Nokkela idea markettien hygieniatuotehyllyille!

En taatusti ole ainoa, joka tahtoisi marketin hygieniatuotehyllyllä tuotteita valitessaan päästä tuoksuttamaan, miltä deodorantti tuoksuu, kuinka vahvasti hoitoaineessa on hajusteita tai kuinka kukkainen tuoksu shampoossa onkaan. Tiedän monien tuoksuttelevan näitä tuotteita salaa (tai jopa avoimestikin) uutta tuotetta valitessaan, mutta onhan se yleisesti kyllä hieman paheksuttavaa.

Testerit ovat mukava ajatus, mutta kosmetiikkaosastolla työskennelleenä voin vain kuvitella, mitä seuraisi, josvaikkapa Citymarketin hyllylle laittaisi jokaisesta hygieniatuotteesta testerin. Ihmiset eivät tyydy vain tuoksuttamaan niitä, vaan dödötestereitä rullaillaan likaisiin kainaloihin (”No kun oma unohtui kotiin!”) ja pulloista pärskäytellään tavaraa ympäriinsä, sillä ”rapatessa nyt vaan roiskuu”. Enkä edes lähde arvioimaan, kuinka monen monta kertaa asiakkaat eivät edes huomaa kantaneensa kassalle (tai joskus jopa kotiinkin asti) tuotteen testerin.

Kuten tiedätte, olen pakkausfiilistelijä ja kaikki siihen liittyvä ja muutenkin kosmetiikaosastolla näkyvä, uusi ja innovatiivinen herättää mielenkiintoni. Olenkin viimeaikoina saanut bongata kaksi mahtavaa juttua, jotka tuovat siistiä ja hygienistä apua uteliaille nenille ja tuotteiden tuoksuttelijoille.

Tuoksunäytekuulat

Tokiossa ollessani bongasin ensinnäkin shampoo- ja hoitoainehyllyn reunasta tällaisia tuoksupalloilla täytettyjä kortteja, joista saattoi haistaa, miltä tuote tuoksuu. Itse shampoot ja hoitoaineet oli yleensä muovitettu niin visusti kiinni, ettei niitä olisi edes voinut salaa tuoksutella, mutta nämä tuoksukortit auttoivat kovasti niitä, joilla tuotteen valinnassa pääkriteerien joukossa on sen tuoksu.

Tuoksunäytekuulat

Sama ratkaisu ei rajoittunut vain hiustuotteiden puolelle, vaan valmistajat olivat myös tuoneet ratkaisun deodoranttihyllyillekin. Tällainen olisi aivan mahtava ratkaisu meidänkin tavaratalon hyllyillämme!

Tuoksunäytekuulat

Toisen nerokkaan keksinnön bongasin Tukholmaan palattuani Nivean uudesta suihkuvaahdosta, jonka pakkauksen reunasta löytyi pieni, nerokas tarra.

Scratch and Sniff

Tarraa raaputtamalla vapautuu tuotteen tuoksua, eli asiakkaiden ei tarvitse kaupassa painella aerosol-pulloista ulos vaahtoavaa suihkugeeliä. Näitäkin saisi tulla lisää, vai mitä?

(Raaputettaessa vapautuvia tuoksunäytteitä on voinut toki bongailla muuten jo pitkään esimerkiksi lehdistä ja Oriflamen kuvastoista.)

Kuka muu innostui näistä tuoksuttelunäytteistä?


Joko luit nämä aiemmat postaukseni?

Itseruskettava irtopuuteri Vita Liberata Ostolakossa Kun iholla on darra Ostolakossa Nyx Wonder Stick Contour Stick Ostolakossa

Kommentit
  1. 1

    Katarooma sanoo

    Nuo ois niin käteviä! Joskus tuntuu, ettei kaupasta uskalla ostaa tuotteita just sen takia, ettei tiiä kuin klähmittyjä ne on ja aina kaivaa sen takimmaisen kaikista ostoskoriin.

  2. 2

    Suvi Koo sanoo

    Mä tykkään ostaa suihkugeelit, vartalovoiteet jne Avonilta ja Oriflamelta juuri siksi, kun niitä voi nuuskutella kuvastoista. Tai ylipäänsä netistä, koska tietää ettei kukaan ole avannut jo pakkausta.
    Olisipa aivan loistava keksintö markettienkin hyllyille tuollainen tuoksu testeri ja kunnon sinetit pakkauksiin

  3. 3

    sanoo

    Tuo on ihan loistava idea, koska itselläni ainakin se tuoksu hyvin pitkälti määrittää sen lähteekö tuote mukaan vaiko eikö. 🙂 Toivotaan, että Nivean keksintö tai tuo Aasian malli rantautuisi pian myös laajemmalta tänne meille päin 🙂

    • 6.1

      kynsieläin sanoo

      Minäkin ostin eilen Nivean suihkumousseista juuri tuon Virven kuvassa olevan tummansinisen. Tuo versio on ehkä hiukan maskuliinisen oloinen mun nenään, mutta niitä pehmeämmän tuoksuisia (kahta vaaleammassa pullossa olevaa) ei ollut Anttilan lopettajaisissa. Ja mistä tiesin niiden tuoksut? No niistä raaputustarroista tietenkin 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *