Päivä 1: Ensimmäinen loppuun kulutettu tuote

Virallisesti olin päättänyt ostolakkon alkavan tänään, 1.2. vaikka en tosin eilenkään ostanut mitään kosmetiikkaa. Heti ensimmäinen päivä oli hyvin motivoiva, sillä sain jo ensimmäisen tukkatuotteeni loppumaan.
Ensimmäisenä tuotteena roskiin lensi Nivean Diamond Gloss -hoitosuihke, jota käytän pesun jälkeen suihkutettavana jätettävänä hoitoaineena (muiden jätettävien ohella). Tämä on ollut hyvä tuote, jo toinen pullo oli menossa. Tätä ei ennen saanut Suomesta, mutta tuote on juuri otettu myös Suomen Nivean valikoimiin. Suosittelen!

Suihkutettavista jätettävistä ei kuitenkaan vielä ole pulaa, sillä käyttöä odottavat kaapissa vielä reilu puolikas pullollinen Freemanin Papaya Moisture Plussaa sekä Tigin Fast-Fixx -suihke. Toisaalta harmi, sillä vaikka nuo ovatkin kivoja tuotteita, haluaisin aivan älyttömästi ostaa Kicksistä Olive-sarjan jätettävän suihkeen, jonka INCI näyttää todela lupaavalta ja joka on kaiken lisäksi vielä tarjouksessakin. Valitettavasti joudun kuitenkin kieltämään itseältäni tämän tuotteen ja odottaa kesään sen hankkimista, sillä nuo kaksi omistamaani suihkutettavaa hoitoainetta varmastikin riittävät siihen asti… Mutta kun vaan tekisi silti niin kovasti mieli hankkia tuo! Noh, pakko vaan kestää, sillä olisiko nolompaa kuin luovuttaa ostolakko jo huomenna.
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *