Oman rauhan rakastaja

Abaut kaikkialla muualla maailmassa ystävänpäivä on romantiikan kulta-aikaa, mutta meillä Suomessa päivää kutsutaan ulkomaalaisia hämmentävästi ”ystävänpäiväksi”. Nykymaailmassa se tarkoittaa sitä, että Facebookissa laitetaan omalle seinälle näkyville ystävänpäivätoivotus ja lähimmille ystäville laitetaan whatsappina henkilökohtaisempi muistutus siitä, että ollaan ystäviä.

En tiedä, onko ystävänpäivä sopiva hetki avata aihe sille keskustelulle, jota olen aloittamassa, mutta en kyllä toisaalta tiedä, onko mikään muukaan hetki sopiva, sillä kaikillahan pitää olla ystäviä, joiden kanssa voi aina tehdä asioita.

IMG_7868-768x1024

Siitä lähtien kun muutin Tulkholmaan, alkoivat tuttuni aina kysellä kohdatessamme, että olenko kotiutunut kaupunkiin ja olenko saanut sieltä ystäviä. Kaikkihan haluavat ystäviä, koska niiden kanssa voi olla ja hengata sekä jutella. Soitella, lähetellä viestejä ja tehdä mitä vaan. Tottakai jokainen haluaa, että töiden jälkeen voi treffata ystävää kaupungilla tai viikonloppuna voi mennä ystävän luokse kylään.

Vaan entäpäs jos ei ole ollenkaan sellaista tyyppiä?

Juttu on nimittäin niin, että viihdyn ihan hirveän hyvin omissa oloissani. Minusta mikään ei ole ihanampaa kuin mennä työpäivän jälkeen rauhassa kotiin tekemään omia juttujaan. Viikonloppu on parhaimmillaan silloin, kun saan linnoittautua omaan rauhaani kotiini. Jos shoppailen, tykkään tehdä sen omassa rauhassa – ei minua kiinnosta makutuomaroida muiden vaatteita tai kysyä joltakin muulta mielipidettä siitä, onko valitsemani vaate hänen mielestään hyvä. En ole soittelijatyyppiä enkä koskaan muista vastailla viesteihin.

Kun asuin Lontoossa, oli minusta yksi parhaista asioista juuri se, etten tuntenut kaupungista kovin montaa ihmistä. Oli ihanaa kierrellä kaupunkia omassa rauhassa. Joitakin vuosia sitten matkustin viikoksi yksin Kreikkaan ja sen sijaan, että olisin tutustunut siellä muihin ihmisiin nautin siitä, ettei minun tarvinnut viikkoon puhua kellekään mitään pakollisia eri paikkojen henkilökunnan kanssa käytyjä keskusteluja lukuunottamatta.

Kun syksyllä aloitin työssäni kävi ilmi, että eräs kollegani asuu melko lähellä minua ja ehdotti useasti, että voisimme käydä yhdessä kävelyllä ja hän voisi esitellä aluetta. Nyökyttelin aina ystävällisesti, mutta muutamien kuukausien ehdottelun jälkeen hän lopulta lakkasi ottamasta aihetta esiin. En koskaan ihan oikeasti innostunut ideasta, sillä halusin töiden jälkeen kotiin tekemään hommiani ja viikonloppuisin niitä vasta riittikin.

IMG_7815-1024x768

Olen siis todella epäsosiaalinen.

Kuulostan tämän kaiken tunnustamisen jälkeen varmasti melko itsekkäältä ihmiseltä. En minä mielestäni silti kuitenkaan ole sitä. Olen vain ihminen, jolla on elämässä vähän liian vähän aikaa ja joka tykkää käyttää sen ajan itse valikoimallaan tavalla ja omassa rauhassa. En nimittäin edes tiedä, mihin väliin ehtisin olla sosiaalisempi.

Minulla on muutamia hyviä ystäviä, joita näen aina silloin tällöin. On kiva kuulla, mitä heille kuuluu ja käydä kahvilla tai syömässä vaikka parin kuukauden välein ja päivittää elämäntilanteita. Nuo muutamat ihmiset ovat minulle todella rakkaita -siitäkin huolimatta, että olen maailman huonoin muistamaan vastata heidän viesteihinsä, toivottelemaan hyvää mitä-juhlapäivää-tahansa tai ettemme koskaan soittele. Äitini on ainoa ihminen, jonka kanssa soittelemme välillä pitkiä puheluja.

Ehkä asiaan tulee muutos sitten, kun elämääni taas koulun loppumisen jälkeen tulee lisää tunteja, mutta tällä hetkellä nautin siitä, että saan olla Tukholmassa melko pitkälle ilman ystäviä. Se, että parhaat ystäväni asuvat eri maassa antaa minulle luvan olla stressaamatta sitä, etten ehdi nähdä heitä enempää tai olla parempi ystävä -mitä se sitten yleisten normien mukaan tarkoittaakaan. Minulla on Tukholmassa poikaystäväni, mutta emme ole missään tapauksessa mikään jatkuvasti yhdessä kyhnäävä pari: kun minä toimistotyöntekijänä olen vapaalla, on muusikkomies töissä viihdyttämässä muita toimistotyön rytmillä eläviä ja kun hän taas on vapaalla, olen minä usein töissä. Ei siis ole kyse siitä, että kyhnöttäisin kaiken vapaa-aikani vain hänen kanssaan.

IMG_7924-1024x768

Tykkään siis olla yksin, mutta en koe koskaan olevani yksinäinen. Viihdyn omassa seurassani, rakastan kodin hiljaisuutta ja tykkään puuhastella omia juttujani. Se ei silti tarkoita, ettei tietyillä ihmisillä olisi paikkaa sydämessäni tai ettenkö voisi töissä olla ihmisläheinen ihminen. Eräs Tukholmassa asuva laivatuttuni nauroikin tajuttuaan, että olen työtilanteiden ulkopuolella aivan täysin erilainen ihminen kuin mitä hän oli sosiaalisen laivatyöminäni perusteella kuvitellut. Sanotaanko siis, että olen valikoidusti sosiaalinen.

Muita, jotka nauttivat omasta rauhasta yhtä paljon?

Kommentit
  1. 1

    Mia sanoo

    Aivan pakko kommentoida, kun oli niin osuva kirjoitus. Täällä toinen omissa oloissaan viihtyvä 🙂 Mulla on kaksi hyvää ystävää, mutta ei me aikaa yhdessä juuri vietetä. Kuulumisia vaihdetaan lähinnä viestitellen viikoittain, välillä soitellaan. Parhain ystävä asuu ihan likellä, joten näemme kyllä kohtalaisen usein. Toista näen silloin, kun sattuu aikataulut sopimaan, usein kuukausia menee välissä.
    Shoppailemassa ja urheilemassa käyn todellakin yksin, eihän siitä muuten mitään tulisi 😉
    Kotona viihdytään koko poppoo (minä, mieheni ja poikani) ja ollaan samanlaisia ”erakoita” kaikki.
    Muuten olen kyllä kaikkien kanssa toimeentuleva, iloinen ja seurallinen, mutta arvostan omaa aikaa ja rauhaa. Eli samanlailla valikoivasti sosiaalinen 🙂

  2. 2

    Jenny sanoo

    Minä! Ihan samat ajatukset! Olen kyllä ulospäin ihan sosiaalinen ja tulen juttuun työkavereiden ja koulukavereiden kanssa mutta vapaa-aikani haluan viettää ihan rauhassa kotona yksin tai poikaystävän kanssa. Voimme myös olla poikaystäväni kanssa kotona yksiksemme puuhaillen omia juttujamme 🙂 Mua ahdistaa tosissaan ajatus, että pitäisi olla joka päivä näkemässä jotakuta kahvilla tai lenkillä tai käydä kylässä tai vaihtaa koko ajan kuulumisia netissä. Mulle riittää sellainen instagramkuvien tykkäily ja satunnaiset viestit 😀 Eniten oon yhteydessä äitini kanssa, hänelle kerron kaikki tärkeimmät jutut. Ei kaikki tarvi laajaa ystäväpiiriä tai vilkasta sosiaalista elämää 🙂

  3. 3

    Pinja sanoo

    Tämä oli aivan kuin minun kirjoittamani! Viihdyn parhaiten yksin, mutta yksinäisyyttä en ole koskaan tuntenut. Joskus harmittaa niiden puolesta jotka kärsivät yksinäisyydestä, mulle se on ihan vieras tunne ja päin vastoin ”kärsin” siitä että ihmiset haluavat niin paljon aikaani/huomiota/seuraani..

  4. 4

    saraj sanoo

    Nyt on pakko kommentoida! Huippua kuulla, että meitä on muitakin omaa rauhaa rakastavia! Kun oma aikataulu on tosi hektinen, ne yksin vietetyt hetket on tosi tärkeitä.

  5. 5

    Annika sanoo

    Hyvä kirjoitus! Itselläni on sosiaalinen työ, mutta vapaa-ajalla ja todellisuudessa olen todella epäsosiaalinen…

  6. 6

    Hannaaa sanoo

    Myös itse voin aika pitkälle allekirjoittaa samat ajatukset! Juurikin ajanpuute tähän on yksi syy, mutta myös se että tykkään tehdä monia asioita ihan vaan itsekseni. Huomaan, että ihan stressaudun jos pitää joka päivä olla sosiaalinen enkä pääse omia juttujani tekemään :D. Ajattelen asian siis niin, että kun pitää vähän väliä tapaamisissa niin jaksaa antaa itsestään enemmän ystävällekin ja arvostaa sitä hetkeä, kun pääsee ystävää näkemään.

  7. 7

    mira sanoo

    Ihana Virve! Täällä myös töissä sosiaalinen, mutta vapaalla omissa oloissaan viihtyvä. Ja erityisesti kotona viihtyvä. Joskua harvoin käyn vaikka shoppailemassa kaverin kanssa, mutta silloin shoppailusta ei tule mitään kun vaatemaku ja sovitusvauhti on ihan erilainen. Kukaan ystäväni taas ei välitä samoista urheilulajeista kuin minä, mutta toisaalta lajit ovat sellaisia joissa keskitytään itseen. Vanhan koulukaverin kanssa käyn satunnaisti mitäkuuluu-kävelyllä, ja nämä ovat piristäviä.
    Olisi kiva joskus päästä samanlaisen oudon ja epäsosiaalisen ihmisen ystäväksi 🙂

  8. 8

    Suvi sanoo

    Täällä myös yksi omissa oloissaan viihtyjä! Asiakaspalvelutyössä kun viettää työpäivänsä, voi huokaista helpotuksesta, kun voi vetäytyä omaan rauhaan. Minua ei haittaisi lainkaan, vaikka en viikkoon näkisi muita ihmisiä 😀 Minunkaan tapauksessa se ei tarkoita sitä, etteikö ystäviä olisi, tai etten heistä välittäisi mutta oma aika vaan on luksusta 🙂

  9. 9

    Ellu sanoo

    Ihanaa, en oo ainoa epäsosiaalinen!! 😀 Oon ite ammatiltani sairaanhoitaja ja töissä tulee oltua niin paljon kontaktissa ihmisiin, et tulee oikein semmonen sosiaalisuusähky työpäivän aikana. Avomiehen ja koiran kans voisin olla vaikka koko ajan jollakin tapaa yhteydessä/tekemisissä, mutta muut ihmiset ei kyllä jostain syystä jaksa kiinnostaa edes vähää alusta. 😀 Joskus saatan kyl lähtee esimerkiks jonkun kaverin juhliin tms, jos saan kutsun, mut oon kyl aina vaan ilonen, kun pääsen sit takas himaan tekemään omia juttujani. :p

  10. 10

    Elli sanoo

    Heh, pakko kommentoida, kun oli niin osuva teksti. Ihan kuin minä 🙂 Luen parhaillani Linus Jonkmanin kirjaa introverteista, suosittelen!!

  11. 11

    Tingeling sanoo

    Täällä myös omaa aikaa ja rauhaa rakastava! On ihan huippua jos saa olla kokonaisen viikonlopun omissa oloissa. Kun sitten olen ihmisten ilmoilla niin olen puhelias jne.
    Kaupoilla käyn mieluiten yksin, sillä tavalla siitä suoriutuu nopeimmin. En nimittäin viihdy ihmisiä pullollaan olevissa kaupoissa. Valitsenkin aina sellaisen ajankohdan ettei kansa ole vielä jalkautunut 🙂 Nuorin lapseni on kanssani samanlainen. Mieheni ja vanhin lapseni ovatkin sitten meidän vastakohtia, helppo yhtälö ;D

  12. 12

    Tarja sanoo

    Täytyypä sanoa, että kuvailit juuri minut 🙂
    Ihan sama tilanne kuin sinulla eli ns. itselle pyhitettyä aikaa on (sosiaalisen) työn ja perheen ohella niin vähän, että en useinkaan kaipaa silloin kenenkään seuraa. Viihdyn yksikseni ja esim. kävelylenkillä seurustelen mieluiten itseni kanssa. En ole yltiösosiaalinen, vaikka ihmisten seurasta nautinkin. Sosiaalisuuden vastapainoksi vain tarvitsen riittävästi aikaa, jolloin ei tarvitse puhua kenellekään. Aika ajoin on tosiaan mukava tavata ystäviä, mutta en liian täyteen ahdettu kalenteri saa minut ahdistuneeksi. Onneksi en ole näköjään yksin olotilani kanssa.

    Ihanaa ystävänpäivää!

  13. 13

    sanoo

    Sanon aina olevani sosiaalinen erakko, eli tunnistin itseni tekstistäsi. Rakastan ihania ystäviäni, mutta sekoaisin, jos en saisi viettää suurinta osaa ajasta yksin. Mulla tämä menee kyllä niin pitkälle, etten pysty edes kuvittelemaan itseäni avoliitossa:P

  14. 14

    sanoo

    AMEN. Samaistun ja allekirjoitan joka sanan. Olen AIVAN samanlainen! Aspatyössä on kiva olla sosiaalinen yms yms, mutta siviilissä olen sitten täysi erakko ja näen niitä muutamia, rakkaita ystäviä tasaisin väliajoin. Että KYLLÄ.

  15. 15

    sanoo

    Ymmärrän sua täysin, olen samoilla linjoilla itsekin asian suhteen. Ammattini (terveydenhoitaja) on erittäin sosiaalinen, jonka koen osaltaan myös rasitteeksi. Työpäivien jälkeen en ole jaksanut enää nähdä ketään, paitsi kotona poikaystävää. Nyt olenkin vaihtamassa alaa ja haen uudelleen opiskelemaan. Pointti oli ehkä se, että olen myös valikoidusti sosiaalinen. Tykkään nähdä ystäviäni, pitää hauskaa ja vaihtaa kuulumisia, mutta minulla ei ole tarvetta tehdä sitä edes joka viikko. Poikaystäväni on myös paras ystäväni ja luonnollisesti vietämme aikaa yhdessä paljon. Olen miettinyt, että olisikohan tilanne toinen, jos en seurustelisi ja asuisin yksin? Kuka tietää. Töissä kulutin sosiaalisuuteni loppuun jo ennen kuin työpäivä oli ohitse, enkä jaksanut kaveerata juurikaan työkavereideni kanssa. Sanoisinkin olevani introvertti, ehkä sinäkin olet?

  16. 16

    sanoo

    I feel you!!! Olen aivan samanlainen. Mä todella viihdyn omassa seurassani, se on parasta rentoutumista, huomaan heti, jos syystä tai toisesta sitä omaa aikaa ei ole tarpeeksi, alkaa kuuppa keittämään aika nopeasti yli. Mulle ystävien kanssa hengailu ei ole sellaista rentoutumista kuin yksinolo, eikä se silti tarkoita sitä, että en rakastaisi ystäviäni yli kaiken. Ehkä siitä syystä olen pitänyt ystäväpiirini tosi pienenä, että jäisi aikaa olla myös itsensä kanssa. 🙂

  17. 17

    Mirja sanoo

    Introvertti epasosiaalinen omissa oloissaan mainiosti viihtyva ihminen taalla moikka! Teen asiakaspalvelutyota, ja olen varmasti monen mielesta tosi sosiaalinen ihminen jos tuntee minut vain sita kautta. Mutta se on vain tyominani, vapaa-ajalla ainut ihminen jonka seuraa kaipaan on yleensa vain puolisoni. Pakko sanoa silti etta olen joskus yksinainen. Muutin vajaa kolme vuotta sitten Englantiin ja en ole tutustunut taalla kuin yhteen ihmiseen. Ei minulla suomessakaan ollut kuin pari hyvaa ystavaa, mutta nyt en ole heihin enaa juurikaan yhteydessa. Heilla on nyt lapsia ja ihan erilainen elama. Silti suurimman osan ajasta nautin yksinolosta ihan taysilla.

  18. 19

    Aurinkoinen sanoo

    Täällä toinen samanlainen. Tosin vietän paljon aikaa parhaan ystäväni eli aviomieheni kanssa.

  19. 20

    Sarakka sanoo

    Ahaha. Mulla on samoja fiiliksiä. Arvostan ja nautinkin omasta hiljaisesta ajastani kovasti. MInua eivät tosin kaverit haittaa, eihän niittä tule nähtyä jokapäivä, tai edes joka viikko. Mutta usein kuitenkin.

    Sen sijaan poikaystävät ovat pienoinen ongelma. Ne ovat jatkuvasti omassa tilassani ja kaipaisivat paljon huomiota, enkä minä millään jaksaisi. Tosi harvoin on ollut niin ihastunut, ettei haittaa jokapäiväinen viestittely. Tai alun jatkuva sokerisuus. Kun minä ihan oikeasti haluaisin vain joskus vetäytyä oman kodin rauhaan viettämään aikaa itseni kanssa, enkä tarkoita sillä mitään pahaa toista kohtaan. Välitän silti. Mutta ilmeisesti ei vaikuta siltä. Taas vaihteeksi olen onnellisesti sinkku ja voin nauttia jonkin aikaa omasta vapaa-ajasta, ilman että joku on täyttämässä sitä. 🙂

  20. 22

    Minna sanoo

    oih, ihana että meitä on muitakin 🙂 viihdyn todella hyvin omissa oloissani ja on ihana päästä omaan kotiin töiden jälkeen vain olemaan, ilman että jokainen ilta ja tunti on aikataulutettu ja ”pitäisi” olla koko ajan menossa ja kokemassa, osallistumassa, höpöttämässä jne. Toki toki on rakkaita ystäviä joita on ihana nähdä, mutta joillekkin sopiva päivittäin soittelu ja yhdessä hengailu ja shoppailu eivät vain jotenkin ole sitä ominta itseäni. Ystävieni kesken onkin vitsi että ”mitä, Minna soittaa!” kun yleensä tekstiviesti tai whatsup/face on kontaktointipisteet (koska ne eivät häiritse.. ajattelen) 🙂 Onneksi he pitävät minusta tälläisenä ja kaikkihan me olemme erilaisia. Toki välillä seuraan mitä kaikkea kivaa ystäväni ovat tehneet ja kokeneet yhdessä ja välillä pieni tunne iskee että olisinpa minäkin/miksen minä saa aikaiseksi, mutta varmasti se on niin että jos todella haluaisin niin tottakai saisinkin aikaiseksi ottaa enemmän yhteyttä ja tehdä yhdessä. Eli kyllä meitäkin löytyy 🙂

  21. 23

    Päivi sanoo

    Aamen! Allekirjoitan täysin. Aiemmin olin töissä hotellissa aamiaishoitajana. Työ oli toki sosiaalista, mutta sain puuhata myös itsenäisesti ja itsekseni. Työkaverit pitivät minua avoimena ja sosiaalisena, mutta vapaa-aikani vietin mieluiten yksin. Pitkä työttömyyskään ei ole saanut minua tuntemaan itseäni yksinäiseksi. Nyt olen ilmeisesti saamassa lyhyen työprojektin, jossa minua huolestuttaa eniten se, että työtä pitäisi tehdä (ainakin osittain) tiiminä. Ikinä en ole myöskään ymmärtänyt, miksi esim. ryhmäliikuntatunnille menoon tarvittaisiin kaveri mukaan. Tai lounaalle, elokuviin, teatteriin, kauppoihin… Aina minua on ärsyttänyt naisten tapa mennä baareissa vessaankin yhdessä – en tarvitse mihinkään näistä ”kädestäkiinnnipitäjää”. Ulkomaillakin matkustan yksin; omat päätökset, aikataulut ja kiinnostuksen kohteet. Tällä hetkellä minulla on yksi hyvin läheinen kaveri, jonka kanssa olen tekemisissä usein. Mielestäni liiankin usein – joskus on pakko valehdella akun loppuneen, kun en yksinkertaisesti ole kiinnostunut juttelemaan hänen kanssaan vaan haluan esim. kuunnella lempimusiikkiani.

  22. 24

    Eitzu sanoo

    Ihana kirjoitus . Olen aivan samanlainen! Tykkään työssäni ihmisistä, mutta siviilissä viihdyn erinomaisesti hiljaisuudessa ja omassa rauhassani. Kiitos kirjoituksestasi, kiva kuulla etten ole ainoa antisosiaali hah hah.

  23. 25

    noora sanoo

    Täällä myös yksi erakkorapu. 🙂 Samaistuin vahvasti tekstiisi. Olen aina ollut omissa oloissa viihtyvä ja tykkään tehdä asioita itsekseni. Avomiehen ja koiran seura riittää minulle useimmiten vallan mainiosti. Olen myös asiakaspalvelutyössä ja työpäivien jälkeen oman kodin rauha on maailman paras asia. Ystäviä ei ole kuin muutama ja heitä näen vähän liiankin harvoin, koska olen laiska pitämään yhteyttä. Vaikka viihdyn yksin, en aina koe kuitenkaan olevani täysin sinut tämän epäsosiaalisuuden kanssa. Usein mietin, että pitäisi olla enemmän sosiaalista elämää, vaikka en kuitenkaan jaksaisi sitä. Olipa helpottavaa huomata, että on monia muitakin samanlaisia. 🙂

  24. 26

    Pipsnam sanoo

    Kääks, samaistuin niin täysin! Myös nää muiden kommentit kuulostaa niin tutulta!
    Töissä/koulussa olen sosiaalinen ja silloin tykkäänkin muiden seurasta, mutta sen jälkeen on vaan pakko päästä rauhassa kotiin, viikonloputkin menee mieluiten kotona omissa touhuissa, samoin lomat..
    Alkaakin olla jo vanha vitsi fiilistellä tulevaa kesälomaa miten käy ainaski joka päivä jonkun kanssa uimassa, puistossa ja on niin hemmetin sosiaalinen. Nooh totuushan on se että kesäloman vikalla viikolla tajuaa ettei ketään kaveria ole tullut nähtyä ja ”eihän tässä nyt enää ehdi”.
    Helposti menee kuukausia ilman kavereiden näkemistä, viesteihin vastaaminenkin tuntuu joskus todella raskaalta.
    Olen kuitenkin ihmisten seurassa tosiaan sosiaalinen ja ”tutustun” helposti uusiin ihmisiin, mutta siihen se sitten jääkin, syvemmin tutustun vain niihin sinnikkäisiin jotka jaksavat yrittää pitkään ja keksiä kaikenlaisia pakottavia syitä näkemisille, mitä en voi/kehtaa perua. 😀

    Pakko kyllä myöntää, että joskus tuntuu aika raskaalta/surulliselta olla tällainen, toisaalta taas mulla on kyllä ihmisiä joiden seuraan pääsen ”tosta noin vaan”, eli ihan oma valintahan tämä on. Ja kotona on senttäs mies, että ihan täysin erakkona ei tarvii olla.

  25. 27

    sanoo

    Olipa kiva kirjoitus, minä olen ihan samanlainen ja ajattelin, etten ole normaali Mutta meitähän on näköjään vaikka kuinka paljon! Ehkä en sitten olekkaan niin outo

  26. 28

    Marja sanoo

    Niin osuva kirjoitus. Viihdyn hyvin omissa oloissani, kun saa tehdä ja olla juuri niin kuin itse haluaa. Toki ystäviä on kiva nähdä ja viettää aikaa heidän kanssa. Ihanaa, että meitä on muitakin tällaisia 🙂

  27. 29

    momo sanoo

    mahtava ”ulostulo”! 🙂 olen tarvittaessa puhelias, halutessani seurallinen, muut huomioonottava, empaattinen jne. ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen. silti viihdyn loistavasti omissa oloissani ja oikeasti tykkään tehdä asioita yksin. en millään jaksa ylläpitää hirveän isoa sosiaalista verkostoa. sitoudun ihan hirveän syvästi niihin ihmissuhteisiin, jotka mulla on, joten ei sitä energiaa vaan riitä (eikä aikaakaan). ihmiset kun näkee, että liikun usein yksin jne., en ole ”perussosiaalinen” (nykyajan standardin mukaan) niin automaattisesti mua pidetään outona yksinäisenä kummajaisena, luultavasti sosiaalisesti jotenkin outona (vaikka sosiaaliset taitoni ovat mielestäni monia näitä seurallisempia tyyppejä paremmat). on aivan mahtavaa, että normaalit, menestyvät ihmiset kertovat tällaisesta. tuntuu, että nykyään kaikkien pitäisi olla samasta muotista valettuja – pitäisi olla hirveät kaveripiirit ja verkostoitua joka tilanteessa ja olla koko ajan sosiaalinen. meitä on moneen junaan, emmekä me yksin viihtyvät ole mitään friikkejä vaan aivan yhtä hyviä toimimaan vaikka työpaikoilla (vaikkei aina jaksa lähteä kaljalle töiden jälkeen) ja tekemään työmme hyvin. en osaa edes selittää, mitä tarkoitan, mutta huippu kirjoitus! introverttiudelle tai ehkä paremmin paljon yksin viihtymiselle pitäisi saada kunnon profiilin kohotus tehtyä! 🙂 kiitos Virve!!!!

  28. 31

    Tiina sanoo

    Introvertti ilmottauttuu täälläkin. Mutta eipä tässä, juuri näin on hyvä.

  29. 32

    Hanzu sanoo

    Aamen. Kiitos tästä. Mulla on välillä huono omatunto kun en heti vastaile ja soittele useammin. Mutta kun en vaan jaksa. Teen joka vuosi uudenvuoden lupauksen, että olen sosiaalisempi, mutta palaan aina vanhaan. Ehkä on aika hyväksyä asia; en kaipaa muiden seuraan kuin silloin tällöin.

  30. 33

    virve sanoo

    Aivan ihanaa kuulla, että lukijoideni joukossa on näköjään runsaastikin samanlaisia tapauksia! <3

  31. 34

    Liina sanoo

    ”En ole soittelijatyyppiä enkä koskaan muista vastailla viesteihin.” Tämä oli ihan kuin minun sanomani paitsi että muistan yleensä vastata parhaan ystäväni viesteihin mutta vastamiseen saattaa mennä päivä tai pahimmillaan kaksi.
    Olen ehkä vähän epäsosiaalinen ja erakko arkuuttani/ujoutta. En osaa solmia uusia ystävyyssuhteita. Tarvitsisin kyllä ystävän jonka kanssa esim. käydä viihteellä mutta toisaalta en kaipaa seuraa. Voi johtua myös siitä että en asu yksikseni, perheestä on seuraa.

  32. 35

    Karo sanoo

    Et ole epäsosiaalinen, se sana tarkoittaa ihan muuta kuin normaalisti työelämässä ja ihmissuhteissa, sekä osana yhteiskuntaa pärjäävää naista. Sen sijaan kuulostat introvertilta. Googlaapas introverttiudesta lisää, saatat kokeaa helpotuksen tunnetta! Kiitos kivasta blogista, toistuvasti saan kauttasi intoa ja inspiraatio huolehtia omasta kauneudestani ja löydän uusia ihania tuotteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *