OT, mutta suosittelen!

Tämä on aivan totaalisen random-luokituksen saava postaus, mutta halusin jakaa asian kanssanne silti siitäkin huolimatta, että se menee totaalisesti oman blogini aihepiirin ulkopuolelta.
Nyt kun olen nimittäin muuttanut uuteen asuntoon ja sisustanutkin sitä, halusin asuntoni seinille tauluja, joilla on minulle jokin erityinen merkitys. Toisin kuin vanhoissa asunnoissani, joissa rakastin kosmetiikkajulisteita, tahdoin nyt esille kuvia, joiden taustalla olisi minulle tärkeä tarina. Halusin, että kun katson tauluja, en näe vaan omaan sisustusmakuuni valikoimiani kuvia ja huoneiden värimaailmoihin sopivia kuvia vaan muistaisin tarinat ja hetket niiden takaa.
Alkuperäinen suunnitelmani oli teettää itseotetuista valokuvista suuria kuvia ja kehystää ne, mutta sitten törmäsin viime viikolla minulle aivan uuteen juttuun. Itseotetuista valokuvista voisi nimittäin vaivatta teettää canvas-tauluja!
Klikkailin pitkin nettiä ja päädyin viime perjantaina tilaamaan kaksi taulua, jotka noudin tänään postista. 40 x 61 cm kokoiset pehmeälle canvaalle printatut taulut ovat minun silmääni ainakin hyvällä jäljellä tehtyjä ja juuri sitä, mitä hain.
Nyt taulut odottavat olohuoneen ja makuuhuoneen lipastojen päällä lopullista päätöstä paikoistaan ja olen niihin enemmän kuin tyytyväinen. Niiden kuvat on itseasiassa otettu toissaviikonloppuisella Osloon suuntautuneella reissulla eivätkä ne tosiaan ole vain mitä tahansa tauluja vaan nyt myös hyvin henkilökohtaisia kuvia.
Syy, miksi kerron asiasta on se, että minusta nämä ovat myös aivan ihana lahjaidea tai sitten ihan vaan ihana tapa saada omista valokuvista sisustuselementtejä. 
Toinen syy, miksi kerron tämän on se, ettei homma edes maksa maltaita. Tuollainen 40 x 61 cm taulu nimittäin kustansi 20,90 euroa kappale, eli oikeastaan saman verran kuin mitä vastaavan kokoinen satunnaisella kuvalla varustettu taulu sisustusliikkeessäkin maksaisi. 
Ja tiedättekö, miksi ennen kaikkea kerron tästä juuri nyt? Huomasin, että koodilla FITDALE70 saa -70% ensimmäisestä (max sadan euron) tilauksesta vielä huomisen 1.3.2014 ajan! Edit. Pöh, koodin voimassaoloaika päättyi aamulla. :/

Omat tauluni on tilattu juurkin täältä Photoboxista* ja olin todella tyytyväinen nopeaan palveluun. Tilasin taulut tosiaan viime viikonloppua vasten ja sain maanantaina ilmoituksen siitä, että paketti on lähdössä! Ilmeisesti Ruotsista kulkeutuva paketti oli tosiaan perillä luonani tänään perjantaina, joten varsin ripeää ja hyvää toimintaa!

Kuka muu innostuu ajatuksesta, etteivät kodin taulut olisikaan tusinatavaraa vaan henkilökohtaisia, muistoja mieleen tuovia kauniita esineitä?
*Affiliate-linkki
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mielettömän kauniita! Olen joskus harkinnut näitä, mut en sitten vaan oo uskaltanut tilata. 🙂 Nyt varmaan rohkenen, kun oon saanu kuulla positiivisia kokemuksia.

  2. 2

    sanoo

    Tuo on ihana idea. 🙂 Itse en ole tilannut tauluja omista kuvista, olen tilannut vain seinäkalenterin. Mun taulut on kaikki ihan kaupan tusinatavaraa. Mutta itse asiassa toissapäivänä näin ystävälläni upean ison taulun, joka oli otettu hänen ja miehensä häämatkalla, ja minusta idea oli aivan mieletön. Haluaisin itse myös jonkun vastaavan. 🙂

  3. 3

    sanoo

    Pöh, tässä lähes tunnin ahersin ja suunnittelin taulua tuolla, mutta kun menin kassalle ilmoitti, että ale-koodin voimassaolo päättyi tänään aamulla klo 9…

  4. 4

    sanoo

    jepp, minäkin olen keksinyt tämän – ehkä 10 vuotta sitten ;).
    kauniita kuvia ja tauluja sinulla :)!

  5. 5

    sanoo

    Yritin tilata Photoboxista canvastauluja hääkuvistamme, mutta tilausjärjestelmä ei toiminut eikä aspakaan osannut sanoa juuta eikä jaata. Pitäkööt tunkkinsa sit, vaikka noilla kaikkein halvimmat hinnat onkin.

  6. 6

    sanoo

    No helkutti. Ahersin minäkin tuota taulua blogikuvistani ja sitten huomasin, että koodin voimassaolo on päättynyt. Hitto. Ei tilata sitten. 🙁

  7. 7

    sabiha sanoo

    Onnea vaan uudelle kodille! Ihanat kukat ja taulut. Minä taas pääsen askartelemaan ja maalaamaan tauluja omaan kotiini kun tykkään sellaisesta ja kevät on niin inspiroiva.

  8. 9

    sssanni sanoo

    Tästä postauksesta jäi ikävä fiilis jostakin piilomainonnan ja lukijan kusettamisen/idioottina pitämisen väliltä. Aluksi kerrot vuolaasti kuinka kuulit ideasta teettää canvas-tauluja, kuinka klikkailit pitkin nettiä etsien parhainta tarjousta/nettikauppaa ja halusit palavasti jakaa tämän tiedon myös blogissa. Yhtäkkiä lopussa onkin affiliate -linkki eli jossain välissä siis olitkin jo solminut jonkin tahon kanssa sopimuksen siitä että pääset osingoille. Mulla ei oo mitään blogi-tuloja vastaan niin kauan kuin se ei tapahdu piilomainonnan eikä lukijan harhaanjohtamisen kustannuksella. Tässä siis ensin annat kuvan niin kuin jakaisit vinkin toisille kuin kuka tahansa kuluttaja ja sitten ilmeneekin että asiaan liittyy kuitenkin yhteistyökuviota. Mielikuva vastaan toinen mielikuva.

    Asiaan liittyen, nyt kun kerta kommentoin. Aiemmin sun postauksia lukiessa jäi monesti epäselväksi onko tuote jotain kautta saatu. Siinä yhteydessä minunkin kohdallani tapahtui tämä ilmiö, että bloggaajalle, josta on muuten niin positiivinen kuva itselle, ei viitsi olla näreissään yhteistyö-mainintojen puutteesta. Jossain vaiheessa aloin kiinnittämään asiaan enemmän huomiota… Nykyään mainitset kyllä selkeästi oletko saanut tuotteen blogin tai töiden kautta. Meinasin vahingossa kiittää tuosta mutta tajusin sitten että mikäs sen hölmömpää, kun se on sun velvollisuus (ainakin blogin kautta saatujen kohdalla) eikä lukijoiden tarvi olla siitä kiitollisia. Tälläisiä mietteitä 🙂

    • 9.1

      sanoo

      Olin aikeissa fiilistellä asiasta jossain vaiheessa ja kun klikkauduin TradeDoublerin tililleni, sattui etusivulla olemaan heti mainos palvelusta. Siksi tuli kiire kirjoittaa jutusta. 🙂

      Ikävää, jos olet aikaisemmin kokenut, etten tarpeeksi selkeästi ole ilmaissut sitä, mistä olen tuotteeni saanut. Olen kuitenkin jokaisessa postauksessani jo vuosia maininnut, jos jokin tuote on saatu ja aion pitää siitä vastaisuudessakin samalla lailla kiinni. Olisi mukavaa, jos vaikka linkittäisit jonkun postauksen, jossa asia on ollut epäselvää niin tietäisin, millaista tarkoitat ja osaisin kiinnittää asiaan huomiota. Itse kun olen ollut niin vahvasti sitä mieltä, että tässä blogissa tuo asia on ollut kunnossa. :/

  9. 10

    sanoo

    Olen ajatellut samanlaisia teettäväni muutamasta Irlannin reissun kuvastani, sen verran onnistuneita nuo otokset mielestäni ovat, että kyllä ne tauluiksi kelpaavat ilman muuta 🙂

  10. 12

    sanoo

    Kiva idea. Mä ajattelin ryhtyä samaan, koska itsekkin olen juuri muuttamassa uuteen asuntoon 🙂 Ongelmana vaan nyt se, mistä kuvista canvas taulut teetän. Tuntuu, että jotkin kivalta näyttävät kuvat eivät sitten suurennettuna näytäkkään niin hienoilta ja toisaalta jotkut voisivat näyttää suurennettuina upeilta.. Pitänee vielä koittaa zuumailla tietokoneen näytöllä ja katsoa jos siitä saisi jonkinlaista osviittaa 🙂

  11. 13

    sanoo

    Ihania kuvia. Teettämällä digikuvia saa kyllä aivan ihania sisustuselementtejä ja vieläpä edullisemmin kuin ostaisi jonkin taulun, josta ei oikeastaan edes pidä niin paljoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *