Päivä 225: Upeeta, mahtavaa!

Eilen koitti vihdoin se ihanainen päivä kahden viikon kamppailun jälkeen, kun sain ottaa tämän ihanuuden pois hyllyltä ivailemasta ja virnistelemästä ja korkata sen käyttöön:

Ja ihana se on kyllä ehdottomasti. Todellakin sen 20 h liikunnan arvoinen. Vaikka täytyy kyll’ä myöntää, että teki kovasti mieli lopuksi hieman fuskata… Kun perjantai-iltana huomasin, että liikuntaa oli vielä suoritettavana 2,5 h ja että tahtoisin tämän ehdottomasti käyttööni lauantaina tyttöjen iltaan, olin ihan valmis heittämään pyyhkeen kehään ja vain epätoivoisena nappaamaan tämän hyllyltä. Päätin kuitenkin olla antamatta itselleni periksi, sillä paletti tuntuisi niin paljon ihanemmalta, mikäli se olisi ihan oikeasti ansaittu. Ja niin minä sitten vaan katselin telkkaria ja steppailin epätoivoisesti stepperillä perjantaina ja vielä lauantainakin ja lopulta paletti sitten oli lunastettu.

Parina päivänä tuon kahde viikon aikana en jaksanut liikkua ollenkaan. Muutamana päivänä liikuinkin sitten neljättä tuntia! Tarinan opetus on tosiaankin se, että jos sohvaperunasta tahtoo liikuntahirmun, on häntä vain osattava motivoida kunnolla ja konkreettisesti. Mahdollinen kilojen putoaminen tai senttien lähteminen ei minua ainakaan motivoi, sillä se ei aina ole varmaa (ainakaan kun kyseessä on tällainen herkkusuu), mutta tällaiset konkreettiset maalit innostavat ehdottomasti. Nyt pitäisikin sitten keksiä uutta syytä liikkua, sillä en minä nyt palkinnotta nouse stepperille tai kipitä uimaan ja vesijuoksemaan…

Tuo mainitsemani tyttöjen ilta osoittautui muuten aivan ihanaksi illaksi. Eikä ehkä vähiten siksi, että sain jaeltua eteenpäin suuren läjän meikki- ja hiustuotteita. (Wannabe-insinöörin kommentti isosta paperikassistani, jossa oli pari pulloa alkoholia, kaksi karkkipussia, parikymmentä tukkatuotetta ja vielä vähän enemmän meikkejä: ”Teillä on ehkä oudoimmat bileet ikinä!”) Yritän päivittää tämän sunnuntaipäivän aikana tuon ”Vielä jäljellä” -listan kuntoon, niin saatte hahmotettua varastoni kutistumisen.

Annoin tuotteita tosiaan eteenpäin, mutta muutaman pienen ja samalla erittäin tärkeän ja ihanan tuotteen sain vaihdossa myös itselleni:

Kuvassa ihanat China Glazen Shocking pink, Opin Big Apple Red ja Happy Aniversary! sekä Maybellinen Cashmere Diamonds. Nam!

Ja kun muuten tuli eilen höpöteltyä siitä tuotteiden loppumisesta, niin tässä taas yksi loppunut tuote:

Sephoran Nourishing Nail Balm oli minulla yökäytössä ja täytyy kyllä sanoa, että tykkäsin tästä. Ei nyt mikään ihan maata mullistava HG-tuote, mutta ihan hyvä kyllä. Kosteutti hyvin kynsiä ja kynsinauhoja ja koostumus oli kivan rasvainen. En ehkä tahtoisi uutta purkkia, mutta ei minulta mitään pahaakaan sanottavaa tästä irtoa.

Tilanteenhan piti olla niin, että tämän kuluttua loppuun minulla piti olla vain enää OPI:n Avoplex kynsi- ja kynsinauhaöljy käytettävänä, mutta nyt tilanne onkin tämän näköinen:

Sain nimittäin eilen vielä tuon ihanan Burt’s Beesin Lemon butter cuticle cremen ja olen ihan onnesta soikeana ja piukeana siitä! Olen piiiitkään tahtonut kokeilla jotain sarjan tuotetta ja nyt minä vihdoin saan kokeilla! Edes pieni hiprakka ei viimeyönä kotiin rämpiessä vaikuttanut siihen, ettenkö olisi jaksanut kaivaa tuota laukustani, hehkuttaa sitä wannabe-insinöörille ja nautinnolla vedellä sitä kynsiini ja kynsinauhoihini hidastetuin liikkein (Baywatch-juoksu olisi ollut nopeaa toimintaa verrattuna omaa tahtiini).

Onko teillä kokemuksia Burt’s Beesin tuotteista? Kuulisin niitä nimittäin mielelläni.

Muokkaus: Hah, aiempi tuotelistaukseni ei näköjään ole ollut kovin hyvällä matematiikalla tehty, sillä vaikka toistakymmentä tuotetta lähti tukkatuotteista eteenpäin, eivät luvut olleet silti oikeastaan pienentyneet. Äh, ärsyttävää. No, vielä jonain päivänä…

Kommentit
  1. 1

    Ida sanoo

    Toi on muuten tosi hyvä idea, että on palkinto odottamassa jos vaan jaksaa liikkua. Itse olen aikamoinen laiskamato, ja tuo kikka täytyy ottaa kokeiluun! 🙂

    En muista, oletko jo aikaisemmin jutellut eri aurinkorasvoista? Kun itse olen lähdössä vähintään kahdeksi viikoksi, tai jopa puoleksi vuodeksi lämpimään, ja herkkihipiäisenä suomalaisena palan myös helposti.

    Onko siulla jotain ehdotonta suosikkituotetta aurinkorasvoissa ja aftersuneissa? Auttaisi tosi paljon, kun nää ns. markettirasvat ei oikein tunnu hirveästi auttavan (tai sitten haisevat vaan niin aurinkorasvalle :<).

  2. 2

    sanoo

    Itse olen täydellisen koukuttunut Burt's Beesin huulirasvoihin. Erityisesti nämä sävyttävät yksilöt (shimmereiksikkö niitä kutsuttiin) ovat jotain niin mahtavaa. Antavat ihan mielettömän hyvin sävyä huulille ja lisäksi eukalyptysmainen voimakas vaikutus tuntuu heti huulilla levityksen jälkeen.

  3. 3

    sanoo

    Ida: Nyt täytyy kyllä esittää muille lukijoille toive, että esittävät vinkkinsä. Itse en nimittäi oikeastaan koskaan ole auringossa suuremmin, joten minulle ei ole muodostunut mitään erityistä ehdotonta suosikkia laatunsa puolesta.
    Aftersuneista Biothermilta löytyy aivan mahtava suihke, joka viilentää tehokkaasti. Kätevintä siinä on, että sitä voi suihkutella missä asennossa vaan, eli oman palaneen selän saa helposti itsekin rauhoitettua. 🙂

  4. 4

    sanoo

    Burt's Beesin cuticle cream on lähes ainoa tuote, joka saa talvella repeilevät kynsinauhani ehyiksi. Toinen megatuote on Lushin kynsinauhavoide, mutta ehkäpä tämä BB menee hieman sen edelle paremman koostumuksen vuoksi.

    Tykkään myös kovasti BB:n huulirasvoista, etenkin talvella ne päihittävät kaikki muut huulirasvat, sillä BB:n perushuulirasva on ainut kokeilemani rasva, joka ei kökköönny pakkasella valkoisiksi klönteiksi huulilla. Carmexin ja EA 8h cream ovat toiset lempparit huulirasvoissa, mutta ne tosiaan "jäätyvät" pakkasella huulille.

  5. 5

    sanoo

    Katselin samaista palettia eilen, mutta maltoin vielä mieleni… Viime aikoina viisikkoja on eksynyt jo monta kokoelmiin ja täytyy hiukan himmata 🙂

    Mielenkiinnolla odotan meikkikuvia ko. paletilla.

  6. 7

    sanoo

    Mulle saapui juuri paketissa yksi Burt's Bees -huulirasva.. enkä voi sietää sen tuoksua 🙁 Mutta toisaalta 🙂 koska voin nyt antaa sen jollekin lahjaksi 😀

    Toivoisin sinulta juttua erilaisista primereista, jos vain mahdollista 🙂 Katselin labeleitasi enkä sellaista vielä löytänyt. Minulla on sellainen hakusessa, joten tuotesuosittelukin otetaan kiitollisuudella vastaan. Mietin sitäkin, että kun nuo primerit sisältää usein silikoneja niin mitenkähän on järkevää vetää primeriä alle ja mineraalimeikkiä päälle 😮

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Mistä noita Burt's Beesin tuotteita myydään? En ole koskaan ennen edes kuullut tuollaisesta merkistä.

  8. 9

    sanoo

    Honey: Tarkoitat varmaan ihan kasvoille tarkoitettuja primereita (ei siis silmä- tai huulimeikille)? En ole saanut aiheesta pahemmin juttua aikaiseksi, sillä en itse niitä pahemmin käytä. Yksi tuote, joka minua kuitenkin kutkuttaisi ostaa on Sensain (Kanebon) melko uusi nestemäinen meikinpohjustaja, jossa ei itseasiassa ole yhtään silikonia!
    Myös mineraalisarjoilla on omia primereitaan käsittääkseni (jauhemaisia), mutta en ole vielä perehtynyt niihin kovin tarkasti. Juttua kuitenkin tulossa, jos perehdyn. 🙂

    Anonyymi: Maailmalla lähes kulttimaineessa, Suomessa noita ei edes myydä. Feeluniquesta saa esimerkiksi tilattua. 🙂

  9. 10

    sanoo

    Juu, ihan kasvoille tarkoitettuja primereita mietin. Kiitos Kanebo-vinkistä, täytyy miettiä sitä 🙂

    Luomille tykkään käyttää UD:n primeria, mutta usein menen ilman sitäkin.

  10. 11

    Anonyymi sanoo

    no niin, nythän sinulla on _oikein hyvä syy_ tilata se toinenkin clutchi – se jos mikä varmasti motivoisi liikkumaan ;).

    (viimeksi vaan kun kurkkasin cosme-de.comiin, se 'purple jazz' taisi sieltäkin olla loppu. ja tosiaan suomessakin, ainakin pk-seudulla monet joutuvat jo myymään eioota joten henk. koht. suosittelisin kaikkia clutchin vielä haluavia kipittävän hakemaan omansa ennen kuin loppuvat kokonaan :O .)

    /nanna

  11. 12

    sanoo

    Jeij, sain itsekin toissapäivänä tuon ihanan Diorin paletin käyttöön, ihan tajuttoman upea! Sillä saa niin nopeasti tehty kokonaisen iltameikin! Täydellinen tuote.. jos ei lasketa sitä, että oli pakko raahata mukanaan erillinen häivytyssivellin.. 😀

    Teethän jonkun ihanan meikin sillä ja postaat tutorialin ? *blink blink bambi eyes*

  12. 13

    ShoeGal sanoo

    Burt's Beesin huulirasvat ovat ykkössuosikkejani! Toivottavasti se sarjan kynsinauhavoide osoittautuu hyväksi tuottteeksi 🙂

  13. 14

    sanoo

    Itse olen koukuttunut Burt's Beesin huulirasvaan mutta tuo kynsinauhavoide ei tuntunut minusta tarpeeksi "tehokkaalta" (ainakaan talvikäyttöön). Ostin alkuvuonna Feelunique.comista neljän BB:n tuotteen setin (http://www.feelunique.com/p/Burts-Bees-Classic-Tin-Quartet.html) kokeiltavaksi, mutta kaksi niistä voiteista oli mielestäni vähän liian voimakkaan tuoksuisia – tosin allergian takia en pidäkään kovin voimakkaista tuoksuista. Tuo setti oli kuitenkin hyvä kokeilupakkaus sarjaan tutustumisen kannalta.

  14. 15

    sanoo

    BB:n tuotteet on ihania! Käyttöön on jäänyt huulirasvat, kynsinauhavoide ja mikälie "parannusvoide", myrkynvihreää tököttiä jolla hoituu nirhaumat ja näpyt. 😉 Kokeilussa on myös mantelikäsivoide, joka on hyvää ja rasvaista, mutta ehkä hitusen liian voimakkaan tuoksuista. Seuraavaksi jalkavoide kokeiluun!

    Itse olen tilannut nettikaupasta Briteistä.

  15. 16

    makeupbychristina sanoo

    Oisiko kellään tietoa mistä saisi noita Burts beesin kynsinauha creemejä mieluiten suomest

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *