 😉

    mari: Oi oi, aivan ihana kuulla muista "hulluista"! Itse olen pitänyt vastaavaa kirjaa useamman vuoden ajan jo, en tosin ole arvostellut tuotteita. 🙂

    Anonyymi: Kivaa, jos sait hyviä vinkkejä. 🙂

    Anonyymi: Tahtoo ehdottomasti kuulla, millainen on hiuslakkasuoja! 🙂
    Jalkojen kuorintavoiteella saa pehmeäksi jalat joka puolelta ja sellaisistakin paikoista jalkaterän puolelta, joista ei koskaan tulisi raspattua. Eihän tuo mikään välttämättömyys ole, mutta kiva lisä. 🙂

    Tiina: Tuota Body Doublea olenkin kuullut monen kehuvan. 🙂

    Susanna: Vähän myöhässä olet nyt kyllä, myin nimittäin kesällä täällä lähes 100 kynsilakkaani pois pienessä kirppiksessä. 🙂

    nanna: Pitää varmaan itsekin kokeilla tuo Masterpiece-lakka kun on noin suosiossa. 🙂

    aNNiKa: Hauskat näistä kyllä tuli. 🙂

    Honey: Huomasin juu tuon kyselyreaktion. 😉

    Anonyymi: Kasari nimenomaan! 🙂

  22. 30

    sanoo

    ei jessus, aivan täydellinen pinkki mun makuun!! 😀 tollasta kun ois vielä mun kynsiteknikolla geelinä, niin olisin hyvin tyytyväinen tyttö 😉

  23. 31

    Anonyymi sanoo

    tarkoitin siis HIUSlakkoja , en kysnilakkoja 😀

    Siis kun kyselin näistä markettilakoista. 🙂

  24. 32

    sanoo

    Aonyymi: Hahhaa, minulla olisi ehkä pitäyt sytyttää, kun hiuslakoista kuitenkin puhuttiin postauksessa. No, niin puhuttiin lakoistakin. 😉 Kuinka vahvalla pidolla tahdot lakan olevan? Esimerkiksi XZ:n Tyrnilakkaa on moni kehunut kovasti. 🙂

  25. 33

    Anonyymi sanoo

    HIUSLAKKASUOJA:

    Kuvittele käsipeili. Pituutta tällä on 34 cm ja leveimmältä kohdalta 20 cm (kupera). Muovinen, läpinäkyvä ja kaartuu siis kasvojen suojaksi. Laitetaan otsahiusten alle ja suihkitaan lakka, mutta en siis enää käytä koko lakkaa, koska silmäni ovat niin herkät. Nyt olen taas tätä väliin käyttänyt, kun olen halunnut etuhiuksiin vähän ilmavuutta. Tosin tämä löytämäni Nivean blow-dry styler on valitettavasti hajustettu, joten sekään ei ole kovin hyvä.

    Olin etsimässä jossain blogissa lukemaani hiusten rasvaisuutta poistavaa ainetta (kesken päivää käytettävää), mutta tämä oli ainoa tuote mikä edes vähäisessä määrin liippasi sinne päin. Kerro, jos tiedät em. tuotteen/tuotteita ja, jos mahdollista jokin hajustamaton.

  26. 34

    Anonyymi sanoo

    Lisään vielä, että ostin hiuslakkasuojan kampaamosta useita vuosia sitten. Suojaa myös silmälaseja lakalta 🙂 En tiedä onko kovin tunnettu tuote. Saattoi olla lähinnä kampaajien omaan käyttöön tarkoitettu tuote.

  27. 36

    Anonyymi sanoo

    Osaisitko suositella jotakin nettikauppaa, josta Tigin Masterpiece -hiuslakkaa voisi tilata? Ei raaski Suomen hintoja maksaa. :/ Nuo kaikki suosimasi kaupat, joista Masterpiecea löytyi taitavat olla UK:ssa, josta ei aerosoleja toimiteta?

    t. r0sie

  28. 37

    sanoo

    rosie: En valitettavasti osaa sanoa mitään. Mansikkanetissä on joskus vilahdellut, mutta nyt ei tosiaan näyttäisi olevan. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *