Päivä 178: Kiss me, you fool!

Sain eilen tämän ihanan DiorKissien setin ja sitä onkin nyt sitten ihailtu ja mallailtu ihan urakalla:

Vanha minäni olisi nostanut sen laatikkoon odottamaan, että käytän alta ensin pois muutaman muun kiillon, mutta uudella minälläni ei ollut aikomustakaan tehdä niin. Minä tykkään näistä nyt ja minä myös käytän näitä nyt! Ja minähän kokeilin ja käytin (kiillot samassa järjestyksessä kuin pakkauksessa):

DiorKiss 001 Lime Glaze
Ihana hopeisella shimmerillä varustettu läpikuultava sävy.

221 DiorKiss Fizzy Lemonade
Edellistä hieman lämpimempi, pronssin ruskeaan taittava läpikuultava shimmerinen sävy. Ihana myös!

361 Peach Smoothie
Tämä on läpikuultava, mutta vaaleanpunaisempi kuin edelliset kaksi. Kun Lime Glazessa oli pelkkiä hopeisia shimmereitä ja Fizzy Lemonadessa kultaisia, on tässä puolestaan monivärisiä. Nam!

451 Mango Soda
Ihana kevyen persikkainen (vai pitäisikö sanoa mangoinen) läpikuultava shimmerinen sävy. Rrrrrakastan tämän mangon tuoksua!

771 Berry Smoothie
Läpikuultava, mutta selkeästi pinkkiin menevä sävy. Koostumuksessa monivärisiä shimmerihippuja, mutta koostumus on selkeästi crememäisempi ja vähemmän hohtava kuin edellisten.

Osa näistä oli hyvin samantyyppisiä sävyjä, mutta silti aivan erilaisia. Rakastuin kyllä ehdottomasti kaikkiin ja voitte olla varmoja, että näitä nähdään lähiaikoina huulillani usein!

Kun kerran jotain uutta tuli taloon, oli jonkun myös aika lähteä. Tänä aamuna kuluivat loppuun viimeiset jämät Lumenen loistavasta edesmenneestä irtopuuterista:

Irotopuuterin kahdesta sävystä minulla oli käytössäni läpikuultava versio ja tämä oli aivan loistava tuote. Harmi, että tämän valmistus tosiaankin on lopetettu. No, en jaksa uskoa, että noin menestyvä meikkisarja voi kauan olla ilman irtopuuteria. Uutta versiota odotellessa, siis!

Väiskin sanoin: ”That’s all Folks!”

Suukkoja, joita näillä Dior-huulilla kelpaa kyllä lähetellä:

(Hah, olen niin halunnut tehdä tuon jo pitkään!)

Toivottavasti teillä on yhtä hauskaa uuden bannerini kustannuksella kuin minulla. Älkää ottako sitä liian vakavasti. Kaikki teiniohjelmia seuraavat varmasti hoksaavat, mistä on kyse. 😉

PS. PS. Hei ihan tosi, en tiennyt blogikansan olevan näin allerginen vaalenpunaiselle ja suukoille! Rakkautta kehiin, siskot hyvät! Mukavaa, että suurimmalla osalla teistä kuitenkin on huumorintajua. (Ja kyllä, vaihdan taustani heti, kun olen ärsyttänyt tarpeeksi monia. Mikä on näköjään aika nopeasti…) Tänäänhän on Gossip Girl -tiistai!
Toverit, tämä on vain virtuaalimaailma ja vielä tarkemmin sanottuna minun hömpänhömppäinen prinsessan hajuinen ja makuinen virtuaalimaailmani (jota te onnekseni käytte katselemassa, haistelemassa ja maistelemassa), joka saa olla ihan niin hömpänpömpän värinen, kuin minä itse tahdon. (Rakentavat ehdotukset värimaailmasta ovat sitten asia erikseen, kiitos niistä!)

Kommentit
  1. 2

    Anonyymi sanoo

    Ihana uusi ulkoasu 🙂 Tuli mieleen tuosta postauksesta missä kerroit Nivena hoitoaineen loppuneen,että kuinka paljon hoitoainetta tulisi oikeaoppisesti käyttää? Tietekin lyhyille hiuksille vähemmän kuin pitkille,mutta olisiko sinulla jotain suuntaa antavaa vinkkiä? Nimittäin mullakin on tuota Nivean hoitoainetta ja on jäänyt käyttämättä koska tekee mielestäni hiuksistani liian liukkaat. Oikeastaan sama ongelma on lähes kaikkien hoitoaineiden kanssa vaikka käyttäisin niitä vain n. peukalon kynnen kokoisen läntin 🙁

  2. 3

    Anonyymi sanoo

    Jopa minä tajusin tuon heti, vaikka kyseistä ohjelmaa on nähty tasan puoli jaksoa 😀

    Aivan ihana banneri (mitkä pusuhuulet, nam!) ja uljas uusi ulkoasu <3

    Tsemppiä lakolle, kirjoitat todella hauskasti ja sujuvasti, luen usein ääneen pätkiä miehelle kun naurattaa – niin hyviä juttuja raapustelet välillä 🙂

  3. 6

    sanoo

    Ohhoh, olipas yllätys avata tutut sivut! =oD Itse ehkä tykkäsit enemmän valkoisen raikkaudesta. Vähän liian imelä makuuni tämä vaaleanpunainen näin laajana pintana, vaikka vaaleanpuanisesta tykkäänkin. Mulla on mm. vaaleanpunaiset paksusankaiset silmälasit. ;o) Mutta ihan kivaa vaihtelua ja tuo banneri on kyllä päivän piristys! *hihih*

  4. 7

    krista sanoo

    Ite taas en kyllä pidä ulkoasusta. Pinkin ja beigen yhdistelmä ei oikein sovi näin haaleissa väreissä. Suosittelisin kokeilemaan toista banneria, tai muokkaamaan kuvan värisävyjä.

    Mutta ihana blogi kuitenkin, minun yksi lemppareista. 🙂

  5. 8

    Barbababa sanoo

    Ihana banneri mutta pliiiiiis vaihda tausta takaisin valkoiseksi! Tai ainakin hyvin haalean vaaleanpunaiseksi, tämä nykyinen aiheuttaa migreenin 🙁

    Kaikissa kosmetiikkablogeissa on pinkki tausta, niin se sun valkoinen oli ihanan raikas 🙂

  6. 9

    sanoo

    Voisinpa käyttää huulimeikkejä! Mutta ei, kaikki kiillot, punat ja usein jopa huulirasvatkin aiheuttavat huulissa kuivamista ja ihon "repeilyä". Pistänkin huuliini yleensä vain iltaisin Bepanthenia ja joskus päivällä huulirasvoja. Olisikohan olemassa jotain herkille huulille sopivia punia?

  7. 10

    Anonyymi sanoo

    Huih, kuinka hieno blogi tämä nyt vasta onkaan vaikka olihan se ennenkin! Olin aivan älllistynyt kuinka päivä piristyikään heti päästyäni blogiisi. Mahtava banneri sekä ihanan vaaleanpunainen tausta. Sekä kaikkein paras on blogitekstit! Ei tämän parempaa blogia löydy jota seuraisin aktiivisesti joka päivä. Joo ja onnea siitä myös, että pian onkin jo 4500 profiilin katselu kertaa. 🙂 Ihania nuo Diorin huulikiillot. Jos ennen annoin blogillesi arvosanan 10 niin nyt se saa ehdottomasti 10+!!! Tämä blogi on täyttänyt kaikki kriteerit parhaalta blogilta mitä päivittäin jaksaa lukea.

    -Blogin pitäjä postaa (lähes) joka päivä tai päivittäin
    -Blogia lukiessani ei kyllästy vaan aina jaksaa lukea uudet postaukset, (ettei käy näin että: jaa ei tää juttu kiinnosta mua)
    -Blogissa on hyvä kirjoitustyyli
    -Postausten sanoman ymmärtää heti, ei tarvitse miettiä mitähän tuollakin asialla tarkoitettiin
    -Sivupalkissa on jotain mielenkiintoista
    -Kuvia riittävästi, en jaksa seurata blogia jossa ei ole ollenskaan kuvia tai on vain yksi tai kolme esim.
    -Blogi joka kiinnostaa minua todellakin ja jota on ilo seurata
    -Kuvista saa jotakin selkoa (todella hyvä laatuisia kuvia 🙂 )
    -JA ERITTÄIN HYVÄ ASIA ON ETTÄ ANONYYMIT PYSTYVÄT KOMMENTOIMAAN MYÖS!!!
    -Blogin pitäjä vastaa kysymyksiin
    -(Ja blogia kirjottaa erittäin taitava kosmetiikka addikti GOLDEN GIRL)
    -Ja jottei listasta tule kilometrin pituinen kuuluu parhaan blogin listalle paljon paljon paljon muuta jne…

  8. 11

    Dove sanoo

    Hui hirvitys kun on vaalianpunasta! 😀
    Ei tää paha oo, älä väärin käsitä.

    Kaikki nuo sävyt oli söpöjä <2

  9. 12

    Anonyymi sanoo

    Uusi ulkoasu on niin kamala, etten kehtaa kommentoida sitä kirjautuneena. Pinkin nyt vielä voisi sietää mutta (ihan sama sille Gossip-vitsille) tuo pusuhuulikuva on karmea. Ota joku noista sun näteistä suukuvista ja vaihda sellainen tilalle. Meinaan näyttää siltä, että sulla on parta. Lisäksi kiilto näyttää limalta, suu on kuin jonkun huulikiiltoaddiktin muumioruumiin chewbacca-suu! oksu, ei muuta.

  10. 13

    Anonyymi sanoo

    Löysin blogisi muutama viikko sitten ja nyt kun olen ehtinyt lukea vanhemmat kirjoituksesi, odotan malttattomana kuin pikkutyttö uutta postausta! Eli iso kiitos blogistasi!!

    Kirjoitat hyvin ja hauskasti ja olet selvästi perillä siitä mitä kirjoitat (ja jos et ole, myönnät sen myös!! 🙂 Uskallat myös olla kriittinen tuotteita kohtaan.

    Olen melkoinen purkki-pirkko itsekkin (tosin sinun kokoelmaan verrattuna täysi amatööri!), mutta olen saanut paljon vinkkejä kirjotuksistasi. Erityisen iloinen olen ideastasi käyttää kaikki vähemmän loistavatkin tuotteet loppuun ennen uuden hankkimista. Aikaisemmin olen surutta heittänyt hutiostokset parin käyttökerran jälkeen roskiin, mutta nyt innostuin kokeilemaan jospa saisin nuokin mitäänsanomattomat tuotteet käytettyä ennen uusien tuotteiden ostoa. Ja tyhjät purkit vieläpä kierrätykseen! 😉

    Olisiko muuten mahdollista saada jonkunlaista väli-infoa käyttämästäsi Enormous Lash-tuotteesta? Onko tuotteella ollut minkäänlaista vaikutusta tähän mennessä?

    Kiitos, kiitos siis vielä tästä sinulle ja erinomaisen mukavaa päivää!!

    Tuulia

  11. 15

    sanoo

    Anonyymi: Myös minä tykkään sekä ulkoasusta että tuosta kiillosta. 😉

    Anonyymi: Hoitoaineen määrää on aika vaikea määritellä, riippuu niin tukan pituudesta ja paksuudesta. Ihan euron kolikon kokoisesta läntistä kouralliseenkin voi kyllä vaihdella. Veikkaan, että sinulla on ehkäpä vain ollut sen tyyppisiä hoitoaineita, eikä vika suinkaan ole käyttäjässä. Ja muutenkin haet varmaan enemmän sitä tuuheutta ja kuohkeutta kun sileää ja valuvaa? Kaikki Niveat ainakin lätsäyttävät minulla liikaa. Oletko kokeillut XZ:n tuotteita?

    Anonyymi: Kiitos! Ja kiva kuulla, että on ollut hauskaa viihdykettä. 🙂

    valeria: 🙂

    MouMou: Olen vielä vähän tämän ja valkoisen välillä, mutta pakko oli edes hetkeksi täräyttää. 😉

    Jana: Tosiaankin tämän ja valkoisen välillä vielä mietin, mutta kun tyttöjen jutuista puhutaan, niin pakko välillä vähän söpöillä. Omalla näytölläni tämä näyttää vain hivenen valkoista vaalenpunaisemmalta (oikeastaan ihan vaalean lilalta jopa), täytyykin tarkistaa joltain toiselta näytöltä sävy. 🙂

    krista: Mutta mutta me likes! 🙂

    Barbababa: Katso pari ylempää vastausta. 🙂

    Ariel: Entiselllä työkaverillani oli ihan sama ongelma, eli mitään huulipunaa tai huulimeikkiä ei voinut käyttää kun huulet rohtuivat ja repeilivät ja kuivuivat. Sitten hän sai vinkin samasta ongelmasta kärsivältä, että hammastahna (!) saattoikin aiheuttaa tätä. Hän vahtoi suosituksesta Weledan hammastahnaan (ei tainnut olla mikään tietty niistä) ja ongelma poistui täysin ja hän saattoi käyttää huulimeikkejä normaalisti. Ei varmasti ole kaikilla tuosta kiinni, mutta ehkäpä ihan kokeilemisen arvoinen juttu. 🙂

    Anonyymi: Kiitos IHANASTA kommentist! 🙂

    Dove: Tytöt tykkää, tytöt tykkää…tai ainakin tää tyttö tykkää. 😉

  12. 16

    sanoo

    Anonyymi: Olisiko se karmeus sen pointtina? Hei ihan tosi, pieni huumorintaju ei olisi pahasta sinullekaan. Jos on noin epäystävällistä sanottavaa, niin on ehkä hieman noloa, että ihan sanoo, ettei kehtaa sanoa sitä omalla nikillään… oksu, ei muuta.

    Tuulia: Voi kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että olen saanut vähän vaikutettua sinunkin kulutustottumuksiisi ja käytät pois sellaisiakin tuotteita, jotka eivät ole ihan suosikkeja. 🙂
    Lupasin raportoida Enormous Lashista kuukausittain kuvien kera, joten palataan tällä viikolla asiaan tarkemmin. 🙂

  13. 17

    Anonyymi sanoo

    Rakas Golden girl, voisitko vaihtaa entisen ulkoasun takaisin! Tuntuu että koko blogi meni pilalle tämän vaaleanpunaisen taustan ja tuon bannerin takia 🙁

  14. 18

    sanoo

    Anonyymi: Olvin sanoin "Älä ota sitä vakavasti." Minä luulin, että blogini sisältö on ollut se idea, mutta blanco taustako se blogini kiinnostavin tekijä onkin ollut? 😉

  15. 19

    sanoo

    mua ei kyllä yhtään häiritse vaalenapunainen tausta, johtunee siitä että se on hyvin haalea. Eilen ekan kerran nähtyäni tuon kuvan naurahdin ja olin loppupäivän iloinen. Sama jatkuu tänään. Loistoidea sanoisin.
    XOXO (;

  16. 20

    Anonyymi sanoo

    Metsästi eilen apinan raivolla irtopuuteria Tampereelta. Kolusin Sokoksen, Stockmannin ja pari Vapaa Valintaa ja mitä ihmettä, ei yhtäkään! Kaikki mitä löysin, olivat meikkipuutereita… Opiskelijabudjetilla en edes viitsinyt mennä katsomaan mitään Diorin hyllyjä.
    Itsellä oli käytössä vaikka kuinka kauan joku L´oréalin Translucide -irtopuuteri. Ihan huipputavaraa, mutta kai senkin valmistus on lopetettu. Mistä siis kohtuuhintainen, läpikuultava irtopuuteri??

    – Saana

  17. 21

    Anonyymi sanoo

    Mä näin unta jossa olit tehnyt uuden bannerin ja poseerasit siinä ihan kunnon kasvokuvassa! Tärkeitä juttuja siis ihmisille nää ulkoasut ja muut kun tulee uniin 🙂 Hihii..

  18. 22

    sanoo

    Please vaihda vanha tyyli takaisin. Kyllä ulkonäöllä on väliä, eikös me kaikki "pinnalliset" meikkifriikit se tiedetä 😉

    Mä en ymmärrä gossip girl -vitsiä, koska jaksoin katsoa kyseistä sarjaa n. pari minuuttia ja sitten vaihdoin kanavaa. Mut se on vain mun vajavaisuuttani..

    Nyt täytyy lukea jatkossa tätä toinen silmä kiinni ja sirrillään kun on niin pinkki 😀

  19. 23

    Rumi sanoo

    Hui, uskallan nyt ekaa kertaa kommentoida tänne :DD mutta ekana, rakastan sun blogia! Löysin tän joku kuukausi sitten, ja siitä asti olen kytännyt että joko olis tullu uutta päivitystä, ja hyppään joka kerta kattoon kun päivität. Kiitos tästä ♥

    Kävin tossa pari päivää sitten kaupassa ja kaivelin meikki ale-koria, ja silmille hyppäsi tuo samainen lumenen irtopuuteri. En kehdannut ostaa, koska maksoi alessakin 10 euroa (haha, minäkö pihi?), mutta nyt taitaa olla vähän pakko mennä katsomaan, olisiko se siellä vielä…

    Ja vielä kiitos ihanista kosmetiikka vinkeistä! ^___^

  20. 24

    sanoo

    Pinkkiä! Pusukuva on mainio 🙂 Itse en Gossip Girliä katso, joten XOXO tms. ei ärsytä. Blogisi ulkoasu on säilynyt kuitenkin raikkaana, välttäen turhia ylilyöntejä. Itse vieroksun tiettyjä blogeja sälän, kovien värien ja muun (omasta mielestäni) turhan lepertelyn & nuoleskelun takia.

    Kiitos hyvistä kuvista. Aloin heti tarvita (!) uuden Diorin kiillon. Aivan ehdottomasti tarvitsen… 😉

  21. 25

    Mari sanoo

    Älä missään nimessä vaihda tota taustaa tai poista bannerii tai no jos haluat ni sen voit kyllä vaihtaa. ;(
    Tykkään niin tosta hempeän vaaleanpunaisesta. Blogissahan on se teksti tärkeää ei musta tota taustaa jää tuijottelee liikaa. 😀

  22. 26

    Anonyymi sanoo

    Tuo bannerin gossip girl läppä on loistava 😀
    Muutenkin söpö blogi nyt, mutta silti itseä jotenkin enemmän miellytti valkoinen tausta :p
    Ei huono kyllä tämäkään!

  23. 27

    kaisa sanoo

    minusta tuo vaaleanpunainen tausta on ihanaa vaihtelua..!<3 toki vanhastakin tykkäsin, mutta aina vaihtelu piristää, ja kuten itsekkin totesit, ei ulkomuoto ole tärkein asia vaan sisältö!
    ps. ihania nuo diorin huulikiillot, tykkäsin niistäkin<3

  24. 29

    sanoo

    En ymmärrä miten monet kilahtavat tästä taustasta, uusi ulkoasu on minusta hienompi kuin edellinen, mutta edellinenkin käy, sisältöhän se tosiaan on se pääasia. :]

  25. 32

    Anonyymi sanoo

    Siis MITÄ, onko tosiaankin niin että tausta onkin monen mielestä tärkeempi tässä blogissa kuin mikään muu kommenttien perusteella!? 0.o
    Musta ei ainakaan. Mutta silti tykkään uudesta ulkoasusta enemmän kuin vanhasta, mutta kaikesta huolimatta pidän tekstejä tärkeempänä.
    Toi tausta on vaan niin ihana, tykkään siitä aivan hullusti :)! Tuo tausta ja banneri on tosi persoonallisia ja itse en vaihtaisi niitä laisinkaan pois :). Musta tän blogin kiinnostavin juttu on tekstit mutta toiseksi tulee tausta. Mua ei ärsytä toi tausta yhtään, päinvastoin. Bannerikin on todella hauska. Miksi noin moni allerginen siis vaaleanpunaiselle. Musta tää blogi ei menny yhtää pilalle. Ethän vaihda ulkoasua. 🙂 Sinähän taustan värin päätät eikä kukaan muu. Ihmettelen kommentteja lukiessa miksi jotkut puhuvat pinkistä? Sekoittavatkohan ne vaaleanpunaisen ja pinkin? Kyllä mun koneella nääyttäs ihan vaalea vaaleenpunane olevan, vaiko näyttääkö eri ruuduilla eri väriselle?
    Onnea lakkoilulle, oma lakkoni loppui hiljattain. 🙂

  26. 34

    sanoo

    Oho! Olipa erinäköinen blogi kuin sitten viimekerran. :O Ja kauhea purnaaminen väristä. Höh! :/
    Kyllähän bloginpitäjä saa taiteilla blogin ulkonäön mieleisekseen. Ja nyt on GG:llä lilapinkki vaihe. 🙂
    Luulen kyllä että monet ovat tykänneet pelkistetystä blogin mallista, kun joskus vastaan tulee sellaisia blogeja, joissa on välkkyvää väkkärää jos monen moista ja täytyy myöntää että liika on liikaa, lukijan näkövinkkelistä.
    Sanoisin että jos jätät mustan taustan ja siihen jonkun tummansinisen teksti yhdistelmän välistä (tai punavihreä yhdistelmä) niin luen kyllä blogia, mä haen sisältöä, ulkokuori on toissijainen.

    JA nyt sit pinkistä asiaan eli kynsiin. 🙂
    Tuossa joku aika sitten oli postaus kynsinkoristeista niin voisitkos esitellä joku kerta niitä tarkemmin?
    Esim. ne lasihelmet ja ne sydämenmuotoiset strassit ja mitä kaikkea muuta kivaa sieltä löytyykään. 🙂
    Ja millä kiinnität ne strassit kynsiin?
    Ja vielä kynsiin käytätkö lakkausten päälllä aina päällyslakka? Ja oisko vinkkiä hyvästä päällyslakasta.

    Niin ja kyllä se on niin, että kun sulla vähenee noi kosmetiikat niin sun vinkkien pohjalta sitä kosmetiikkaa taitaa eksyä toisten kaappeihin..
    Mulle ainakin heti lähti Dependin kynsilakka mukaan kun pääsin Kicksiin. (onneksi se on sen verran kauempana, ettei sinne oo kulkua "jokapäivä" vois pian kynsilakkavarastot paisua yli äyräiden) China Glazeja ja OPI lakkojakin himoitsin, mutta päätin, että ensin tarkastan noi omat varastot läpi, ja sitten kun oon saanu sieltä pari pois, palkitsen itseni jollakin ihanalla OPILLA tai CG lakalla.

    JA vielä kynsistä mulla on tällä hetkellä aika ihanan mittaisen kynne, kynnet ulottuvat jonkin verran sormenpään yli eli oisko ne sit pitkät.

  27. 35

    Terveisin; GG-fani. sanoo

    tää ulkoasu on niin ihana ! 😀 se on jotain niiiin sinua, sopii älyhyvin tähän.

    (:

  28. 36

    Anonyymi sanoo

    Kyllä levisi tämän vakkarilukijan suu isoon hymyyn kun näki blogin uuden ulkoasun! Ihanan hömppä kuva. Vaaleanpunaistesta olen itse tykännyt enemmän tai vähemmän jo useamman vuoden, joten tausta miellyttää. Etenkin kuva piristää mukavasti kurjaa heinänuhaista oloani, kiitos siitä!

  29. 37

    maritus sanoo

    Mikäs oli XZ:n syväpuhdistava shampoo mitä muistaakseni kehuit? Yritin kaupan hyllyllä katsella, mutta ei mikään oikein tuntunut sopivalta. Vai mikä muu syväpuhdistava shampoo on hyvä?

    Ja hei, pinkki tausta on ihku 😛

  30. 38

    sanoo

    Mun blogilla on sama tausta väri ja lukijoiden puutteessa siitä ei ole tullut valituksiakaan, mutta täällä kamala huuto ihnasta väristä. Suomalaiset on niin värittömiä että kamala meteli kun vähän räväyttää…täytyypä harkita keltaista taustaa etten vaan saa yhtään lukijaa:)
    Odotan kanssa innolla niitä ripsikuvia JA jouduin tänään ratkeamaan False lash effect- ripsivärin ostoon,kun se oli alessa. Odotan huomisaamua niin innoissani. Omistan jo valmiiksi pitkät viuhkat mutta koskaan ne ei voi liian pitkät olla.:)
    Niin ja hei, tein ihanan naamion eilen, käy lukasemassa ja suosittele muillekkin, kotikonstit rules!!

  31. 39

    Anonyymi sanoo

    Taustan väri tai bannerin ulkonäkö ei ole blogissa Se Idea, mutta kumpikin silti osaltaan on tärkeä osa lukukokemusta. En pidä vaaleanpunaisesta taustasta ja huulet ovat lähinnä vähän rivot ( 😀 ), mutta aivan sama mulle, kunhan teksti on edelleen yhtä hyvää kuin aina ennenkin. Ja vielä parempi, jos kyseessä vain on pieni kepeä irrottelu. Sinun blogiasi kyllä lukisin vaikka ulkonäkö muistuttaisi PIIP (lisää PIIPin kohdalle joku ellottava asia).

  32. 40

    Anonyymi sanoo

    Et kyllä vaihda takas valkoseen ! (ei sillä että olisit vaihtamassa mut viitaten edellisiin)

  33. 42

    sanoo

    onpas toi viimenen huulikiilto ihanan värinen, harmi vaan että taitaa olla vähän kallis mun budjetille!

  34. 43

    ellu sanoo

    Saiskohan tota biothermin eko deodoranttia jostain kauneushoitolasta? Niin ja onko tota baremineralsseja Kickseis?

    PS. Aivan ihana piristävä uusi ulkoasu. Tykkään siitä kovin.

  35. 44

    sanoo

    Hei. Näin äkkiseltään en löytänyt edellisistä postauksista vastausta, mutta mitä hiuslakkaa suosittelisit värjätyille hiuksille, ihan marketeista saatavia tuotteita ? Itse kun taidan olla hiuslakan suurkuluttaja joten kovin paljoa rahaa en pulloon viitsi tuhlata =) Käytössä on ollut Herbinan hajusteeton lakka sekä aina kun vain kaupasta on löytynyt niin Herbinan marja spa sarjan värjätyille hiuksille tarkoitettu lakka. Samoin Wellaflex lakkaa on tullut kokeiltua. Suositteluja otetaan vastaan =)

  36. 45

    sanoo

    Kiitos kaikille kommenteista! 🙂

    Saana: Todella moni edullinen sarja on jättänyt irtopuuterin pois valikoimistaan. Max Factorillakin taitaa tällä hetkellä olla toimituskatkos ja irtopuuteri on lähes kaikkialta loppu. Lorealilta puolestaan löytyy mineraali-irtopuuteri (kuten IsaDoraltakin) ja Rimmeliltä löytyy varsin loistava irtopuuteri hyvällä hinta-laatu suhteella. Sen suosittelen katsastamaan ensimmäisenä. 🙂

    Hanna M.: Lupaan tehdä koristeista joskus tarkempaa postausta, kiitos ehdotuksesta. Yleensäkin kaikki koristeet kiinnitän kosteaan lakkaan.
    Itse käytän Mavalan pikakuivattajaa päällyslakkana, mutta joskus lisään sen päälle vielä varsinaisen päällyslakan, jos tahdon lakkaukselle erityistä kestoa. OPI:n päällyslakkaa voin erityisesti suositella!

    maritus: XZ:n tuotteita olen muuten vaan kehunut, syväpuhdistavia löytyy edullisemmista Herbinalta ja VO5-sarjasta. 🙂

    Henna: Täytyykin käydä tutkimassa, kiitos kon vinkkasit. 🙂

    ellu: Biothermeja ei taida saada oikein mistään hoitoloista, Stockalta, Beautysta, Sokokselta, Emotionista ja Kickseistä kyllä. Ja bareMineralseja saa tosiaan Suomesta Kickseistä. 🙂

  37. 47

    Mii sanoo

    Suuri kiitos huulikiiltokuvista. Olen useampaan otteeseen lentokentillä pyöritellyt tuota samaista huulikiiltopakkausta, mutta on jäänyt ostamatta. Mutta ei jää seuraavalla kerralla, sen verran herkuilta nuo värit huulilla näyttävät. Ja vaaleanpunainen taustaväri on ihana 🙂 (tosiaan näyttää eri näytöillä vähän erilaiselta tämä väri, miehekkeen koneella näyttää paljon vaalemmalta kuin tällä omalla vanhemmalla läppärilläni)

  38. 49

    sanoo

    Tiina: Mitään erityistä hiuslakkavinkkiä minulla ei valitettavasti ole markettituotteista antaa, mutta ehkä jollain muulla olisi joku hyvä ehdotous?

  39. 50

    Anonyymi sanoo

    Täytyy todeta, että älä anna ihmisten lannistaa, banneri on loistava, hauska ja piristävä. Kruunaa ihanan blogin! 🙂 Toisilla ei vaan ole huumorintajua. Eiköhän se sisältö ole kaikille tärkein? Keep up the good work!

  40. 54

    maritus sanoo

    Tuo Herbinan syväpuhdistava eksyi tänään kaupasta mukaan. VO5:stä en ole juuri tykännyt, mutta tuo Herbina voi olla ihan ok. En kuitenkaan käytä kuin juuri lakkaa hiuksilleni, joten luulen, että nämä halpisversiot ajavat asian minulla.

    Ostin myös Kanebon (vai Sensaiko se nykyään on?) luomivärinpohdustajan. Äitini osti samalla reissulla Cliniquen mineraalipuuterin (tai toimii kostutetulla sienellä myös meikkivoiteena) ja Diorin huulipunan. Onko sinulla kokemuksia noista kahdesta ensimmäisestä? Tiedämmehän, että Dior on aina toimivaa 😀

  41. 55

    toisaa sanoo

    Tuo banneri on huippu, hauska ja sopii hyvin tähän blogiin (samaa itseironiaa pelissä). Sitä jotain intertekstuaalisuuvitsiä en tajua, kun emmää tiedä mitään mistään, joku telkkarisarja ilmeisesti kyseessä? Siitä huolimatta pidän bannerin asenteesta.

    Ja kyllä bloginpitäjä saa mun käsittääkseni ihan itse päättää, miltä blogi näyttää 😀 (Ja ihminen saa itse päättää, miltä itse näyttää, hmm, mistähän tämäkin rinnastus tähän nyt tuli)

  42. 56

    sanoo

    Anonyymi: Kiitos. 🙂

    maritus: Tuo Cliniquen mineraalisekoitteinen meikkipuuteri on laadultaan aivan ihana, ehdottomasti suosikkejani meikkipuutereissa. 🙂
    Kanebon luomivärinpohjustajaa en ole itse kokeillut. Tule ihmeessä kertomaan, miten pelittää, kun kokeilet. 🙂

    toisaa: Itseironia tosiaankin on avainsana. 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *