Päivä 203: Bluish party mood

Tänään en valitettavasti ehdi sanomaan paljoa, mutta onneksi yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ja onneksi lauantai on muutenkin viikon hiljaisin päivä blogissani ja kerrankin minä otan teistä lukijat mallia ja viritän itseni biletunnelmiin ja lähden omiin kellarihumppiini.

Ikuinen tylsä mustan ystävä ei poikkea tavoistaan (eikä luovu Gina Tricotin topeistaan), mutta on ainakin oppinut asustamaan.

Nimettömät saivat strassit, muut tyytyvät vain leikkimään hienoa ranskatarta.

Hätälakkaus, eli glitteristä siniturkoosia punaisen lakan päälle. Menee asusteesta. See, it told you I learnt to accessorize!

Pienetkin huomioidaan. (Hitaammille tarkennettakoon kyseessä olevan korvanlehti, jossa tapittaa korvakoru.)

Tänään ei vedetä överiksi, vaikka illan väri onkin selkeästi tiedossa.

And off we go.

Pahoittelen, mutta huomisen postauksen laadusta ei ole takeita. Illan menon laadusta sen sijaan on.

Kuinka pitkälle te viette jonkun tietyn sävyn toistamisen lähtiessänne iltarientoihin? Arkimenojen suhteen asiasta onkin jo ollut puhetta, mutta entäs, jos kyseessä on jotain spesiaalimpaa. Tuleeko meikin ja kynsien mätsätä illan väriin?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minusta on kiva, että ne mätsäävät.:) Joskus taas tykkään pistää asusteet/meikin asun vastavärillä. Sekin on aika jännää.

  2. 2

    kaisa sanoo

    ilkeesti olit laittanu tohon ton suklaakuvan, toiset kun on karkkilakossa ja hirveä suklaahimo tuli.. 😀
    itselläni ei ole pakko olla samaa väriä, kunhan jotenkin nyt jopivat yhteen ;D

  3. 3

    sanoo

    Oi, nuo kynnet ovat ihanat!

    Meikin ja kynsien on toki mätsättävä juhlissa 😀

    Kerran meinasi tapahtua suurmoka: 10 vuotishääkuvaan olin valinnut vaalean turkoosia ja vaalean harmaata vaatetta ja jaloissa oli hohtavan harmaat sandaletit… Ja sitten katsoin varpaankynsiä: KIRKKAAN VIHREÄT! Tuli "hiukan" kiirus mutta ehdin onneksi, kuvassa näkyvät nyt hopeiset varpaankynnet. LOL

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Ei, kynsissä ei ole kynsilakkaa välttämättä ollenkaan. Jos, on se kai mätsää. Ainakin yrittää tehdä niin 😉

    Kaunis silmä!

  5. 6

    sanoo

    MouMou: Toimii varmasti hyvin. 🙂

    kaisa: Pahoittelen. 😉

    Nea: Hui, miten kamalaa olisi ollut ikuistaa kuva, jossa varpaankynnet ovat ihan väärää väriä ja esitellä sitä sitten lapsen lapsille. 😉

    Anonyymi: Lakaton sopii toki aina. 🙂

    Anonyymi: Minun miehinen puoleni, eli nimettömäni on etusormea pidempi (naisillä yleensä toisinpäin). 🙂

  6. 7

    sanoo

    Yleensä kynnet on yksinään värikkäät, tai sitten sopivat laukun väriin. =) Meikkiä en tee samoilla sävyillä, ellei olisi joku erikoisempi tapahtuma, koska käytän räväkän värisiä lakkoja.

  7. 8

    sanoo

    Ainakaan minulla tuo aikaisemmin puhuttu Proffsin kuivashampoo ei tehnyt hiuksille yhtään mitään (ehken osaa käyttää sitä) :<

    Jos lähden juhlimaan, haluan kaiken mätsäävän (etenkin jos ovat vähänkän hienommat juhlat). Arkena en oikeastaan voi poiketa linjasta: vaatteet ovat joko mustia, valkoisia tai harmaita ja meikki samaa sarjaa. Yksinkertaista. 😉

  8. 9

    sanoo

    Liiallinen mätsäily ei ole mun mielestä enää hyvännäköistä, mutta tiettyyn rajaan saakka se on upeeta. Ite en meikkien kanssa osaa pelata kovin tehokkaasti, joten mätsäily jää mun kohdalla ihan vaan vaatteisiin ja asusteisiin

  9. 10

    sanoo

    No joo, ehkäpä sävyn ei tarvitse mätsätä yksi yhteen tai olla tasan samaa väriä, mutta yleensä kyllä katson, että värit sopivat toisiinsa.

    Esmes jos persikanpunainen toppi on päällä, niin siihen sopii kameli/tumman ruskea silmämeikki. Minusta meikin ja kynsien ei tarvitse olla samaa sävyä. Suosin sellaista, että esim. paita ja kynnet ovat samaa sävyä ja sitten silmämeikki on molempiin sopivaa sävyä. En tykkää käyttää värejä silmämeikissä.

    Omistan vaan 4 kynsilakkaa ja yhden luomiväri trion, joten vaihtoehtojakaan ei ole paljoa. Lisäksi olen aika laiska lakkaamaan kynsiäni, saati sitten vaihtamaan väriä usein. Olen ehkäpä enemmän vaatteiden perään:)

  10. 11

    sanoo

    Kynsissä ranskalainen sopii aina kaikkien kanssa =)

    Asusteissa ja koruissa vastavärit tuovat myös jännää säväystä! Täytyy vain vähän värioppia tuntea, ettei sekoittele kylmää ja lämmpöistä yms.

  11. 12

    Anonyymi sanoo

    http://www.cosme.fi/pd.php?p=1744

    INCI: Zinc Oxide, Aqua (Water), Phenoxyethanol, Methylparaben, Propylparaben, Lysine, Magnesium Chloride, Potassium Chloride, Zinc Chloride, Sodium Chloride, Potassium Sorbate.
    +/- May contain: Mica, Cl 77163 (Bismuth Oxychloride), Cl 77491 (Iron Oxides), Cl 77492 (Iron Oxides), Cl 77499 (Iron Oxides), Cl 77891 (Titanium Dioxide)

    Onko tämä oikea mineraalimeikki? Löytyykö tästä jotain haitallisia ainesosia? Voisitko olla niin kiltti ja kertoa.:)

  12. 13

    sanoo

    Itse pukeudun myös suurimmaksi osaksi mustaan (ja harmaseen), mutta tykkään värikkäistä asusteista ja meikistä. Jälkimmäiset yleensä mätsään sekä arkena että juhliin. Tykkään noista korvakoruistasi ja strasseista. Kimallus on ihanaa.

  13. 14

    Anonyymi sanoo

    Mitä luomiväriä sulla on tässä kuvassa? Olen etsiskellyt tuommoista beigen, kullan ja harmaan yhdistelmää luomiväreistä jo tovin ja ei..SE OIKEA ei vaan löydy. Täs kuvassa on sitä mitä haen. Hjälp.

  14. 15

    sanoo

    Anonyymi: Luomilla on Lorealin ColorAppeal Trio Pro 303 Beige taupe -paletin sävyt. Pitäisi edelleen löytyä kaupoista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *