Oi, niin raikasta!

Blogissani on melko harvoin puhetta hajuvesistä ja tämä johtuu lähinnä vain ja ainoastaan siitä, että vaikka myynkin niitä työkseni, on oma nenäni varsin nirso sen suhteen, mitä omalle iholleni tahdon suihkia enkä näin ollen kovin helpolla löydä itselleni sopivia hajuvesiä.

Viime kesänä löysin kuitenkin mukavan kevyen ja raikkaan Chanelin Chance Eau Tendren ja tänä keväänä sain sille jatkoa yhdestä hieman samantyyppisestä tuoksusta.

Marc Jacobsin Daisyn EdT -ja EdP -versiot eivät ole oikein iskeneet minuun (muuten kuin ihanien pullojen perusteella), mutta Daisyn uusi tänä keväänä tullut Eau So Fresh kolahtikin sitten täysillä.

Daisy Eau So Fresh on raikas kukkaishedelmäinen tuoksu, jossa on pirtsakkaa greippiä, vadelmaa ja päärynää sekä litsiä ja erilaisia kukkia. Tämä on siis kukkainen, mutta samalla pirteä, eli oh, so fresh!

Ja sitäpaitsi pullokin on aivan ihastuttava ja menee jo itsessään sisustuselementistä, kuten Marc Jacobsin aiemmatkin naisten tuoksujen pullot.

Daisy Eau So Freshissa on paljon samaa kuin vanhoissakin Daisyn tuoksuissa, mutta vaikka kuinka olen halunnut tykätä vanhoistakin ihollani, en vain ole kyennyt tuoksuttelemaan niitä kovinkaan kauaa. Tähän minä puolestani olen aivan totaalisen hullaantunut!

Kestävyydeltään tämä ei ole mielestäni mikään huippu, mutta sellainen peruskestävä EdT kuitenkin.

Onko joku muu ihastunut tähän? Tai oletteko jo löytäneet itsellenne uuden kesätuoksun vuosimallia 2011?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä tykkään kovasti juurikin tosta eau so freshistä! Tavallinen Daisy ei uppoa ei sitten millään, mutta tuo on kyllä tosi hyvä 🙂

  2. 2

    sanoo

    Off-topic, mutta oletko huomannut La Roche-Posayn rantautuneen viimeinkin Suomeen? Tästä merkistä olisi kiva lukea tuotesuosituksia; ulkomaisilla palstoilla ainakin heidän aurinkosuojansa ovat kehuttuja.

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Oih, täytyykin mennä ens viikolla tuota tuoksuttelemaan. 🙂 Yleensä nuo kausiversiot tai uudet, raikkaammat versiot on paaaljon parempia kuin ne alkuperäiset.

    Itelläni on paljon (lue: liikaa!) hajuvesiä, viimeisimpinä olen innostunut Juicy Couturen ja Ed Hardyn tuoksuista.

    -Mari-

  4. 5

    Kata sanoo

    Minä olen kyllä ihastunut tähän tuoksuun ihan täysillä, se on täydellinen minulle 🙂 ja oi tuo pullo, sekin on niin kaunis, että sitä on ilo pitää esillä !

  5. 6

    sofia sanoo

    mä oon kans miettinyt, että toi tuoksu vois olla ihana omistaa :-)! ehkä sen sittenn joskus ostankin 😀

  6. 7

    sanoo

    Mä kotiutin sen tavis-Daisyn, vaikka tuoksuttelinkin sen ja tuon freshin välillä päänsärkyyn asti… Päädyin tavikseen lähinnä vain sen vuoksi että olin nuuhkinut sitä ensi kerran Heathrow'n lentokentällä ja sitä suihkiessani tulee väkisinkin sitten mieleen mukavat Lontoon-muistot 😉

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Tuli mieleen, että onko vain huijausta, ettei kesällä saa käyttää hajuvettä? Ja mikä sille sitte on selitys?? :))

  8. 9

    Sissi sanoo

    Pääsisispäs itsekin tuoksuttelemaan! Mulla on sama tuoksu kesät-talvet, mutta joskus olis kiva vaihtaa. On vain niin vaikeaa löytää sopivaa.

  9. 11

    Anonyymi sanoo

    näin asian vierestä onko kukaan sattunut testaamaan diorin uutta addict-kiiltopunaa? kovasti kiinnostaisi tuote… 🙂

  10. 12

    sanoo

    Uutta tuoksua etsitty turhaan jo… no, pitkään, eikä mitään varteenotettavaa ole iholle päätynyt! Kiva kuulla että sulla on kolahtanut. 🙂

  11. 13

    Josefiina sanoo

    Chanelin Chance Eau Tendre on yksi mun ns. luottotuoksuista, eli käytän yleensä sitä, jos en muuta keksi. Pitääkin käydä siis tuoksuttelemassa tätä! 🙂 Mun mielestä perus-Daisykin on ihan ok, mutta ei kuitenkaan niin kiva, että olisin ostanut pullon.

  12. 14

    Anonyymi sanoo

    Ei liity tällä kertaa aiheeseen mutta piti tulla kommentoimaan kun tulit mieleeni kosmettiikka ostoksilla. En tiedä onko Suomessa markinoille palannut L'Orealin Nutri-Gloss sarja mutta ihastuksekseni huomasin sitä oevan täällä Englannissa tarjolla. Jemmassa on nyt sitä maailmankaikkeuden parhainta hiusnaamiota! 🙂

    Sari

  13. 15

    Anonyymi sanoo

    Tän blogin kautta löysin Jessica Simpsonin – Fancy tuoksun, sopiva arkituoksu -Kiitos-

    SarahJessicaParkerin se eka nimikkotuoksu on toinen pitkään käytössä ollut.

    Mieheni osti mainostamasi Kenzon Leaur (tai jotain sinnepäin) ja laitan sitä aina kun mennään yhdessä jonnekkin (koska mieheni siitä niin kovin pitää…).

    Calvin Clainin – Beaty, on myös mieluisa tuoksu.

  14. 16

    Anonyymi sanoo

    OT, mutta osaisitko sanoa sopiiko Estee Lauderin Lucidity meikkivoide sekaiholle? Etsiskelin sitä tavaratalosta näytteen toivossa, mutta ko. meikkivoidetta ei ollut myynnissä, en tiedä, onko laivalla?

  15. 17

    sanoo

    Vinkkinä vain että hajuvesien kohdalla eau de parfumet kestävät iholla pidempään kuin eau de toiletet mutta eivät silti ole hinnoiltaan ihan parfume-luokkaa;)

  16. 18

    bubbs sanoo

    Tuo Fresh on aivan järjettömän ihana. Itselläni kuitenkin tämän kesän tuoksu tulee olemaan Eau de Icebergin 74. Ensituoksutuksella taanoin tuo ei vakuuttanut, seuraavien myötä aloin kiinnostua omalaatuisen raikkauden takia, ja viime päivät olen nuuhkinut lähes taukoamatta tuolla kyllästettyä tuoksulappua, tuossa koneen vieressä se nytkin on. Putilokin on jo jemmassa, mutta se odottaa vielä erästä erityistä hetkeä, ennen kuin pääsee käyttöön. Silloin kyllä hukuttaudun tuohon ihan totaalisesti, onneksi on desin pullo, josta riittää suihkia 🙂

  17. 19

    sanoo

    Äääks, ei olisi pitänyt lukea tätä… nyt on pakko mennä tuoksuttelemaan (ja perus MJ-tyyliin luultavasti ostamaan) tämä kausituoksu.

    Itseltäni löytyy sekä Chanelin Chance Eau Tendre (nykyvakkari) että kaapissa jonkin aikaa majaillut klassinen Daisy.

    Rakastan molempia, mutta Daisya kun käytän, ihmiset kommentoivat kuinka hyvältä tuoksun, että mitä hajuvettä käytän. Lisäksi moni tuntee että se on ns. signature-tuoksuni, vaikka vasta vuoden olen sitä käyttänyt.

    Mitenköhän on tämän kanssa… suurella todennäköisyydellä kolahtaa, sillä tämä vieno tuoksumaailma kolahtaa täysin. Aivan toista on esimerkiksi perus Chanel Chance (saati muut ko. yrityksen järkkytuoksut). Liian voimakkaita ja suorastaan päällekäyviä!

  18. 20

    Anonyymi sanoo

    Mä hullaannuin viime vuonna Chanelin Chanceen ja tänä vuonna on siitä näköjään tullut vihreässä pakkauksessa oleva versio. Sen verran kuin Sokkarilla sitä ehdin tuoksuttelemaan, veti hyvin vertoja Chancelle, eli taidanpa kesämatkalla lentokentällä napata toisenkin Chanelin kesätuoksuksi!
    Myös Escadan uus tuoksu toimii, niinkuin joka kesä.

  19. 21

    Anonyymi sanoo

    ^ Vihreä Chance Eau Fraîche on jo useamman vuoden ollut markkinoilla.

  20. 23

    Anonyymi sanoo

    Olen kaupassa tuoksutellut tätä Chanelin Chance Eau Tendre tuoksua ja olen siihen kovasti ihastunut. Olen sitä pari kertaa omalle iholleni kaupassa suihkinut, mutta tuntuu kuin tuoksu katoaisi iholtani todella nopeasti. Tällaista en ole mielestäni muiden hajuvesieni kanssa huomannut aiemmin. Onkohan muillakin ollut tällaista, vai onko näin käynyt vain minulle? Olisi kiva kuulla kokemuksia ennenkuin maksan kalliista hajuvedestä, ettei tulisi vaan hukkaostosta. Tämä tuoksuisi niiiin ihanalta! 🙂 Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *