Oho, mikä gaala: Swedish Beauty & Cosmetics Awards 2016!

Työni suuressa pohjoismaalaisessa kosmetiikan verkkokaupassa on tuonut elämääni paljon uusia kokemuksia. Yksi tällainen kokemus oli kun pääsin torstaina yllättäen ottamaan osaa Swedish Beauty and Cosmetics Awards 2016 -gaalaan.

SBCA2016

Swedish Beauty & Cosmetics Awards eli tuttavallisemmin SBCA on jo yhdeksättä vuotta järjestettävä gaala, jossa ruotsalaiset  kauneusalan ihmiset kohtaavat toisensa ja parhaat kosmetiikkatuotteet saavat palkinnon. Tapahtumassa oli tänä vuonna mukana arviolta reilut viisisataa kutsuvierasta  maahantuojista kosmetiikkaa myyvien verkkokauppojen edustajiin sekä bloggaajista toimittajiin.

Tapahtuma on oikeastaan kuin kosmetiikkamaailman Oscar-gaala, jossa kategoriansa parhaat tuotteet palkitaan. Raati on asettanut etukäteen ehdolle erilaisiin tuotekategorioihin kuuluvia tuotteita ja aivan kuin Oscar-gaalassakin, käydään jokainen kategoria ehdokkaineen gaalayleisön edessä läpi ja voittajat julistetaan yksi kerrallaan. Voittajatuotteen edustaja nousee sitten tietysti lavalle noutamaan palkinnon ja pitää asiankuuluvasti pienen kiitospuheen, joka yleensä on muutamia lauseita (vaikkakin tänä vuonna eräs puhuja intoutui pitämään todella dramaattisen ja liikutuksen siivittämän neliminuuttisen kiitospuheen…).  Kategorioita oli tänä vuonna yli 20, joten hommassa meni mukavasti aikaa.

SBCA2016

Täytyy sanoa, että olen hieman kateellinen, kuinka suureksi ja hienoksi jutuksi kosmetiikkagaala on Ruotsissa noussut. En tiedä kuinka monesti olen viime viikkojen aikana saanut vastata kysymykseen siitä, eikö meillä Suomessa muka ole mitään vastaavaa, mutta eihän meillä tosiaan ole. Ruotsalaisten gaala oli nimittäin ihan omaa luokkaansa.

SBCA2016

Gaala alkoi varsin kliseisesti juontajan laulaessa Abban Dancing Queen -kappaleen ja yleisön taputtaessa tahtia. Salissa oli yli parikymmentä kahdenkymmenen hengen pöytää ja yleisölle tarjottiin kolmen ruokalajin illallinen siihen kuuluvine juomineen. Ilta jatkui palkintojen jälkeen rennolla juhlinnalla ja jokainen sai kotiinviemisekseen hervottoman painoisen lahjakassin.

Olin aivan haltioissani kaikesta näkemästäni. Meillä Suomessa kosmetiikka on ihan hömpän hömppä juttu ja täällä Ruotsissa sille on oma vuotuinen gaalansa! Ehdolla olevia tuotteita nostetaan esiin ennen gaalaa ja monet tuotteet on kaupoissa tarroitettu Swedish Beauty & Cosmetics Awards -ehdokas tarroilla. Voitto on tietysti kova sana ja voin vaan kuvitella, kuinka sitä rummutetaan kaikkialla.

SBCA2016

Haastoin vierustoverini vedonlyöntiin ja pidimme koko gaalan ajan tukkimiehen päiväkirjaa siitä, kumpi sai enemmän voittajia veikattua oikein. Ruotsin sivustomme onlinemarkkinointivastaavamme virkaa hoitava kollegani voitti homman aivan ylivoimaisesti ja jääkiekko-ottelun kaltaiseksi tasavertaiseksi Suomi-Ruotsi-kamppailuksi kuvittelemani haastelu osoittautui lähinnä Euroviisuja vastaavaksi tilanteeksi: Ruotsi vei pisteet kotiin ja Suomi sai muutamia säälipisteitä. Kollegani voitti minut siis 12-7 ja täytyy myöntää, että vaikka Suomessa osaankin arvata varsin hyvin millaisista tuotteista meillä pidetään, saan toistamiseen huomata, etten vaan pääse sisään ruotsalaisten ajatusmaailmaan kosmetiikan(kaan) suhteen…

SBCA2016

Paitsi että hämmennyin kosmetiikkamaailman saamasta arvostuksesta hämmennyin myös kanssajuhlijoiden pukeutumisesta. Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ruotsalaisten pukeutuminen eroaa suomalaisten pukeutumisesta, mutta tällaisessa juhlatilanteessa se nousi esiin todella selvästi.

SBCA2016

Olen itse tyypillinen suomalainen pukeutuja. Tykkään kyllä pukeutua juhlaan hienosti ja tyylikkäästi klassisen kauniin tyylin ollessa ehdoton turvallinen suosikkini. Sanoisin, että suuri osa suomalaisista juhlijoista on kanssani samaa tyyppiä. Vaatteiden hienoutta ei niinkään arastella, mutta harva uskaltaa ampua homman yli ja moni pelkää, että saa osakseen kummastelevia katseita tai että erottuu liikaa juhlakansasta. Hienona saa siis olla, mutta ei liian erikoisena.

SBCA2016

Ruosissa asia näytti olevan aivan toisin. En kehdannut räpsiä kokoajan kuvia, sillä muille läsnäolijoille homma vaikutti olevan enemmän normiarkea, mutta damn, ruotsalaiset kyllä todellakin osaavat laittautua! Tuntui, että lähes jokainen halusi olla toista näyttävämmän näköinen eikä ketään todellakaan haitannut, vaikka asu olisi ollut kuinka erikoinen ja huomiota herättävä. Se näytti olevan jopa tavoite! Pidän tästä ilmiöstä myös ruotsalaisten arjessa: vaikka suuri osa tyylistä onkin melko tavallista katutyyliä, eivät ruotsalaiset pelkää vetää päälleen arjessakin jotain aivan yliampuvan överiä (minun mittapuullani).

Tässä vielä oma gaalatukkani, jonka värkkäsin aamulla ennen töihinlähtöä:

SBCA2016

Alhaalta ylöspäin nouseva ranskanletti piti lyhyemmät niskahiukset kampauksessa mukana ja ponnarille koottujen hiusten taivutetut latvat kiinnittyivät nopeasti pinneillä. Kampauksen tekoon meni siis vartti ja runsaalla hiuslakalla se pysyi päässäni hyvin kukonlaulusta Tuhkimon kotiintuloaikaan asti.

SBCA2016

Muuten gaalalookkini oli todella tylsä, sillä en ollut etukäteen kuullu mainittavan muuta pukeutumisohjetta kuin ”fiinit vaatteet” ja ”white diamonds”, joten tyydyin laittamaan päälle hieman valkoista ja ripauksen blingblingiä. Juhlapaikalla muut nähdessäni tajusin sitten että olin liikkeellä varsin vaisussa asussa useimpiin juhlijoihin verrattuna…

SBCA2016

Swedish Beauty & Cosmetics Awards -gaala oli kyllä melkoinen kokemus enkä voi kuin olla onnellinen, että sain töiden merkeissä näin mielettömän tilaisuuden livahtaa mukaan ottamaan siihen osaa!

Kiinnostuneet voivat käydä katsomassa ne voittajatuotteet täältä.

Kommentit
  1. 1

    Intootje sanoo

    Kävin katsomassa voittajatuotteet ja mieleen tuli kysymys, että onko Molton Brown sinulle tuttu merkki? Tobacco Absolute kuulostaa aika vastenmieliseltä tuoksulta… Ei ainakaan nimi houkuttaisi! Miestentuoksuhan se on, mutta taitaisi jäädä minulta nuuhkimatta. Itse törmäsin tähän merkkiin just vähän aikaa sitten Englannissa ja ostin tuoksun nimeltä Fiery Pink Pepper.

  2. 2

    terhi sanoo

    Ohhoh, jos Suomessa olisi moinen gaala, olisi sinun asusi varmasti juhlavammasta päästä. Tai siis, tuollaisessa asussahan voi Suomessa mennä lähes mihin vaan juhliin tai hienoon tilaisuuteen. Enpä ole ikinä ajatellutkaan, että ihan naapurimaassa olisi niinkin erilainen asukulttuuri 🙂

  3. 3

    NGal sanoo

    Kaunis asu sinullakin, ei suinkaan mikään liian arkinen! Klassinen tyyli sopii aina – ei aina tarvitse olla joulukuusen näköinen 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *